perjantai 30. huhtikuuta 2021

Hauskaa vappua!

Saimme koko pihan haravoitua ennen huhtikuun loppupuolen sateita, jotka pitivät pölyt maassa ja helpottivat kevätallergian oireita. Vappuna oli tarkoitus grillata Mirjan ja Masan kanssa pihalla, mutta sää oli niin viileä, että vaihdoimme syömiset balkanilaiseen ja istuimme illan sisällä vanhoja Kreikka- ja Balkan-kuvia katsellen. Tarjolla oli ćevapčićia ja ajvaria, paahdettuja parsoja savukinkulla, kreikkalaista salaattia, valkosipulikorppuja ja omatekoista hummusta, perunasalaattia, täytettyjä paprikoita ja oliiveja (dolmadekset unohtuivat keittiön tasolle). Syötävää oli niin paljon, että siitä riitti uuden salaatin kanssa meille lauantaillekin. 

Kevään kirjoja: 

Olga Tokarczuk "Vaeltajat". Kirjassa on paljon matkailufilosofiaa, mutta myös ihmisruumiin (tai miksei eläimenkin) kummallisuuksiin ja preparointiin liittyvää aineistoa, mikä ei minua niinkään kiinnostanut. Välillä liikuttiin 1600-luvun Hollannissa, välillä kirjoittajaminän matkoilla nykyajassa. "Eräs tuttavani sanoi, ettei pidä yksin matkustamisesta. Kun hän näkee jotain epätavallista, uutta ja kaunista, hän haluaa niin kovasti jakaa se jonkun kanssa, että tulee onnettomaksi, jos hänellä ei ole ketään vierellään. Mielestäni hänestä ei ole pyhiinvaeltajaksi." Teos koostuu lyhyistä ja vähän pidemmistäkin tarinoista/novelleista, lisäksi siinä on kopioita vanhoista kartoista. Outo kirja, joka aiheutti minulle kummallisia unia, kuten Tokarczukin "Alku ja muut ajat" teki.

sunnuntai 25. huhtikuuta 2021

Matkasuunnitelmia ja -toiveita vuodelle 2021

Toinen koronavuosi menossa ja saattaa käydä niin, että omat nurkat käyvät ahtaiksi. Kunhan ilma taas lämpenee, jatkamme fillarointia ja voimme laajentaa reviiriä Tuusulaan ja Helsingin puolelle. Koronan takia taidemuseot ovat olleet puoli vuotta kiinni, nyt sain Museokortille kaksi kuukautta lisäikaa. Toukokuussa pitäisi museoiden avautua ja alan taas viettää Helsinki-päiviä pari kertaa kuukaudessa. Ehkä käyn myös Kampin kampaajalla hakemassa väriä päähän, tähän asti olen vältellyt turhia istumisia julkisen liikenteen kyydissä. Olen yrittänyt keksiä joka kuukaudelle jonkun, vaikka vain parin päivän reissun. Sen jälkeen on taas kiva tulla kotiin. Maaliskuussa vietimme viikon Meri-Teijossa, tässä kuussa mökkikyläilimme Kopparössä. Tarkoitus on tuulettaa moottoripyöriä vähintään yhtä paljon kuin viime kesänä ja toukokuussa aiommekin mennä Salonsaareen täysihoitoon ja heittää talviturkki Päijänteeseen.

Kesä- ja heinäkuussa on tarkoitus lähteä Hondalla kotimaan reissuille, kuten Kustaviin ja Loviisa-Kotka -suunnalle. Suunnitelmissa oli myös Mänttä, mutta Banksy-näyttely varattiin heti loppuun, joten sinne ei ole asiaa. Moottoripyöräily lähikaupungeissakin avartaa, niissä on minulle vielä paljon uutta nähtävää. Kunhan olemme saaneet molemmat rokotukset ja mikäli Viron koronatilanne näyttää hyvältä, suunnitteilla on loppukesällä moottoripyöräreissu uusiin ja tuttuihinkin Viron kohteisiin ja käydä ehkä jollain festareillakin.

Syksyä on vielä turha miettiä, mutta olisi hienoa päästä johonkin vaeltamaan, vaikka Mosel Caminon alkupäätä, joka on minulta vielä näkemättä. Yksin reissaamisesta on jo kaksi vuotta, se tekisi kieltämättä hyvää mielelle.

"Minä saan energiani liikkeestä -  bussien tärinästä, lentokoneiden jyminästä ja junien keinahtelusta." Olga Tokarczuk: Vaeltajat.

Lockdownissa on ollut jotain hyvääkin; olen vihdoin viimein siirtänyt vanhoja reissupäiväkirjoja toiseen matkablogiini. Niitä lukiessani voin vain ihmetellä, miten moniin ihmisiin olen/olemme reissatessa tutustuneet, mielettömän paljon kohtaamisia! Matkakuumeinen-blogi on nyt pientä viilausta vailla valmis.

https://matkakuumeinen.wordpress.com/


keskiviikko 21. huhtikuuta 2021

Oi ihana huhtikuu!

 

Huhtikuun puolivälistä alkoi lämmin kausi. Ykskaks sinivuokot, valkovuokot ja krookukset ryöpsähtivät maasta. Muurahaiset tekivät ensimmäisen sisääntulonsa makuuhuoneeseemme. Silmät kutisevat, vaikka koivut eivät vielä kuki. Saimme pihan kevättyöt tehtyä ja viikonloppuna avasimme grillauskauden. Hannu otti DragStarin käyttöön, Honda saa vielä odotella toukokuuta.

Lähiseudun lähes kaikki kävelytiet on harmiteltavasti asvaltoitu ja päivittäiset kävelylenkit saavat jalkapöytäni vihoittelemaan. Kunhan metsäpolut kuivuvat, pääsen lähimetsiin harhailemaan. Sitä odotellessa otin fillarin käyttöön, ensimmäisen lenkin tein varovasti, kävin vain Honkanummella tsekkaamassa haudat. Hannu ahnehti heti liikaa ja sai takamuksensa kipeäksi. Fillarilenkillä huomasin, miten huonossa kunnossa olen, ts. pelkät kävelylenkit eivät riitä.

Koronatilanne alkaa helpottaa ja ravintoloiden avautuessa kävimme jo tiistaina Ravintola Tammistossa lounaalla. Parin viikon päästä pitäisi kirjastojen ja museoiden avautua. Niitä olenkin kaivannut, vaikka lukemista onkin riittänyt.

Kalkkikallio

HS-Vantaan toimittaja oli käynyt tutustumassa Kalkkikallion luonnonsuojelualueeseen. Päätin yhdistää pyörä- ja kävelylenkin ja polkaisin paikalle. Heti satulaan istuessani tiesin, mitä jumppaohjaaja tarkoittaa istumaluilla. Perillä löysin upeat kalliot, tuli ihan Virkkalan Kukkukallio mieleen! Alue on sen verran pieni, että vähän väliä päädyin jonkun tontin reunaan. Pienten luolien viereen oli tuotu puistonpenkki, siinä olisi mainio paikka istua ja syödä eväitä. Lehtijutussa mainittuja pitkospuita en löytänyt, vaikka kuraisilla poluilla kävelinkin. Pitänee poiketa Kalkkikalliolle toistekin ja ottaa eväät mukaan. 

Se siitä keväästä, perjantaiaamuna satoi lunta. 

Havukoski
Lauantaina lähdin taas lenkille ja kävin kuvaamassa Havukosken "kaupunkitaidetta". Söin pitkästä aikaa sushia, Hannulle kelpasi edellispäivänä tekemäni sardiinipasta.

Pääsiäisen tummien oluiden vertailussa emme jaksaneet maistella kuin neljä olutta. Minua jäi vaivaamaan kahden hyvän Double Stoutin erot, lähinnä se, onko niissä makueroja. Toinen on jo kahtena vuotena (meidän testissä) voittajaksi selvinnyt AleCoqin Imperial Extra Double Stout (7%), toinen ruokakaupan Shepherd Neame & Co:n Double Stout (5,2%). Litrahinta molemmissa on lähes sama. Minä olin vähän jäävi testaaja, koska olin valinnut ja kaatanut oluet. Tarjosin kummatkin samanlämpöisinä ja samanlaisista laseista sokkona, mutta olin tunnistavinani toisen maussa silkkaa mämmiä ja valitsin taas ykköseksi AleCoqin. Hannu valitsi yllättäen paremmaksi miedomman Shepherd Neamen, siinä maistui minun mielestäni kirpakampi, kevyempi jälkimaku.

 

Kevään kirjoja: Tommi Kinnunen "Pintti". Kirja kertoo 1940-50 -vaihteen pienen paikkakunnan (Nuutajärvi) asukkaista ja näitä työllistävästä lasitehtaasta, vähän kartanon väestäkin. Ääneen pääsevät  kovin erilaiset sisarukset Jussi, Raili ja Helmi, jotka yhdessä asuvat vanhaa kotitaloaan. Vuorollaan he kertovat itsestään, mietteistään ja elämästään kyläläisten joukossa. Kirja avartaa myös lasitehtaan toimintaa ja historiaa. En ole aiemmin miettinyt Kirkniemen Lasitehtaan historiaa, vaikka lapsuudessani vietinkin siellä paljon aikaa isoäitini hoivissa. Kirjan alavireisestä tunnelmasta ja murheellisista tapahtumista huolimatta Tommi Kinnusen tekstiä on ilo lukea.

Jonas Hassen Khemiri "Soitan veljilleni". Autopommi räjähtää Tukholman keskustassa ja kaikkia maahanmuuttajia syyllistetään. Tai ainakin kirjan päähenkilö Amor näin olettaa ja alkaa vainoharhainen epäily kaikkia ja kaikkea kohtaan. Pitäisikö piilotella vai jatkaa elämää rehvakkaasti normaaliin tapaan? Tosin Amorin normaali on jotain vallan muuta. Pieni suuri kirja kertoo yhden päivän tapahtumat Amorin kertomana ja kokemana.

Telkkarin elokuvia:

"Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville". Lukupiirissä pidimme kovasti Mary Ann Shafferin ja Annie Barrowsin kirjasta, johon elokuva perustuu. Kirja kannattaakin aina lukea ennen kuin katsoo siitä tehdyn leffan, koska se yleensä on parempi. Niin nytkin. Kirjassa perehdyttiin enemmän kirjallisen piirin toimintaan ja kepposiin saksalaisten vallan alla. Elokuvassa laitetaan mutkat suoriksi ja keskitytään romantiikkaan. Ihan mukavaa katseltavaa, varsinkin maisemiltaan ja henkilöhahmoiltaan.

"Tuntematon mestari". Klaus Härön hieno elokuva kertoo taidekauppiaasta, joka ennen eläkkeelle siirtymistään haluaa vielä tehdä elämänsä kaupat. Avukseen hän saa tyttärenpojan, vaikka alkuun pistääkin hanttiin tämän tulemista liikkeeseensä. Pääosassa upea Heikki Nousiainen.

"Lost Boys". Ahdistava dokumentti kahdesta suomalaisesta nuorestamiehestä, jotka lähtevät Aasiaan juhlistamaan toisen vapautumista vankilasta. Toinen pojista palaa aikanaan Suomeen, toisen ruumista ei koskaan löydetä. MIten ihminen voikin olla noin tyhmä eikä arvosta lainkaan elämää? käy monesti mielessä dokkaria katsellessa. Ilotyttöjä, huumeita, ikuista velkaa ja vainoharhaisuutta, saako näistä joku oikeasti iloa elämäänsä?

maanantai 12. huhtikuuta 2021

Kopparö, Tammisaari

 

Eija ja Timo kutsuivat meidät parin päivän mökkivierailulle Tammisaareen. Kopparö on vanhastaan meille tuttu, mutta PRO:n uudet mökit eivät. Viimeksi etsimme lasten kanssa riippusiltaa ja luontopolun alkua, mutta se jäi silloin löytymättä. Mökillä meidät vastaanotti myös kaksi pientä pomeranian pentua, Jasse ja Wili. Saimme käyttöömme mökin parven (jonne pikkukoirat eivät pääse kiipeämään). Joimme tervetulokahvit, Timo oli leiponut marjapiirakan. Teimme kävelylenkin leirintäalueen ympäri, muutamissa vaunuissa taisi olla talviasukkaitakin. Menimme taas innolla saunaan, sillä aikaa Timo valmisti lohirisottoa. Illalla kaivettiin UNO-kortit esille.

 



Aamiaisen jälkeen jätimme pienet pusukoirat Eijan hoiviin ja lähdimme kiertämään vajaan kahdeksan kilometrin luontopolun. Riippusilta oli (periaatteessa) suljettu, mutta huoltotöitä tekevä nuorimies antoi meille luvan jatkaa matkaa. Ei siellä sitten muita ollutkaan. Paikoitellen oli vielä kosteaa, mutta kuraiset kohdat pystyi hyvin väistämään kaartamalla polulta metsän puolelle. Reitti oli vaihtelevaa, miellyttävää maastoa, sen varrella on kolme nuotiopaikkaa ja yksi hieno uimaranta. Metsässä kävellessä olisi kuulunut ainoastaan linnunlaulua, mutta Hangossa oli meneillään armeijan ampumaharjoitukset ja vähän väliä kuului papatusta ja kuminaa.

Palasimme mökille, pakkasimme eväät reppuun ja menimme sataman grillikatokseen kahvittelemaan ja grillaamaan makkarat. Pääsimme taas saunaan ja illaksi tein meille kanapataa. Oli oltu niin paljon raittiissa ilmassa, ettei jaksettu kauan valvoa.

Keskiviikkona oli aurinkoinen, lämmin sää kun lähdimme kotimatkalle. Ajoimme Lohjan kautta ja palautin lainakirjan kirjastoon. Kotona aloittelin haravahommia, Hannu rassasi moottoripyöriä ja teki pienen lenkin DragStarilla.


tiistai 6. huhtikuuta 2021

Huhtikuun kituviikot

 

Pitkät pääsiäispyhät ovat ohitse, silti mikään ei muutu. Harrastepiirit eivät edelleenkään jatku. Lukemista riittää, mutta kirjoista ei voi edelleenkään keskustella kasvotusten. Pian voimme aloittaa grillauskauden, mutta ketään ei voi kutsua kylään. No, ehkä pari ystävää pihalle, kunhan sää lämpenee uudelleen.

Saimme lähes kaikki pääsiäisruuat syötyä pyhien aikana, ainoastaan karitsanjauheliha jäi käyttämättä. Hannu teki siitä tiistaina pyörykät ja hain palan painikkeeksi pikkupullon retsinaa. Huoh, edellisestä Kreikan reissustakin on jo 10 vuotta! 

Maaliskuussa kului niin paljon rahaa, että on aika aloittaa kituviikot; tyhjentää pakastinta, lämmittää purkkihernekeittoa ja vaihtaa viini vichyyn. Huhtikuulle on yksi mökkikutsu, siihen pitää vähän panostaa.

Vanhoina hyvinä aikoina (entisessä normaalissa) olisin nyt jossain päin Eurooppaa vaeltamassa. Minulla on allergiaoireita, vaikka oikeasti olen allerginen ainoastaan koivulle. Ehkä se onkin matkakuumetta? Pidin pari lepopäivää lenkkeilystä (yhden yön kuume + huono keli), mutta sunnuntaina oli niin kaunis ilma, että kävelin vahingossa pikkuteitä pitkin melkein Kuusijärvelle saakka.

Kevään kirjoja: Göran Schildt "Toivematka"

Kirjassa on harmiteltavan paljon virheitä, tosin ne on helppo sivuuttaa. Viehättävän vanhahtavaa kirjakieltä, vaikka neekeri-sana särähtääkin korvaan. Odotin tietokirjailija/toimittajan kuivakkaa tekstiä, mutta tämähän olikin hauska kirja! Se vei mukanaan seikkailuihin ja matkantekoon, sivistäen samalla filosofisilla luennoilla Ranskan kirkoista, luostareista, palatseista ja museoista. Ja niin kuvauksellista kerrontaa, että melkein voi nähdä ne kauniit maisemat ja tuntea tuulen lämpöisen tuulahduksen. Intellektuellin ja keilitaitoisen kirjailijan on helppo tutustua paikalliseen ”parempaan väkeen” ja pariskunta käy matkan varrella usein vierailuilla ja illallisilla. Kirja innostaa tarttumaan Schildtin myöhemmin kirjoittamiin matkakirjoihin, varsinkin kun hänelle niin rakas Leros on meillekin tuttu saari.