lauantai 29. elokuuta 2015

Reissu heitetty (seuraavaa odotellessa)...

Beira Mar Hostelin aamiainen jäi väliin, kun poistuimme paikalta jo kuuden jälkeen. Lentokenttäjonottelun jälkeen pääsimme oikeaan aikaan koneeseen, mutta se lähti jonkun lakon takia puolisen tuntia myöhässä. Kone oli lähes täynnä varttunutta väkeä Portugalista, millä lie ryhmämatkalla ovatkaan. Vantaalla oli vastassa ukkosrintama, sen takia kiertelimme jonkun aikaa Helsingin yllä. 

Tulimme kotiin P-junalla ja polkaisin heti kauppaan. Koti ja kukat olivat kunnossa, naapurit olivat hoitaneet talkkarivuoronsa kiitettävän hyvin ja lapset syöneet marjat, kuten toivoinkin. Kuiva sää oli pitänyt nurmikon lyhyenä, ensimmäiset keltaiset lehdet näkyivät kotikoivuissa. Nyt alkoi kevytlinja; fadoa kuunnellen tein meille lohisalaatin. 

Oli hienoa tulla kotiin, kun sää on kesäinen ja luonto viheriöi. Mukavaa ajatella, että on vielä hyvää peliaikaa uimiseen ja ulkoiluun. Reissu meni suunnitelmien mukaan, ja kaiken kaikkiaan hyvin paria liukastumistani (ja nekin selvin päin) lukuunottamatta. Tekemäni budjetti piti kutinsa ja nyt voin odotella seuraavaa matkaa. Hannu selaa netissä Portugalin myytäviä asuntoja...

Sunnuntaina joimme aamukahvit omalla terassilla ja jätimme pyykit ulos kuivumaan, kun lähdimme Lohjalle. Pian oli käännyttävä takaisin, sillä taivaanrannasta oli nousemassa uhkaavia ukkospilviä. Siirsin pyykit suojaan ja ajoimme Suvin ja Samin luokse. Ilonalla oli "pää paketissa"; hän oli lyönyt päälakensa mummilassa kaivonkanteen, mutta koulunkäynti on kuulemma kivaa. Onni oli iloinen Messi- ja Ronaldo -pelipaidoistaan, Noel ei vielä omastaan mitään ymmärtänyt. Poika kuulemma harjoittelee jo kovasti kävelemistä ja tapailee sanoja, kumpaakaan emme päässeet todistamaan. Äidillä oli Virekodissa kosteissa pöksyissään parin kilon märkä vaippa, ne vaihdettuamme teimme pienen kävelylenkin, ennen kuin ukkosrintama saavutti Virkkalan. Kotimatkalla satoi välillä rankasti, eikä Hannu päässyt leikkaamaan nurmikkoa. Lukemattomat lehtipinot odottivat parempaa aikaa, kun tein broilerisalaatin ja sateen tauottua istuimme terassille iltakahveille. 

Lämpötila laski yöllä kuuteen asteeseen, brrrr... Ilmankos Keravanjoen vesi oli melko viileää, kun kävin uimassa.

perjantai 28. elokuuta 2015

"Over the (seven) hills and far away"

Aamiaisen (makea "riisipuuro" vaihtui vastapaistettuihin lettuihin) jälkeen tiemme erkavoituivat; minä lähdin tuliaisostoksille (vihdoin viimein) ja päivän kävelylenkille, Hannu käveli omaan tahtiinsa omia teitään. Minulta oli hukassa yksi iso tavaratalo, puolisen tuntia etsittyäni löysin lopulta sisäänkäynnin Fnacin hisseille, tavarataloa kun mainostetaan ainoastaan toiselta puolelta. Urheiluosasto on lopetettu, mutta löysin pari fado-levyä kotiin viemisiksi. 

Baixa-Chiado
Sen jälkeen kävin huvikseni liukumassa Baixa-Chiadon metroaseman ihanan pitkiä liukuportaita. Jätin väliin vakituisen bica-paikkani Largo Luis de Camõesilla ja kävelin Bairro Alton katuja etsien mahdollista illallispaikkaa. Se on aamupäivällä vähän hankalaa, kun kaikki ravintolat ovat kiinni. En löytänyt etsimääni tapaspaikkaa, sen sijaan näin avoimesta ikkunasta vanhan, kauniin rouvan, jonka jollain reissullani kuvasin kissansa kanssa. Pitäisi aina ottaa mukaan paperikuvat kuvaamistani ihmisistä!

Bairro Alto
Bairro Alto 2011
Lissabonista puuttuvat lähes kokonaan turistikaupat, joita Portossa on koko Ribeira täynnä. Rossion aukion lähellä tosin on aasialaisten ylläpitämä basaarikuja, mutta löysin pojille Ronaldo-paidat sattumalta yhdestä Bairro Alton putiikista, jota pitää intialainen, kuten useimpia Lissabonin pikkukauppoja. Seuraavaksi kävelin Miradouro S.Pedro de Alcântaraan, sinnehän kaikki Lissabonin kävelyni lopulta tuntuvat päättyvän. Mustien miesten bändi soitti tasanteella mukavaa bossanovaa.

Jätin muut näköalapaikat väliin, laskeuduin Restauradoresiin, sieltä Martim Moniziin ja puoliltapäivin istahdin varjoon lenkkioluelle. Löysin minulle entuudestaan tuntemattoman, oudon muistomerkin, jonka juurelle on kasattu ikäänkuin hautausmaalta kerättyjä muistolaattoja.


Jätin tälläkin kerralla käymättä Castelo São Jorgen (Hannun mukaan koko linnoituksen ympäristö on nykyisin aidattu ja sinne on sisäänpääsymaksu). 


Siesta
Kävelin Alfamaan, jossa meillä oli lounastreffit Ginja d'Alfamassa. Lupasimme palata iltakahville ja syödä natat, leivonnaiset kun ovat jääneet tällä reissulla kovin vähiin.


Lissabonin hanavesi on nykyään hyvän makuista. Onneksi, sillä vettä näillä helteillä kuluu. Huoneeseemme ei paista aurinko, mutta kun emme saa aikaiseksi ristivetoa, ilma on tukahduttavan kuuma ja avoimesta ikkunasta kuuluvat alkuillan äänet, Taisimme silti torkahtaa hetkeksi.

Siestan jälkeen lähdimme haahuilemaan Alfaman kapeille kujille, kaikki ulkopöydät näyttivät olevan varattuja. Lopulta päädyimme Restaurante Morgadinha de Alfamaan, jossa söimme hyvät bacalao a brasit ja possu-simpukkapataa Alentejon tapaan. Päätimme illan Ginja d'Alfamaan, jonka ulkopöydät myös olivat täynnä, mutta isäntä kantoi meille penkin ja pallin ulos ja joimme kahvit ginjan kera. Söimme myös sen (yhden) sovitun pasteis de natan, vaikka vatsat olivatkin jo pulleina. Hyvästelimme mukavan isäntäparin ja lupasimme palata jonain päivänä.

torstai 27. elokuuta 2015

Viisi kalaa ja kaksi leipää

Illalliseksi söimme kala-ateriat Museu do Fadon läheisessä perinteisessä Cana Verde -ukkokuppilassa, jonka miestarjoilija ei edes yrittänyt olla ystävällinen tai kohteilias, kunhan otti tilauksemme vastaan ja murisi mennessään. Heti syötyämme hän alkoi siivota osoittaakseen, että on aika poistua. Ruuat olivat tosi hyvät (tippien kanssa 22€). Jätimme henkilökunnan luuttuamaan lattioita ja joimme iltakahvit Ginja d'Alfamassa.

Kämpille palattuamme kuuntelimme taas avoimesta ikkunasta kuuluvaa lähiravintolan fadoesitystä ja taisin nukahtaakin siihen.

Pyöräillen, ei kun kävellen Belémiin

Lähiravintoloiden sulkeuduttua puolenyön jälkeen yöstä tuli hiljainen. Viideltä aloittivat lentokoneet laskeutumisensa ja joku itikka oli päässyt huoneen avoimesta ikkunasta sisään inisemään. Yhdeksältä kävimme alakerrassa huonehintaan kuuluvalla aamiaisella. Sää oli pilvinen ja tuulinen; sopiva kuntoiluun. Kävelimme Cais do Sodrén aseman lähettyville kysymään vuokrafillareita, mutta vuokraamo vaati pantiksi luottokorttia ja kuvallista henkilökorttia, ne molemmat olin jättänyt kämpille. Muutimme suunnitelmaa ja päätimme kävellä rantaa myötäilevää kävely/pyöräilytietä Belémiin, ainahan voimme tulla bussilla takaisin. 

Taivas kirkastui ja lounasravintolat täyttyivät. Istuimme oluelle yhden kahvilan terassille ja lähdimme hiljalleen kävelemään takaisin Lissabonin keskustaa kohti. Busseja meni harvakseltaan, ratikoita useammin. Kävimme Cervejaria Cabinessa kysymässä tosta mistoja, niitä ei ollut, mutta tarjoilija lupasi valmistaa ne meille tuoreista sämpylöistä (puolikkaan viinin ja ison oluen kanssa yht. 8,70€). Virkistyneinä päätimme kävellä paluumatkankin, minä rannan kävelytietä ja Hannu päätien laitaa.


Ehdin käydä suihkussa, ennen kuin Hannu rimputti alaovella ja vetäydyimme siestalle. Illalla menimme alakertaan aperitiiville ja sain tsekattua meidät TAP:n paluulennolle.Varttuneempi väki valmisti keittiössä itselleen illallista.

keskiviikko 26. elokuuta 2015

Ratikka 28:n bongailua Alfamassa

Moottoritie oli päällystetty jyristävillä betonilaatoilla. Matkalla bussi joutui hidastamaan, kun ohitimme kolaripaikan, jossa toinen auto oli aivan rusinana ja toinen katollaan.

Saavuimme Lissaboniin Campo Granden bussiasemalle, ostimme automaatista pahvikortit, joihin latasimme yhdet matkat (1,40/kpl) ja jatkoimme metrolla (yhdellä vaihdolla) Terreiro do Paçolle. Beira Mar Hostel sijaitsee sen lähellä. Kolmas kerta tässä majapaikassa ja saimme privaattihuoneen omalla kylpyhuoneella, mutta ilman parveketta. Valitimme asiasta, mutta kaikki huoneet ovat varattuja eikä vaihto onnistu ainakaan tänään. 

Ginja d'Alfama
Kävelimme lounaalle Ginja d'Alfamaan; turskapallerot, tomaatti-sipulisalaatti ja jälkkäriksi kahvit ginjan kera. Isäntä tarjosi toiset ginjat. Haahuilimme Alfaman pikkukujilla ja näköalatasanteilla, kävimme Largo de São Vicenten kirkossa ja jäimme istumaan kurvin kuppilaan, jonka ohitse ratikat suhahtavat melkein nilkkoja hipoen. Pojat roikkuivat taas ratikoiden ulkopuolella pummilla.

Laskeuduimme Museu do Fadon aukiolle ja minä liukastuin 0,50 euron Sumatran varvastossuillani sileiksi kuluneissa rapuissa. Tällä kerralla täräytin kämmeneni, onneksi vasemman käden. Ostimme kaupasta kolmen euron viinin ja palasimme viilentyneeseen huoneeseemme ja virkistävään suihkuun. Ikkunamme on pikkukujalle päin ja alapuolella on parikin ravintolaa. Toisessa lauletaan fadoa, ei pöllömpää! Wifi toimii huoneessa todella huonosti, otimme punkun mukaan ja menimme alakerran olohuoneeseen istumaan.

Illalla kävelimme Alfaman kujille ja jäimme syömään O Tasco do Vigarioon, jälleen kerran aivan liikaa. Pöytäseuranamme oli kolme nuorta saksalaista, joista yksi asuu Lissabonissa. Palasimme Beira Mariin ja avoimesta ikkunasta kuuluva fadokonsertti loppui sopivasti puoliltaöin.

Aamulenkki Mún kanssa

Kumpi vie? Who's the boss?
Italialaispojat olivat kiitettävän hiljaisia ja pakkasivat tavaransa aamulla keskenään supattaen. He menivät ensimmäisinä aamiaiselle ja poistuivat paikalta, me söimme unkarilaispariskunnan seurassa. Concha oli käynyt jo aamuvarhaisella Mún kanssa lenkillä, me veimme koiran kävelylle linnoitukselle ja takaisin ennen lähtöämme. Hetken se taas ihmetteli kotiovella, eikö emäntä lähdekään mukaan. Ihania tyttökoirien tuoksuja oli matkan varrella ja sain kiskoa koiraa perässäni. Muuten 15 vuotias eteni yllättävän reippaasti. Kuulo on mennyt, mutta kai se tuoksusta tunnisti minutkin. Vauhtiin päästyämme kotiin ei ollut enää mikään kiire. Kun pääsimme linnoitukselle asti, Mú löi lossit kiinni ja olisi halunnut jäädä sinne pidemmäksi aikaa haistelemaan muiden koirien tervehdyksiä. Italialaisturisteilla oli hauskaa ja he näyttivät minulle kännyköistään kuvia omista lemmikeistään. En viitsinyt edes yrittää selittää, ettei tämä itsepäinen koira ole minun.

Concha velotti meiltä vain yhden yön hinnan ja laittoi vielä hedelmiä pussiin matkaevääksi. Hän heitti meidät bussipysäkille ja lupasin palata Óbidokseen, samalla toivotimme hänet tervetulleeksi meidän kotiimme Vantaalle. Mi casa es tu casa, Concha!

tiistai 25. elokuuta 2015

"Take Me To Church"

Santuario do Senhor Jesus da Pedra
Conchan valmistaman aamiaisen jälkeen lähdimme kävelemään Óbidoksen ulkopuolella sijaitsevaan Santuario do Senhor Jesus da Pedran kirkkoon, joka harmiksemme olikin suljettuna. Palasimme keskustaan, joka alkoi täyttyä päiväturisteista. Otimme pienet vahvistavat ginjatilkat (ginjinha) suklaakupissa ja kävin Igreja de Santa Mariassa, ennen kuin lähdin kävelemään muurin päälle.

Laskeuduin alas luostarin kohdalla ja päätin jättää kävelemättä muurin toisen puolen, joka on kapea ja ruuhkainen, eivätkä näköalat ole siltä puolelta niin hienot. Kävin kirkosta kirjakaupaksi muutetussa Livraria de Santiagossa ja kävelin hiljaisempia kujia myöten lähelle Porta da Vila de Óbidosta kantabaarimme terassille, jossa otimme päiväoluet.

Emäntämme lupasi valmistaa meille illallisen, kuittasimme lounaan paikallisilla juustoilla, hedelmillä ja punaviinillä.

Iltapäivän helteessä lähdimme uudelle yritykselle ja nyt Santuario do Senhor Jesus da Pedra oli avoinna. Sen sisällä soi mieltä herkistävä kirkollinen musiikki. Kirkon alttaritaulun kiviseen ristiin hakattu Jeesus näyttää lähinnä avaruusoliolta tai afrikkalaiselta, nälkäänäkevältä pikkulapselta.

Iltapäiväkahvit joimme Arco da Cadeían ("Vankilan kaari") varjoisalla terassilla. Palasimme viettämään siestaa Argonautaan, jossa emäntämme oli silityspuuhissa.

Conchalla on full house, kun privaattihuonetta asustaa pariskunta Budapestista ja me saimme dormiin kolme italialaista nuortamiestä. Kävipä tuuri; minulla on seuranani neljä karvaista miestä kuorsaamassa. 

Koko tupa hiljeni, kun kaikki torkuimme tunnin verran. Illemmalla pojat lähtivät kylille, me siirryimme alakertaan, jonne saapui myös Conchan puhelias ystävä. Istuimme pöydän ääreen ja herkuttelimme perunamunakkaalla, paistetuilla sienillä, tomaatti-sipulisalaatilla ja juustoilla. Keskustelu siirtyi aiheesta toiseen; Portugalin (ja Suomen) ilmastosta, ruuista ja leivonnaisista politiikkaan. Yön tullen Concha lähti viemään Múta iltalenkille, me siirryimme yläkertaan, jonne myös italiaanot saapuivat kuiskaillen keskenään.

Óbidos, yksi reissujeni parhaista näkymistä

maanantai 24. elokuuta 2015

Óbidos, home sweet home

Pääsimme Conchan kyydillä Casa Argonautaan ja jäimme alakertaan juttelemaan. Tämä on reissumme kolmas entuudestaan tuttu majapaikka, jonka viehättävyyttä lisää mukava emäntä. Hetken kuluttua seuraamme liittyi nuorimies, joka kertoi Portugalin pienistä kylistä ja nähtävyyksistä (maksettu mainos?) ja puhui pitkään buddhalaisuudesta. Aikamme kuunneltuamme vetäydyimme rankkaan matkapäivään vedoten yläkertaan, "omaan" parvekkeelliseen, verholla eristettyyn huoneeseen. Emäntämme tuntui myös olevan vähän väsähtänyt ja hän kertoikin sairastelleensa viime aikoina.
 
Saimme verhon takana olevaan dormiin seuraa kahdesta vuokra-autolla liikkeellä olevasta italialaisneidosta. Suihkun jälkeen kävimme syömässä Adega do Ramadassa, sen isompaa kävelykierrosta emme enää jaksaneet pimeillä kujilla tehdä.

Até logo, Pinhão!

Siirsimme puhelimet illalla oikeaan aikaan ja ajastimme herätyksen seitsemäksi. Tavarat oli pakattu jo valmiiksi. Kevyen aamiaisen jälkeen kävimme yläkerrassa maksamassa majoituksen. Ritan äiti toivotti meille hyvät matkat ja ”See you next year!” Eihän sitä koskaan tiedä... 

Asemalla oli jo muitakin junan odottajia. Juna tuli ajassaan ja paluumatka Linha do Dourolla alkoi. Tällä kerralla meidän ei tarvinnutkaan vaihtaa junaa Réguassa. Kaunis jokilaakso, kukkivat pensaat ja hedelmätarhat jäivät taakse, kun aamuauringon paisteessa puksutimme kohti Portoa.

Campanhãn asemalla kävin ostamassa liput Caldas da Rainhaan. Meillä oli tunnin verran aikaa, kulutimme sen Boa Viagem –kahvilassa.

Campanhã
Campanhãsta matkamme jatkui junalla Coimbra B:n kautta Caldas da Rainhaan, jossa oli aikaa istua viinilasillisilla ja hakea kaupasta tuliaisviinit Conchalle. Lähdimme viiden bussilla Óbidokseen, Concha oli meitä bussipysäkillä vastassa autollaan.

perjantai 21. elokuuta 2015

Ihana, pieni Pinhão

Vaihdoimme junaa Réguassa ja saavuimme Pinhãoon lähes aikataulussa. Heti humahti helle vastaan. Kävelimme asemalta Casas Botelho Eliakseen, jossa Rita vastaanotti minut poskipusuin. Saimme saman asunnon, jossa asuin viime käynnilläni yksin. Jouduimme odottamaan sen tyhjenemistä ja siivoamista, vein Hannun oluelle Café Beira Rion terassille, ennen kuin tarjosin hänelle opastetun kävelykierroksen kylän ympäri.

Kylän kaikki kaksi markettia olivat siestalla, kahdelta ne avautuivat ja kävimme toisessa ostamassa vähän aamiaistarpeita ja juomista jääkaappiin. Saimme siivotun kaksiomme, omalla terassillamme oli liian kuuma ja menimme yläterassille varjoon hetkeksi istumaan. Rita kävi kertomassa, että heillä on jonkun asukkaan jäljiltä big problem ja putkimies joutuu pitämään meteliä poratessaan kivetystä auki, mutta meitähän se ei häirinnyt. Suihkun jälkeen avasimme viilentyneen valkkarin ja vietimme sisällä siestaa. 

Alkupalat söimme jo kotona; Queijo da Ilha -juustoa, Calemin portviiniä, viinirypäleitä ja yläterassilta poimittuja viikunoita ja persikoita. Ilma ei juurikaan viilentynyt, kun lähdimme syömään joen toiselle puolelle Cais da Foz -ravintolaan. Onneksi siellä saatiin ilmalämpöpumppu toimimaan, muuten olisimme jääneet ulos syömään kuumaan tuuleen, joka oli virinnyt illan tullen. Salaatti, oliivit, leivät, pullo hyvää Porca de Murça Brancoa, grillattu kala ja pihvi yht. 24,50€, ei voi edelleenkään hintatasosta valittaa. 


Jälkkärikahvit joimme Café Beira Rion terassilla, ennen kuin palasimme kuumaan kotiimme. Istuimme ulkona terassilla ja saimme seuraa viehättävästä japanilais-italialaispariskunnasta, joka asustaa naapuriasuntoa. He olivat lähdössä kävelylle, mutta jumittuivat juttelemaan kanssamme, kunnes Rita kävi huomauttamassa, että hiljaisuus on kymmeneltä. Ilmeisesti joku naapuruston vanhempi asukas on valittanut asiasta. Vaihdettuamme meiliosoitteet toivotimme hyvät yöt ja matkanjatkot.

Pinhão
Unta eivät häirinneet äänekkäät lokit, vaan tolkuton kuumuus, joka aamuyöstä hellitti ristivedon ansiosta. Hain kaupasta tuoreet sämpylät ja vihannekset. Aamiaisen syötyämme lähdimme kävelemään viinitilojen rinteitä, kohti ylhäällä näkyvää Casal de Loivosin kylää. Pysähdyimme välillä puuskuttamaan ja maistamaan kypsiä (port)viinirypäleitä. Jotenkin harhauduimme liikaa vasemmalle ja vastassa oli viinitilan aita. Avasimme portin salvan ja livahdimme kivetylle kadulle, jota pitkin nousimme kylään. Onneksi kylän ainoa baari oli auki ja saimme kylmät oluet. Kävimme ottamassa kuvia näköalatasanteella, ennen kuin palasimme mukulakivikatua ja asvaltoitua tietä pitkin Pinhãon keskustaan. Matkalla söimme viikunoita suoraan puusta ja nappasimme yhden ison omenan mukaan.

Pinhão
Kämpillä huuhtaisimme hikiset vaatteet, tein lounaaksi pienen tonnikalasalaatin ja istuimme hetken yläterassilla varjon alla vilvoittelemassa. Tuuli niin kovin, että puista putoili kypsiä persikoita pihalle. 

Casas Botelho Elias
Siestan aikana pyykit kuivuivat ulkona tuulessa ja saimme uudet naapurit. Pilvet tulivat ja menivät, illalla oli taas tähtikirkas taivas. Kävelimme rannan kautta takaisin pääkadulle ja Restaurante Rufeteen, jonka nuori tarjoilijatyttö kertoi olevansa paikan pitäjä, äiti kokkaa keittiössä. Sain haikailemaani Muralhas de Monção Vinho Verdeä. Syötyämme kieltäydyimme jälkiruuista ja kahveista, mutta meille tarjottiin lasilliset isännän rusehtavaa portviiniä, jonka tämä oli tehnyt 29 vuotta sitten pojan syntymän kunniaksi. Tytär kertoi ylpeänä alueen viineistä, hedelmistä ja kasviksista. 

Poistuessamme pääkadulla vaelsi iso ryhmä perinneasuihin pukeutuneita musikantteja, jotka olivat ilmeisesti olleet rannassa esiintymässä risteilyvieraille. Jäimme iltakahveille Café Beira Rion terassille, ennen kuin palasimme mukavaan kotiimme.


Kirkonkellot antavat kylän asukkaiden nukkua sunnuntaisin kahdeksaan, mutta sitä ennen meteliä piti äänestä päätellen hävittäjien ylilento. Sitten aloittivat vesitasot Pinhãon päällä pörisemisen, ilmeisesti ne tarjoavat maksullisia lentomatkoja Douron yllä. 

Handeman, Quinta do Hannu
Kävimme aamiaisella Princesada do Douro -kahvilassa, ennen kuin lähdimme päivän kävelylenkille. Siihen pilivinen ja tuulinen sää oli mainio, ei niinkään kuvien ottamiseen. Kävelimme sillan yli joen toiselle puolelle ja jatkoimme kohti Réguaa (ei niin mäkistä tietä mitä minä viimeksi kävelin joen toisella puolella). 

Puolimatkan (6km) krouviksi osui onneksi auki oleva Foz de Távora, jossa fiinistä ravintolasta huolimatta terassilla juomamme isot oluet ja kulhollinen pähkinäsekoitusta maksoivat vain kolme euroa. Palasimme samaa tietä takaisin, kämpillä tyhjensin jääkaapista kinkut, juustot, hedelmät ja vihannekset ja tein niistä meille lounaan tonnikalan ja kananmunien kera. Viinikin alkaa olla vähissä... 

Jos olisin miljonääri, tai edes varakas, voisin ostaa täältä jonkun lukuisista myynnissä olevista taloista ja kunnostaa sen kodikseni. Toisaalta, nykyinen elämäntapa ja reissutyyli on ehkä lähempänä omaa sisintäni.

Päiväunien aikana ulkona satoi, mutta ilma kirkastui taas illaksi. Kylän muutamasta ravintolasta oleskelumme viimeiseksi valikoitui Douro Grill Churrasqueira (jossa kävin edelliskerrallakin), joka on varsin mukava ukkokuppila. Hattupäinen naapurimmekin istui siellä iltaa viettämässä, hänet laitettiin välillä lapsenvahdiksi, kun nuoripari serveerasi meitä. Salaatti, leivät, mixed grill meat ja karahvi talon viiniä yht. 16€.

Douro Grill Churresqueira

Iltakahvit joimme totuttuun tapaan Café Beira Rion terassilla (henkilökunta jo tietää, mitkä kahvit haluamme) ja iloksemme tapasimme vielä Rufeten nuoren tytön, joka oli tullut kahvilaan viettämään iltaa. Tervehdimme hänen isäänsä ja toivotimme kaikille hyvät jatkot. Pienissä paikoissa on se mukava puoli, että ihmiset tulevat nopeasti tutuiksi. Palasimme kotiin pakkaamaan ja otimme viimeiset minioluet.

Que horas são?

Ilmankos ravintolat olivat iltaisin täynnä ja aamut tuntuivat viileiltä; olemme olleet koko Portossa oleskelumme ajan Espanjan ajassa. Puhelinkaan ei päivittänyt aikaa itsekseen. Onneksi olimme tunnin etuajassa eikä jäljessä, muuten olisimme myöhästyneet junasta. São Benton asemalla ihmettelimme näyttötauluja, joissa kerrottiin meidän mielestämme jo menneiden junien lähtöaikoja. Hetken pelkäsin, että virkailijat ovat menneet lakkoon ja junat jääneet lähtemättä. Aseman suuri kello näytti oikeaa aikaa, sitä emme huomanneet eilen, kun kävin ostamassa liput. Olisimme voineet nukkua tunnin pidempään, nyt lähdimme leipomon kahvilaan juomaan aamukahvit. Vihdoin sain täysjyväsämpylän (eikä ikuista valkoista leipää), sen väliin ladottiin pyynnöstäni juustosiivuja.

Linha do Douro
Käytyäni 1½ vuotta sitten Pinhãossa lupasin viedä Hannun sinne (hän puolestaan lupasi kävellä kanssani ylös viinilaakson rinteitä). Yksi syy on kaunis junareitti Linha do Douro, toinen syy pienen kylän rauhoittava uneliaisuus ja kolmas hyvä majapaikka, Casas Botelho Elias. Tämä onkin vasta toinen kolmen yön majoittuminen tällä reissulla.
 

torstai 20. elokuuta 2015

Ah, Porto!

Ihanaa olla taas Portugalissa! Ihmiset ymmärtävät englantia (paitsi respamme tyttö) ja aikataulut pitävät kutinsa. Ainoa huono puoli on turistiruuhka, mutta ajankohtahan on oma valintamme. Kun illalla lähdimme syömään ja kävimme etukäteen ajattelemassani ravintolassa, sinne oli tunnin jono. Olin viimeksi Portossa maaliskuussa 2014, silloin piti lähteä aikaisin syömään, sillä ravintolat olivat jo yhdeksältä kiinni asiakkaiden puutteessa. Toiselle Ribeiran lähettyvillä olevalle terassille oli lyhyempi odotusaika ja pöydän saatuamme söimme Bacalao a Brasit. Palasimme ruuhkaisia kujia myöten majapaikkaamme, jossa unta häiritsivät "haukkuvat" lokit.

Aamiaisen (siis pullaa) söimme läheisen kahvilan aurinkoisella terassilla. Kävimme São Benton asemalla ostamassa junaliput Pinhãoon (meno/paluulipuista sai 10%:n alennuksen). Harkitsimme hetken fillareiden vuokraamista, mutta jätimme sen Lissaboniin ja lähdimme kävelemään Douron vartta kohti Ponte da Arrábida -siltaa. Ostin muutamat kortit, ehkä niiden kirjoittamiseen on Pinhãossa aikaa. Pikkupoikien pelipaitojen ostaminen taitaa jäädä Lissaboniin. Paluumatkalla jäimme lenkkioluille terassille, jossa hetken istuttuamme päätimme syödä lounaan. Mustekalarenkaat, perunat, salaatti, oliivit, pullo pirskahtelevaa valkoviiniä ja kahvit yht. 12,95€. Kyllä minäkin voisin eläkeläisenä muuttaa tänne, vaikken mikään toimitusjohtaja olekaan...

Palasimme ruuhkaiseen keskustaan ja kämpille siestalle. Kyllä maistui hanavesi hyvältä tässä helteessä!

Kotikatumme Rua 31 de Janeiro
Kylpyhuoneemme ikkuna on talon varjoisalle puolelle, mikä auttaa huoneen pysymiseen ihanan viileänä. Ilmeisesti siinä on alunperin ollut parveke, mutta se on jossain vaiheessa muutettu privaattikylppäriksi. 

Tälle illalle tuli kaksikin pettymystä; Cozinha dos Lóios oli suljettu omistajaparin loman takia ja Novo Ambiente -ravintola on lopettanut. Piti etsiä joku muu illallispaikka vanhalla tutulla konstilla; hyvällä tuurilla. Olen ennenkin ihmetellyt, miksi Porton ravintolat on helppo löytää ainoastaan Ribeiran alueella, muut ovat piilossa jos niissä ei ole näkyvää terassia. Osuimme sattumalta Restaurante Migalhasiin (Rua Dr. Ricardo Jorge 9), jossa Hannu sai suosittelemani Francesinhan, minä tyydyin lulas-annokseen.
Francesinha
(Mistähän johtuu, että puolet blogini kuvista on ruokia?) Kotimatkalla jäimme vielä vahvoille kahveille, jotka tuskin auttavat unensaantia. Toisaalta; äänekkäät lokit ja kuorsaava vieruskaveri pitävät minut joka tapauksessa hereillä.