maanantai 9. syyskuuta 2019

Makarska 》 Sumartin, Bračin saari, Kroatia


Neretva-joki
Aamulla oli aikainen herätys, mutta heräsin ennen hälytystä omaan nauruuni (näin unta ex-kollegoista). Otin ensimmäisen kerran fleecen käyttöön. Turhaan, sillä ulkona oli jo aamukuudelta +17 astetta. Damirin tilaama taksi tuli hieman etuajassa ja olimme bussiasemalla vähän liiankin aikaisin. Joimme aamukahvit bussia odotellessa. Lipuissa luki, että koodi on näytettävä bussissa, mutta rahastajalla ei ollut lukijaa. Liput olisi sittenkin pitänyt tulostaa etukäteen!

View from Restoran Zdrava Voda
Bosnian rinteillä ja laaksoissa näkyi talojen raunioita sodan jäljiltä. Kylissä kerrostalojen seinustoilla on edelleen halkopinoja, mahtavatko olla keskuslämmitykseen? Paussi pidettiin tutussa Zdrava Voda -ravintolassa. Ostin meille lämpimät (mauttomat) kanaleivät evääksi.

Kroatian rajalla kaksi nuortaparia pistettiin pihalle ja heidän istumapaikkansa tutkittiin tarkkaan taskulampun valossa. Olikohan jollain vanha huumetuomio kontollaan? Kaikki neljä pääsivät takaisin kyytiin (kehon ja tavaroiden) tarkastuksen jälkeen.


Makarska
Aikataulun mukaisesti saavuimme Makarskan tukkoiselle linja-autoasemalle. Täälläkään en saanut printattua lippujamme, joten pyysin rahastajaa ottamaan kuvan e-lipuistamme ja pahoittelin aiheuttamaamme vaivaa. Kävelimme alas satamaan ja ostimme Jadrolinijan kioskista liput iltapäivän lautalle Sumartiniin.

Restoran Pape
Meillä oli kolmisen tuntia kulutettavana, otimme ensin tervetulo-oluet rantaterassilla ja menimme sitten Restoran Papeen lounaalle. Jaoimme salaatin ja pizzan, harmi vain, että kovasti odottamani anjovikset olivatkin etikkaisia sardelleja. Jälkkäriksi vielä jäätelöt satamassa, ennen kuin pääsimme lautan kyytiin. 

Sumartin, Brač
Lauttamatka Sumartiniin kesti kolme varttia. Nuori emäntämme Mateja oli meitä satamassa vastassa ja saimme kyydin ylhäällä rinteessä olevaan Apartment Elenaan.

Apartment Elena
Todella viehättävä, tilava asunto. Taitaa olla tuliterä, kun kaikki on niin puhdasta ja uutukaista. Tyttö lupasi selvittää seuraavan siirtymisemme Boliin, jos se ei julkisilla onnistu, niin hänen poikakaverinsa voi heittää meidät. Ennen suihkua kävelimme alas satamaan katsomaan lähimmät uimapaikat ja ravintolat, kävimme kaupassa ja kipusimme takaisin kämpille.
Sumartin
Suihkun jälkeen istuimme omalle terassille ihailemaan pimenevää iltaa ja kirkastuvaa kuuta. Oli niin tyyntä, että ensimmäisen kerran tällä reissulla hyttyset kiusasivat ja siirryimme sisälle lukemaan ja kirjoittelemaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti