Rintamamiestalon remontti

Kun Opera.com maaliskuussa lopetti, netistä hävisi pitämäni remonttiblogi lukuisine kuvineen. Avasin nyt uuden remppablogin tämän blogin sisään. Se on vähän piilossa, joten tässä linkki:
http://illusianremppa.blogspot.fi/

Päivitän remppablogia ja lisään siihen kuvia "huone kerrallaan" kunhan ehdin.

Kotimainen kesäkuu

Sunnuntaina jatkoimme pesukoneen pyörittämistä, pyykit kuivuivat nopeasti terassilla. Suvi ja Sami poikkesivat meille kyläreissullaan ipanoitten kanssa. Aloitimme pihan raivaamisen leikkaamalla ruohon ja perkaamalla kukkapenkin. Ainokainen omenapuumme oli kuollut, ehkä surusta kun luumupuu kuoli viime vuonna. Toivottavasti naapurin Matille tule runsas omenasato. Tein vaihteeksi chorizopastaa. Päivän töiden jälkeen istuimme oman pihan rauhassa kahvittelemassa. Illalla katsoimme putkeen kreikkalaisen Saari-sarjan katsomattomat osat. Maanantaina ajoin Lohjalle katsomaan äitiä. Hänen silmälasinsa olivat löytyneet, sisko oli huomannut ne jonkun toisen asukin päässä. Teimme kävelylenkin ja ihastelimme pihojen runsasta kukintaa. Kotimatkalla hain Onnin ja Ilonan mukaani ja menimme Lohjan aseman Veli Kebabiin syömään. Kotona terassilla odotti iso kassillinen raparpereita, ilmeisesti naapurin Markulta. Tiistai oli sateinen päivä ja aloitin raparpereiden säilömisen, osan chutneyyn ja loput pakastimeen. En voinut mitään itselleni; ripautin chutneyn joukkoon savupaprikajauhetta (mietoa). 

Matkabudjetti alittui niin paljon, että polkaisin Jumboon ja ostin Top-Sportin tarjouksesta itselleni uudet Merrellit. Se on kesä nyt! Ennen kuin Hannu menee jalkaleikkaukseen, siirsimme kesäkalusteet kellarista pihalle, lupaa ilmatieteenlaitos sitten ihan mitä vain. Torstai oli sateinen päivä. Vein Hannun Peijakseen, päivystin kotona ja tein odotellessa lisää raparperichutneyta. Minulle on tiedossa kuuden viikon sairaanhoitajan pesti. En tiedä, johtuuko lääkityksestä vai mistä, mutta Hannu höpöttää taukoamatta sairaalasta päästyään. Olen tottunut yksinoloon ja hiljaisiin aamuihin aamu-tv:n äärellä, nyt meinaan hermostua jo ensimmäisenä aamuna Hannun puheripuliin. Tein kesän ensimmäisen raparperipiirakan, kun Maija tuli perjantaina kyläilemään.

Viikonloppuna oli aikaa testata uudet tossut lenkkipoluilla ja istuttaa kesäkukkia + yrttejä terassin ruukkuihin. Eivätpä etanat pääse niitä syömään, kuten perennapenkin kukat, joita olen vuosittain istuttanut kielometsämme edustalle. Hannu pääsi sunnuntaina suihkuun ja autoin vaihtamaan puhtaan siteen jalkaan, joka ainakin ulkoisesti näytti paranevan hyvin.

Korkkasin kotimaisen uimakauden vasta juhannusviikolla Kuusijärvellä. Vesi tuntui todella lämpimältä, kun sää oli niin viileä. Neljä rantavahtia pelasi keskenään petankkia, minä uin yksin järvessä.

Onneksi kävin uimassa hyvän sään aikana, seuraavana aamuna satoi lunta. Tuli kiire siirtää yrtit ja kesäkukat sisälle pois tuulen riepottelusta. Lohjallakin oli tuulista ja viileää, joten Virekodin kesäjuhla vietettiin sisätiloissa. Äiti ei ymmärrä housuvaipan tarkoitusta, mutta vierailevan esiintyjän lauluja ja juttuja hän kuunteli tarkasti ja nauroi aivan oikeissa kohdissa.

Kävimme syömässä Ikean aamiaisen ja ostimme tarjouslyhtyjä omenapuuhun ripustettaviksi. Istutin kesäkukat haudalle ja aloitin juhannussiivouksen yläkerrasta. Tyttöjen huoneen ikkunan olen tainnut viimeksi pestä sen jälkeen, kun Jokke maalasi kaikki karmit valkoisiksi. Torstaina kävin kaupat, siivosin alakerran (Hannu pakeni yläkertaan pois tieltäni) ja leikkasin nurmikon. Jatkoin reissulla totuttua lounastraditiota ja tein meille tonnarisalaatin. Juhannusaattona valmistin salaatit, anjovismössön ja raparperipiirakan, ennen kuin Anne ja Terry tulivat juhannuksen viettoon. Istuimme pihalla sen aikaa, kun Hannu grillasi, mutta kolea sää ajoi meidät sisälle syömään. Kiusasimme vieraitamme kevään matkakuvilla ja -videoilla. Vieraat eivät jääneet yökylään, vaan lähtivät taksilla kotiin kun aamu jo sarasti.

Hannu pisti lämmöt pois, kun hän lähti toukokuun lopulla Balkanille. Juhannusviikonlopun jälkeen luvattiin edelleen sateista keliä ja oli pakko alkaa taas lämmittää taloa, ettei kosteus tee vaurioita. Kesäkuun viimeisellä viikolla kävin lähes autiolla Kuusijärvellä uimassa, rannalla värjötteli kaksi hengenpelastajaa. Vesi taisi olla samanasteista kuin ilmakin. Öljykolmion miehet kävivät huoltamassa öljysäiliömme. Käytin Hannun tikkien poistossa, sen jälkeen ehdimme kirkon päiväkonserttiin kuuntelemaan Olli Heleniuksen ja Ville Salmisen musiikkia.

Kesäkuun viimeinen lauantai oli aurinkoinen ja kutsuimme naapuriperheen pihallemme grillaamaan, palkkioksi talonvahtina toimimisesta reissumme aikana. Loppukuu olikin taas sateinen...

Kesän kirjat 1: 
Nancy Huston "Syntymämerkki". Suvun naisten elämäntarinat holokaustista tähän päivään.

Kjell Westö "Lang". Dekkarinomainen tarina murhaan johtavista tapahtumista Helsingissä.

Laura Esquivel "Pöytään ja vuoteeseen". Meksikolainen mielikuvitusrikas kertomus, jota värittävät ruoka ja rakkaus. 

Heikki Aittokoski "Narrien laiva - matka pieleen menneessä maailmassa". Kadehdittavan hyvin kirjoitettu kirja sotia käyvistä maista ja muista maailman epäkohdista. "Euroopan vaihdemies" (Aittokoski) kierteli Eurooppaa junaillen ja Hesarissa tarinoiden samaan aikaan, kun minäkin liikuin Balkanilla.

Kotona taas!

Pécs

Viisi maata, viisi eri valuuttaa (niitäkin jäi taskujen pohjalle, onneksi myös euroja). 13 eri majoituspaikkaa, enkä mitään unohtanut perääni. En myöskään hostelien ovien tai lokkereiden avaimia itselleni. Reissu meni melkein niin kuin etukäteen suunnittelin, Sarajevon väliin jääminen tulvien takia harmittaa, mutta onhan taas hyvä syy palata Balkanille. Banja Lukan paria sadepäivää lukuun ottamatta sää suosi koko matkan.

Unkari; Budapest on vanha tuttu ja Pécs ihastuttava uusi tuttavuus.

Bosnia-Hertsegovina; Banja Luka oli sateisen harmaa eikä näyttänyt parastaan, Mostar on turistisuudestaan huolimatta hieno kohde, sinne on aina mukava palata.

Kroatia; Zagreb on mukava, eläväinen kaupunki ja laajensi minun Kroatian tuntemustani. Cavtat tuli reitilleni vähän yllättäen, mutta toimi uima- ja rentoutumispaikkana mainiosti. Dubrovnik oli vähän pakkopullaa lentokohteen takia, mutta oli ihana nähdä Zeljka.

Montenegro; minulle ennestään tuttu, mutta halusin näyttää Hannulle varsinkin viehättävän Perastin. Kotorissa voisin viihtyä pidempäänkin.

Albania; hieno yllättäjä, tänne mennään uudelleen! Ei Tiranaan, jos sen voi jotenkin välttää, vaan pienempiin kaupunkeihin/kyliin ja etelän rannoille. Matkaa voisi jatkaa Makedoniaan ja sieltä Kreikkaan. Käsittämättömän halpa maa.

Hannun mielestä tämä oli paras reissu ikinä. Eikä mikään ihme, sillä hän koki kaksi  hienoa maata; Montenegro ja Albania.

13 majoituskohdetta; ensimmäisen kotona nukutun yön jälkeen piti taas hetki miettiä, mikä maa, mikä valuutta. Ruoho oli kasvanut pihalla törkeän korkeaksi ja voikukat vallanneet nurmikon. Kukkapenkkiä ei näkynyt kielonlehtien ja rikkaruohojen seasta. Kielot olivat jo kukkineet, mikä suuresti harmittaa minua, mutta jostainhan on luovuttava, jos haluaa välttää koivujen kukinnan kotimaassa. Onneksi syreenit, ruusut ja lupiinit ovat parhaillaan kukassa.

Kun laskeuduimme Vantaalle, Suvi soitti ja muistutti, että sunnuntaina on helluntai ja kaupat kiinni. Kävin lentokentän Alepassa täydentämässä varastoja, joita Hannu oli hankkinut ohjeitteni mukaan. Pistimme kotona pesukoneen pyörimään, avasimme kylmän proseccon ja tein tonnikalapastaa.

Minun 32 päivän varsinaiset matkakulut olivat yhteensä 734€ (lennot 180, majoitukset 343 ja kaikki siirtymiset 211). Saman verran meni syömisiin, juomisiin, retkiin ja tuliaisiin. 

Reissu opetti minulle muutaman uuden sanankin; tulva = flood/floods, shitet = myytävänä (albania). Vihdoin opin myös pakkaamaan oikein; jätin kotiin kaikki kiristävät ja rypistyvät vaatteet. En ottanut mukaan ainuttakaan pellavatunikaa, sen sijaan toppeja, trikoita, kesämekkoja ja kevyitä neuleita.

Dubrovnik

Zeljka oli meitä bussiasemalla vastassa, kun illalla saavuimme Dubrovnikiin. Hän vei meidät majapaikkaamme (home sweet home) ja keitti tervetulokahvit. Seuraamme liittyi lontoolainen Amy. Myöhemmin lähdimme vanhaan kaupunkiin syömään, Zeljka sai jättää auton pitkälle keskustasta. Kaupunki oli aivan tukossa, parhaat hotellit ja palatsit oli varattu joihinkin ökyhäihin. Turvamiehet suojelivat kuuluisuuksia, ettei tavallinen kansa päässyt liian lähelle. Ravintolat olivat täynnä, lopulta saimme pöydän Konoba Amoretista, jonka omistajan Zeljka tuntee. Hannu sai reissunsa ensimmäiset cevapit. Kello lähenteli puoltayötä, kun palasimme kotiin.

Ivo Guesthouse

Söimme Zeljkan terassilla hänen valmistamansa runsaan aamiaisen. Hänen muistisairas äitinsä (joka ei enää tuntenut minua) oli vaeltanut aamukolmelta ulkorapuissa. Pakkasimme tavaramme ja istuimme lähtöoluille omalle terassille kuluttamaan viimeiset hetket Dubrovnikissa ennen kuin Zeljka heitti meidät kentälle.

 

Kotor

Bye, bye Merrell!

Kotorissa meitä tuli vastaanottamaan Montenegro Hostelin tuttu respa, kävelimme heidän hosteliinsa maksamaan kuljetuksen ja lopulta pääsimme majoittumaan Old Town Hosteliin. Oikein mukava paikka, tähän olisi pitänyt majoittua alun alkaenkin! Saimme alapedit kuuden hengen dormista, jossa olivat jo vantaalainen Henna ja mumbailainen hauska nuorimies. Hän oli kulkenut osittain samoja reittejä kuin mekin, majoittunut samoissa hosteleissa ja tutustunut samoihin ihmisiin. Kävimme suihkussa ja lähdimme syömään. Lopulta päädyimme taas Rendez Vousin terassille, sen listalla oli paras valikoima. Serbialainen tarjoilijatyttö muisti meidät ja hän hauskuutti meitä kuivalla huumorillaan. Söimme tukevasti, päälle vielä iltakahvit ja pelinkovacit, ennen kuin palasimme hiljaiseen yläkerrokseemme.

Mumbain poika varoitti etukäteen, että hän yskii öisin, mutta vakuutti sen sointuvan hyvin Hannun kuorsaukseen. Nuoriso-osasto palasi keskustasta joskus kolmen ja viiden välillä, mutta yö oli kaikenkaikkiaan hiljainen. Aamulla jätin hyvästit hyvin palvelleille Merrelleilleni, kotona on edessä uusien lenkkareiden osto. Kävimme bussiasemalla tsekkaamassa Dubrovnikin bussit ja yllättäen 14.45 bussi oli jo täyteen buukattu. Oli pakko tyytyä 15.55 bussiin, onneksi on perjantai ja sellainenkin kulkee. Ostimme leipomosta rasvaiset piiraat, söimme ne satamassa ja kävimme Montenegro Hostelissa kahvilla. Hannu ehti vielä käydä suihkussa, ennen kuin meidän oli poistuttava dormista. Kun kerroimme Mumbain pojalle, ettemme vielä kokonaan poistu paikalta, hän totesi iloisesti ”so we can speak more bullshit”. Siirsimme tavarat alakertaan ja lähdimme vielä viimeiselle Kotorin-kävelykierrokselle. Vanha kaupunki oli täynnä pulleita risteilyturisteja, oli vain puskettava läpi ryhmien. Ostin torilta tuoreita hedelmiä ja tein niistä meille lounassalaatin. Vietimme bussin odotteluajan Old Town Hostelin mukavassa olohuoneessa. Kävin vielä ottamassa viimeiset kuvat kauniista vanhasta kaupungista. Hannu jäi hosteliin laulamaan Dr. Bombayn Calcutta-biisiä mumbailaisen kanssa.

Berati (Berat)

Joku hyttynen kiusasi meitä yöllä. Vessanpöntön vesi oli taas katkaistu yön ajaksi. Hannu hermoili aamulla, ehdimmekö bussiin/tuleeko bussi lainkaan/mahdummeko sen kyytiin. Emäntä vakuutti, että nou hätä ja olisi keittänyt meille vielä aamukahvitkin. Ajoimme samaa mutkikasta vuoristotietä kuin tullessakin. Dhermi näytti tosi mukavalta kylältä, sehän oli alunperin minunkin suunnitelmassani mukana. Pitää siis palata Albaniaan! Maisemat alas rannikolle ja ylös puiden peittämille vuorille olivat mahtavat. Ei mikään Crna Gora vaan Vihreät Vuoret. Bussi oli lähtenyt Sarandasta asti ja kuski pysähtyi kahvipaussille jossain vuoristossa. Vloran ja Fieren jäätyä taakse meidät komennettiin Lushnjassa ulos bussista, joka jatkoi kohti Tiranaa. Varmistimme vielä tien laidassa seisovalta mieheltä, että Beratin bussi noukkii meidät siitä kyytiinsä. Tuskin ehdimme viittä minuuttia hikoilla auringossa, kun parhaat päivänsä nähnyt bussi saapui. Myös tie muuttui huonokuntoiseksi. Albaniassa on hassu tapa ripustaa nallekarhuja keskeneräisten rakennusten yläkerroksiin, niiden uskotaan suojelevan taloa ja pitävän ”pahan silmän” poissa. Bussi ajoi peltojen välistä, ympärillämme oli kaunista, viljavaa maaseutua, kaempana siinsivät lumihuippuiset vuoret. Ohitimme viiniviljelmiä, perunapeltoja, oliivipuita ym. Monessa pihassa näkyi olevan bunkkeri.

Lorenc Guesthouse

Jäimme kyydistä päättärillä ja päätimme ottaa taksin Lorenc Guesthouseen. Paikallisbussillakin olisi päässyt sinne päin, mutta oletimme taksin vievän meidät perille asti. No ei ihan vienyt, mutta Gorican kaupunginosan asukkaat neuvoivat meidät perille. Taas riitti rinnettä ja rappuja! Päädyimme 400-vuotiaaseen taloon, jonka takana on kaunis puutarha. Saimme tilavan huoneen, jossa kaksi ylimääräistä puusänkyä olisi voinut vaihtaa vaikka vaatekaappeihin. Joka huoneessa on vanhoja sohvia ja nojatuoleja, joissa voi istuskella jos haluaa viettää aikaa sisällä. Vanhan rouvan kanssa ei oikein keskustelua syntynyt, hän soitti Lorencolle joka tuli paikalle kun olimme jo omatoimisesti ottaneet pihan baarista tervetulo-oluet. Kävelimme joen yli Mangalemin puolelle samalla kuvaten ”tuhannet ikkunat”, joista Berat on kuuluisa. Tästäkin kaupungista löytyi giropitat lounaaksi. Ostimme myös punaiset Albania-paidat tuliaisiksi itsellemme. Kovin pitkälle emme bussimatkailun jälkeen jaksaneet, jätimme kävelyt huomiseen. Palasimme ministerin (ent.) taloomme suihkuun ja huilimaan, olimme sopineet Lorencon kanssa, että syömme perheen valmistaman illallisen omalla pihalla.

Saimme seuraksi kissat ja italialaisen nuorenparin, joka nukkuu dormissa. Söimme paistetun kalan, täytetyn pihvin ja salaatit. Lisäksi talon omaa viiniä sekä isännän aariat levyltä ja livenä. Nukkumaan mennessämme kuului avoimesta ikkunasta Mangalemin puolelta moskeijan kauniit iltalaulut.

Näkymä ikkunastamme Osumi-joen toiselle puolelle

Tilasimme aamiaisen puoli yhdeksäksi, italialaiset nukkuivat vielä ja söimme puutarhassa kahdestaan vanhan rouvan valmistamat ”french toastit” makean teen ja kirsikkahillon kera. Kävelimme joen toiselle puolelle tutustumaan keskiaikaiseen keskustaan ja historialliseen keskustaan. Sen jälkeen kipusimme ylös Beratin linnoitukselle, joka on Balkanin suurin. Ylämäkeä ja mukulakivikatua oli taas riittämiin. Palattuamme takaisin keskustaan otimme (todellakin) ansaitut oluet ja söimme lounaaksi taas kerran giropitat. Nyt ei voi puolustautua enää sillä, ettei niitä saa kotona, kun Kaisa kertoi, että Tikkurilaan on perustettu gyros-kioski.

Matkalla Beratin linnoitukselle

Talo oli hiljainen, kävimme suihkussa ja istuimme puutarhaan. Yksi kissoista kiehnäsi heti jaloissani. Rouva toi meille sakeat turkkilaiskahvit. Aloin taas juoda hanavettä, kun sitä on meidänkin ”olohuoneessamme” kannussa tarjolla. Vuoret ympärillä ovat niin jyrkkiä, että puut kasvavat rinteissä lähes vaakasuoraan. Myöhemmin istuin puutarhassa kirjoittamassa kortteja, kun huomasin pihalla rapistelevan kaksi kilpikonnaa. Paikalle tullut Lorenc kertoi niiden olevan hänen viisivuotiaan tyttärensä Mikaelan lemmikkejä. Tilasimme häneltä lasilliset erinomaista talon Merlota ja Lorenc istui seuraamme. Kerrottuaan Beratin ja talon historiasta keskustelu Hannun kanssa siirtyi vähitellen politiikkaan ja siitä viinintekoon.

Auringon laskiessa kävelimme joen toiselle puolelle Wil Dor –ravintolaan, jota Lorenc oli suositellut. Päätin jättää kanan syömisen sikseen, sitähän (broileria) saa kotonakin. Tilasimme Qofte Pashan (lihapullat), lammasta ja tsatsikia (xaxiqi). Hannu pyysi tarjoilijaa vaihtamaan teknohumpan johonkin toiseen musiikkiin ja sitä saa mitä tilaa; albanialaista poppia! Keskiviikko tuntuu olevan täälläkin pikkulauantai ja porukkaa oli paljon liikkeellä. Palasimme majapaikkaamme ja menimme lasillisille puutarhaan, jossa tapasimme amerikkalaiset Marcin ja Jenniferin sekä Leen Taiwanista. Isäntä tuntui närkästyvän, kun emme kiinnittäneet häneen tarpeeksi huomiota.

Herätys seitsemältä, aamiainen puoli kahdeksan. Puutarhassa istui jo vanhempi rouva Triestestä. Hän kiertää Albanian yksikseen pohjoisesta etelään ja kyseli mielipidettämme Himarësta. Kävelimme ohjeiden mukaan sillan yli tien varteen, mutta paikallisbussit pyyhälsivät ohitsemme. Tiranan kyytejä kyllä pysähdyttiin tarjoamaan. Kävelimme vähän eteenpäin kunnes löysimme bussipysäkin. Paikallisbussimaksu on vain 30 lekeä ja kerrankin sai kuitin. Bussiasemalla ihmettelimme, kun yhtään isoa bussia ei ollut lähdössä Tiranaan. Vihdoin selvisi, että hinta pikkubussilla on 400 lekeä eikä 4000. Sen selivittämiseen tarvittiin yksi nuori albanialainen nainen, miesjoukko bussin ympärillä ei osannut sitä kertoa oikein.

Bussi lähti tasan yhdeksältä ja alkumatkasta oli hyvin tilaa. Rytyyttelimme taas läpi tietöiden. Hoxha olisi kyllä saanut rakennuttaa maanteitä eikä tuhansia bunkkereita. Tienvarren torilla myytiin vihanneksia, hedelmiä, eläviä kananpoikia, ankkoja ja jopa pieniä pupuja.

Tirana

Matka Tiranaan kesti kolmisen tuntia. Heti, kun astuimme bussista ulos, saimme taksikuskit kimppuumme. Päätimme kuitenkin kävellä keskustaan ja matkalla istuimme Zgaran terassille syömään kanasuvlakit ja salaatin. Kahvit joimme Opera Cafén terassilla. Kuljetusta odotellessamme neuvoin yhdelle suomalaispariskunnalle, miten he löytävät bussiaseman ja miten päästä Beratiin. Suosittelin heille meidän Beratin majapaikkaamme. Paluukyyti Kotoriin olikin henkilöauto, jonka etupenkin ja puolet takapenkistä olivat jo vallanneet tuhdit amerikankiinalaiset leidit (äit&tytär). Matkasta tuli siis varsin tukala. Pysähdyimme jo Albanian puolella pitämään ruokatauon Restaurant Legendin kauniissa puutarhassa, kun naisten piti saada ruokaa. Passintarkastuksissa kului taas oma aikansa, emmekä vieläkään saaneet Albanian leimoja. Seuraava pysähdys oli Montenegron vuoristossa, kun naiset ostivat hedelmiä joltain kuskin kehumalta orgaaniselta viljelijältä. Ikään kuin Kotorissa myytävät hedelmät olisivat jotenkin epäorgaanisia.

Himarë (Himara)

Albaniassa tulee pää kipeäksi! Eilen löin päälakeni kun aioin mennä kattoterassille, tänään aamulla, kun menin tavaroineni alakertaan löin pääni auki olevan käytävänikkunan karmiin. Erion valmisti meille kahdeksalta aamiaisen. Kun kysyin Hannulta mitä kello on, tämä selitti Erionille, että kelloni hihna kului reissun aikana rikki. Erion vinkkasi minut mukaansa ja menimme lähikadulle katsomaan maahan ja pöydille levitettyjä tavaroita. Ei löytynyt tarpeeksi kapeaa nahkahihnaa, sen sijaan uuden kellon olisin saanut varmasti edullisesti. Menimme taksilla (500 ALL) bussiasemalle. Olimme ajoissa, bussi Himaraan (Sarandraan) lähtisi vasta 9.30. Meidät työnnettiin tavaroinemme 9.00 Vloran bussiin. Edessä istuvat mummot kaivoivat leivät ja kananmunat esille, ennen kuin olimme edes poistuneet keskustasta. Kaupungin ulkopuolella oli autokauppoja ja isoja kuljetusliikkeitä. Lehmät laidunsivat kaistojen välissä. Bussi tuli aivan täyteen Durresissa. Bussin ollessa pysähdyksissä pojat kiersivät käytävällä myyden popcornia. Käsittämätöntä, että keskelle ei mitään on rakennettu suuria hotelleja ravintoloineen. 

Matkalla Himaraan

Bussissa soi hauska albanialainen musiikki. Takanani istuva äiti lauloi musiikin mukana pienille pojilleen. Vlorasta matka jatkui toisella bussilla klo 12.40 Himarëën. Bussissa vanhat ukot haisivat uskomattoman pahoilta. Nousimme ylös vuorille, näimme bunkkereita ja hienoja näköaloja. Voimme vain toivoa, että rupuisen bussin moottori kestää ja jarrut toimivat. Puhelimeni piipitti viestiä ja toivotti minut tervetulleeksi Kreikkaan! Elisa ilmoitti puheluiden ja viestien hinnat. Voinko siis laskea, että tällä reissulla olen käynyt kuudessa maassa? Musiikkikin vaihtui kreikkalaiseksi.

Parvekenäkymä Potami Beachille

Jäimme kyydistä Himarën keskustassa ja Hannu pääsi puhumaan kreikkaa (tässä kohtaa hänestä oli suuresti hyötyä), kun nälkäisinä ja janoisina istuimme Suvillaqe Tavernan terassille giroksille ja Amsteleille. Sen jälkeen kävelimme B&B Mareen, saimme huoneemme, josta ison osan vie (meille) turhaan sänky kolmannelle asukkaalle. Parvekkeelle paistoi iltapäiväaurinko, viritimme sinne pyykkinarun, jossa päivän pyykit kuivuivat nopeasti tuulessa. Ihan kuin oikeasti olisimme Kreikassa; istuimme ilta-auringossa naapurikuppilassa ouzoilla, ennen kuin kävelimme keskustaan. Nostimme lisää valuuttaa, kävimme kaupassa ja söimme illallisen Mezedopolio Uzeriassa.

Aamulla meri oli tyyni, mutta jätimme uimisen myöhempään ja lähdimme kävelemään yläkylään, vanhaan kaupunkiin. Kuvasimme sen kujia ja kirkkoa, yhtään kahvilaa emme löytäneet vaan palasimme alas rantakadulle ja söimme giropitat Amstelien kera. Totesimme taas, että ihan kuin Kreikassa, mutta Albanian hinnoilla. Minäkin voin olla kohtelias vanhuksille, kun osaan tervehdykset kreikaksi. Entisen Jugoslavian maissa se vielä onnistuu, mutta albaniaksi en edes yritä. 

Palasimme Mareen ja lähdimme uikkareissa kävelemään rannalle. Tuuli oli yltynyt ja aallot olivat isot. Kävin uimassa, Hannu ei tykännyt kivien hakkaamisesta nilkkoihin (minäkin käyn mieluummin esim. Kroatiassa uimassa suoraan rapuista mereen). Suihkun jälkeen istuimme parvekkeella ja aurinko kuivatti taas pyykit nopeasti. Illalla kävimme syömässä keskustassa Lefteri Tavernassa merellisen risoton ja hyvät simpukat (salaatin, viinin ja kahvien kanssa n. 15€). Tapasimme ruotsalaispariskunnan, joka eilen istui samassa tavernassa syömässä kuin mekin. Rannan aallot tuudittivat meidät uneen.

Maanantai oli tyyni, aurinkoinen päivä. Kävin aamu-uinnilla omalla rannallamme, jossa on myös suihku. Olemme hotellin ainoat asiakkaat. Aamupäivän aikana kävelimme keskustan ohi satamaan asti, sieltä hetken matkaa yläkylään päin. Tien varrella on supermarket, mutta en löytänyt sieltä kosteusvoidetta, vaan ostin sen farmaciasta. Söimme girosannokset Suvillaqe Tavernan terassilla, ennen kuin palasimme Mareen uimaan ja ottamaan aurinkoa. Pyyhkeet oli taas vaihdettu, kuten joka päivä. Sähköt ja vedentulo takkuilivat, isäntä pisti generaattorin pörisemään, että pääsimme suihkuun. "This is Albania!" isäntäväki puolustautui. Parvekkeella oli niin kuuma, että silpaisin mereen kolmannenkin kerran. Vasta auringon laskiessa kävelimme keskustaan, kiertelimme hetken kujilla ennen kuin menimme laitimmaiseen, Restaurant Esperiaan salaateille ja pizzalle. Ruotsalaiset eksyivät tänäkin iltana kanssamme samaan ravintolaan. Heillä on lennot Tiranaan, josta he olivat vuokranneet auton lomansa ajaksi.