Santander - Peñacastillo - Santa Cruz de Bezana 12 km

Pääsin ristiäisiin. 🙏

Tämä saattaa olla tämän caminoni viimeinen vaelluspäivä. Taas oli kaikenlaisia merkkejä tarjolla. Kaupungissa ne olivat katukivetyksessä. Pysähdyin pikkukahvilaan aamiaiselle, vitriiniin tuotiin juuri tonnarisämpylöitä.

Kaupungin ulkopuolella kadotin merkit ja kuljin taas omia teitäni, ruoholla aina, kun se oli mahdollista.

Peñacastillo oli pettymys, kiersin koko kylän löytämättä kelvollista paussin paikkaa ja kirkkokin oli kaukana ja korkealla. Taisi olla Barrio Cañas, jossa pysähdyin vessakäynnille ja lenkkioluelle.

Baarin kulmalta lähti kiertotie maaseudulle, pääsin nauttimaan hiljaisuudesta ja navettojen ödeereistä. Ja löysin taas keltaiset nuolet.

Ennen Santa Cruz de Bezanan keskustaa on kirkko, jonka ovi oli auki. Menin pyytämään leimaa vaelluspassiini, mutta siellä oli ristiäiset menossa. Kun toimitus kesti ja kesti, lähdin etsimään albergueta. 

Tein parin kilometrin hukkalenkin, sillä albergue on suljettu. Olin toivonut viettäväni viimeisen camino-yön vielä yhteismajoituksessa. Kävelin nöyränä tyttönä takaisin, opaskirjassakin mainittuun Hotel Bezana Lagoon. Sain 2hh (40€) ja menin suihkuun.

Kysyin respalta, mistä saa päivällä ruokaa, ja baari onkin ihan hotellin kulmalla, pidemmälle ei tarvinnut enää kävellä. Lista oli lyhyt, lähinnä pikaruokaa. Kympin lounas; hamppari kaikilla herkuilla ja kaksi lasia paikallista punaviiniä. Meteli ja meininki oli melkoinen, onhan lauantai. Välillä miehet intoutuivat laulamaan kuorossa.

Nukuin päikkärit (Areenassa soi Levylautakunta) ja menin kuuden jälkeen baariin iltakahville. Sama porukka kokoontui viettämään iltaa, lyömään korttia ja metelöimään. Palasin hotelliin lukemaan ja kuuntelemaan musiikkia. Avoimesta ikkunasta kuului, kun viereisellä jalkapallokentällä joku joukkue teki maalin ja kannattajat hurrasivat. Suljin ikkunan ja huomasin, että huoneeni patterit ovat lämpimät. Pesin vielä nyrkkipyykin, onhan pesukone käytössä vasta Burgosissa.

Huomenna olisi edessä liki 30 kilometriä nousua pitkin kävelytietä. Jalkapohjat ovat jo nyt niin hellinä kovalla alustalla kävelystä (ensimmäinen rakkula tuli tänään varpaaseen), että taidan ottaa bussikyydin. Tämä on ollut välillä aivan kamalaa, mutta välillä aivan ihanaa. Kuten elämäkin.

U2 "In a Life". Onnittelut 50 vuotiaalle! 💓

Güemes - Santander 15 km

Patteri alkoi vihdoin lämmetä, mutta siitä ei ollut mitään hyötyä kun tyttö jätti ikkunat yöksi auki. Olemme korkealla vuorella, sumua ja kosteutta riittää. Otin toisenkin huovan silkkimakuupussini päälle. Pyykit olivat onneksi kuivuneet ulkona jo illalla.

Aamiainen oli tarjolla alakerrassa, kiitin henkilökuntaa ja yksi vapaaehtoismiehistä auttoi rinkan selkääni. Kysyi vielä, pitäisikö hänen lähteä mukaani jeesaamaan. Lähde vaan, voit kantaa rinkkani ja pitää minut oikealla reitillä. Oli vielä sumuista, kun laskeuduin vuorelta ja lähdin päivän vaellukselle kohti Santanderia. Ei tuullut yhtään, joten sumu roikkui vuoren rinteillä pitkään. Mila meni edelläni, jätin sopivan välimatkan, koska haluan vaeltaa yksin. Ensimmäisten talojen kohdalla kiharahiuksinen pikkupoika hafjoitteli fillarointia appareitten kanssa. "Como se llamas?" kysyi hän. Vatsani oli ruikulla ja kävin ensimmäisen kylän baarissa vessassa ja join kalliin tuoremehun (olutkin on halvempaa). Sen jälkeen kadotin reittimerkit ja kävelin pitkään päällystettyä kävely/pyörätietä, siitä käännyin peltotielle.

Loredossa poikkesin terassioluelle (ja vessaan), ei ollut enää kuin muutama kilometri lauttarantaan.

Olikin mukava reitti; ensin kävelyä hiekkarannalla, sitten pitkin laudoitettua kävelytietä ja nousevaa metsäpolkua, joka johdatti minut satamaan.

Taas näin veneen "perävalot", se oli juuri lähtenyt rannasta. Penkillä istuva papparainen sanoi seuraavan menevän tunnin kuluttua. Kävin kahvilla ja palasin satamaan. Onneksi, sillä vene lähtikin jo puolen tunnin kuluttua. Angel ja muita vaeltajia tuli kyytiin.

Sumu ja pilvet jäivät toiselle puolelle merta, kun rantauduimme Santanderiin. Albergue ei ollut kaukana ja se oli avautunut jo yhdeltä. Sain valita petini, jätin rinkan naulakkoon ja lähdin syömään.

15€/yö. Sain ruinattua peiton itselleni, kerään säälipisteitä sinisenmustalla kädelläni.

Luulin olevani kovinkin nälkäinen, olihan kello jo lähes kolme, ja valitsin menú del dían. Pelkkä alkuruoka, pasta bolognes, olisi riittänyt. Pääruuan kana oli täysin mautonta, siitäkin jaksoin vain puolet. Jälkkärin vaihdoin kahviin. Hollantilaisdaamit laskeutuivat katedraalin potaita ja vaihdoimme kuulumiset. He ovat varanneet täältä huoneiston kolmeksi yöksi. Miksi, mietin itsekseni, liian iso kaupunki ainakin minulle. Hekin ovat tiistaina Santillana del Maressa ja majoittuvat luostariin. Jäin miettimään sitä vaihtoehtoa, onhan minulla yksi ylimääräinen yö käytettävissä.

Dormissa oli jo ranskalainen mies, hän oli majoittunut jo eilen. Suihkun ja päikkäreiden jälkeen kävin katedraalissa sytyttämässä kynttilät edesmenneille läheisilleni, myös Tommin puolesta. Hain leiman katedraalin toimistosta.

Perjantai-ilta, kaikki kadut ja terassit olivat täynnä ihmisiä. Löysin mukavan pikkukahvilan - seinän leveydeltä kirjoja - jossa oli 43-likööriä mutta ei appelsiinimehua. Ei appelsiinimehua Espanjassa! Samoin kuin andalusialaisessa baarissa ei ollut brandya. Kahvila ilman kahvia? Jos asuisin Espanjassa, hankkisin ensimmäiseksi sähkökäyttöisen sitruspuristimen. Appelsiinit saisi edullisesti joltain tilalta vaikka itse poimien. Menin isompaan/hienompaan kahvilaan, joka näytti olevan vanhempien rouvien ja pariskuntien suosiossa. Tarjoilija täytti lasin jäillä ja katsoi minua silmiin samalla, kun kaatoi 43:sta lasiin. Että sano sitten kun riittää. Kuinkahan monta appelsiinia hän puristi drinkkiini? Oli hyvä lääke löysään vatsaani. Palasin albergueen hammaspesulle ja punkkaan katsomaan "Unelmia Italiassa". Olimme saaneet seuraa saksalaisesta pariskunnasta (molemmat kuorsasivat), miehen poika asuu Helsingissä. Neljä yläpetiä jäivät tyhjiksi.

Loja - Castillo - Güemes 15 km

Ibumaxilla jatketaan!

On se hyvä, etten ole katolinen, muuten olisivat vihkisormukset jumittuneet oikean käden sormeen!

Aamuvarhaisella joku yläkerran asukas kopisteli kengät jaloissa huoneessaan. Claudia oli varannut aamiaisen (12€) itselleen, mutta tarjoilu alkaisi vasta kahdeksalta, silloin minä jo lähdin. Pitkä hollantilaismies kulki edelläni, muita ei näkynyt.

Söin kolmen euron aamiaisen baarissa ennen Castilloa. Olisi pitänyt pyytää sieltä leima vaelluspassiin, kaikki ohittamani kirkot llivat kiinni.

Reitti oli tosi mukava ja hyvin merkitty, tein vain pari pientä harharetkeä.

San Miguel de Meruelon jälkeen päätin välttyä pidemmältä (+6 km) matkalta ja isommalta nousulta ja kävelin loppukilometrit pitkin maantietä, jota käyttivät lähinnä fillaristit.

Ihan oli kuin Bromarvissa; meidän mieleinen moottoripyörätie. Loppukilometreillä viihdytin itseäni soittamalla puhelimesta Led Zeppeliä ja Hozierin biisiä "Take me to churc". 

Güemes näytti yhtä hiljaiselta ja tyhjältä kuin Norten muutkin pikkukylät. Kirkon vieressä oli kuitenkin avoinna oleva ravintola. Istuin terassilla, kun kuljetusautot toivat ruokatarvikkeita keittiöön. Olisi loistava paikka, mutta 1,5 kilometrin matka vuorelta alas ja taas ylös ei houkutellut. Onneksi alberguessa on tiedossa dinneri. Mutta vasta kahdeksan hoodeilla.

Viimeinen puuskuttava mäki ylös ja saavuin Albergue Cabaña del Abuelo Peutoon. Onpa hieno paikka! Pääsin heti valitsemaan petini ja pääsin suihkuun. Pyöritin kaikki pyykkini koneessa, kolikoita ei ollut tarpeeksi kuivaajaan ja ripustin vaatteet pihalle kuivumaan.

Tero Vesterisen Belgian serkku Iif on myös täällä! Soitin hänelle Vesterinen yhtyeen "Onnellinen mies" -kappaleen. Iif halusi tietää, mistä se kertoo. "Niin minäkin ja komea on mies!" hän totesi nauraen. Iif päätti jäädä tänne vapaaehtoiseksi puutarhuriksi, kun on niin hieno paikka eikä hänellä ole mitään aikataulua. Lucky man!

Pääsin jo yhdeltä majoittumaan, ensimmäisenä tähän dormiin. Myöhemmin sinne saapui Pavel, saksalaistyttö Sarina, nuori poika Kanadasta ja sveitsiläinen levoton mies, joka rouskutti koko ajan pähkinöitä sängyssään. Ei taida mies tietää, että syöminen dormissa on kielletty (bed bugs). Kakkos- ja kolmoskerroksen yläpedit jäivät tyhjiksi. Mila majoittui naapuridormiin, Angel jonnekin (tytöt olivat jo palanneet kotiin ja töihin). Ulkona oli taas lämpimämpää kuin sisällä. Olisin sulkenut ikkunat, mutta Sarina valitti, että sisällä haisee pahalta. Totta tosiaan, jonkun miehen jalkahiki (vaikka tossut jätettiin ulos)! Olisivat hyvin voineet jakaa dormit erikseen naisille ja miehille, kun kerran tilaa oli.

Alberguessa on laajat yhteistilat niin ulkona kuin sisällä. Kaikesta päätellen tänne on kokoontunut ryhmiä eri puolilta maailmaa meditoimaan ja filosoimaan.

Ennen illallista kokoonnuimme "kappeliin" kuuntelemaan abuelo Ernesto Peuton (89v) juttuja alberguen historiasta, hänen filosofian ja teologian opinnoistaan ja lukuisista matkoistaan. Hän on pappi, eikä ole vieläkään jäänyt eläkkeelle. "Kappelin" idean sen malliin hän oli saanut Suomen Lapista, tarkoittaen ilmeisesti kotaa. Juttuaa riitti (käännettynä espanjasta englanniksi) niin pitkään, että väsyneimpiä/nälkäisimpiä alkoi heikottaa. Meitä on alberguessa kymmeniä, 13 eri kansallisuutta. Viime vuonna tänne oli majoittunut yhteensä 22 suomalaista, olemme listan häntäpäässä.

Vihdoin saimme ruokaa (sisältyy hintaan, donativo), hyvää kasvissosekeittoa ja minun niin toivomaani pastaa.

Vaari ei vieläkään malttanut lopettaa puhumistaan, vaikka moni toivoi jo pääsevänsä nukkumaan.