Bilbao +28

Muuten oli hiljainen yö, mutta 3.30 talon ulkopuolella pärähtivät ilmastointilaitteet päälle ja suljin ikkunan. Joku avasi sen uudelleen aamutuimaan. En ole varma, onko dormi täynnä, kun kaikkien verhot ovat kiinni. On meitä todistetusti ainakin neljä. Äitienpäivälahja etukäteen; liput Oopperan kummitukseen Tallinnassa. Tosin minä maksoin ne. Tälle päivälle on luvattu jopa +30. Tarkoitukseni on tutustua kaupunkiin ja etsiä uudelleen caminomerkit. En tiedä kannattaako tuhlata kaunista päivää Guggenheimiin, käynhän muutenkin taidenäyttelyissä 50-60 kertaa vuodessa. Onko tuo nyt sen kummempi? Ja olen jo kerran käynyt Guggenheimissa, tosin vain toiletisssa. Vaelluksella ei tarvitse käydä edes puskapissalla, vaikka vetäisi kolme juomapullollista vettä. Kaupungeissa on muistettava käydä vessassa aina, kun se on mahdollista. Helsingissä ja Tallinnassa sen mahdollistaa Museokortti, täällä olen poikennut hienoissakin kahviloissa. Terassit ovat niin täynnä, ettei henkilökunta voi tietää, kuka on asiakas, kuka ei. Tai sitten eivät välitä.

Kävelin joenvartta Guggenheimiin. En mennyt sisälle, porukkaa ja koululaisryhmiä oli aivan liikaa liikkeellä. Kummallinen kaupunki; en nähnyt yhtään kauppaa, mistä olisin voinut ostaa vesipullon tai mehua. Jätin oman juomapulloni tarkoituksella hostelliin, etten vahingossa unohda sitä jonnekin. Vesipullon voi täyttää ulkona olevista hanoista. Harri-Tapiokin oli janoinen ja kävi juomassa suihkulähteistä. Minun oli mentävä oluelle. Ensin kävin Iglesia del Sagrado Corazon de Jesus -kirkossa, jossa musiikki pauhasi samaan aikaan, kun astuin sakastiin. Päivätanssit? Ei vaan reippaalla aloituksella messu, mahdolliset torkkujat ainakin heräsivät ja pomppasivat pystyyn.

Olikin lounasaika, söin menu del dían (15,50) Ohanassa. 

Salaatissa oli liikaa etikkaa (saisi olla erikseen tarjolla), pastaa olisi voinut olla enemmänkin. Viini tai jälkkäri ei kuulunut tähän hintaan.

Syötyäni lähdin etsimään caminoreittiä. Palasin sinne, missä eilen tullessani näin viimeiset keltaiset nuolet. Osa merkeistä on kadussa, osa tolpissa, päätä saa pyörittää koko ajan. Tässä kaupungissa riittää tolppia ja roskapönttöjä ja ne ovat täynnä kaikenmaailman tarroja, mutta caminomerkkejä pihdataan. Kävelin läpi pelottavan kaupunginosan, kaikenlaisia hörhöjä pyöri kaduilla. Jamssia ja keittobanaaneja oli myynnissä. Pistin puhelimen kassiin ja pidin siitä tiukasti kiinni. Merkkasin viimeiseksi löytämäni caminomerkin karttasovellukseen ja otin siitä suorimman tien takaisin hosteliin.

Kävin suihkussa, saksalaisnainen oli jatkanut matkaa, vaikka hän jäi aamiaiselle, kun minä lähdin aamupäivällä ulos. Ehkä hän ei pystynyt vaeltamaan? Nyt hänen paikallaan oli joku mies. Ei kannattanut enää mennä päikkäreille. Puin liikaa päälle kun lähdin ulos, edelleen oli +26 ja aurinko helotti. Kirkonkellot soivat kuudelta kauniisti. Söin pikkuburgerin, varsin mehevä eikä sämpylä ollut mitään pullaa.

Täällä osataan nauttia ulkoelämästä. Pikkulinnut tosin pyrkivät baareihin sisälle leivänmurujen toivossa. Vielä pintxo sardellilla (ja bacalaulla).

Mikä viikonpäivä tänään on? Ulkona oli kova pörinä ja paljon polttariporukoita liikkeellä.

Kerta kiellon päälle! Sitten pakkaamaan, hammaspesulle ja nukkumaan.

Larrabetzu - Bilbao 15 km

Ennen tätä vaellusta päätin, että tällä kerralla en porhalla tukkaputkella eteenpäin, vaan pysähdyn nauttimaan maisemista ja mietiskelemään omiani. Varsinkin eilen tämä toteutui, kun pysähtelin vähän väliä "meditoimaan". Tosin en omasta tahdostani vaan pakon sanelemana. Yhdentoista hengen dormimme oli varsin hiljainen, emäntä sammutti valot tasan kymmeneltä. Neljän aikoihin jouduin tuttuun tapaan ottamaan kipulääkettä särkeviin jalkoihin. Muuten olenkin päässyt vähällä, ei rakkulan rakkulaa. 🙏 Eilisen rankan vaelluksen jälkeen luulin, että toiseen varpaaseen on kehittymässä rakkula ja tuntui, että jalan alla on muitakin tyynyjä kuin pohjallisissa. Mutta ei mitään! Tähän asti olen käyttänyt vain yhden laastarin ja senkin sormeen, kun bussimatkalla Iruniin huomasin siinä vuotavan haavan. Mihin lie ottanut kiinni? 

Reipas emäntämme toteutti uhkauksensa ja laittoi Ave Marian soimaan 6.30. Kolme minuuttia myöhemmin kattovalot syttyivät ja musiikki vaihtui nykyflamencoon. Menin rinkan ja muiden kanssa lähibaariin kahville, mehulle ja tonnari-chilisämpylälle. Annoin muiden mennä edellä ja seurasin porukkaa näköetäisyydellä.

Ohitin Lezaman kylän maantietä myöten ja saavuin Zamudioon, jonka kaupungintalolla kävin pyytämässä leiman. Yhtään kahvilaa ei osunut kohdalle, tie nousi vuorille ja vaihtui peltotieksi, sen jälkeen metsäpoluksi.

Piti taas välillä "meditoida" ja jutella vuohien kanssa, kun nousua riitti niin pitkään. 

Nousu päättyi kauniiseen ulkoilu- ja retkeilyalueeseen, jossa täytin juomapulloni ja huuhtelin hikiset kasvoni. Viime yön alberguesta tuttu nuoripari oli myös paikalla. Hämmästyin, kun Chris joukkoineen saapui paikalle, hehän olivat kulkeneet edelläni. Ehkä he olivat pysähtyneet jossain baarissa.

Laskeuduin Bilbaoon ja hetken harmittelin, että olin varannut kaksi yötä. Julmetun iso kaupunki! Toisen yön olisi voinut säästää varuiksi ja puolittaa jonkun pidemmän vaelluspäivän. Toisaalta, onhan täällä paljon nähtävää ja löytyy myös hiljaisempia puistoja ja joenvartta, mihin istua vaikka lukemaan. 

Hain basilicasta leiman ja menin sen lähibaariin oluelle. Hannu oli laittanut viestin, että on jotain ongelmia ja pitäisi soittaa. Ehdin jo pelätä, että talossa on jotain vikaa, mutta tällä kerralla se olikin auto. Kun jatkoin kohti hostelliani, Chris & co. osui kohdalle. He aikoivat kävellä läpi kaupungin ja majoittua yhdessä isompaan huoneistoon, missä Emily lupasi kokata.

Halusin kunnon ruokaa, en mitään leipäsiä. Menin Plaza Berrialle ja istuin Sorginzulon terassille. Kanaa ei ollut kuin pintxoissa, tilasin patatas bravakset ja mustekalat. Olisi pitänyt älytä pyytää puolikkaat annokset, mutta saihan noihin aikaa kulutettua, kun odotin pääseväni majoittumaan LATROUPE la Granjaan.

Sain alapedin 6h dormista ja siellä oli jo matkan varrella tutuksi tullut saksalaisnainen. Hän oli viettänyt viime yön jossain vuoristossa ennen Larrabetzua. Tänään hänellä oli ollut huonoa onnea; irrallaan juossut koira oli purrut häntä. Lääkäriltä hän sai rokotukset ja lääkkeet. Lisäksi hänellä on ongelmia varpaiden kynsien kanssa, sairastettuaan syövän ne ovat kovin pehmeitä. Hän kysyi, onko minulla mitään desinfiointiainetta, mutta olin jättänyt käsidesinkin Hannun tuotavaksi, minulla on jo rinkassa tarpeeksi painoa, kun kannan kaikki rasvat ja pesuaineet. Kävin suihkussa (meillä on dormissa oma yhteinen wc ja kylppäri) ja torkuin hetken.

Ei olisi huvittanut enää lähteä mihinkään, mutta ei kai Bilbaon kaltaiseen pintxokaupunkiin tulla nukkumaan. Huomasin, että hostelista on toinenkin uloskäynti ja suoraan baarikadulle!

Pienen kävelylenkin jälkeen söin ulkona yhden lohipintxon, oli vielä lämmintä ja valoisaa.

Nyt jos koskaan oli tilaisuus nauttia ensimmäinen brandykahvi, onhan huomenna lepopäivä.

Ja hostelin alakerrassa alkoi karaoke!

Vía Dolorosa; Mendata - Guernica - Larrabetzu 22 km

Kanadalaiset kuorsasivat, ainakin rouva. Nukuin taas huonosti, vaikka peitto lämmittikin mukavasti. Muiden jäädessä aamiaiselle lähdin liikkeelle. 

Päällystetyn tien loppuessa siirryin metsäpoluille, puro solisi taas vieressä. Yhdessä risteyksessä kadotin camino-merkit ja laskeuduin päällystettyä ajotietä kirkolle, josta merkit ohjasivat Guernicaan. Söinkin aamiaisen vasta siellä.

Tänään en tavannut muita tuttuja kuin italialaisen Andreaksen, joka istui Guernica-replikan edessä. Minulta kului noin tunti hukkaan kaupungissa, kun yritin saada leimaa vaelluspassiini ja etsin camino-merkkejä. Luultavasti kiersin pidemmän lenkin päällystettyä tietä pitkin, ennen kuin löysin camino-merkit. 

Sitten alkoikin varsinainen kärsimysten tie! Ylämäkiä jatkuvalla syötöllä, kuraa ja kiviä. Kartassa merkityissä "kylissä" ei ollut mitään palveluja, onneksi sain sentään kahdessa paikassa juomapullon täytettyä. Yhdessä kohdassa olin jatkamassa maantietä pitkin, mutta metsästä pois pyöräillyt mies kertoi, että tämä on camino way. Ei olisi pitänyt kääntyä, siitä tuli vain lisäkilometrejä ja kuraa kenkiin. Käki kukkui! Kävelin koko matkan näkemättä muita vaeltajia. Loppukilometreillä pariskunta käveli vastaani (!), vaikka kello oli jo kolme, päivä kuumimmillaan ja heillä edessä isot ylämäet.

Neljältä saavuin lopulta Larrabetzuun. Totuttuun tapaan otin ensin oluen. Katsoin puhelimesta, voinko palkita itseni hostellilla tai peräti hotellihuoneella. Mitään muuta ei ollut tarjolla kuin alberguen 11 petiä (donativo). Meinasi tulla kiire, mutta onnistuin saamaan pedin itselleni. Emily (uuden brittipojan kanssa), Chris ja intialais-ranskalainen pari olivat jo majoittuneet. Respan rouva kertoi olevansa ikäiseni, nuoriahan tässä vielä ollaan!

Tämä on taas niitä kyliä, joista ruokaa saa vasta kahdeksalta, jos silloinkaan. Söin parit pintxot, ennen kuin kävin vaihtamassa arskat rilleihin. Luxusta; alberguessa on hissi käytössä! Varasin Bilbaosta kahden yön majoituksen hostelista, näin ei ole kiirettä huomenna.

Menin uudelleen ulos, siellä Chris pesuineen etsi ruokapaikkaa.

Tämä päivä onkin mennyt pitkälti leivällä, liityin seuraan ja söin hyvän rapuleivän (pintxo ja tinto verano yht. 4€). Palasin albergueen päivittämään blogiani, ovi sulkeutuisikin jo 21.30. Porukat pelasivat vielä korttia, mutta kymmeneltä rouva sammutti valot ja toivotti hyvät yöt. Tänään emme kuulleet Emilyn iltasatua ja -lauluja.

Markina-Zemein - Mendata 25 km

Totuushan on, että jokaisen alamäen jälkeen on vielä kamalampi ylämäki. Koivut kukkivat jo!

Palelin koko yön jääkylmässä luostarissa, peittoja ei ollut tarjolla. Olisi pitänyt olla joku munkinkaapu matkassa mukana. Vasta aamuyöstä sain nukuttua ja heräsin 7.11 luultavasti viimeisenä. Kahdeksalta viimeisetkin ajettiin ulos. Reitti jatkui kaupungista pois päin solisevan puron vartta. Kolmisen kilometriä käveltyäni söin aamiaisen Irutsubietassa. Siitä alkoikin pitkähkö nousu.

Kävelin läpi pienten kylien ja täytin vesipulloni aina kun se oli mahdollista. Yhdessä mäessä jäin puuskuttamaan, hyvä syy pysähtyä oli utelias aasi, joka tuli heti lähelle kerjäämään syötävää. Aina pitäisi olla omena taskussa!

Poikkesin Monesterio de Zenarruzaan, kirkon ovi oli auki, mutta leimasinta ei näkynyt.

Laskeuduin mukavia puuportaita ja pysähdyin Munitibariin virvokkeelle.  Pian tämän vaelluksen Camino Family saapui paikalle. Hollantilaiset Chris ja Rouberto, intialais-ranskalainen nuoripari ja London girl Emily joka eilen illalla luki ja lauloi meille. Chris kysyi onko tuo vihkisormukseni (kyllä muru, olen jo naimisissa) ja ihmetteli, miksi pidän sitä vasemmassa kädessä. Kaikki muut taitavat olla katolilaisia, jos kuuluvat mihinkään.

Nousun jälkeen reitti siirtyi taas metsäpoluille, jotka olivat vain vähän kuraisia. Kun matkaa albergueen ei ollut enää kuin kilometri, istuin matkan varrella olevan baarin terassille ansaitulle oluelle. Loppuperhe tuli seurakseni ja tarkistuslaskennan jälkeen huomasin, että majapaikka onkin parinsadan metrin päässä. Emilie jatkoi Guernicaan, muut majoittuivat kanssani Andiketxeen. Varasin yösijan etukäteen jo eilen, mutta vielä jäi muutama vapaa peti. Korkeaan ikääni vedoten pyysin alapetiä ja sen myös sain. Kaikki yli 17-vuotiaat ovat caminolla vanhoja, totesi respa. Kai se on joku paikallinen sanonta?

Todella hyvä albergue. Kävin suihkussa ja nyrkkipyykillä, pyykit sai ripustaa telineisiin terassille, josta on hienot näköalat alas laaksoon ja hevoslaitumille. Levytin hetken, sillä illallinen tarjottiin vasta 19.30. Peti (lakana, tyynyliina ja peitto) ja dinneri yht. 30€.

Illalliselle kokoontui sekalainen seurakunta Ranskasta (tietysti, Nortehan alkaa sieltä), Saksasta, Kanadasta, Hollannista, intialais-ranskalainen nuoripari, yksi italialainen ja yksi suomalainen. Saimme hyvää kasvissosekeittoa, possunposkia riisin kera ja säilöttyjä omenaviipaleita. Puoli kymmeneltä meidän dormissa oli jo hiljaista, jätin ledivalot lattialle viimeisiä tulijoita varten.