Lohja, training dogsitting

Ajoin perjantaina Lohjalle harjoittelemaan etukäteen Sipen hoitoa. Varasin itselleni aikaa käydä myös Lohjan kirjastossa katsomassa Pentti Salmelan näyttely, joka oli esillä viimeistä päivää.

Pentti Salmela

Pentti Salmela

Poikkesin Lohjan Pyhän Laurin kirkkoon, jonka ovi oli avoinna. Arkun kantoliinoista päätellen hautajaisia varten, mutta sain kaikessa rauhassa ihailla minulle niin tutun kirkon kattomaalauksia. Kävin myös Harrin, Sepon ja kummitätini haudoilla, ennen kuin ajoin Suville.

Samalla pääsin onnittelemaan Ilonaa, jolla oli alkuviikosta synttäri. Onnikin tuli käymään uudella autollaan, ja sain kuunnella roppakaupalla teknistä tietoa ja perusteluita, miksi jo nyt piti vaihtaa autoa. Noel houkutteli minut pihalle katsomaan hänen lennokin lennätystään. Sipen kanssa pallottelin, ennen kuin lähdimme metsälenkille. Ei, mummu ei juokse! Hiki siinä tuli muutenkin. Pääsin saunaan, siinä välissä porukat kävivät kaupassa ja Suvi lähti vielä Sipen kanssa juoksulenkille. Synttärikakkua ei ollut tarjolla, vaan Ilona paistoi ison kasan lettuja. Sipe kantoi suussaan sukkiani ja sandaaleitani, eikä olisi halunnut luopua niistä. Pentuparalla on juoksuaika ja rakastaa kaikkea, mikä vähänkin liikkuu. Varsinkin minua.

Lauantaina lähdin Noelin kanssa läheiselle frisbeegolfradalle. Minä tietysti yritin löytää sieniä, samalla kun etsin Noelin kiekkoja. Kotiin ajoin kaupan kautta ja grillasimme ehkä viimeisen kerran tänä kautena. Maanantain vastainen yö oli kylmä. Otin Hondan pois vakuutuksesta, Hannu pesi grillin. Kesä on auttamattomasti ohi.

Missä ne viipyy?

Torstaina pääsimme tositoimiin, kun Sipen perhe lähti lomamatkalle. Poikaparka taitaa odottaa perhettä kotiin, kun nukkuu ulko-oven edessä.

Sipe pääsee viikoksi meidän koirakouluun ja minä pääsen Sipen juoksukouluun.

Aamuneljän aikoihin Sipe vaelsi huoneissa levottomana, etsi kai perhettään. Koirapeti oli siirretty huoneeseeni, siinä poika kävi välillä nukkumassa, kunnes siirtyi viileämmälle lattialle. Seitsemältä sain pusuherätyksen ja nousin tekemään aamiaista. Hannu hoiti aamulenkin. Halusin ylläpitää Sipen normaalia päiväjärjestystä ja aamuriehunnan jälkeen asettauduimme lepäämään, onhan pentu tottunut olemaan monta tuntia yksin kotona, luultavasti (toivottavasti) nukkuen. Hannu halusi lähteä omalle lenkilleen jo ennen puoltapäivää ja ulkoistimme itsemme koko porukka, yhtaikaa se on kuitenkin helpompaa meille kokemattomille. Minä hoidin kaksi pidempää, vauhdikkaampaa metsälenkkiä, Hannu taas lyhyemmän iltalenkin. Välillä Sipe maisteli viimeisintä Kodin Kuvalehteä, jäi siitä vielä Ritullekin luettavaa. Kirjaston kirjoja pitää varjella ja siirtää ne pois näkyvistä.

Lauantaina Lohjan museon alueella vietettiin omenakarnevaaleja. Harmiteltavasti alkoi sataa ja kävin paikalla vain pikaisesti. Päikkäreiden aikana sade lakkasi ja pysyimme päivälenkeillä kuivina. Toinen niistä oli taas juoksulenkki, eikä Sipe ehtinyt edes huomata metsätien ylittävää kettua. Illalla saunoimme ja Onni poikkesi kotona. Siinä vaiheessa, kun Sipen Yksisarvinen-pehmolelu pursui ulos vanua, siirsin senkin suljetun oven taakse. Sinne oli jo aiemmin päätynyt äitini keinutuoli, jonka jalakset Sipe on järsinyt.

