keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Pikkujoulupuuhia


Aloittelin jouluvalmisteluja jo marraskuun puolella, koska olin kutsunut noitajoukon glögille. Vaihdoin sohvatyynyt ja keittiön verhot punaisiin, leivoin viikunakakun ja paistoin piparit venäläisen munkkikuoron hoilatessa taustalla. Keräsin ostetut lahjat toiseen vinttikamariin, siitä tulee taas pukinpaja. Teetin joulukortit ja seinäkalenterit omista reissukuvistani. Aloitin myös uuden joulukirjan (kaikille listoilleni), vanha tuli täyteen jo vuosia sitten.

Äidin uudet sisäkengät olivat löytyneet, mutta nalle on edelleen kateissa, ilmeisesti jonkun muun Virekodin asukkaan hoivissa. Roksu luovutti vanhan nallensa, äiti otti sen heti omakseen. 

Perjantaina satoi ensilumi (vai satoiko se jo vappuna tai juhannuksena?), ehdin juuri kerätä matot sisälle ennen sadetta. Hannu näytti lumiukolta käveltyään pyryssä töistä kotiin. Vaihdoin pöytäliinoja punaisiin ja sytytin lyhtyjä ulos. Hannu ripusti joulutähden makkarin ja vinttikamarin ikkunaan. Kotimme olikin jo mukavasti virittäytynyt joulutunnelmaan, kun lauantaina viisi ystävääni saapuivat naisglögeille. Glögin ja keiton jälkeen tyhjensimme vieraiden tuliaisista kerättyä juustotarjotinta. Riitta toi herkullisen jälkiruuan kahvin seuraksi. Oli mukava tavata hänet, ennen kuin hän lennähtää noitaluudallaan Espanjaan talven viettoon. Illasta jäi taas hauskoja muistoja, myös viinitahrojen muodossa.


Marraskuun viimeisellä viikolla vietin omaisten iltapäivän Virekodissa (nyt on nallen lisäksi hukassa myös äidin vieraskirja), sieltä ajoin kuuntelemaan Perttilän koululaisten ja eskarilaisten joululauluja. Päivä Tallinnassa kului ostoksilla ja lounaalla.

Olen menettänyt uskoni politiikkaan ja varsinkin kansanedustajiin (jotka tuntuvat ajavan vain omaa etuaan), mutta onneksi sentään löytyi yli 50% viisautta äänestää tasa-arvoisen avioliittolain puolesta. Sen kunniaksi voisi vaikka illalla korkata kuoharin. Perjantai-iltana menimme Pitäjän kirkolle Jarkko Martikaisen ja Anssi Salmisen loistavaan konserttiin.

Lauantaille oli tarjolla monta mukavaa tapahtumaa ja kutsua, me vietimme pikkujouluaaton Mirjan ja Masan luona saunoen ja herkutellen. Samalla suunnittelimme mahdollista yhteistä reissua ensi vuodelle. Ensimmäisen adventin kunniaksi valmistin possua punaviinikastikkeella ja bataatti-vuohenjuustolaatikkoa.

Kaikesta päätellen mummu on Noelin mielestä huvittavan näköinen; poika nauraa aina ääneen, kun näkee minut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti