torstai 7. heinäkuuta 2016

Pitkä matkapäivä Liettuaan

Lyhytparkki; Kiss & Fly

Aamulla oli varhainen herätys, jotta ehdin käydä suihkussa ja aamiaisella, ennen kuin bussi lähti seitsemältä paluumatkalle. Saattelimme Zakopanen upean vuoriston ja hienot maisemat bussin ikkunasta. Laskeuduimme (pohjoiseen) kohti Krakovan lentokenttää, jonne jätimme kuusi matkalaista. Ruuhkat olivat valtavat, onneksi heillä ei ollut kiire lennolle. Kun liikenne pysähtyi tykkänään, henkilöautoista nousivat miehet tupakoimaan tielle. Mitenkähän paljon myöhästymme arvioidusta saapumisajasta Kaunasin hotellille? Ruuhkan syykin selvisi; aivan lyhyt pätkä tietöitä moottoritiellä.

Lentokentällä käynnin jälkeen bussissa oli entistä väljempää ja varasin itselleni yhden penkkirivin. Harmi, etten ottanut mukaan Portugali-paitaani, sillä olisi voinut kuittailla takapenkin pojille. Vaikken olekaan seurannut jalkapalloa, veikkaukseni on, että finaalissa pelaavat Ranska ja Portugali. Jälkimmäinen tietenkin voittaa.

Ennen puoltapäivää pidimme lyhyen tauon jollain huoltiksella. Pysähdys oli nopea, hyvä kun ehti vessaan jonottaa. Matkan jatkuessa pitkin tasaista tylsyyttä porukka herpaantui ja oli vähemmän sosiaalista. Otin ensimmäisen kerran käyttöön korvanapit ja lukiessani kuuntelin musiikkia.

Kolmen jälkeen pidimme lounastauon samassa paikassa kuin tullessakin ja menin taas Ikeaan syömään. Siellä ei tarvitse jonottaa vessaan, ravintolan myyntitiskille tai kassalle. Monet ostivat taas tyynyjä bussimatkalle. Ehdin vielä hyvin kipaista marketissa hakemassa kirsikkavodkapullon tuliaisiksi.

Loppumatkalla yritimme kiriä aikataulua kiinni ja pysähdykset olivat huoltoasemien vessassa käynnin mittaisia. Bussin vessa oli kuulemma siivottomassa kunnossa, minä en onneksi tarvinnut sitä kertaakaan. Perillä Kaunasissa olimme vasta puoliltaöin. Henkilökunta odotteli ruokien kanssa, söimme ensin ja majoituimme vasta sen jälkeen.

Minulle sopii hidas matkanteko ja tykkään istua bussissa ja junassa, mutta tällä istumisella olin tyytyväinen, että kuitenkin varasin lennon kotiin.

Toisen kuskin mukaan tänään kertyi mittariin 870 km.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti