Otin näyttelyssä niin paljon kuvia, että laitan niille oman päivityksen. Hienosti toteutettu näyttely ja kaunis musiikki, mutta kyllä Da Vinci -näyttely vuosi sitten oli isompi ja hienompi. Katsoin ensin englanninkielisen videon ja vasta nyt minulle selvisi, että Vincent oli värisokea (näin ainakin ymmärsin). Siksi hän käytti teoksissaan voimakkaita värejä, että näki edes jotain.
Ja kun nyt kerrankin majoitun vanhaan kaupunkiin, kävelin sen kujia kuvaten.
Mere Restossa oli tuttu neukkutyylinen tarjoilu, ruoka ei ollut kuumaa, mutta maistui hyvältä (9,50). Tarjoilijatyttö sai pojilta valtavan kukkakimpun. Kysyin onko syntärit, joo 20v. Hain Rimistä ilta- ja aamupalaa ja palasin Venekadulle.
Majoituin hostellin kolmanteen kerrokseen, verhoilla eristettyyn omaan "huoneeseen". Jos olisi kaveri mukana, voisi siirtää väliverhot sivuun ja olisi tosi iso tila kahdelle. Samasta kerroksesta löytyy myös pieni keittiö (olin jättänyt ostokseni alakerran isompaan keittiöön), suihku ja wc.
Huilin hetken, keitin kahvin, laitoin sen termosmukiin ja lähdin ulos, kun oli vielä aurinkoista. Istuin Paksun Margareetan puistoon kahvittelemaan ja lukemaan. Kun kerran kävelemään lähdin, hain Baltijaama turgin Selveristä hyvää savulohisalaattia ilta- ja aamuleipien päälle.
Syötyäni nousin omaan kerrokseeni ja etsin itselleni mukavan lukunurkkauksen. Avoimesta ikkunasta kuului alapuolella olevasta rokkibaarista musiikkia, muuten oli rauhallista. Istuin avoimen ikkunan ääressä ja tuuli puhalsi suoraan korvaani (sitä alkoi särkeä aamuyöstä, onneksi yksi Ibumax tainnutti kivun). Yhdeksältä joku palaa kerrokseemme ja sytyttää kattovalot, jotka näkyvät kaikille, onhan meillä vain sivuverhot. Ennen kymmentä sammutan valot, "Yes, it's ok" kuuluu verhojen takaa.
Aamulla kerroksemme vessa ja suihku olivat varattuja, menin kakkoskerrokseen, jonka vessoihin ei tullut lainkaan vettä ja pöntöt olivat kohtalaisen täynnä. Kävin suihkussa ja aamiaisen jälkeen kävelin Telliskiveen. Unohdin neuleen kämpille, onneksi oli tuulesta huolimatta lämmintä. Kävin katsomassa rakennuksen, jossa aiemmin oli Banksyn ja Da Vincin näyttelyt, mutta Van Gogh onkin pienemmässä paikassa. Näyttelyn katsottuani menin Baltijaama torille tsekkaamaan kirsikoiden hinnat.
Elokuun kirjoja;
Deborah Levy "Mies joka näki kaiken". Jo toinen D. Levy lyhyen ajan sisällä, mutta ei vieläkään se, mikä on pitkällä listallani. Saul Adler jää 1988 Abbey Roadilla auton kolhimaksi ja tyttöystävän jättämäksi. Hän lähtee tutkimaan ja luennoimaan silloiseen DDR:aan. Yhden rakkauden jälkeen seuraa monta muuta, sirpaleet päässä aiheuttavat enneunia/harhoja isän kuolemasta ja rakkaiden näkemisestä. 2016 Saul havahtuu puolikuolleena sairaalassa, Saksa on yhdistynyt aikapäiviä sitten, keho vanhentunut ja rakkaat vierailevat öisin sairaalasängyn luona kuin aaveet. Ah, ihana kirja!
Pelottelin taas Hannua Vauhti kiihtyy -festivaalilla, mutta Tikkurilan sijaan hän pääsee viettämään synttäriään Turkuun. Pienempi paha? Tampereelle oli turha edes yrittää; Eppu-fanit ovat varanneet kaikki majoitukset.
Minulla oli taas omat lehmät ojassa 🐄🐄🐄 ja suuntasimme auton (ei siis enää Hondaa) suoraan Turun Taidemuseoon.
Jätin Hannun parkkipaikalle ja kävin Museokortilla tutustumassa Suomen Joutseneen. Ihana tervan tuoksu! Katsastin museolaivan tilat yksikseni, vasta poistuessani yksi perhe käveli vastaani. Epäilin laivan kaltevuudesta uusia silmälasejani, mutta opas vakuutti, että laivan kansi todellakin on molemmille reunoille kalteva. Ihan kuin Tallinnan risteilyllä kävelisi yhden nautitun kuoharin jälkeen!
Ennen kotiinlähtöä halusin vielä nähdä Pyhän Henrikin Taidekappelin. Siellä oli alkamassa siunaustilaisuus (ei mainintaa nettisivuilla), joten ajoimme paikalle turhaan. Sain kuitenkin luvan kuvata hienon interiöörin ennen tilaisuuden alkua.
Salon Veturitallissa on ihastuttava, koskettava (pelottava, sanoo Anna) ruotsalaisen valokuvaajan Helena Blomqvistin näyttely "Uusi ystäväni". Aivan kuin katselisi unia tai jotain kuvitettua satua.