Gunnarlan maja

Leo Lipasti 1912 - 2005

Sunnuntaina Sipe alkoi hyöriä kuuden jälkeen, teeskentelin nukkuvaa, ennen kuin sain märän pusun naamalleni. Aamupäivällä Hannu lähti asioilleen ja jätti automaatti-imurin pyörimään lattioille. Kun "Liisa" lopetti hommansa, lähdin Sipen kanssa juoksulenkille Gunnarlan majalle. Poika odotti kiltisti vierelläni, jos näkyvissä oli lenkkeilijöitä tai pyöräilijöitä. Naisten perään oli kova hinku, taisi luulla heitä Suviksi. Koirien kohdalla jouduin tiukentamaan otetta, samoin paluumatkan kuralätäköiden ja ojien ohittamisessa, siinä vaiheessa Sipellä oli jo kova jano.

Lasten kaikki vanhat pehmolelut on kohta purtu rikki, vanua tursuu niistä pitkin olkkaria. Kauppareissulla kävin ostamassa Mustista ja Mirristä koiralelun, jonka pitäisi olla vähän vahvempi. Takuuta ei tietenkään ole, myyjä tietää asiakkaansa. Meidän poissa ollessa Sipe oli syönyt pöydälle jääneet talouspaperit ja sanomalehdet, vaikka oletin pennun nukkuvan. Päivälenkki olikin yllättävän rauhallinen, meitä molempia taisi jo väsyttää. Päikkäreiden jälkeen pääsin taas juoksutreeneihin, menimme pitkin metsiä molemmin puolin junarataa. Muiden koirien lähestyessä Sipe istui kiltisti viereeni odottamaan ohitusta, taisi jopa pelätä pieniä, räksyttäviä koiria.

Maanantaina menimme aikaisin nukkumaan, se tiesi aikaista aamuherätystä tiistaina. Uusi lelukaan ei kestänyt Sipen käsittelyä; aamulla flamingo-paralta oli jo toinen jalka irti ja toinen siipi repsotti. Oli kesäisen kaunis sää ja nautimme päivän lenkeistä. Yritän pysyä Sipen vauhdissa niin, että hihna pysyisi mahdollisimman pitkään löysänä. Kun pentu juoksee, mummukin juoksee. Kun pitää nuuskuttaa puskia ja merkata tolppia, pysähdymme molemmat. Pahinta ovat tuulen lennättämät lehdet; Sipe yrittää tavoittaa niitä ja nykäisee yllättäen niin kovin, että olkapääni on kohta sijoiltaan. Iltapäivällä saimme Pirjon meille kahville. Sipe oli vieraasta niin tohkeissaan, että lähetin pojat lenkille. Minä hoidin vuorostani iltalenkin, jolta Sipe kantoi hankalasti, mutta ylpeänä kotiin pitkän oksan.

Keskiviikkona hölkkäsin Sipen kanssa taas Gunnarlan majalle. Laavulla oli nuorisoa ohjaajien kanssa grillaamassa. Olisivat halunneet antaa Sipelle makkaraa, mutta en antanut lupaa, kun suola ja vehnäjauhot ovat kiellettyjen listalla. Iltapäivällä otin vapaata koiranhoidosta ja lähdin Caritalle kahville. Saunan jälkeinen iltalenkki Sipen kanssa oli aivan ihana; olimme molemmat raukeita eikä Sipe ryntäillyt eikä vetänyt. Räksyttäviä pikkukoiria; ketä kiinnostaa? Kävelytieltä metsään paennut rusakko; so what?

Jätimme Hannun imuroimaan ja lähdimme reippaalle päivälenkille. Viimeisen hoitopäivän kunniaksi annoin Sipen valita suunnan metsässä. Nousimme rinnettä lähelle 25-tietä, hölkkäsimme Neidonkeitaalle asti, siitä rinnettä alas Metsolan hautausmaan ja koulun ohi kotiin. Hannu oli ehtinyt tehdä omankin lenkkinsä ja oli suihkussa. Kasvispastan jälkeen menimme kaikki päikkäreille. Onni käväisi kotona, saimme jutella rauhassa, kun Hannu vei vuorostaan Sipen lenkille. Riehumiselta ei kuitenkaan vältytty, onhan niin ihanaa, kun joku perheestä on kotona. Iltalenkki oli minun ja näimme hämärässä monta koirakaveria. Joltain työmaalta Sipe nappasi puukalikan mukaansa ja kantoi sen kotipihalle saakka. Luvassa on levoton yö, kun perhe saapuu myöhäisellä lennolla kotiin.

Turha pelko. Sipe nukahti kymmeneltä ulko-oven eteen ja heräsi siitä kahdelta, kun perhe saapui hiljaa kotiin. Jäivät hetkeksi pihalle pallottelemaan, ennen kuin kaikki menivät nukkumaan. Noel nukkui vielä aamupäivällä, kun me pakkasimme tavaramme ja lähdimme ajamaan Vantaalle. Yksi on varma; meille ei koiraa tule! "Se on koiran elämää, kun koiran ottaa."

Syksyn kirjoja:

Robert Louis Stevenson "Aasin kanssa matkalla Sevennien vuorimaalla". Huumorilla höystetty matkapäiväkirja Ranskan vuoristoseudulla 1800-luvulla. Kirjailija Stevenson ostaa itsepäisen aasin kantamaan matkavarusteitaan, jotka nykypäivän vaeltajasta tuntuvat varsin omituisilta. Hän on varautunut yöpymään myös ulkona, useimmiten yösija löytyy vaatimattomista majataloista tai luostarista. "Erosin ensin toisesta ja sitten toisesta todella pahoilla mielin, mutta silti iloisena kuten kaikki matkalaiset saadessaan pudistella vaatteistaan yhden etapin pölyt ennen kiiruhtamista seuraavalle."

Meri Valkama "Sinun, Margot". Meri Valkama tuntee DDR:n historian ja ulkomaantoimittajien työt opintojensa kautta. Kirjan päähenkilö Vilja asuu ensimmäiset vuotensa Itä-Saksassa, äiti on lasten kanssa kotona, isä toimittaa uutisia Suomeen. Veljen sairastuminen edesauttaa perheen hajoamista ja paluuta kotimaahan. Aikuinen Vilja alkaa tutkia omaa lapsuuttaan ja historiaansa isän kuoleman ja tämän jälkeen jättämien kirjeiden vuoksi. Muistumia varhaislapsuudesta, joille katkera äiti ei halua antaa mitään selityksiä, siksi Viljan on pakko etsiä vastauksia Berliinistä ja jopa Tšernobylista. Hieno kirja!

Sipoonkorpi, makkaramatka

Siis ei sieniretki.

Tiistai oli ehkä alkusyksyn viimeisiä lämpimiä päiviä. Lähteäkö ajelemaan Hondalla vai harrastaa vähän liikuntaa? Sienet ja uiminen kiinnostivat tietenkin minua ja päätimme lähteä Sipoonkorpeen vaeltamaan. Polkaisimme fillareilla Kuusijärvelle, jonne jätimme pyörät ja kävelimme Sudentassu-sillan yli Sipoonkorpeen. Porukat kulkivat metsässä sienikoreineen, minä en löytänyt yhtään tuntemaani sientä joten annoin olla. Teimme treffit Bisajärven nuotiokatokseen, jonne Hannu ehti ennen minua, kun harhailin metsässä. Luonto on aivan samankaltaista kuin Teijossa, silti en löytänyt yhtään supparia.

Bisajärvi

Hannu oli kantanut halot alhaalta, ennen kuin minä saavuin paikalle ja nousin raput ylös. Grillasimme makkarat hienoja maisemia ihaillen. Meidän lisäksemme paikalla oli vain senioriryhmä, jolla oli mukana sieniopas. Olivat näköjään löytäneet paljon erilaisia sieniä ja sivukorvalla kuuntelin oppaan selostusta. Teimme tilaa jälkeemme tulleille, laskeuduimme raput Bisajärven rannalle ja palasimme eri reittejä takaisin Kuusijärvelle. Hannu oli harhaillut pidempään ja ehdin jo käydä uimassa, ennen kuin hän palasi järvelle.

Karkkila; Kuolleet lehdet

Lähdimme Ritun kanssa Karkkilaan viettämään leffa-viikonloppua, houkuttimena Kino Laikan ennakkonäytökset Kaurismäen "Kuolleet lehdet" -elokuvaan. Jätimme autot kotiin ja menimme Onni-bussilla. Kampissa oli aikaa käydä ostamassa aamiaistarpeet. Majoituimme Ritun kauniiseen kakkoskotiin, otimme lasilliset ja kävelimme etsimään lounaspaikkaa. Ismet oli harmiksemme edelleen suljettuna, Kinkissä kävin viimeksi.

Kylärafla Kanto

Virta Family

Laskeuduimme ruukkialueelle ja mahduimme vielä Kylärafla Kantoon syömään hyvät puu-uunipizzat. Vatsat täynnä kiertelimme putiikkeja ja kirpputoria. Kävelimme keskustan toiselle puolelle ja kävimme kahvittelemassa Ritun tyttären luona. Teinit liittyivät seuraamme keittiöön, ennen kuin poistuivat iltaa viettämään kuka minnekin.

Kino Laika Bar

Poikkesimme kämpillä, ennen kuin menimme Kino Laikaan kuuden leffaan. Pieni teatteri oli täyteen varattu, ilmankos näytöksiä olikin perjantaina ja lauantaina peräti viisi. En ole koskaan ennen ollut näytöksessä, jossa yleisö jää elokuvan loputtua istumaan moneksi minuutiksi paikoilleen ja antaa aplodit. Onhan se hieno leffa! Jäimme vielä Kino Laikan baariin nauttimaan Kuolleet lehdet -drinkit, ennen kuin palasimme hämärtyvässä illassa takaisin kotiin. Höpötimme pitkään, oikeastaan emme olleet hiljaa kuin elokuvissa ja nukkuessa.

Aamulla oli pilvistä ja harmaata, mutta ilma oli lämmin. Houkuttelin Ritun mukaani Pyhäjärven rannalle uimaan. Vesi oli jotain +17-asteista, virkisti ja laittoi veren kiertämään. Samalla tuli tehtyä mukava aamulenkki. Pakkasimme tavaramme, luin elo-syyskuun paikallislehdet ja iltapäivän puolella lähdimme Onni-bussilla takaisin Helsinkiin.

Espoo-päivä

Mehän emme moottoripyöräile kuin hyvällä, kuivalla kelillä. Loppuviikoksi luvattiin lämmintä säätä ja lähdimme ajelemaan Hondalla Espooseen. Minulla oli vielä käymättä Tarvaspää ja pari mukavaa kahvilaravintolaa.

Café Löfvik

Käänsimme Hondan etupyörän kohti Café Löfvikiä, golfkentän reunalle. Tiedossa oli, että lounaalla on savuporokeittoa, mutta yllärinä myös pestopasta-mozzarellasalaattia. Mietin hetken ja valitsin raikkaan salaatin, jossa oli myös makeita mansikoita. Kahveista kieltäydyimme, ne päätimme juoda seuraavassa kohteessa.

Akseli Gallen-Kallela "Omakuva"

Tarvaspää

Muistaakseni en ole koskaan vieraillut Akseli Gallen-Kallelan Tarvaspäässä, joten aukko sivistyksessä oli vihdoin korjattava. Ajelimme mukavia, metsäisiä pikkuteitä parkkipaikalle. Tämä olisi hieno fillarireitti espoolaisille ja paljon pyöräilijöitä olikin liikkeellä. Katsoin Gallen-Kallelan näyttelyn "Paluu Keniaan" ja tutustuin talon huoneisiin. Harmi, ettei torniin pääse turvallisuussyistä kiipeämään.

Tarvaspää Café Zoceria

Hyvät kakkukahvit nautimme Tarvaspää Café Zocerian aurinkoisella terassilla, ennen kuin päräytimme takaisin kotiin.

Syksy

Tuntuu, että syksy saapui parissa päivässä. Koko Viron reissun olin pärjännyt ilman sadeviittaa ja sateenvarjoakin käytin vasta, kun maanantaina palasin Tallinnaan. Vettä satoi taivaan täydeltä ja tiet tulvivat. Tiistaina oli taas aurinkoista ja istuin Tallinnan terasseilla.

Palasin kotiin tiistai-iltana, koska pidin keskiviikkona Helsinki-päivän. Tarkoitukseni oli käydä lounaalla Runeberginkadun Miljöö Bistrossa, mutta se oli uutuuttaan tupaten täynnä. Ulkona satoi kaatamalla, joten menin läheiseen Skifferiin, joka osoittautui mukavaksi korttelikapakaksi ja lounaspaikaksi.

Skiffer

Palasin kävellen keskustaan ja menin remontoituun Ateneumiin. Edelfelt-näyttely vetää kosolti ihmisiä, muissa näyttelysaleissa oli väljempää. Onhan taidemuseo aivan upea ja ensimmäisen kerran kävin katsomassa kellarikerroksenkin näyttelyt.

Albert Edelfelt

Tiina Itkonen

Ennen toimiston lukupiiriä minulla oli vielä aikaa käydä Kämp Gallerian K1:ssä katsomassa Tiina Itkosen huikea valokuvanäyttely "Anori - Jäätikön hiljaisuus". Lukupiirin aluksi Jukka piti meille tunnin mittaisen hienon esityksen muuttolinnuista; lajeista, lentomatkoista, navigoinnista ja muusta ihmeellisestä.

Syksy on sadonkorjuun aikaa. Hannu haki naapurilta hienoja omenia ja laittoi omenaviinin käymään. Poika pärähti pulputtamaan jo samana päivänä kylpyhuoneessa. Tein lopuista omenoista sosetta, alkaa pakastin olla jo kohta täynnä. Anun palstalta olen hakenut lehti- ja palmukaalia talven varalle. Metsälenkillä tutkin yhden sienipaikoistani, löysin muutaman kantarellin ja pikkuisia suppiksia, alkavat nekin näillä sateilla kasvaa. Hannu teki kolmen juuston (ricottaa, sinihomejuustoa ja parmesania) flammkuchenia päällystäen sen päärynäsiivuilla ja vinkistäni lehtikaalisilpulla. Liian myöhään tuli mieleeni, että ulkolaisen päärynän olisi hyvinkin voinut vaihtaa omeniin. 

Minulla "vartin" simpukka-tonnaripastan tai savukinkkutortillojen tekemiseen kuluu vähintään tunti, kun haluan tuunata reseptejä ja hauduttaa kasviksia. Sunnuntain tortillojen salaatin pohjaksi tein lämpimän lisän Ritun lehtikaaleista, takapihan omenista ja valkosipulista.

Rekolan Raikkaan jumppatunnit alkoivat syyskuussa, minullekin löytyy viikko-ohjelmasta neljä erilaista joogatuntia. Maanantaina aloitin tehotunnilla ja palasin kotiin pää punaisena. Päätin kuitenkin uhmata hyttysiä, punkkeja, hirvikärpäsiä ja käärmeitä ja lähdin samalla hiellä lähimetsään. Supparit ovat vasta tulossa, löysin niitä muutaman, pari kantarellia ja kauniita karvarouskuja. Viime syksynä kokeilin tehdä rouskuista suolasieniä, mutta pieleen meni, joten ryöppäsin ne ja tein saaliista sienipastaa.

Loppuviikkoa kohden sää lämpeni ja keskiviikkona houkuttelin Hannun Kuusijärvelle lenkille ja uimaan. Söimme Café Kuusijärven lounaan, kävimme katsomassa uudistetun tulentekopaikan ja poikkesimme Sipoonkorven puolella. Sanoinkin, että turhaan maksamme kesällä kallista mökkivuokraa Mathildedalissa, kun kävelymatkan päässä on näin hieno ulkoilualue.

 

 Syksyn kirjoja:

Tove Ditlevsen "Lapsuus". Tove varttuu työläisperheessä, jossa isä on välillä työttömänä. Kalsea kotirouva-äiti ei paljon tyttärestään perusta, vaan suosii enemmän perheen poikaa. Entistä enemmän arvostan omaa lapsuuttani, josta ei rajoja tai aikatauluja puuttunut, mutta lämpöä ja huolehtimista löytyi kosolti.

Tove Ditlevsen "Nuoruus". Eletään 1930-lukua ja tyttökaverit ihmettelevät 15-vuotiasta Tovea; vieläkö olet neitsyt? Aivan uskomatonta! Pääasia niin nuorilla neideillä kuin heidän vanhemmillaan oli päästä hyviin naimisiin, vaikka sitten raskauden avulla. Tove olisi halunnut kouluttautua ja kirjoittaa, mutta äiti patisti hänet töihin ja osallistumaan asumiskustannuksiin.

Tove Ditlevsen "Aikuisuus". Erinäisten epäonnistuneiden työkokemusten jälkeen Tove menee naimisiin itseään huomattavasti vanhemman miehen kanssa. Rakkautta ei liitossa ole, mutta sitä kautta Tove pääsee kirjallisuuspiireihin ja miehensä avulla saa julkaistua ensimmäiset kirjansa. Aviomiehet vaihtuvat, Tove saa ensimmäisen lapsensa ja tekee lukuisia abortteja, jatkaa kirjoittamista ja jää riippuvaiseksi lääkkeisiin. Ruiskeita saadakseen hän jopa nai mielenvikaisen lääkärin ja valittaa olematonta korvakipua. Kirjasarjan kolmas on mielestäni paras; hienoa ajankuvausta ja todentuntuista, riipaisevaa selostusta huumeriippuvuudesta.