lauantai 8. kesäkuuta 2019

Terassituparit Espoossa

Eija ja Timo kutsuivat meidät saunomaan ja uuden terassinsa avajaisiin Espooseen. Sää oli taas todella helteinen ja terassille paistoi aurinko koko illan. Välillä kävimme vilvoittelemassa talon toisella puolella, etuterassilla.

Timo savusti lohen, Eija teki keittiössä hyrskynmyrskyn-pottuja, niitä pitää kokeilla kotonakin.
Niki piti meille seuraa ja yritti saada jokaiselta edes vähän makupaloja. Kahvin kanssa oli tarjolla huikean hyvää juustokakkua tuoreilla mansikoilla. Kävimme Hannun kanssa saunassa, istuimme terasseilla ja nautimme ulkona illan viilenemisestä.

Iltapalaksi oli vielä tarjolla kasviksia dippikastikkeiden kera. Siirryimme sisälle vasta, kun hyttyset alkoivat kiusata tyynessä säässä. Kiitos ihanaiset isäntämme!

Yö oli varsin kuuma, vasta aamulla alkoi sataa ja ilma viileni vähän. Eija oli käynyt Nikin kanssa aamulenkillä, sitä en kuullut vaan heräilin vasta yhdeksän aikoihin, kun Timo oli jo syönyt oman aamiaisensa. Ennen puolta päivää ajoimme kotiin, kävimme lenkillä ja aloitimme kukkapenkin kunnostamisen.

Viime kesänä (vai olisiko ollut jo edellisenä?) pyysin Hannua perustamaan pihan paraatipaikalle minulle perennapenkin. Itse olin jossain reissussa, en siis päässyt vahtimaan projektia. Niinhän siinä kävi, että harsokangas oli unohtunut ja ruoho puski läpi mullan. Mutta hieno se oli tänä kesänä, kun viime vuonna siementänyt orvokki oli levinnyt koko penkin päälle, samoin monivuotinen peittokasvi (?), joka tekee sinistä kukkaa. Mutta ruohoa oli aivan villisti, joten jotain oli tehtävä. Lapioimme kaikki kasvit ylös, kaivoimme kuopan vähän syvemmäksi, levitimme harson pohjalle ja siirsin liljat, hortensiat ja osan peittokasvista takaisin ja lisäsimme uutta multaa. Orvokit päätyivät ruukkuun, ehkä ne siinä vielä jaksavat kukkia.

Illalla varasin meille mökin heinäkuun alkuun Tammisaaren läheltä ja lupasin ottaa Onnin ja Ilonan mukaan, kunhan eivät tappele keskenään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti