perjantai 10. heinäkuuta 2015

Loma(kuu)kausi töissä

Olen vuosien varrella tottunut siihen, että päivystän toimistolla, kun muut lomailevat. Se ei ole siis mikään ongelma, sillä reissujen takia lomani ovat ajoittuneet keväälle ja/tai syksylle. Kuten olen aiemminkin todennut, keskustassa on mukavaa pöhinää kun turistit pyörivät siellä karttoineen ja kameroineen. Aurinkoisella säällä terassit täyttyvät iloisista ihmisistä. Laskimme kerran Tinden kanssa, että toimiston ja aseman välille osuu 7-8 terassia, ei auta jokaiselle pysähtyä kotimatkalla.

"Konttorikoira" Oiva kävi piristämässä päiväämme. Oivasta tulee isona opaskoira. Kävimme lounastauolla CIA:n kanssa Vanhassa kirkossa ja ihailemassa Ruttopuiston valkoisia kukkaistutuksia.

Nostin palkankorotuksen, eli kävin työnantajan laskuun silmälääkärillä. Lasiaiset heiluvat miten sattuu, mutta paineet olivat ok. ja näkö itsessään ei ollut huonontunut. Iso säästö, kun ei tarvitse päivittää silmälaseja ja arskoja. Sain puhuttua itseni myös verikokeisiin ja arvot olivat liki samoja kuin joskus 8-9 vuotta sitten. Kaikki hyvin, voin jatkaa samaan malliin seuraavat 10 vuotta...

Toimiston hedelmätoimittaja oli alkukesästä laittanut siemenpussin yhteen lähetykseen. Kun kukaan muu ei lahjasta innostunut, istutin lehtikaalin siemeniä runsaalla kädellä ruukkuun. Kun ne alkoivat kasvaa, oli pakko nostaa ruukku terassille pois pihalla vaeltavien rusakoiden reitiltä. 

Kävellessäni töistä kotiin naapurin tytöt tulevat kylänraitilla vastaan. Mila (kohta 4v) kantaa kaunista isomummilta saatua käsiveskaa ja näyttää ylpeänä, mitä se sisältää, Tytöllä on asenne kohdallaan; aina kannattaa pitää korut mukana, kun ei koskaan tiedä jos jotkut juhlat osuvat kohdalle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti