torstai 1. joulukuuta 2016

Joulukuu: Kiasma

Marraskuu päättyi Virekodin puurojuhlaan, jossa esiintyivät Länsi-Uudenmaan musiikkiopiston nuoret soittaen viuluilla ja pianolla klassista musiikkia. Matkalla Lohjalle soittelin ipanoille ja yritin houkutella heitä mukaan isomummua tapaamaan, mutta ehkä konsertti olisi ollut heille liian korkeakulttuuria. Vaikka palkintona olisikin ollut riisipuuroa ja joulutorttu.

Meeri Koutaniemi
Torstaina käytin Kampin kampaajani tarjouksen hyväkseni ja kävin leikkauttamassa (tai veitsellä veistättämässä) itselleni lyhyen reissutukan. Kampaaja-Tiinan kanssa oli mukava vaihtaa kuulumiset pitkästä aikaa. Sitä ennen söin hyvän sushibuffan JuFussa ja sen jälkeen katsoin Kiasman näyttelyt.

Mona Hatoum
Kiitos Joulupukille museokortista, siitä on todellakin ollut paljon iloa ja hyötyä. Mielelläni maksan siihen ihan itse lisävuoden.

 Keravanjoki on jäätynyt ja uimapaikkani muuttunut luisteluradaksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti