perjantai 14. heinäkuuta 2017

Baltia 2017; Pärnu

Makasiiniterminaalin laiturissa oli Silja Linen risteilijä parkissa, kun saavuin ratikalla perille. Linda Linen katamariini joutui odottamaan, kunnes risteilijä lähti alta pois. Matkalla Tallinnaan pikkuinen Miksu hihkaisi: "Isi kato, pelkkää merta, vähän makeeta!" Myöhästymistä ei kiritty kiinni ja minulla alkoi olla kiire Pärnun bussiin. Nappasin satamasta taksin, mutta se juuttui A-terminaalista tulevien rekkojen ja autojen ruuhkaan. Minuutit kuluivat ja taksamittari tikitti. Kuskikin myönsi, etten millään ehdi 12.30 bussiin. Kun pääsimme vihreille valoille, pyysin kuskia ottamaan kiinni Lux Expressin bussin, mikä onnistuikin keskustan ulkopuolella. Maksua kertyi 20€, mutta se oli pieni hinta, sillä Hannu oli viestittänyt, että seuraavat bussit olivat jo täynnä. Taksi kurvasi bussin eteen ja joltain pysäkiltä nousin sen kyytiin. Täyteen tuli tämäkin bussi. Onneksi olin aamulla tehnyt itselleni ruisleivät evääksi.

Pärnun bussiasema on viime näkemältä purettu ja bussi pysähtyi kadun varteen. Onneksi kaupunki on sen verran tuttu, että osasin suunnistaa suoraan Strangers in the Night Hosteliin, jonka sijainti Uus-kadulla on erinomainen (Maarja Magdaleena Gildin vieressä). Sain petini dormista, jossa ilmeisesti on vain tyttöjä/naisia. Tässä hostelissa ei kerrossänkyjä ole ja vanha kivitalo on kauniisti sisustettu. 

Höbe Taldrik
Hain kaupasta aamiaistarpeita ja vein ne kellarikerroksen jääkaappiin. Keittiön lisäksi kellarissa on myös oleskelutila, mutta hajusta päätellen siellä on jonkinasteinen kosteusvaurio. Lähdin kävelemään torille (Turg, Suur-Sepa). Sen yhteyteen on tullut aasialaisravintola Höbe Taldrik. Istuin aurinkoiselle terassille syömään salaatin ja mustekalarenkaat.

Kävelin joen varteen (Vallikäär), läheisessä puistossa oli nuorisolle suunnattu skeittitapahtuma. Jäin kahville Wirre öllebaarin terassille ja palasin hosteliin. Suihkun jälkeen menin ala-aulaan istumaan, seurustelemaan muiden asukkaiden kanssa ja päivittämään blogiani.

Uus 3
Strangers in the Night Hostel
Aamiaiseksi söin pahanhajuisessa keittiössä jogurttia ja mysliä. Ulkona paistoi aurinko pilvettömältä taivaalta ja kävelin Pai Kohvikin terassille kahville ja lihapiirakalle (2,20€). Aamupäivän lenkin tein kävelemällä rannan kävelytien päästä päähän.

Rantapuistoon oli rakennettu useita kasvipenkkejä, joihin oli istutettu kukkia, juureksia, raparperia, yrttejä ja marjapensaita. Tiedä siten, kuka niitä käyttää hyväkseen vai ovatko ne vain koristeena.

Olisi ollut hieno uimakeli, mutta koska hostelilla ei ole parveketta tai piha-aluetta, uimapuvun kuivattaminen on hankalaa ja jätin pulikoimisen Kalteneen. Jatkoin matkaa lintutornille, jonka läheisyydessä laiduntavat kaupunkilehmät.

Villa Johanna
Kävin vielä katsomassa viimekesäisen majapaikkamme Villa Johannan ja palasin hosteliin vähentämään vaatteita, ennen kuin kävelin Pärnu Museon kahvilaan lounaalle. Seljanka (2,50€) ei ollut niin tummaa kuin vuosi sitten, mutta hyvää kuitenkin.

Pärnu Museo kohvik
Kohvihoovik
Viime käynnillä en huomannut viehättävää Kohvihoovikia, jonka aurinkoisella pihalla join iltapäiväkahvit. Tarjoilijat puhuivat niin hyvää suomea, että taitavat olla suomalaisia. Kaikenkaikkiaan Pärnussa asiakaspalvelijat ovat kielitaitoisia ja englannilla pärjää joka paikassa.

Palasin kämpille suihkuun, olimme saaneet dormiin brittipojan. Onneksi vielä on kuitenkin akkavalta, joten poika saa luvan käyttäytyä kunnolla. Jätin pojan ja hollantilaistytön ("Netherlands no Holland") huilimaan, itse en malttanut jäädä päikkäreille vaan lähdin katsastamaan Pärnun Nykytaiteen museon näyttelyn "Mies, nainen, meri".

Sen jälkeen en jaksanut isommin miettiä illallispaikkaa, vaan menin entuudestaan tutun Edelweiss ravintolan terassille syömään.

Iltakahvini join Hoov Kohvikin terassilla, jossa soi suomalainen hevimusiikki.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti