Nukuin tosi hyvin viileässä mökissämme. Aamuyöstä suljin raollaan olleen ikkunan, silti meren kohina kuului lautaseinien läpi. Lina oli palellut, miksei ottanut filttiä makuupussinsa päälle, kuten äidillisesti suosittelin. Lähdin vasta 8.30 ja laskeuduin takaisin rannalle.
Ilmeisesti lähes koko rannikkoreitin voi kävellä dyyneillä pitkin laudoista rakennettua "polkua". Kaupunkien/kylien kohdalla noustaan rantakadulle, joka varsinkin viikonloppuna on täynnä väkeä.
Poikkesin merkityltä reitiltä sen verran, että kävelin läpi värikkään kalastajakylän. Siellä olisi ollut pikkukahviloita, mihin pysähtyä, mutta olin päättänyt syödä aamiaisen vasta Vila do Condessa.
 |
| Vila do Conde |
 |
| Cafe Portugal |
Saavuin Vila do Condeen niin aikaisin, että siitä syömästäni elämäni parhaasta pannupizzasta oli vielä turha haaveilla. Alunperin suunnitelmassani oli yöpyä Vila do Condessa, juurikin tuon pizzan takia. Huoh, ehkä sitten ensi kerralla? Sillan toisella puolella jäin ukkokuppilaan kahville ja tostamistalle. Vatsani oli taas aivan ruikulla ja kävin vessassa, ennen kuin istuin terassille käppänäukkojen seuraan. Lämmin leipäni oli päällystetty runsaalla voilla, kahvi oli taattua tavaraa ja tarjoilija toi minulle pyytämättä pullovettä. Ehkä se nyt onkin tarpeen.
Vila do Conde on kaunis ja viehättävä kaupunki ja suunnittelin jo jääväni tänne paluumatkalla, mutta kun kävelin kaupungin läpi, totesin sen olevan aivan liian suuri minulle. Rantakadulla oli taas ruuhkaa, yksi Onnin pituinen poika törmäsi kipeästi olkapäähäni, kun ei katsonut eteensä. Rannalla oli surffikoulu, lisäksi siellä opetettiin hengenpelastusta Baywatch-tyyliin. Vesiskootteri teki aaltoja pelastajan ja (toivottavasti ei) hukkujan välille. Aamiaisella istuessani tutkin opaskirjaani. Tarkoitukseni oli kävellä A Ver o Mariin saakka, mutta siellä näyttää majoitus maksavan +55€ (2018). Päätin lyhentää päivämatkaa ja nousin Povóa de Varzimin aallonmurtajan kohdalla kohti vanhaa kaupunkia.
 |
| Povóa de Varzim |
Kirkonkellot kalkattivat 12. Löysin Albergue São José de Ribamar S. Miguelin, joka aukeaa kahdelta. Ovi pysyi suljettuna ja lähdin rinkkoineni takaisin vanhan kaupungin viehättäville kävelykaduille. Katulampuista soitettiin mukavaa bossanovaa ja lattareita. Oli ihan viikonlopputunnelma!
 |
| Kerrankos sitä Ritzissä! |
Palasin albergueen, jonka ulkopuolella istuivat jo italialaiset Monica ja Antónia. Hetken kuluttua vanhempi nainen tuli avaamaan oven ja pääsimme ensimmäisinä majoittumaan ja suihkuun, ennen isoa korealaisryhmää. Pyykit sai pestä keittiössä kuumalla vedellä, avoimien ikkunoiden eteen oli viritetty kuivausnarut. Lähdin salaatille ja rapuissa tuli vastaan Lina, pyysin vapaaehtoismiestä sijoittamaan hänet samaan dormiin, sinne oli tullut toinenkin saksalaistyttö, ehkä heillä on seuraa toisistaan.
Kävin syömässä kanasalaatin, joka oli niin etikkainen, että rohtuneita huuliani kirveli. Hannukin pystyisi parempaan! Kävelin vielä istumaan yhden puiston aurinkoiselle kahvilan terassille iltakahville, ennen kuin palasin kaupan kautta albergueen. Illalliseksi söin hyvän sämpylän, maksapateeta, purkillisen erinomaista mustekalaa ja hedelmiä. Taisin olla ensimmäisenä pedissä, mutta nousin vielä parvekkeelle katsomaan, kun kynttiläkulkue palasi läheiseen kirkkoon laulaen Santa Luciaa. Hollantilainen Yuri (tms.) oli liittynyt naisporukkaamme, hän kertoi kantavansa kaulakorussaan setänsä/enonsa tuhkaa. Setä oli aina mielenkiinnolla halunnut kuulla tytön reissuista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti