sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Pamplona - Uterga 17,3 km

Ajattelin aloittaa caminon rauhallisesti, varsinkin kun taivas oli pilvetön ja aurinko paistoi kuumasti. Ja kun ensimmäisen päivän matka Pamplonasta Utergaan on suurimmaksi osaksi ylämäkeä. Taidankin jättää suunnittelemani lepopäivät väliin ja lyhentää päivämatkoja, niin pysyn aikataulussa (viisas päätös, toim.huom.).

Dormi oli oven sulkeuduttua kuuma, tunkkainen ja äänekäs, kun espanjalaiset kuorsasivat. Aamulla kuuntelin korvatulppien läpi jonkun herätysääntä, kunnes tajusin, että sehän on minun ledzeppelini joka soi.  


Aamu valkeni, tulee taas pilvetön, kuuma päivä. Kaupungissa ohitin kymmenkunta vaeltajaa, ennen kuin tajusin hidastaa vauhtia. Rio Sadarin sillalla riisuin jo takkini ja pistin päähäni arskat ja hatun. Cizur Menorissa olin klo 8.30 ja lämpömittari näytti jo +16. Alkoi tapponousu, jossa portugalilainen pyöräilijäkin joutuin kaksin käsin työntämään fillariaan.

Reitti oli kaupunkikävelyn jälkeen peltotietä, metsäpolkua tai kivistä vuoristopolkua. Penkkejä ei ollut turhan tiheään, pari kertaa pysähdyin istumaan, vetämään henkeä ja syömään eväitä. Vesipisteitä löytyy vain kylistä. Eksymisen vaaraa ei todellakaan ole (ei edes minulla!), reitti on hyvin merkitty ja vaeltajia näkyy edessä ja takana. Ikäjakautuma oli melkoinen, varsin iäkästä väkeä oli liikkeellä, joten luulisi minunkin pärjäävän.

Nousu jatkui tuulimyllyille (Alto del Perdón) asti, viimeisen paussin pidin Monumento Peregrinolla, jossa alkoi vihdoin hieman tuulla. Monumentin parkkipaikalla oli pakettiauto, joka tarjosi rinkan kuskaamista ilmaiseksi heidän edustamaansa albergueen Puente la Reinassa. Tuon kun olisin etukäteen tienyt...

Vihdoin alkoi alamäki kohti Utergaa. Laskeuduin kivistä polkua lähes yksin, ehkä muut olivat löytäneet tasaisemman tien? 


Käki kukkui minulle pitkää ikää. Askelmittarista ei ole mitään hyötyä, kun ylä- ja alamäkiä riittää ja niissä joutuu kuitenkin steputtelemaan. Ylämäki tuntuu pohkeissa, alamäki reisissä ja lonkissa. Alamäessä pitää  myös varoa kenkien alla pyöriviä pikkukiviä. Olin tyytyväinen kenkävalintaani (kevyet Merrellit, ei korkeita varsia), pitää vain muistaa leikata ja viilata kynnet tarkkaan. Yksi vaeltajapoika oli varustautunut tossuilla, joissa varpaat on eroteltu toisistaan. Tiedä sitten, miten ne soveltuivat kiviseen maastoon, kun näyttivät kovin ohutpohjaisilta.

Olin asettanut tavoitteeksi päästä Utergaan ennen puoltapäivää, ennen pahinta hellettä. Juuri, kun saavuin kylän laidalle, kirkonkellot kalkattivat varttia vailla 12. Kovin oli hiljainen kylänraitti (kaupunkiloman jälkeen ensimmäinen kosketukseni pieniin kyliin). Kahviloita ja ravintoloita taitavat ylläpitää vain kaksi Utergan albergueta. 


Sain petipaikkani Albergue Camino del Perdónista (10€) ja menin terassille lenkkioluelle, vaihteeksi oikea poski kohti aurinkoa. Kävin suihkussa, kun ei vielä ollut ruuhkaa ja menin alakertaan lounaalle, sillä Menu del dia tarjoillaan aina vasta iltaseitsemältä. Huuhtaisin takapihalla päivän pyykit, tarjolla olisi ollut myös maksullinen pesukone.

Sain dormiseuraa; kaksi amerikkalaista (tosi lihavaa) naista, kolme saksalaista naista (heihin törmäsin monesti jatkossakin), aasialaisia, unkarilainen ja slovakki. Vielä kuudelta saapui vaeltajia kysymään yösijaa. Oli niin kuuma, ettei auringossa sietänyt istua. Illallisen söin saksalaisten seurassa, runsaan lounaan jälkeen vähempikin olisi riittänyt ja vaihdoin jälkkärin taas kahviin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti