perjantai 7. lokakuuta 2016

Matkalla Gjirokastërista Pogradeciin

Emäntämme kattoi meille aamiaisen olohuoneeseen jo kuuden jälkeen. Isäntä heitti meidät autollaan bussiasemalle, jossa meidät hoputettiin Korçën bussiin, vaikka kello oli vasta viittä vailla seitsemän. Lippuihin (9,60€/hlö) oli kirjoitettu lähtöajaksi 6.45 joten tuurilla ehdimme kyytiin. Seuraavassa kylässä tienvarret olivat täynnä autonromuja. Jonkun kylän raitilla paikallispoliisi kulki villapaidassaan, käsiraudat roikkuen takataskusta.

Bussissa soi albanialainen kansallismusiikki, jonka tahdissa voin hyvin kuvitella kansallispukuisten miesten ja naisten tanssivan. Väliin tuli pari espanjan- ja englanninkielistäkin biisiä. Rahastajapoika lauloi kaikkien (myös ulkomaalaisten) laulujen mukana hyvällä baritonillaan. Ilmeisesti radiokanavassa on päivittäin sama soittolista.

Kahvi- ja vessapaussi pidettiin Çarçovan kylässä. Sen jälkeen käännyimme yllättäen oikealle, kohti Kreikan rajaa. Rahastajapoika antoi meille ilmaisen opastuksen englanniksi "The river, beautiful, old city, old bridge, the border" etc.

Matka jatkui rytyyttävillä, korjauksia kaipaavilla teillä ylös alas pitkin vuoristoa. Tuli ihan mieleen Sumatra Highway 2006. Kuskin kannattaisi keskittyä ajamiseen ja autonromun pitämiseen kuoppaisella vuoristoradalla, eikä kiihdyttää itseään poliittisilla palopuheilla. Karkuunkaan ei päästy, olimme kaikki pakotettuja kuuntelemaan hänen mielipiteitään. Tosin me emme ymmärtäneet kielestä muuta kuin Sovjet ja kommunist.

Paikallisbusseissa on kyllä oma ihanuutensa ja kurjuutensa. Ihan hauska kuunnella muiden matkustajien kinastelua ja suureen ääneen huutoa, mutta samalla saa pelätä henkensä puolesta neulansilmämutkissa. Jostain isommasta kaupungista tuli kyytiin poliisi ja kuskikin hiljeni hetkeksi. Pikku hiljaa huutelu taas kiihtyi, kun kuski riiteli takanaan istuvien rouvien kanssa. Kuljettaja löi lossit kiinni jonkun koulun kohdalla ja yritti ilmeisesti poistaa riitapukarinsa kyydistä. Ehdin jo toivoa, että poliisillamme olisi käsiraudat mukana, mutta hänen takataskustaan pilkisti ainoastaan pyssy. Turisteihin (siis meihin) vedoten poliisi yritti hillitä kuskin huutoa, mutta matkan jatkuessa hänkin osallistui siihen. Lopulta kuljettaja sulki radionkin, ollaan sitten hiljaa kun kerran käsketään.

Hallelluja! Pääsimme ehjinä perille Korçëën, jopa hieman etuajassa (12.30). Taas kävi tuuri; rahastajapoika ohjasi meidät Pogradeciin menevään bussiin, joka lähti kolmen minuutin kuluttua. Alkoi sataa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti