sunnuntai 24. maaliskuuta 2019

Keväinen hemmottelulomanen Tallinnassa

Otimme parin päivän irtioton ja varasimme tarjousmatkan Tallinnaan. Sää oli tuulinen, mutta aurinkoinen ja varsin lämmin. Lumet olivat sulaneet ja maanteillä oli jo moottoripyöriä liikenteessä. Pääsimme heti majoittumaan Centraliin, jostain syystä saimme superior-huoneen samaan hintaan kuin varaamamme perushuone. Lähdimme kävelemään kohti Telliskiveä, halusin kokeilla konttiin perustetun vietnamilaisravintola Konteinerin. Söimme lounaaksi erilaisia kesäkääryleitä.


Konteiner
Konteiner
Pudel Baar
Syötyämme poikkesimme Loomelinnaken myymälöissä ja jäimme Pudel Baarin aurinkoiselle terassille oluelle.

Palasimme juna-aseman kautta vanhaan kaupunkiin ja hotelliin huilimaan. Jollain Tallinnan käynnillämme minuun iski annoskateus, kun Hannu tilasi La Vita Bellassa itselleen alkupalaksi kalalautasen. Minun caesarini tuntui sen rinnalla kovin vaatimattomalta. Lähdimme korjaamaan tilanteen ja tilasimme La Vita Bellassa ainoastaan alkupalat (kala- ja lihalautanen), jotka puolitimme.

La Vita Bella
La Vita Bella
Syötyämme juutuimme juttelemaan naapuripöydän brittimiesten kanssa brexitistä ja Englannin politiikasta. Eivät jättäneet epäselväksi, mitä mieltä he ovat nykyhallinnosta.

ParkInn Central Hotel
Korstenin vieressä on hienoja muraaleja, jopa Matti Nykänen on saanut oman muistomerkkinsä.

Runsaan hotelliaamiaisen jälkeen lähdimme aurinkoisessa säässä kävelemään kohti Kalamajaa ja merenrantaa. Kävimme katsomassa (aidan takaa) vanhan vankilan - Patarein - ja päädyimme Lennusadamaan. Kävelimme Kalasataman läpi pitkää Salme-katua, jota pitkin pääsimme Kopli-kadulle. Oli niin lämmintä, että minulle tuli hiki parkatakissani.

Patarei
Kalamajassa rannan puolella on useita uusia kerrostaloja, mutta kaupunginosan keskeltä löytyy vielä paljon vanhoja puutaloja ja kurkistelimme niiden sisäpihoille. Kävimme uudella torilla, yritin löytää hohkakiven luontaistuotemyymälästä.

Tallinnassa oli maanantaina suruliputus joukkokyyditysten 70-vuotispäivän muistoksi. Silloin Virossa, Latviassa ja Liettuassa lähetettiin pääasiassa naisia ja lapsia Siperiaan "isänmaan vihollisina".

Kävelimme vanhankaupungin läpi ja palasimme hotelliin huilimaan. Juuri, kun olin nukahtamassa, siivooja koputti oveen.

NoNii RestoPubi
NoNii RestoPubi
NoNii RestoPubi
NoNii RestoPubi
NoNii RestoPubi
Luen Baltic Guide -lehteä löytääkseni uusia ravintolasuosituksia. Maaliskuun numerossa olikin monta mielenkiintoista kohdetta kokeiltavaksi. RestoPubi NoNii sijaitsee lyhyen kävelymatkan päässä hotellistamme ja kävelimmekin sinne syömään alkuillan dinnerin. Lounasaika oli loppunut, päiväristeilijät poistuneet kaupungista eikä illallisaika ollut vielä käsillä, joten ravintola oli meitä lukuunottamatta tyhjä. No, tarjoilu toimi ainakin nopeasti. Viihtyisä ravintola, jossa tosin tuoksui ikävästi kostealle kellarille (viemärille?). Päätin unohtaa raskaat pääruuat ja tilasin itselleni friteeratut ravunsakset ja vuohenjuustosalaatin. Hannun valkosipulileivät ja naudanlihaburgeri olivat nekin herkullisia. Suosittelen! Kesäaikaan pihalla on terassi ja arkipäivisin on tarjolla edullinen lounas.


Karja Kelder
Tiistaina kevensin aamiaista, sillä odotettavissa oli Central Ilusalongista etukäteen varaamani, ihana 1,5 tunnin kokovartalohieronta. Siinähän aamupäivä kuluikin mukavasti! Tyttö ehti hieroa koko kroppani, päänahkaa ja vatsaa unohtamatta. Kiitosten kera vertasin tätä Latvian joogaleirillä opittuun ayuerveda-hierontaan, mutta hän ei ollut sellaisesta kuullutkaan. Taidanpa käydä täällä toistekin!

Jätimme pakaasin hotellin säilytykseen ja lähdimme vanhaan kaupunkiin nauttimaan terassikelistä (ensimmäinen sitten Andalusian reissun). Istuimme oluelle tuulensuojaiselle Tuum Kohvik-baarin terassille. Lounaspaikaksi oli montakin vaihtoehtoa, mutta päädyimme tuttuun ja edulliseen Karja Kelderiin.
 
Hohkakivi, TradeHouse
Haimme laukun hotellin säilytyksestä ja kävelimme Nautica-ostoskeskukseen. Sieltä minun piti ostaa hohkakivi vaellusreissuilleni (jalkapohjien hoitoon). Löysinkin sellaisen TradeHousesta, kunhan ensin muistin hohkakiven eestiläisen nimen (pimpsikivi).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti