torstai 7. tammikuuta 2016

Tammikuun paukkupakkaset


Vietimme uudenvuodenaaton kaikessa rauhassa kotona kahdestaan. Vuoden vaihtuessa kohotimme maljat pikkupakkasessa omalla terassilla ja katsoimme muiden järjestämiä ilotulituksia. Lenkkeilyn ohessa nautimme viikonloppuna telkkarin konserteista; U2 Pariisissa, Katy Perry Australiassa, Jarkko Martikainen, RSO:n Sibelius-konsertti Tokiossa ja Wienin filharmonikot. Mikä oli paras, se riippuu kuuntelijasta.

Tammikuun alussa pakkanen kiristyi etelässäkin. Onko aivan pakko joka kerta mennä äärimmäisyyksiin? Jos toivomme pakkasta, ei sitä tarvitse tulla 25 astetta! Äitiäkään ei voinut viedä lenkille, kun pukemiseen ja riisumiseen menee enemmän aikaa kuin varsinaiseen ulkoiluun. Itse kävin juuri ja juuri kaupassa ja kirjastossa. Sain sentään siivottua ja keli oli mitä mainioin petivaatteiden tuulettamiseen ja pakastimen sulattamiseen.

Kauppojen vapaan aukiolon takia myös Suvi ja Sami lähtivät loppiaisena töihin ja minä pääsin lapsenvahdiksi. Mukavaa, kun Onni ja Ilona tulevat vielä kanssani saunaan. Noel on varsinainen hymypoika niin kauan, kuin äiti on näkyvissä. Aamulla hän heräsi kuudelta ja kiljui äidin perään toista tuntia, nukahtaen lopulta syliini, molemmat aivan hikisinä. Yhdeksältä poika heräsi reippaana aamupuurolle ja kerjäsi vielä kahvitellessani leipää ja juustoa. Oman lounaan syötyään hänelle maistui myös karjalanpiirakka Onnin tarjoamana.

Vanha talomme pysyy hyvin lämpimänä, kun Ouman haistelee ulkoilmaa ja säätää lämmityksen sen mukaan. Yläkerrassa on viileää, mutta saa ollakin vähäisen käytön vuoksi. Kotona ollessani ei ole pelkoa putkien jäätymisestä, kun joku hanoista on vähän väliä auki.

Kauppareissulla kävin tarkistamassa, että lähikenttä on jäädytetty. Kunhan pakkanen hieman hellittää, kaivan luistimet esille ja käyn kokeilemassa, vieläkö vanha jääprinsessa pysyy pystyssä. 

Luulin jo, että ostin joulun alla turhaan kauralyhteen, kun yhtään lintua ei sillä näy. Yöllä kävin vilkaisemassa ikkunasta pihalle, jossa kylämme jättirusakko kurotteli omenapuun oksalla roikkuvaa lyhdettä ja söi yöateriaansa, sytyttäen samalla pihavalot.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti