keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Kaverikuu


Vaarin kaktus on sitä mieltä, että pääsiäisen pitäisi olla aina huhtikuussa.

Tapaan lohjalaisia ystäviäni aivan turhan harvoin, mutta muuten huhtikuusta tuli varsin villkas. Lukupiiriläisten, jumpparyhmäläisten ja naispankkilaisten lisäksi treffasin pikkuserkkuni Tuulan, jonka kanssa kävimme lounaalla ja Ateneumin näyttelyissä. Maijan synttäreillä näimme perhettä ja Hannun tyttärien sukulaisia. Ex-lohjalainen – nykyisin vantaalainen – Tea kutsui minut kylään kävelymatkan päähän meiltä. Annelin kanssa oli lounastreffit, ennen kuin menin helsinkiläiskampaajalleni, joka täräytti tukkani tummaksi ennen Italian matkaa. Sen jälkeen poikkesin vielä toimistolle kahville vaihtamaan kuulumisia.

Kävin Lohjalla äitiä katsomassa ja samalla reissulla menin Marjukan synttärikahville, jonne saapuivat myös Hilkka ja Pirjo. Long time no see!

Vakiasiakkaana Alkon myyjistä on tullut myös hyviä tuttuja. Lähialkon Merja oli jo huolissaan, onko minusta tullut raittiusseuralainen, kun ei ole näkynyt. Oli pakko tunnustaa, että Lohjalla käydessäni poikkean välillä paikallisessa Alkossa tuttuja tapaamassa.

Loppuviikosta teimme Belindan kanssa treffit Keravan Pikku Buddhaan. Juttua riitti moneksi tunniksi nähtyämme pitkästä aikaa. Hyvä kielikylpy ennen tulevaa reissua. Sovimme alustavasti dinneritreffit Belindan luona, että saan kuulla lisää matkajuttuja hänen mieheltäänkin. 
 
Hauskaa vappua!

Vietimme vapun Annen ja Terryn luona saunoen, herkutellen Annen tekemiä tapaksia ja katsellen heidän matkakuviaan. Totuttuun tapaan jäimme yökylään.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti