Päiväretki Porvooseen

Yleensä aloitamme mp-kauden käymällä Porvoossa jäätelöllä tai lounaalla. Otimme Hondan liikenteeseen viikko sitten ja päräytimme sillä Lohjalle. Nyt oli mahdollisuus lähteä Porvooseen bussilla ja tulla takaisin J. L. Runebergilla.

Otimme osaa opastettuun kierrokseen Runebergin kotimuseossa ja Fredrikan puutarhassa. Kävin niissä jo viime kesänä, mutta opastus antaa aina enemmän.

Tällaisen minäkin halua sitten, kun jalat eivät enää kanna!

Kävelimme keskustassa ja istuimme tuulensuojaiselle terassille lasillisille, ennen kuin lähdimme lounaalle ravintola Hanna-Mariaan.

Opas johdatti meidät vanhaan kaupunkiin ja sen suljettujen porttien taakse. Kirkossa oli vihkitilaisuus, joten sisälle emme päässeet.

Opastuksen jälkeen meillä oli vielä aikaa haahuilla vanhassa kaupungissa ja istahtaa paikallisille oluille Porvoon Paahtimon mukavalle proomuterassille.

Porvoon Paahtimo

J. L. Runeberg lähti auringonpaisteessa kohti Helsinkiä. Kannella tuuli kuitenkin niin kovaa, että istuimme enimmäkseen sisätiloissa. Harmitti, että olin jättänyt kirjan kotiin, sitä lukien kolmen tunnin matka laivan salongissa olisi kulunut joutuisammin. Välillä tuntui hurjalta, kun olimme lähes vesirajalla ja aaltojen pärskeet näkyivät salongin pyöreistä ikkunoista.

Vuoden parasta aikaa

Lupaus kesästä, kukkivat omena- ja kirsikkapuut, kielot, lemmikit ja syreenien nuput. Ihan parasta aikaa. Kaikki on vielä vaaleanvihreää. Niin myös siitepöly, joka levittäytyy aivan joka paikkaan. Pajun kukinta tukkii sieraimet ja silmät, kun olen lenkillä. Aloittelen fillarilenkkejä varovasti, että peffa kestää koko kesän ajelut.

Tiistaina luen kirjaa ulkona auringossa ja liotan samalla rakkulaisia jalkojani kuumassa vedessä. Grillaamme vain bbq-broileria salaatin jatkoksi.

Illalla alan suunnitella kahta Viron reissua; Hondalla maan ympäri (päätämme unohtaa Latvian) ja RMK:n vaellusreitti Hiidenmaalla. Allakka alkaa kesän osalta jo täyttyä. Mietimme saaristoreittiä (Turku, Nauvo ja päiväretki Seilin saarelle) Ahvenanmaalle, mutta majoituksineen muutaman päivän reissu tulisi meille liian kalliiksi ja vaihdoimme sen lennossa mökkiviikkoon Mathildedalissa.

Keskiviikko oli viikon lämpimin päivä. Tein fillarilenkin Nikinmäkeen ja heitin talviturkin Kuusijärveen. Vesi oli ihanan virkistävää, kylmiltäni vedin 220 vetoa (kyllä tuntui alleissa, etten ole pariin kuukauteen käynyt jumpassa). Ensi viikolla voisin korkata Keravanjoen. Tein varauksia Viron reissulle, sieltä sentään vielä löytyy kohtuuhintaisia majoituksia. Naapurin Grete jopa kutsui meidät majoittumaan vanhempiensa luokse, jos se osuu reitille.

Tina Turner 1939-2023 R.I.P.

Long Hua

Hannun silmälasit koteloineen oli varastettu pyörälaukusta, kun hän kävi Nikinmäessä ostamassa vesipullon kaupasta (aina sattuu ja tapahtuu, kun minä olen reissussa!) ja lähdin Tikkurilaan makutuomariksi uusien lasien hankintaan. Kun kerran Tikkurilassa oltiin ja minun on tehnyt jo pitkään mieli sushia, kävimme lounaalla Long Huassa.

Pupujussit piilossa?

Perjantaina sää oli jo viileämpi, tein kävelylenkin Tikkurilaan. Hain vihkisormukseni vuosihuollosta ja vein säästöpossun sisällön Nordean talletus-automaattiin. On kyllä tehty niin hankalaksi (kun ei ole henkilökuntaa paikalla!) että taidan laittaa jatkossa kolikot hillopurkkiin. Hannu kävi sillä aikaa näöntarkastuksessa ja tilasi eilen valitsemamme rillit. Tein kuhaa limoncella-sienikastikkeessa, kyllä oli hyvää! Illalla varasin majoituksia omalle Hiidenmaan patikkareissulleni.

 

Loppukevään kirjoja:

Susan Abulhawa "Sininen välissä taivaan ja veden". Tarina palestiinalaisten elämästä ja olosuhteista Gazassa, israelilaisten sotilaiden tappavien luotien ja hallituksen määräysvallan alla. Tarina palestiinalaisperheestä, suvusta ja selviytymisestä kuolemanuhan alla. Isoäiti turvautuu džinneihin, isotätikin näkee ja keskustelee näkymättömien kanssa, oppii jopa lukemaan ja kirjoittamaan kuvittelemansa "Khaledin" avulla. Myöhemmin sukuun syntyy poika, joka edesmenneen tätinsä pyynnöstä nimetään Khalediksi. Pieni poika alkaa hiljalleen "kadota sineen", omaan maailmaansa, džinnien ja kuolleiden sukulaistensa seuraan. Ennen kuolemaansa hän ehtii vielä tavata Amerikkaan äitinsä mukana pienenä tyttönä muuttaneen Nurin, joka palaa Gazaan ja onnistuu kokoamaan suvun ja sen tarinat yhteen.

Leena Pulkkinen "Neiti Steinin keittäjätär". Hurmaava tarina 1920-luvun Paraisilta ja 1930-luvun Pariisista. Paraislaiset siskokset joutuvat jo varsin nuorina kartanolle töihin. Palkanmaksupäivinä heidän äitinsä käy omimassa rahat itselleen. Myöhemmin toinen tytöistä päätyy Pariisiin amerikkalaisen naisparin keittäjättäreksi. Maailmansodan ja Hitlerin uhka leijuu heidän yläpuolellaan, mutta amerikkalaiset uskovat olevansa Ranskassa turvassa, vaikka ovatkin juutalaisia. Parkkinen kirjoittaa samalla lämpimällä huumorilla kuin Katja Kallio romaanissaan "Yön kantaja", joka kertoo Seilin saarelle joutuneista naisista. Sekin tarina liikkui Pariisissa ja Paraisten seudulla.

Nina Gerorge "Pieni kirjapuoti Pariisissa"

Dan Kieran "Joutilas matkailija"

 

Via de la Plata, Espanja

"Anna mä meen tekee leimoi mun (vaellus)passiin..." Bess

Kaikki on jo kerrottu. 

Suunnittelin vaeltavani 500 km kolmessa viikossa (plus 2-3 lisäpäivää), mutta Espanjan vallannut hillitön helle ja pitkät päivämatkat ilman palveluja pakottivat lyhentämään päivämatkoja (jos se vain oli mahdollista) ja turvautumaan välillä bussikyytiin. Sen olin toki luvannutkin itselleni. Helle ja rinkan paino aiheuttivat jalkoihini rakkoja jo ensimmäisinä päivinä, mitä ei ole ennen tapahtunut. Jos minä tai kukaan meistä vaeltajista olisi arvannut tämän hellejakson, olisin jättänyt lämpimät vaatteet ja sadeviitan kotiin. Tai fiksuna ihmisenä lähettänyt ne Sevillasta Salamancaan, olinhan varannut sieltä etukäteen viimeisen yön majoituksen. No minä sentään selvisin, kuulin (ainakin) yhden vaeltajan kuolleen näihin helteisiin.

Tälläkin vaelluksella parasta oli kansainvälisten ihmisten kohtaaminen. Ja yksin vaeltaminen. Paitsi että olin ajatellut miettiväni tulevaisuutta hiljaa itsekseni, mutta Via de la Plata ei anna siihen mahdollisuutta, on se sen verran fyysisesti raskasta, jokapäiväistä suorittamista. Osasin olla itselleni armollinen ja lopetin vaeltamisen ennen rankkoja nousuja ja siirryin loppumatkan bussilla Salamancaan, koska halusin viettää tuossa kauniissa kaupungissa kaksi viimeistä yötä ennen treffejä Hannun kanssa. Siellä osasinkin pysähtyä, nauttia kahviloissa istumisesta, haahuilusta ja antaa aikaa itselleni.

Yhteinen loma Ávilassa, Segoviassa, Toledossa ja Madridissa oli hieno! Hannulla oli patoutunut puheripuli, joten blogini päivittäminen jäi kahviloihin karkaamiseen tai kotiin. Kuitenkin opimme nauttimaan yhteisistä lepohetkistä terasseilla, päikkäreistä ja myös toisistamme erkavoitumisesta, kun minä halusin lähteä yksikseni haahuilemaan. 💝

Pakkauslistani oli sama kuin ennenkin, mutta nyt kaikki pitkähihaiset ja -lahkeiset (ja sadeviitta) olivat tällä reissulla täysin turhia. Olisin säästänyt itseni kahdelta ylimääräiseltä kilolta, jos olisin jättänyt ne kotiin. Kristallipallo käyttöön ensi keväänä! 

Pyrin elämässäni saattamaan asiat loppuun - siksi minua tulee ikuisesti harmittamaan, etten kunnolla oppinut ajamaan moottoripyörää. Mutta en ehkä sittenkään vaella Camino Via de la Plataa loppuun (Santiagoon), vaan vaihdan sen ensi keväänä johonkin lyhyempään, vaihtelevampaan caminoon. Tai ainakin sellaiseen, jossa voin vaeltaa lyhyempiä, valinnanvaraisia päivämatkoja.  

"Ellei ihminen marssi samaa tahtia tovereidensa kanssa, se ehkä johtuu siitä, että hän kuulee jonkun toisen rummun äänen. Antakaamme hänen astella kuulemansa musiikin mukaan, vaikka sen tahti olisi millainen ja kuuluisi kaukaakin." Henri David Thoreau (suom. Antti Immonen)

Oon kotona taas, täällä villissä maas...

Sevillan pojan herätys oli jo ennen meitä, nousin jalkeille samaan aikaan hänen kanssaan ja raotin dormimme pimennysverhoja. Tein meille keittiössä aamiaisen valmiiksi, ennen kuin kävin aamupesulla, pakkasin rinkkani ja puin matkavaatteet päälle. Parilla vaihdolla päädyimme metrolla lentoasemalle, jossa oli aikaa tehdä tuliaisostokset. Lento sujui mukavasti e-kirjaa lukien, koneessa oli hyvin tilaa ja seurakseni sain hiljaisen espanjalaisen (?) pojan. Olimme tehneet eri varauksen, joten Hannu istui taaempana, myös tilavasti jonkun neidin kanssa.

Ei satanut, ei ollut kylmä, kun ulkoistimme itsemme junasta ja kävelimme kotiin. Ei lunta (kuten lähtiessäni vielä oli)! Niin vihreää! Ei koivujen kukintaa! Kieloja! Kerrankin ajoitus osui nappiin. Kotona odotti leikkaamaton, voikukkien peittämä pihanurmi ja siitepölyn peittämä terassi. Latasin ensimmäisen pesukoneellisen pyykkejä ja lähdin kauppaan. Tyhjän jääkaapin täyttäminen tulee niin kalliiksi! Suihkun jälkeen avasin Hannun jo valmiiksi jäähdyttämän skumpan ja tein meille sardellipastaa. Ihanaa kokata omassa keittiössä!

Voi, joko seikkailu loppui, tuumasin hetken hieman pettyneenä, kun heräsin yöllä ja vihdoin tajusin olevani kotona.

Perjantaina sää lämpeni, aurinko paistoi ja heräsin aikaisin tekemään aamiaista. Ruisleipää, kylmäsavulohta, kananmunia, kasviksia, näitä olin kaivannut kuusi viikkoa! Keräsin pihalta kielokimppuja maljakoihin ja ihailin oman omenapuuni kukkanuppuja. Nyt pitää hankkia terassin ja pihan ruukkuihin kukkia, jotta pörriäiset löytävät perille.

Aloitin fillarikauden polkaisemalle Tikkurilaan vaihtamaan Aino-mummon kelloon uuden hihnan. Seuraavaksi voin tuplata matkan, jotta peffa tottuu pyöräilyyn. Avasimme puutarha- ja grillikauden; Hannu ajoi nurmikon ja kantoi puutarhakalusteet pihalle. Grillasimme maissia, grillipaprikoita ja bbq-broileria. 

Lauantaina oli tarkoitus päräyttää Hanami-juhlaan Roihuvuoreen Hondalla, mutta sepä ei käynnistynytkään! Lähdimme kaupoille ostamaan uutta akkua, pihakukkia ja viikonlopun ruokia. Siinä kului pari tuntia ja päätimme jättää Roihuvuoren väliin. Hannu jäi huoltamaan Hondaa, minä tein metsälenkin. Ihanan vehreää! Pihalla grillasimme maissia, pekoniparsaa, hoisinkaalia, grillipaprikoita ja chorizomakkaroita. Aperitiiviksi 43-likööriä appelsiinituoremehulla ja vichyllä. It's crazy, it's party!

Otin Hondan liikenteeseen sunnuntaina. Päräytimme Lohjalle, pienet pojat olivat taas kovasti kasvaneet pituutta/korkeutta. Kotimatkalla poikkesimme Maija-Liisalle, joka oli juuri palannut siskonsa synttäreiltä. Hyvä että käytiin, viikon kuluttua hän katoaa taas kesäksi Kreikkaan toiseen kotiinsa. Soili ja Pasi eivät olleet kotosalla, olivat tainneet karata kruisailemaan avoautollaan, kuten kaikki reippaat eläkeläiset tekevät.

Saimme tänään suru-uutisen; yksi kylän vanhimmista ja ystävämme (jo toinen) Matti, oli nukkunut pois huhtikuun loppupuolella. Monet vuodet saimme poimia omenat heidän pihaltaan, ennen kuin tontti puolitettiin ja omenapuut kaadettiin. Hänen hulvatonta, karua huumoriaan tulee isosti ikävä. "Prkl! Nyt on Matti tosi huonona."

Madrid, viimeisiä viedään!

Ostimme junaliput vasta asemalla, hämmästyttävän kalliit puolen tunnin matkaan, joka oli varsin miellyttävä. Atochalta jatkoimme metrolla Soliin ja sieltä Callaon asemalle. Santo - GoLiving - GoWorking Hostel on siinä aivan kulmilla.

Hostelissa ei ole check-inniä, olin saanut sähköpostiini koodit ulko-oveen ja huoneeseen (ei siis hukattavia avaimia!) ja petiemme numerot. Olin kahteen kertaan pyytänyt (englanniksi) alapetejä, saamatta vastausta. Hannu sai ala- minä yläpedin 10 hengen dormista, josta on verholla erotettu 4h-dormi. Kävi tuuri; pääsimme pienen parvekkeen dormiin ja tuuletimmekin tunkkaisen huoneen heti.

Ristorante Topolino

Jäimme hoodeille tervetulo-oluelle ja koska oli lounasaika, menimme Ristorante Topolinoon puffetlounaalle. Aivan ihana salaattipöytä, minä olisin taas pärjännyt sillä, mutta piti maistaa vähän hyvää paellaa ja pastoja. Jälkkäriksi otin suklaadonitsin ja pienen palan juustokakkua.

Hannusta tuntuu, kuin hän olisi ollut reissussa jo pari viikkoa, kun olemme vaihtaneet paikkaa niin monta kertaa. Entä minä sitten! Olen vaihtanut paikkakuntaa ja yösijaa jo 34 kertaa. 

Illemmalla halusin lähteä vielä Plaza Mayoriin sille terassille, mistä tiedän saavani hyvän Aperol spritzerin. Sama söpö tarjoilijapoika kuin viime vuonna! Hannu lähti nukkumaan, minä haahuilin vielä Solille ja siitä hostelin lähinurkille iltakahville. Koko reissulla eniten kuulin englantia (ja suomea!) Madridissa.

Italian pojat valmistivat keittiössä pastaa, kun me menimme nukkumaan. Verholla erotettu 4h-dormimme on hyvin äänieristetty; sinne ei juurikaan kuulu ääniä ulkoa tai keittiöstä, mutta samassa dormissa oli erittäin levoton nukkuja. Aikansa pyörittyään poika alkoi hengittää syvään krohisten. Nukuin yläpedissä, korvatulpat olivat alhaalla. Työnsin kuulokkeet korviin.

La Latina ja Lavapies. Ja paavi, tietenkin.

Olin jo etukäteen pyytänyt Hannua pukemaan keskiviikkona harmaan paidan, että vuosittaiset paavikuvat erottuvat toisistaan.

Kuninkaanlinna olikin yllättävän lähellä meitä. Kävelimme sinne ja koska oli keskiviikko, poliisit vartioivat ympäristöä ja pitivät jalankulkijat pois hevosparaatin tieltä. Olemme jo kerran nähneet sen ja kävelimme paavin patsaalle ottamaan perinteisiä kuvia.

Traditional photo from Madrid.

La Latina ja Lavapies ovat minun lempikaupunginosia Madridissa. Niissä esiintyvät eri maiden edustajat, varsinkin Lavapiesin ovat valloittaneet intialaiset ravintoloitsijat.

Taas mentiin peräkanaa Hannun puhelimen (Google.maps) neitirouvan papattaessa reittiohjeita (Felipe V = Felipe vee, Calle= Kalle). Minä haahuilen mieluummin intuition mukaan ja löydän - jos löydän - mukavia paikkoja. Löysimme yhden suosikkikatuni - Calle de Embajadores - ja viime kerran mukavan baarin, mutta se oli vielä suljettu. Palasimme Plaza de Cascorrolle ja saimme päiväoluemme. Vaikka ilman pöytää, mutta kaksi tuolia ja Alhambra Verdet riittivät meille.

La Latina

Harhailimme Lavapiesiin ja kun kohdalle sattui portugalilainen kahvila, istuimme vielä vinho verdelle. Hieno kaupunginosa!

 

Olin jo etukäteen toivonut, että viimeisenä päivänä saan reissun ensimmäisen ja viimeisen pizzan. Suuntasimme viime keväästä tuttuun NAP Pizzeriaan ja sain anjovispizzani. Palasimme hosteliin, suihkun jälkeen avasimme Cavan (2,50€) ja menimme patiolle nauttimaan siitä mansikoiden (1,95€/500 g) kanssa. Wifi ei toimi huoneessamme, jäin yhteistilaan päivittämään blogia, ennen kuin vetäydyimme siestalle tyhjään dormiimme.

NAP Pizzeria

Päikkäreiden jälkeen ehdotin vielä ulos menoa ja drinksuja kulmakuppilan aurinkoisella terassilla. Olin jo tilaamassa tintoveranot, kun huomasin, että mitä! Alhambran Baltic porteria pullossa! Oli niin tanniinista olutta, että siitä melkein tuli jano. Hannu lähti takaisin kämpille, minä hyödynsin hyvää wifiä ja päivitin blogiani. Kävin vielä Díassa ostamassa pähkinöitä ja muutin aamun plääniä; vaihdoin lentokenttäaamiaisen croissanteihin ja tarjouksessa olevaan tuorejuustopakkaukseen. Pojat pelasivat bilistä ja sekoittivat keittiössä vodkapaukkuja, kun palasin hosteliin. Onneksi he lähtevät kaupungille, kun me menemme nukkumaan.

Tappiokirjaukset lähes kuuden viikon reissulle ovat puhdas nolla. Parikin kertaa luulin hukanneeni kynän, korvatulpan tai rinkassa hakaneulalla kiinni olevan Ukraina-rusetin, mutta niin vain kaikki kamat pysyivät matkassa mukana. Pari kiloa lämpimiä vaatteita olisin mielelläni jättänytkin jonnekin, mutta pihinä ihmisenä kannoin niitä mukanani.

Tein itselleni ToDo-listan yhteiselle lomalle:

- churros con chocolate

- paella

- jäätelö

- Pizza Napoli

- Cava + mansikat

- Aperol Spritzer

- perinteinen paavikuva Madridissa

Pelkäsin, että kaikki jäävät suoritettavaksi Madridin ainoaan kokopäivään. Onneksi Cava, Aperol ja churrot tuli hoidettua jo aiemmin. Topolinon puffet sisälsi myös mainiota paellaa (chek!). Jäätelö jäi syömättä. Vain Nap pizzeria ja paavikuva jäivät viimeiselle päivälle. Ja tuliaiset! Onneksi ne voi ostaa lähimmästä Díasta; pähkinäsekoituksia ja auringonkukansiemeniä kotiin.