tiistai 22. heinäkuuta 2014

Huh hellettä!


Tallinnan matkan jälkeen helteinen keli jatkui Suomessakin. Sunnuntaina ukkosti ja satoi niin rankasti, että Lohjalle ajaessa moottoritie hävisi näkyvistä vesimassan alle. Jopa minä ajoin alle nopeusrajoitusten, useat autot pysähtyivät tienpientareelle odottamaan sateen hiljenemistä. Äidin kuukausia kadoksissa olleet silmälasit olivat löytyneet naapuriasukkaan sängyn alta. Pistää miettimään, miten usein (tai harvoin) Virekodissa siivotaan. Tai näenhän sen omin silmin äidin huoneen lattiasta ja kylpyhuoneesta... Kävimme vastavierailulla Suvin luona syömässä, ennen kuin ajoimme kotiin. Taivas selkeni ja kävelylenkillä totesin, että Vantaallakin oli satanut rankasti. Yhden kerrostaloalueen pihamaa oli veden peitossa ja Hiekkaharjun aseman alikulku oli täyttynyt hiekasta, kun vesi oli tunkeutunut alikulkuun rikkoen tiiliseinän.

Helsinki-päivänä vein auton Herttoniemeen huoltoon ja jatkoin metrolla keskustaan. Kävin Hakaniemen hallissa (ihana!) ja torilla ennen kampaajalla käyntiä. Hannu lähti ajankuluksi mukaan ja teimme lounastreffit nepalilaiseen Satkar-ravintolaan. Tiistaina polkaisin Kuusijärvelle uimaan. Sinilevähavainnoista huolimatta ranta oli aivan täynnä lapsiperheitä. 

Hannu kävi lääkärintarkastuksessa ja jätti kainalosauvat Peijakseen. Helteisen illan vietimme Sadun & Hannun kanssa pihallamme grillaillen ja myöhemmin sisällä Portugalin kuvia ja videoita katsellen. 

Testasimme Hannun jalan toimivuuden moottoripyöräilyssä ja kävimme Hämeenkylän kartanolla lounaalla. Ajaessahan ei oikeaa jalkaa juuri tarvita, kun vaihteet hoituvat vasurilla ja loput toiminnot käsillä. Kuumassa kelissä en kestänyt ajatusta ajovaatteista vaan lähdin matkaan normikesäkuteissa. Kerran kun polttaa pohkeensa kuumassa pakoputkessa, muistaa kyllä loikata tarpeeksi pitkälle pyörän päältä. Matka jatkui pikkuteitä pitkin Lohjalle moikkaamaan äitiä. Hän oli kovin väsynyt, johtuen ilmeisesti helteestä. Ukkospilvet nousivat uhkaavasti Lohjanjärven takaa. Meille tuli kiire ajaa kotiin Siuntion kautta ja pääsimmekin kotiin kuivina.

Kesän kirjat 2: 

Jaakko Selin "Jaakon matkassa". Toimittaja Selin kirjoittaa kuten puhuukin; lyhyesti, ytimekkäästi ja hauskasti. Luvut jatkuvat ikään kuin matkasta toiseen. Kirja valottaa myös kirjoittajan henkilöhistoriaa, mikä on mukava lisä varsinaisiin matkakertomuksiin.

Jung Chang "Villijoutsenet". Kolmen sukupolven naisten tarina Kiinasta eri valloittajien aikakausilta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti