Bračin saari, Bol

Kolmas kerta Bolilla toden sanoo! Matkalla laitoin Bolin emännälle viestin, että bussimme on aikataulusta jäljessä. No problem, hänen äitinsä odottaa meitä. 

Kun nousimme (ei niin jyrkkää) mäkeä kohti uutta majapaikkaamme, rouva huhuili nimeäni jostain yläpuolelta. Lisää rappuja! Pääsimme majoittumaan ja ensimmäiseksi tsekkasin taas keittiön varustuksen. Huoneiston levyisellä parvekkeella on kalusteet ja pyykkinarut.

Kävelimme vanhastaan tuttua rantakatua ja istuimme tervetulo-oluille. Yllättävän paljon turisteja, myös suomalaisia! Topolinosta tuli mieleen hyvä ravintola Madridissa, tasasimme kanacaesarin ja fritto misto -annoksen. Hyviä, mutta hintavia verrattuina tähän astisen reissun ruokiin.  

Lähdin edeltä kaupan kautta kämpille. Surkea Studenac! Huono hedelmä/kasvisvalikoima, ei pieniä maitoja, ei jogurtteja ja kanaleikkeleet olivat vanhentunein päivämäärin. Pitää käydä aamulla jossain toisessa kaupassa. Hannu sai minut kiinni ja yritimme vuoronperään rimpuillen saada oven auki. Täällä kaikki toimii väärinpäin tai vähän sinne päin. Kävimme suihkussa ja jutustelimme naapuriparvekkeen itävaltalaisneidin kanssa. Illan pimennyttyä jäin parvekkeelle päivittämään blogiani. 

Torstaina lähdin vasta yhdeksän jälkeen aamu-uinnille. Kyllä tulee niin ikävä Sumartinin upeita rantoja ja kirkkaita vesiä! Jouduin kävelemään lähes Zlatni Ratiin saakka, ennen kuin löysin sopivan kohdan mennä mereen. Siinäkin oli kiviä ja kova aallokko. Palasin kaupan kautta kämpille, kävin suihkussa ja tein meille aamiaisen.

Hannu ei onnistunut varaamaan meille lauttalippuja lauantaille, kävin taas toivorikkaana lippukioskilla (tickets from here!), mutta se pysyi edelleen kiinni. Kävelin aallonmurtajalla olevan työmaan ohi ja löysin pari hyvää uimarantaa Dominikaanisen luostarikirkon molemmilta puolilta. Ja törkyhotellin raunion, joita näissä entisen Jugoslavian rantakohteissa aina osuu kohdalle.

Palasin satamaan ja istuin oluelle. Kirja kulkee mukana, mutta harvoin tulee luettua, kun on mukavampaa seurata ohikulkijoita ja ihailla maisemia. 

Poikkesin leipomon lähellä olevalle sivukujalle ja bongasin lisää ravintoloita. Oli taas pakko käydä suihkussa, sen jälkeen varasin meille Jadrolinijan liput lauantaille (2x6,40€ eikä tullut edes kuluja).

Matkalla lounaalle poikkesin leipomoa vastapäätä olevaan lähikirkkoomme. Peremmälle en shortsihameessani kehdannut mennä. Näytin Hannulle 2-3 mahdollista illallisravintolaa huomiselle. 

Hain Döner Kebab Specialista hyvät kanapitat, jotka söimme ulkona puistonpenkillä istuen. Tänään ei sitten tarvitsekaan syödä enää mitään, totesi Hannu (painoivat yhteensä varmaan kilon)!

Kyllä syötiin! Olin aamun kauppareissulla ostanut salaattitarvikkeet ja tein illalla hedelmäisen sardiinisalaatin, jonka söimme parvekkeella seuraten samalla tähtien syttymistä taivaalle.

Synttäripäiväni kunniaksi Hannu hoiti aamulla leipomossa käynnin. Kolmas kerta Bolilla todellakin toden sanoo! Kroatian aurinkoisimmaksi mainostetussa paikassa oli edelliskerroilla huonot kelit, nyt saamme hellettä ja aurinkoa niidenkin edestä. Kuitenkin päätin, että säästän uimiset Trogiriin. Aamiaisen jälkeen lähdin kävelemään Zlatni Ratiin, jossa ei ollut mitään tunkua. Kävelymatka sinne keskustan laidalta on mukavaa, puiden varjostamaa laatoitettua kävelytietä. 

Tuonne ylös vuoren päälle, missä näkyy radiomastoja, vaelsin seitsemän vuotta sitten. Nyt siihen ei riitä into eikä kunto, varsinkaan tällä helteellä. Otin kuvat ja käännyin takaisin keskustaan, jopa odotin päästä takaisin auringonpaisteeseen. Istuin espressolle ja seurasin samalla, kun neljä suurta (risteily?)alusta lähti jatkamaan matkaa. Jokaisen kannella näkyi vain kourallinen ihmisiä.  

Jaoimme parvekkeella yhteisen oluen ja kävin suihkussa. Tyhjensin jääkaappia ja tein chorizo-supparisalaatin. Ilmeisesti olen kokkaillut ja tiskannut liikaa tässä huushollissa, sillä huomasimme keittiön lattian olevan veden vallassa. Samoin Hannun lattialla olevien tavaroiden. 

Joku rouva kävi tsekkaamassa tulvivan keittiön; viemäriputki oli irronnut, totesi hän ja lähti tyytyväisenä, jättäen minut luuttuamaan lattian kuivaksi. Tosin hän vei mukanaan ne siivousliinat, joita olin jo käyttänyt lattian kuivaamiseen. 

Olin toivonut synttäri-illallista Taverna Rivaan, mutta olimme liian aikaisin liikkeellä ja menimme naapuriin, Restaurante Santoon, joka oli jo auki. Merituuli vilvoitti terassilla mukavasti ja saimme samalla seurata meriliikennettä. Sain toivomaani kalaa kasviksilla, Hannulle kelpasi kanarullat pekonissa. Hannu mainitsi tarjoilijalle syntymäpäivästäni ja saimme jälkkäriksi kirsikkasnapsit. 

Illalla pakkasimme tavarat valmiiksi ja istuimme taas parvekkeella tähtiä laskien (minä näin vain yhden).

Bračin saari, Sumartin

Seitsemän vuotta sitten lupasin itselleni, että palaan vielä joskus Sumartiniin. Ja tässä sitä nyt ollaan! Lauttamatka Sumartiniin kestää noin tunnin. Onneksi söimme jo Makarskassa, sillä asumme hillittömän, 300-400 metrin pituisen ylämäen päässä. Kun pääsin laukkuineni perille, Perla Maren terassilla ollut emäntämme sanoi luulleensa, että tulemme autolla, kuten kaikki muut. Hän lähti autolla Hannua vastaan ja lupasi myös kyydin lähtöpäivänä alas bussipysäkille.

Saimme mukavan huoneistomme, joka kovasti muistuttaa edellistä Sumartinin majapaikkaamme (Elena). Tosin tässä on vähemmän neliöitä ja sänky on kiilattu kiinni makuuhuoneen nurkkaan, joten seinän vieressä nukkuja joutuu kapuamaan vieruskaverin yli tai pujottelemaan kapeaa sängyn viertä. Tällä kerralla jääkaapissa odottivat oluet ja litra mehua, joten päätimme pysyä loppuillan kämpillä. Emännän Bosco-koira kävi toivottamassa meidät tervetulleiksi, lähistöllä hiiviskelee myös kissoja.

Nukuimme suht hyvin ristivedon viilentämässä makkarissa, kunnes naapuritontin raksamiehet aloittivat hommansa. Jääkaapissa ei ollut kuin mehua ja vettä, lähdin aamu-uinnille ja kauppaan. Varmuuden vuoksi laitoin sandaalit jalkaan, varvastossuilla on hankala kävellä varsinkin noin jyrkkää ylämäkeä. Tsekkasin leipomon (kiinni), turisti-infon (ei ollut auki, aikataulut on teipattu ikkunaan) ja ainoan kaupan sijainnin. Ravintoloista vain Dalmatino on auki aamupäivällä, kahviloiden terasseilla istui paikallisia miehiä. Turisteja on täällä tosi vähän. Kiersin pienen telakan toiselle puolelle, että pääsin rapuista uimaan. Kävin kaupassa, ostin myös pastaa, Muttia ja valkosipuleita, varuiksi jos päätämme korvata jonkun ravintolakäynnin. Niinhän minä usein teen yksin matkatessani (yleensä hostelleissa on hyvät keittiöt); saatan juoda kahvit ulkona ja teen itse pastani. "Pitääkö mun kaikki hoitaa!?" kävi mielessä, kun roudasin painavan kauppakassin kämpille. Oli pakko käydä heti suihkussa. Aamiaisen söimme vasta ennen puoltapäivää.

Hannu lähti edeltä uimarannalle (yhdelle monista) kirja mukanaan. Vajaan tunnin kuluttua kävelin rantakatua hänen peräänsä. Kävin uimassa ja menimme syömään jaetun pizzan ja kreikkalaisen salaatin Dalmatinon veden päälle rakennetulle terassille. Taas tultiin täyteen, olihan aamiaisesta niin vähän aikaa.

Palasin edeltä kämpille, kun Hannu jäi vuorostaan uimaan. Nukuimme päikkärit, sen jälkeen kuuntelimme terassilla musiikkia ja luimme. Emäntämme kyseli, voiko hän hakea meille kaupasta jotain (ei ole tarvetta) ja Bosco kiehnäsi Hannun jaloissa rapsutuksia kerjäten.

Minun kun pitää kaikesta päätellen pitää huolta Hannun verensokerista, tein meille illalla lämpimän kurttukaali-sienibowlin. Tänään on tullut ainakin kasviksia syötyä tarpeeksi!

Tiistaina kävin taas aamu-uinnilla ja hain samalla kaupasta tuoreet sämpylät. En käynyt uinnin jälkeen edes suihkussa, merivesi on täällä niin puhdasta ja tarkoitus oli käydä myös päiväuinnilla. Aamiaisen jälkeen kävelimmekin yhdessä alas rantakadulle, jolle Hannu jäi ja minä jatkoin kävelylenkkiä niemenkärjen ympäri. Yllättäen siellä ei tuullut lainkaan, toisin kuin etukäteen olin arvellut. 

Niemen ympäri käveltyäni laskeuduin kirkon kohdalta rantakadulle. Hannu oli jo käynyt uimassa, mereen minäkin menin heti. Olipa taas ihanaa! 

Kyselin Tomppaa parista rantakadun baarista/ravintolasta. Harmonyssakaan sitä ei ole, mutta tummaa olutta kuitenkin. Siinä olikin mukava meren äärellä istua ja samalla seurata, kun Jadrolinija toi ja vei matkailijoita.

Kun tuli ostettua pastaa ja Muttia, tein meille sienipastaa kurttukaalilla. Mausteita (soijaa) ja yrttejä olisin tarvinnut, mutta näillä mennään. Seuraksi saimme Boscon, joka ei - kumma kyllä - kerjännyt yhtään.

En enää lähtenyt hikoilemaan, uimaan/espressolle/jäätelölle, vaan pikkutorkkujen jälkeen keitin itselleni kahvin ja istuimme jo varjoon jääneelle terassille lukemaan. Nyt saimme seuraksi kissaryhmän, jonka Bosco haukkui tiehensä.

My kind of elämä; lähdin jo kahdeksan jälkeen aamu-uinnille, nautin kahvilan aurinkoisella terassilla tiukan espresson ja hain kaupasta tuoreet sämpylät. Aamiaisen jälkeen pakkasimme tavarat, emäntä lupasi heittää meidät puoliltapäivin bussipysäkille.

Emäntämme oli ilmeisesti unohtanut luvanneensa meille kyydin satamaan. Onneksi hän kuitenkin palasi kotiin ennen puoltapäivää ja kysyi, odotammeko taksia. Hän heitti meidät alas ja kertoi matkalla ikänsä, taas saatiin lisää tyttäriä. Bussi tuli ajallaan (2×5€) ja pysähtyi tienhaaraan, jossa saimme odottaa pitkään jatkoyhteyttä. Toinen bussi (2×5€) tuli melkein täyteen, kyytiin tuli myös suomalainen nuoripari. Kun laskeuduimme Boliin, tuli mieleen Sumatra Highwayn neulansilmämutkat. Onneksi tässäkin bussissa jarrut toimivat.