maanantai 30. huhtikuuta 2018

Vappuaatto Pontevedrassa, rairai!

Nuoripari kotiutui joskus yöllä, sen jälkeen oli hiljaista, vain Becky kuorsasi vienosti. Vappuaaton sää oli kovin suomalainen; en saanut vieläkään pestyä koneellista pyykkiä ilman kuivuria. Jatketaan siis edelleen matkaa kuraisilla housuilla, kun kaupunkivaatteilla ei vielä tarkene.

Juna- ja bussiasemat ovat kauempana, lähdin kartta kädessä matkaan. Junalippuja Portoon oli jäljellä vain huomisillaksi, kävelin tien toiselle puolelle bussiasemalle ja sain lipun (suora, 20€) aamupäivälle. Paluulenkin tein seuraten keltaisia nuolia, jotka johtivat suoraan Capela da Peregrinaan. Kirkkoon oli niin pitkä jono, että otin vain leiman sattumalta mukana olevaan vaelluspassiini. 


Hain kaupasta vappuviinin (Ribeiro), leikkeleitä aamun paahtoleiville ja ja jaloille viilentävää aloeverageeliä.



Vapun eväät?
Palasin kämpille ja sain dormiin uutta seuraa; Anitan Jurmalasta ja taiwanilaisen Janin.


La Estafeta
Lähdin eilisestä tuttuun La Estafetaan ja söin hyvän ensalada mixtan (taas jaettavan kokoinen) ja chipirones paistetulla sipulilla. Eipä ole illalla tarvetta lähteä etsimään ruokapaikkaa! Tietenkin heti ravintolasta poistuttuani löysin Pontevedran 100 Montaditoksen, jossa olisin voinut syödä halvan caesarin, mutta en näin hyvää lounasta.



Lounaan jälkeen yritin huilailla dormissa, mutta uutta porukkaa lappasi sisälle iltapäivän aikana dormin täydeltä. Kuten viehättävä vanhempi pariskunta Krakovasta. 
Capela da Peregrina


Lähdin ulos aurinkoiseen iltaan ja tsekkasin vielä suorimman kävelyreitin bussiasemalle, hukaten tietenkin selkäni taakse jäävät keltaiset nuolet. Ostin palan pizzaa ja kävin kahvilla.


Loppuillan vietin dormilaisten kanssa olohuoneessa seurustellen ja viinipulloja tasaten.

sunnuntai 29. huhtikuuta 2018

Barros - Pontevedra 10,5 km (last stop in my camino)

Joku yöllinen kulkija oli saanut vielä patjapaikan keittiöstä, siellä olikin taatusti rauhallista nukkua ylhäisessä yksinäisyydessä. Yöllä satoi ja sade jatkui melkein koko sunnuntain. Yksi saksalaisnaisista oli sairas ja yhteistuumin mietimme, että hänen on paras palata ystävänsä kanssa Pontevedraan, joka on niin iso kaupunki, että sieltä luultavasti löytyy lääkäriapua sunnuntainakin. Naiset tarjosivat minullekin taksikyytiä, mutta kun ei ollut mihinkään kiire, halusin kävellä vielä tämän päivän. Tulihan sadeviitallekin käyttöä. Laastaroin (4+2) jalkani ja lähdin viimeiselle osuudelle tätä caminoa. Rinkka tuntui kevyeltä, johtuiko sitten matkan lyhyydestä vai siitä, että puin enemmän vaatteita päälleni. San Amaroon käveltyäni huomasin, että Don Pulpon lisäksi kylästä löytyi kaksi muutakin kahvilaravintolaa.


Kuvia en voinut juuri ottaa, ettei puhelin kastuisi. Metsässä reitti oli aivan vettynyt yöllisen sateen jäljiltä. Sunnuntaipyöräilijät menivät isoissa ryhmissä hurjaa vauhtia ohi tai tulivat vastaan, ei luulisi olevan mikään nautinto tässä kelissä. He näyttivät taas käsimerkein, että minun pitäisi kääntyä ympäri.


Tuli mukavia juttutuokioita, kun monet kysyivät, miksi kävelen "väärinpäin". Yksi vanhempi nainen kysyi, olenko hukannut jotain. Ilmeisesti hän oli löytänyt polulta korvakuulokkeet ja epäili minun palaavan etsimään niitä.


Siniset nuolet ohjasivat kulkuani ja vasta kaupungissa otin Mapsin käyttöön. Sade piti taukoa, kun pysähdyin oluelle vähän ennen Slow City Hostelia. Ajattelin kuivattaa sadeviitan, etten kasta koko sisäänkäyntiä. Tietenkin kohta alkoi sataa vielä rankemmin.



Slow City Hostel
Pääsin taas ensimmäisenä valitsemaan petini 6h dormista. Hostelli on pieni, vain 10 petipaikkaa. Käytyäni suihkussa ja keittiössä kahvilla sain seuraa amerikkalaisista Beckystä + kahdesta nuoresta, jotka opiskelevat Madridissa. Lisäksi dormiin majoittui kaksi espanjalaista naista.


Nuoripari jäi nukkumaan, sään seljettyä lähdin kaupungille kävelemään. Ensimmäiseksi pysähdyin Timon baariin (Bar Timón) puolikkaalle pulpo-annokselle. Seuraavaksi söin caesar-salaatin La Estafetassa. Salaatin makeus tuli sultana-rusinoista. Hauska paikka; kaikki poislähtijät toivottivat minulle hyvää ruokahalua, kun jäin syömään salaattiani. Ainoan oikean (anjoviksella maustetun) caesar-salaattikastikkeen olen saanut ikävä kyllä jo lopettaneessa Bastionessa Tallinnassa.


Tänään jalkani tuntuvat hyvältä, vaikka näyttävätkin kamalilta. Alkuillasta tein vielä kävelylenkin vanhassakaupungissa. Onneksi söin jo iltapäivällä hyvin, täällä ravintolat aukeavat uudelleen vasta iltakahdeksalta.


Kaupunki vaikuttaa selvästi kalliimmalta kuin käymäni muut paikat.



Palasin hiljaiseen dormiin huilimaan ja kirjoittelemaan. Ensimmäisenä jälkeeni saapui Becky, joka kertoi olevansa kolmannella Euroopan matkallaan, tälläkin kerralla tapaamassa "camino-perhettään", jonka kanssa hän vaeltaa. Mikä mainio syy matkustaa Jenkeistä Eurooppaan!


Tehtävä suoritettu!

lauantai 28. huhtikuuta 2018

Caldas de Reis - Barros/San Amaro 13,4 + muutamat kilometrit edestakaiskävelyä

Porukat heräilivät jo kuudelta, minä nousin seitsemältä ja lähdin liikkeelle kahdeksalta. Taivas oli lähes pilvetön, mutta ilma vielä aamusta viileä. Aloin jo tottua camino-merkkien etsintään selkäni takaa. Siniset nuolet ohjasivat minua nyt oikeaan suuntaan (kohti Fatimaa). 


Läpi metsäpolkujen ja peltoteiden kävellessäni yritin löytää kahvilan, mutta reitin varrella oli vain katoksella varustettu automaatti, josta ostin makean kaakaon ja söin viimeisen kotoa asti kantamani myslipatukan. 


Albergue Portela
Albergue Portelaan olisi ollut lyhyempikin tie, mutta koska kaikki merkit jäivät selkäni taakse, kävelin sinne pidemmän kautta. 


Albergue Portela
Ketään ei ollut vielä paikalla, jätin rinkkani albergueen ja lähdin etsimään ruokapaikkaa. 



Kylällä oli tarjolla ainoastaan kirkollisia palveluja, oli käveltävä San Amaroon saakka. Istuin Don Pulpon aurinkoiselle terassille syömään mellevän kanaleivän.



Kun palasin albergueen, siellä oli jo muutama muukin majoittuja, mutta ei henkilökuntaa. Varasin yhden alapedin, kävin suihkussa ja vein pyykit ulos kuivumaan. Myöhemmin maksoin majoituksen (7€) ja illallisen (8€). Hain jääkaapista euron oluen ja jäin pihalle seurustelemaan muiden asukkaiden kanssa. Alkoi sataa ripotella, kaikki ulkopöydät ja tuolit siirrettiin keittiö/olohuoneeseen yhteistä illallista varten.


Saimme kuumaa keittoa, salaattia ja perunamunakasta. Jälkiruokia oli kaksi; paikallista juustoa omenamarmeladin kanssa ja torttua tuoreiden mansikoiden kera. Saksalaiset seurustelivat keskenään, onnekseni sain vieruskavereiksi kaksi nuorta hollantilaisopettajaa, joiden kanssa voin jutella.

perjantai 27. huhtikuuta 2018

Padrón - San Miguel - Caldas de Reis 20 km (plus harhailukilometrit)

Heräsin kuudelta ja menin aamupesulle, kun muut vielä nukkuivat. Jokaisessa kerroksessa oli vain yksi wc/suihku yhteiskäytössä ja melkein kaikista oli vessapaperi loppu. Seitsemältä havaitsin jo pimeässä elonmerkkejä ja raotin ikkunaluukkuja nähdäkseni pukeutua. Menin keittiöön laastaroimaan jalkojani, saksalaispyöräilijä tankkasi siellä jo aamiaistaan. 

Kuten arvasin, kaupungista ulos pääseminen oli minulle taas päivän vaikein rasti. Ehdin jo ilahtua kilometripylväistä, mutta ne johdattivat minut viiden kilometrin "pururadalle", josta reipas eläkeläisryhmä palautti minut pisteeseen A ja yksi herroista saattoi minut oikealle polulle. Olisi pitänyt kävellä takaperin, niin olisin helpommin löytänyt caminon keltaiset nuolet. 


Parin harharetken jälkeen päädyin vihdoin San Miguel de Valgaan, jossa pysähdyin aamiaiselle. 


San Miguel de Valga
Sen jälkeen alkoi ylämäki ja sataa tihuutteli. Ehdin vetää sadesuojan rinkan päälle ja pukea takin päälleni, mutta mäen päällä riisuin molemmat.


Ketään ei tarvinnut tänään ohittaa, oli miellyttävää kohdata hymyileviä kasvoja, mutta hieman rasittavaa tervehtiä jokaista (italialaiset voi huoletta unohtaa, he eivät kuitenkaan vastanneet). Ei yksi eikä kaksi kysynyt mihin olen menossa ja kehottivat minua kääntymään. Portugalilaiset arvelivat minun olevan matkalla Fatimaan, heidän pyhään paikkaansa.


Carracedoon saapuessani Sta Mariñan kirkonkelloja soitti äkkiväärä mies, jolla ei tainnut olla kaikki muumit laaksossa. Ajattelin jo että jee, onkin oluen aika, mutta kirkonkellot soivat jokaisen ohikulkijan kohdalla. Samaan aikaan pellolta karkasi tielle kili, jota yritin hätistellä pois autojen edestä takaisin äitinsä luokse. Kello oli joka tapauksessa yli puolenpäivän ja otin oluen, perille ei ollut kuin muutama kilometri. Baarin edustalla istuessani hymyilytti, kun kuulin kirkonkellojen kalkattavan vähän väliä.


Loppumatka oli mukavaa metsäpolkua.



Caldas de Reisiin saavuttuani hakeuduin Sto Tomăs -kirkolle, siitä oli helppo löytää itsensä kartalta. 


Kävelin Rio Umian ylittävän sillan toiselle puolelle. Siinä kohtaa minun olisi pitänyt mennä Albergue Timoneihin, mutta olin merkinnyt itselleni Albergue Doña Urracan ja palasin hetken matkaa taaksepäin ja etsin Puente Romanan, jonka vieressä Urraca sijaitsee.


Caldas de Reisissä on eri lämpöisiä vesialtaita (therma), joissa jotkut paikalliset pesevät pyykkinsä ja vaeltajat lepuuttavat jalkojaan. Sellaiseen minunkin olisi pitänyt upottaa rasittuneet jalkani.

Albergue Urraca osoittautui kunnalliseksi perusmajapaikaksi useille kymmenille yöpyjille. Kaikki alapedit oli jo varattu, sain yläpetini (6€) jolle ei ole kiva kiivetä rakkulaisilla jalkapohjilla. Olin kuitenkin tyytyväinen, että sain yösijan, myöhemmin saapuneet saivat etsiä sen muualta. Kävin huuruisessa suihkussa ja pesin pyykit, jotka vein ulos kuivumaan. 




Lähdin lasilliselle istumaan kauniin jokinäkymän viereen, nauttien samalla auringonpaisteesta.


Tyhmä kaupunki, kauneudestaan huolimatta! Ravintolat olivat joko kiinni tai niistä sai ruokaa vasta kahdeksalta. Palasin keskustasta kotikulmille ja harkitsin jo hakevani kaupasta säilykesimpukoita kera vihannesten, viinin ja leivän, mutta niiden jakaminen sai odottaa Hannua seurakseni. Kohdalleni sattui Cervecería Vinoteca Luva. Chipironesia ei ollut tarjolla, mutta tyttö lupasi paistaa minulle mustekalaa ja eturuuaksi sienimunakasta. Nimestään (vinoteca) huolimatta laitoin ensimmäisen viinilasillisen vaihtoon, toinen (Ribeiro) olikin erinomainen. 


Vinoteca Luva
Tuplaespresson kanssa jälkkäriksi tilaamani Veteranon kanssa tyttö ei todellakaan pihdannut. Paikalle alkoi kertyä muitakin asiakkaita, lähinnä kahvittelemaan ja seurustelemaan. Sain rauhassa kirjoitella ja nauttia viinistäni. Tarjoilija laskutti minulta ruuista, tuplakahvista ja juomista 10,90. Jätin 15€ ja taputin sydäntäni.


Puente Romana