Nyt sopii epäillä tuota väittämää, kun arvasin, mitä kotona odottaa. Pari päivää ennen kotilentoa kysyin Soililta, onko posti tuonut kuolinpesän postia. Ei olisi kannattanut, sen jälkeen iski joku stressi-ihottuma, joka kuorii ihoani kasvoilta. Olisi pitänyt jo Dubrovnikissa tajuta, että minulla oli antihistamiinit reissussa mukana (tyhmä)! Kotona odotti myös villisti kasvanut nurmikko ja hoitamaton piha. Parin päivän sade antoi mahdollisuuden laiskotella pihahommien suhteen, sen sijaan yritin hoitaa kuolinpesän asioita. Vähänkö on tehty vaikeaksi, kun OP:iin eikä Teliaan saa mitään yhteyttä puhelimella tai sähköpostilla! Vinkki; jos haluat säästää rahaa, hoida kuolinpesän asiat (ml. perukirja) itse, jos haluat säästää hermosi, ulkoista koko homma!
Kroatiassa kukkivat oleanterit, bougainvilleat, ruusut ja jopa fiikus lautasenkokoisia, valkoisia kukkia. Kotipihan tulppaanit ja kielot olivat jo lopettaneet kukinnan, sireeni ei ollut tehnyt yhtään kukkaa, mutta juhannusruusu kukkii jo runsaasti. Soili oli taas saanut kliiviani kukkimaan. Sateen vaihtuessa auringonpaisteeseen jatkoimme grillikesää takapihalla. Lauantaina oli lähes hellekeli ja Hannu leikkasi nurmikon. Ripustin pitsiverhon oviaukkoon pitämään ötökät ulkona ja pidimme ulko-oven auki koko päivän.
Sunnuntaina hain Bauhausista kesäkukat pihalle ja haudalle. Honkanummen isot jalopuut varjostivat kauniisti puistokäytävää, kun kävimme istuttamassa kukat. Kävelin kotiin, iltapäivän vietimme naapurin Danielin 7v-synttäreillä. Sää suosi taas näitä villejä pihakutsuja, joille kokoontui liki 50 isompaa ja pienempää juhlijaa.
Jonotin taas Osuuspankkiin jättääkseni perukirjan. Kuolinpesän tilin saa lopetettua vasta sitten, kun pankki on tarkastanut perukirjan. Verohallinnolle lähetin valtakirjan ja tilitiedot.
Torstaina kävimme syömässä Ikean kesälounaan. Samalla ostin alesta keltaisia kynttilöitä, niitä kun ei meinaa löytää mistään keväällä (ei ainakaan tähän hintaan).
Kesäkuun kirjoja;
Irene Zidan "Isäni appelsiininkukkien maasta". Kertoja on suomalaisäidin ja palestiinalaisisän esikoistytär, joka työskentelee päivälehden uutistoimituksessa. Vanhemmat eivät ole opettaneet lapsilleen arabiaa, mutta tytärtä alkaa aikuistuttuaan kiinnostaa omat juuret entistä enemmän. Isä ei juurikaan kerro omaa tarinaansa, osan siitä tytär saa selville vieraillessaan isänsä sukulaisten luona. Uutisoidessaan Israelin hyökkäyksestä Gazaan hän joutuu pahaan välikäteen, vaikka yrittääkin kirjoittaa puolueettomasti. Kuka lopulta on syyllinen tässä ikuisessa sodassa? Tavallinen kansa ja varsinkin lapset kärsivät päättäjien uhitellessa toisilleen. Sodan rikkomat ihmiset eivät eheydy, vaikka he pääsisivätkin sotaa pakoon turvallisempiin maihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti