Koronarajoitukset jatkuvat koko kevään; ei päästä ryhmäjumppiin, lukupiireihin, taidenäyttelyihin, konsertteihin, Aikuisopiston kielitunneille tai muihinkaan kokoontumisiin. Matkoista puhumattakaan. Jotain hyvääkin näistä rajoituksista on; vuosi sitten sairastamani hevosyskän jälkeen minulla ei ole ollut pienintäkään nuhaa tai flunssan poikasta. Kevättä piristämään varasimme mökkiviikon Meri-Teijosta. Liiton mökit oli jo varattu pääsiäisviikolle, joten menemme sinne jo maaliskuussa.
Kelit ovat Vantaallakin vaihdelleet Siperian pakkasista Saharan hiekkamyrskyyn ja loppuviikosta saamme nauttia Azoreilta tulevasta lämpöaallosta. Jopa siitepölystä varoitetaan. Selviä kevään merkkejä! Hiihtolomalaisilta sulavat lumet ja jäät suksien ja luistimien alta kovaa vauhtia.
Viikonloppuna oli hieno keli kävellä vaikka Kuusijärvelle, mutta jätimme sen ensi viikkoon, kun hiihtolomaa viettävät koululaiset ja heidän vanhempansa ovat pois poluilta. Lauantaina tein särki-perunasalaattia kotimaisesta Järki Särki -säilykkeestä.
Lopputalven kirjoja:
Petina Gappah "Pimeydestä loistaa valo". Tarina David Livingstonen viimeisestä matkasta hänen palvelijoidensa (kokki ja kantaja) kertomina. Orjista ei voi puhua, sillä Livingstone vastusti - ainakin näennäisesti - orjakauppaa. Kirjan pohjana lienee tohtorin viimeiset päiväkirjat, mutta kirja kertoo Livingstonen kuoleman jälkeisistä tapahtumista. Historiaa, tarinankerrontaa ja hillittömän hauskoja sattumia. Jos kirjailija olisi eurooppalainen/valkoihoinen, häntä luultavasti syytettäsiin pilkanteosta tai rienauksesta. Silmiinpistävä ero näiden tohtoreiden ja 1800-luvun naistutkijoiden (Mia Kankimäen teos "Naiset joita ajattelen öisin") on, että miehillä on mukanaan joukko kantajia ja muita palvelijoita, kun naiset usein kulkivat yhden oppaan kanssa tai jopa yksin.