keskiviikko 5. lokakuuta 2016

Gjirokastër


Jätimme merenrannan taaksemme ja lähdimme bussilla (2,20€/hlö) Sarandësta kohti Gjirokastëria. Tie nousi padotun joen vartta vuorille. Veden vihreä väri toi mieleeni Mostarin. Lehtipuut olivat kuivuuttaan ruskan värisiä. Niityillä näkyi taas bunkkereita. Takapenkillä istuva ukko alkoi laulaa itsekseen. Meillä ei ollut kunnon karttaa, joten järkytys Gjirokastrëriin saavuttuamme oli melkoinen; iso kaupunki kerrostaloineen. Saimme heti tarjouksen "taksikyydistä" ja meidät kuskattiin kolmella eurolla ylös vanhaan kaupunkiin, jossa asustamme.

Kysymällä loysimme kotikatumme (ei niitä montaa tässä kylässä olekaan) ja Hotel Gjirokastran henkilökuntaan kuuluva mies soitti uudelle isännällemme, joka hetken kuluttua noukki meidät kyytiinsä, haettuaan ensin pojan koulusta. Nousimme vielä vähän korkeammalle, ei sentään ihan linnoitukselle asti. Ah ja voih, minä niin rakastan näitä harmaita kivikyliä ja niiden satoja vuosia vanhoja jykeviä kivitaloja!

Konaku Guesthouse

Isäntä kertoi itse remontoineensa 370-vuotiaan talovanhuksen omalle perheelleen. Talo on kylän ensimmäinen ja paksut kiviseinät takaavat kesäkuumallakin sopivan viileyden. Alakerrassa on pari makuuhuonetta ja olohuone vieraiden käyttöön. Kaikki on niin kaunista ja puhdasta. Vanhaa on kunnioitettu, ainoastaan kylppäri on nykyaikainen ja taulu-tv (meille täysin turha kapistus) kertoo tästä vuosikymmenestä. Ulkona on lisää oleskelutiloja.

Tapasimme myös emäntämme ja perheen pienen Sabrina-tyttären. Emäntä toi meille hedelmälautasen ja otimme tervetulo-ouzot. Kävelimme tutustumaan vanhaan kaupunkiin, kävimme kaupassa ja ostin postikortit merkkeineen. Myyjä kysyi, kuulummeko johonkin ryhmään, sillä kaupassa oli käynyt tänään kaksi muutakin suomalaista.


Ostimme leipomosta parit burekit (yhteensä 0,75€) ja kävelimme mäen ylös vierastaloomme. Palan painikkeeksi avasimme Primitivo-punkun, joka oli paras paikallisviini tähän astisista. Pihalla saimme nauttia myös iltapäivän kauniista näkymistä ja vähän ennen neljää kuuluvista rukouskutsuista.


Päätimme jättää tämän Unescon perintökohteen harvat nähtävyydet huomiseen ja vietimme pienen siestan.


Ilta tuntui viileältä näin korkealla ja puimme pitkähihaiset päälle kun otimme pihalla aperitiivit. Emäntä tyttärineen kuori meille tuoreita manteleita. Menimme syömään Restorant Gjoçaan perinteiset sapuskat, mm. qifqi-annoksen (yrteillä maustettuja riisipullia). Jälkiruuaksi tilasin tuplaespresson ja brandyn, Hannu halusi rakin. "Normal", totesi isäntä ja halusi vielä otattaa meistä yhteiskuvat kun maksoimme laskumme. Kaupat sulkivat ovensa ja kovin hiljaista oli meilläkin, kun sulkeuduimme viileään huoneeseemme. "Lyhyestä virsi kaunis" sanoo vanha suomalainen sananlasku, kun rukouskutsu loppui taas kuin seinään.

Yö oli erittäin hiljainen ja huone sopivan viileä, ehkä kaivan kaapista ensi yöksi peiton jaloilleni. Emäntä kattoi meille aamiaisen pihalle. Tämä ei tästä paljon voi parantua; hyvä aamiainen kaikessa rauhassa, aamuauringon lämmittäessä ja kauniiden maisemien ympäröimänä.

Meidän majapaikka on tuo vasemmassa laidassa oleva korkea talo.
Kävelimme linnoitukselle, matka ei ollut pitkä kun asumme jo valmiiksi korkealla. Kolusimme kaikki mahdolliset kolot, kaaret, kellarit ja pappien haudat. Linnoitukselta oli huikeat näköalat ympäröiville vuorille ja alas kaupunkiin. Vanha kaupunki jatkuu myös linnoituksen toisella puolella. Ympäröivät vuoret ovat varsin korkeita, korkein kohta yli 2000 metriä.


The castle, Gjirokastrë






Käsityöläisten katu

Laskeuduimme kivettyä oikopolkua alas keskustaan. Kävin katsomassa 1700-luvulla rakennetun Skëndulaj-talon, joka pitkään oli saman suvun hallussa. Nykyisin talo on kaupungin omistuksessa ja museoitu. Opas kertoi talon värikkäästä historiasta ja sen kauniista huoneista. Kaikkein kauneinta, morsiushuonetta, ei saanut kuvata.
Skëndulaj House


Otimme lenkkioluet pääkadun varrella, isäntämme pysäytti autonsa jutellakseen kanssamme ja sai aikaan ruuhkan. Hän soitti jonnekin varmistaakseen huomisen bussin lähtöajan ja lupasi viedä meidät aamulla alas bussipysäkille. Ostimme leipomosta burekit (yht.100 lekeä) ja kapusimme lipevät kivikadut ylös Konakuun. Lounaan syötyämme saimme pihalle seuraksi ranskalais-kreikkalaisen perheen, joka majoittui naapurihuoneeseen.


Restaurant Kurveleshi
Siestan jälkeen lähdimme kylille, tiputimme kortit postilaatikkoon ja menimme syömään Kurveleshiin. Lasku oli viineineen vain 1000 lekeä (7,30€), jätimme runsaat tipit. Naapuripöytään tuli syömään kaksi kaunista kosovalaisneitoa, jotka asuvat ja työskentelevät Saksassa.

Kahvit ja avecit joimme viehättävässä Kafe Zanissa. Hannu halusi tupakoida ja olisimme jääneet istumaan ulos, mutta tummaan pukuun pukeutunut vanha tarjoilijaherra kehotti kohteliaasti meidät siirtymään sisälle, koska ulkona on niin kylmä. Sisällä oli tupakointikielto, mutta samalla kun hän antoi Hannulle luvan tupakoida, herra saattoi itsekin sytyttää tupakkansa.

On tämä niin hieno (vanha) kaupunki, että tänne voisi tulla toistekin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti