lauantai 12. toukokuuta 2018

Lissabon, vaikeuksien kautta voittoon (ainakin me)!

Ehdimme syödä rauhassa aamiaisen, pakata ja hyvästellä Conchan, joka huuteli vielä perääni, muistinko tällä kerralla jättää avaimen (kerran se melkein lähti mukaani). Sovimme palaavamme loppuvuodesta asuntoasioihin. Reilun tunnin kuluttua saavuimme Lissaboniin Campo Granden asemalle, josta ostimme metroliput Martim Monizille. Kävelimme katuja ylämäkeen varaamaamme Hostel do Casteloon.

Siinä kohtaa tuli yli kuukauden kestäneen reissuni ensimmäinen ongelma. Varaamamme privaattihuone oli tuplabuukattu, meille ehdotettiin Origami Lisbon Hostelia, jonne taksi veisi meidät kuluitta. Muutaman minuutin kädenväännön jälkeen halusin katsoa tämän kortin; hyvällä tuurilla voisimme saada paremman hostellin hyvällä sijainnilla. Taksi ajoi annettuun osoitteeseen, mutta siellä kyytiin hyppäsi aasialaisperäinen nuorimies, joka ohjasi taksin Lisbon Street Hosteliin, jossa oli vielä remontti meneillään. Meille näytettiin huone, jossa oli neljä sänkyä peräkkäin. Lähdimme nauraen (Hannu kiukkuisena) pois. Aamiaista tuskin olisi tarjolla, kun keittiö oli täynnä maalipurkkeja eikä wifiäkään ollut käytettävissä. Menimme kadulle ihmettelemään, poika ei selvästikään tiennyt, miten toimia. Lissabon oli tietenkin Euroviisujen takia aivan täyteen buukattu. Siinä vaiheessa soitin Booking.comille ja kerroimme ongelmamme. Parin soiton jälkeen varasin hotellihuoneen, nappasimme taksin lennosta ja ajoimme saamaamme osoitteeseen.

Hotel Portuense
Majoituimme Hotel Portuenseen, aivan Rossion aseman lähettyville, mutta hiljaisen sivukujan varrelle. Saimme 3h-huoneen omalla kylppärillä ja hyvällä aamiaisella. Maksoin huoneen kortillani ja Booking.com lupasi palauttaa erotuksen. Vihdoin, parin tuskaisen hikisen tunnin jälkeen pääsimme keventämään vaatetusta ja kävelimme Alfamaan.

Kävimme Ginja D'Alfamassa, mutta Maria oli siestalla ja lupasimme tulla illalla uudelleen. Jatkoimme matkaa ja löysimme tutun Mogadinha de Alfaman, jonne jäimme lounaalle. Tarjoilija ehdotti heidän toista, lähellä olevaa ravintolaansa, jossa oli muitakin asiakkaita. Siellä vaihdoimme vielä paikkaa terassilta sisälle, kun pihassa tuuli kuin jossain kuilussa.

Morgadinha de Alfama
Siinä vaiheessa meinasin saada reissun toisen p***ahalvauksen, kun huomasin, ettei puhelin ole laukussani. En ikinä kanna puhelimen kannessa minkäänlaisia kortteja, mutta viiden viikon kuvien häviäminen olisi ottanut sydämestä. Jätin Hannun ravintolaan ja käskin hänen soittaa minulle. Puhelin löytyikin toisen ravintolan pöydästä, jossa ensin istuimme (onneksi seinänvierustalla eikä kävelykadun puolella). 

Euroviisufaneja (myös suomalaisia) oli joka puolella tungokseen asti. Mekin kävimme Praça do Comérciolla, jossa oli pitkä jono Eurovision Villageen. 

Palasimme hotelliin suihkuun ja vaatteiden vaihtoon, ennen kuin lähdimme uudelleen kävelemään Ginja D'Alfamaan "pienelle illalliselle". Maria oli nyt paikalla, mutta hänen miehensä oli pelaamassa snookeria. Vävypoika muisti kertoa, että paikka on tiistaisin suljettu. Loppuilta kuluikin hotellin telkkarista viisujen ääntenlaskua seuratessa.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti