sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Nancy, Ranska

Nancy
Aamiaisen syötyämme siistimme kodikkaan majapaikkamme ja lähdimme kävelemään sunnuntaiaamun hiljentämiä katuja juna-asemalle. Vajaan kilometrin matkaan kului Hannulta puolisen tuntia. Forbachiin menevä juna olikin jo valmiina asemalla. Nopea vaihto viereisellä raiteella odottavaan Metzin junaan ja siellä vaihto Nancyn junaan. Kaikki matkamme junat olivat lähes tyhjiä ja pysähtyivät kaikilla asemilla. Saavuimme Nancyyn puolenpäivän jälkeen, kävelymatka Hotel de l'Academieen ei ollut pitkä ja saimme huoneemme heti. Kotoisten huoneistojen jälkeen tämä oli matkamme ensimmäinen hotellihuone ilman jääkaappia tai patiota.


Le Gandhi
Vaihdoin vaatteet ja kävelimme ravintolakadulle, jonka läheisellä Le Vaudemontin aurinkoisella terassilla joimme Leffet. Ranskalaisnuoriso on todella hyvin kasvatettua; Hannun taiteillessa kyynärsauvoineen istumaan korituoliin paikalle riensi heti yksi ohikulkeva poika auttamaan. Kaikki ravintolat ja terassit näyttivät täysiltä. Ilmeisesti paikalliset syövät päivällä kolmen ruokalajin lounaan. Niin mekin päätimme tehdä ja jäimme intialais-pakistanilaisen Le Gandhin terassille runsaalle lounaalle, juuri sopivasti ennen kuin alkoi sataa. Sateen hiljennyttyä ja ravintoloiden sulkiessa oviaan siestan ajaksi palasimme hotelliin. Oli pakko pestä vähän pyykkiä, vaikkei sen kuivattamiseen olekaan parveketta.

Pub Mac Carthy
Siestan vietettyämme oli tarkoitus lähteä iltakävelylle, mutta kun menimme ulos, ripotteli vähän vettä. Kiersimme vain korttelin ja jäimme Mac Carthyyn lasillisille. Mukava pubi, missä soi hyvä musiikki. Siitä taitaa tulla Nancyn kantapaikkamme.

Place Stanislas
Aamulla ilma oli "puolihullu", ei satanut, mutta ei paistanutkaan. Ei uskoisi, että asumme keskellä isoa kaupunkia, oli niin hiljaista. Vain sähkökäyttöisen vessan (!) vetäminen ja suihkun/veden valuttaminen naapurihuoneissa häiritsi hiljaisuutta satunnaisesti. Lähdimme Ville-Vieilleen (vanhaan kaupunkiin), jossa eilen bongasimme tätien pitämän leipomon, mutta se pysyi maanantain suljettuna. Kävelimme Place Stanislaksen läpi ja ostimme Carrefourista täytetyt patongit.

Eglise St. Epvre
Lähdin päivän lenkille kohti edessä siintäviä teräviä kirkontorneja, joiden kuvittelin kuuluvan katedraalille, mutta se olikin Eglise St. Epvre. Siitä suunnistin Parc de la Pepiniereen, jossa tyhjistä kojuista päätellen oli eilen ollut jonkunsortin markkinat. Puistossa oli jo ruskan merkkejä näkyvissä.

Jatkoin kävelyä Canal des Irisin vartta, kunnes ylitin yhden lukuisista silloista ja palasin keskustan puolelle lähelle keskussairaalaa ja Saint Pierre -kryptaa.

j
Cathedral
Sattumalta osuin Cathedral Notre Damen kulmille ja istahdin terassioluelle. Stanislaksen patsaalle oltiin vaihtamassa uusia kukkaistutuksia. Kävin ruokaostoksilla Carrefourissa ja menimme kahville Le Vaudemontin terassille. Siitä saattaa tulla toinen Nancyn vakipaikkamme.

Le Vaudemont
Kämpille palattuamme huoneemme oli siivottu ja pyyhkeet vaihdettu. Hannu oli poissa ollessani pyytänyt respalta lainaksi veitsen, sillä toin tullessani mm. camembertia ja sardiinipateeta.

Koska aamupäivän täytetyt patongit olivat niin täyttävät ja kun tiedämme ranskalaisen ravintolaillallisen hinnan, säästimme kuluja ja siestan jälkeen söimme "piknik-aterian" huoneessamme; hyvää leipää, kinkkua, tonnikalasalaattia, camembertia, oliiveja, sardiinipateeta ja tuoreita viikunoita. Palan painikkeeksi Bordeauxia ja Hannun Youtubesta soittamia ranskalaisklassikoita.

Iltakävelyllä poikkesimme oluelle Mac Carthyyn, joka oli huomattavasti hiljaisempi kuin eilen, jopa musiikki oli rauhallisempaa. Yksi (synttäri)porukka sentään tilasi pöytäänsä kolmen litran "kolpakon".

Marche Central
Aamupäivällä haimme leipomosta lämpimät, päällystetyt patongit. Ne syötyämme minä lähdin taas harhailemaan. Löysin (vahingossa) kauppahallin ja Eglise Saint Sebastianin, joihin molempiin poikkesin.

Gare SNCF
Jatkoin matkaa rautatieasemalle, jonka takaa pilkistivät taas yhdet komeat kirkontornit. Tarkistin kartasta, että suunta oli oikea; kyllä, olin kävelemässä kohti Cimetiere de Previlleä.
St. Leon
Kävin myös hiljaisessa St. Leon IX de Nancyssa. Kello oli 12 ja kadut täyttyivät pikkukoululaisista, joita vanhemmat hakivat kotiin siestan viettoon.

Cimetiere de Preville
Olin yksin koko suurella, kauniilla hautausmaalla. Siihen loppui kiirehtiminen ja suorittaminen, kun vaelsin pitkin hiljaisia hiekkakäytäviä. Suurin osa hautakoristeista oli tekokukkia tai keramiikkaa, siellä täällä näkyi joitakin syysistutuksia tai maljaköynnöksiä, se on kaikesta päätellen hyvin suosittu kukka niin Saksassa kuin täällä Ranskassakin (samoin allekirjoittaneen pihalla/terassilla).

Palasin vanhaan kaupunkiin, hain Carrefourista vähän evästä illaksi ja menimme hotellimme viereisen Le Mandarinen terassille lounaalle. Leffet joimme taas totutusti Le Vaudemontin korituoleilla auringossa istuen. Kunnes taivas peittyi pilviin ja mekin vetäydyimme siestalle. Huoneemme oli taas siivottu ja pyyhkeet vaihdettu. Varasimme aamiaisen (4,50€/hlö) huomisaamuksi.

Viimeisenä Nancyn iltanamme kävelimme vielä Eglise St. Epvren läheiselle mukavalle Le Ch'Timin terassille nauttimaan hyvät oluet.

Hotelliaamiainen sisälsi patonkia (vatsani lopettaa pian toimintansa kokonaan) ja hilloja. Plussaa kannullinen hyvää kahvia ja kotitekoisen tuntuinen jogurtti. En varmaan ikinä ole ollut näin vähällä kahvilla ja sen huomaa ajoittaisesta päänsärystä. Kahvin takia muuten köyhän tuntuinen aamiainen oli hintansa arvoinen.

2 kommenttia:

  1. Vähän epäilyttävän näköisiä nuo punaiset eväät:) Toivottavasti säät suosii paremmin jatkossa!

    VastaaPoista
  2. Tämä oli vasta alkupalalautanen. Tikka sitä ja tikka tätä... pääruuaksi riisiä ja kahta enemmän ja vähemmän tulista kastiketta.

    VastaaPoista