Håkansbölen kartanomuseo, Laila Pullisen veistospuisto ja L'Artisan Boulangerie

Hannu pesi pihalla parit matot, sillä aikaa kävin kaupassa. Olin toivonut vielä yhtä päiväretkeä Hondalla tälle kesälle.

Ensin suuntasimme Hondan Håkansbölen remontoituun kartanoon. Katsoin ulkorakennukset ja hienon päärakennuksen huoneet, puutarha kahviloineen sai jäädä toiseen kertaan.

Seuraava museokorttikohteeni oli Sotungissa; Laila Pullisen patsaspuisto. Olen käynyt siellä ennenkin, nyt minulle uutta oli vierailu Pullisen kotimuseossa.

Olemme käyneet usein pullakahveilla N'Avetassa, nyt halusimme testata sen lähelle avatun L'Artisan leipomokahvilan. Ulosmyynti kävi vilkkaana, me istuimme terassille nauttimaan hyvät leivonnaiset.

Tallinna; Van Gogh Immersive Experience

Otin näyttelyssä niin paljon kuvia, että laitan niille oman päivityksen. Hienosti toteutettu näyttely ja kaunis musiikki, mutta kyllä Da Vinci -näyttely vuosi sitten oli isompi ja hienompi. Katsoin ensin englanninkielisen videon ja vasta nyt minulle selvisi, että Vincent oli värisokea (näin ainakin ymmärsin). Siksi hän käytti teoksissaan voimakkaita värejä, että näki edes jotain.

Tallinna yksin

Heinäkuun Viron reissulla jätin Van Gogh -näyttelyn väliin ja kiertelin museokorttikohteita. Se jäi kuitenkin vaivaamaan ja varasin Eckerön reittimatkan. En saanut ketään kaverikseni, joten majoitun edulliseen (32€/2 yötä + pyyhe 2€) hostelliin.

 

Kävin jättämässä laukkuni Venekadun Skyview Hostelliin, sisään pääsee vasta kolmelta. Sadepilvet olivat väistyneet ja aurinko paistoi. Tulomatkalla taistelin (itseni kanssa) Mere Reston Pekingin ankan ja Blu Reston ankkafilén välillä. Logistisesti Mere Resto voitti, mutta sen lounas alkoi tänään vasta yhdeltä. Tainnutin nälkääni Trofen terassilla double stoutilla. 
 

Ja kun nyt kerrankin majoitun vanhaan kaupunkiin, kävelin sen kujia kuvaten.

Mere Restossa oli tuttu neukkutyylinen tarjoilu, ruoka ei ollut kuumaa, mutta maistui hyvältä (9,50). Tarjoilijatyttö sai pojilta valtavan kukkakimpun. Kysyin onko syntärit, joo 20v. Hain Rimistä ilta- ja aamupalaa ja palasin Venekadulle.

Majoituin hostellin kolmanteen kerrokseen, verhoilla eristettyyn omaan "huoneeseen". Jos olisi kaveri mukana, voisi siirtää väliverhot sivuun ja olisi tosi iso tila kahdelle. Samasta kerroksesta löytyy myös pieni keittiö (olin jättänyt ostokseni alakerran isompaan keittiöön), suihku ja wc.

Huilin hetken, keitin kahvin, laitoin sen termosmukiin ja lähdin ulos, kun oli vielä aurinkoista. Istuin Paksun Margareetan puistoon kahvittelemaan ja lukemaan. Kun kerran kävelemään lähdin, hain Baltijaama turgin Selveristä hyvää savulohisalaattia ilta- ja aamuleipien päälle.

Taivaanranta näytti synkältä ja hostelliin palattuani satoikin hetken. Jäin iltapalalle alakerran keittiöön, henkilökunta tuntuu olevan ulkomaalaisia, mm. Epanjasta ja Kaliforniasta.

  

Syötyäni nousin omaan kerrokseeni ja etsin itselleni mukavan lukunurkkauksen. Avoimesta ikkunasta kuului alapuolella olevasta rokkibaarista musiikkia, muuten oli rauhallista. Istuin avoimen ikkunan ääressä ja tuuli puhalsi suoraan korvaani (sitä alkoi särkeä aamuyöstä, onneksi yksi Ibumax tainnutti kivun). Yhdeksältä joku palaa kerrokseemme ja sytyttää kattovalot, jotka näkyvät kaikille, onhan meillä vain sivuverhot. Ennen kymmentä sammutan valot, "Yes, it's ok" kuuluu verhojen takaa. 

Aamulla kerroksemme vessa ja suihku olivat varattuja, menin kakkoskerrokseen, jonka vessoihin ei tullut lainkaan vettä ja pöntöt olivat kohtalaisen täynnä. Kävin suihkussa ja aamiaisen jälkeen kävelin Telliskiveen. Unohdin neuleen kämpille, onneksi oli tuulesta huolimatta lämmintä. Kävin katsomassa rakennuksen, jossa aiemmin oli Banksyn ja Da Vincin näyttelyt, mutta Van Gogh onkin pienemmässä paikassa. Näyttelyn katsottuani menin Baltijaama torille tsekkaamaan kirsikoiden hinnat.

Olen yrittänyt jokaisella Tallinnan käynnillä löytää edes yhden minulle uuden ravintolan (nytkin löysin Telliskiven uuden La Boccan), mutta no can do: Blu Reston päivän lounaalla oli ankanfilettä (viinin kanssa 14,50€). Ehdottomasti uusi suosikkini! Kävelin takaisin Baltijaama torille ja ostin kilon puolalaisia kirsikoita. Hostelliin palattuani menin keittämään kahvin, kalifornialainen siistijä oli juuri lopettanut hommansa ja juttelimme hetken. Hänkin on vaeltajanaisia ja on lähdössä kahdeksi kuukaudeksi Irlantiin patikoimaan. Hän oli askarrellut itselleen laatikon, jolla voi katsoa illalla auringonpimennystä. Kaikki lasit on myyty loppuun, kuten kai Suomessakin. Lähdin termosmukini kanssa vielä ulos istuskelemaan ja kun palasin takaisin, olkkari oli täynnä italialaisia nuoria. Itsekseni ihmettelen, mihin lehtikirjoitukset vähentyneistä matkailijoista perustuvat. Kaupungissa kävellessäni törmään jatkuvasti aasialaisryhmiin ja kuulen puhuttavan espanjaa/ranskaa/italiaa. Ja tietenkin suomea.

 

Loppuillan vietin hostellissa, enkä lähtenyt kiusaamaan silmiäni auringonpimennyksellä. Söin iltapalan alakerran keittiössä, sen jälkeen siirryin yläkerran mukavaan oleskelutilaan lukemaan. Hannu oli saanut tytöt vieraikseen.
 

Ikkunasta näkyy Oleviste kirik, alakerrassa on fillarivuokraamo ja aivan lähellä intialaisravintola Chakra. Kun minä menen nukkumaan, verhojen takana vasta kuivatellaan suihkunkosteita hiuksia iltaa varten.

 

Torstaina oli (tietenkin!) lämmin, aurinkoinen päivä. Aamiaisen jälkeen pakkasin vähät tavarani, sain takaisin 10 euron takuumaksun avainkortista ja lähdin ulos lukemaan. Maijan vinkistä ostin apteekista Hannulle tuliaisiksi pippurilaastareita, pitää kai niitäkin kokeilla kivunhoitoon, kun lääkärin määräämistä ei tunnu olevan mitään apua. Hannu haki minut terminaalin ulkopuolelta, hän oli taas unohtanut kaikki keskustan tietyöt. Lappeenrannan OP oli lähettänyt kirjeellä ilmoituksen Timon tilin lopetuksesta. Toivottavasti tämä on viimeinen muistutus tuosta surullisesta vuodesta 2025. Syötyämme grilliherkkuja poistin kirsikoista kivet, halkaisin pulleat kirsikat ja laitoin ne tekeytymään virolaiseen vodkaan. Iltakymmeneltä on jo aivan pimeää.

 

Elokuun kirjoja;

Deborah Levy "Mies joka näki kaiken". Jo toinen D. Levy lyhyen ajan sisällä, mutta ei vieläkään se, mikä on pitkällä listallani. Saul Adler jää 1988 Abbey Roadilla auton kolhimaksi ja tyttöystävän jättämäksi. Hän lähtee tutkimaan ja luennoimaan silloiseen DDR:aan. Yhden rakkauden jälkeen seuraa monta muuta, sirpaleet päässä aiheuttavat enneunia/harhoja isän kuolemasta ja rakkaiden näkemisestä. 2016 Saul havahtuu puolikuolleena sairaalassa, Saksa on yhdistynyt aikapäiviä sitten, keho vanhentunut ja rakkaat vierailevat öisin sairaalasängyn luona kuin aaveet. Ah, ihana kirja!

Mysteerimatka 2026; Turku!

Pelottelin taas Hannua Vauhti kiihtyy -festivaalilla, mutta Tikkurilan sijaan hän pääsee viettämään synttäriään Turkuun. Pienempi paha? Tampereelle oli turha edes yrittää; Eppu-fanit ovat varanneet kaikki majoitukset.

Minulla oli taas omat lehmät ojassa 🐄🐄🐄 ja suuntasimme auton (ei siis enää Hondaa) suoraan Turun Taidemuseoon.

Parhaillaan siellä on esillä islantilaisen Eggert Péturssonin näyttely "Millefleurs". Katsoin kaikki näyttelyt, olinhan ensimmäistä kertaa ko. museossa. Puulattiat narisivat kotoisasti ja kahviosta leijui hurmaava kanelipuustien tuoksu.

Hannu jätti auton Forum Marinumin parkkialueelle ja kävin hakemassa s/s Boren respasta lupalapun ilmaiseen pysäköintiin. Parkkikselle oli pysäköinyt myös joku motoristiryhmä.

Kävimme tervetulo Ipalla tutun korttelikapakan terassilla ja seurustelimme paikallisväestön kanssa. Olimme harkinneet lounaspaikkaa lähempänä keskustaa tai linnan toisella puolella, mutta Hannun hankalaa ja hidasta kulkua lyhentääkseni tarjosin hänelle ruuat Ravintola Göranissa. Kyllä olikin hyvää! Ja lähellä Borea, kävin tsekkaamassa meidät sisään ja vedin laukun hyttiimme.

Huilimme hetken radiota kuunnellen. Ulkona oli niin hieno sää, että kävin pesulla, puin "parempaa" päälle ja lähdin kävelemään Aurajoen rantaan. Ostin vadelma-lakritsijäätelön ja rapsuttelin kiinalaispariskunnan (?) minikokoista villakoiraa. Boren ulkopuolelle oli parkkeerattu viisi moottoripyörää. Huoh, kateeksi käy! Hannu vilkutteli yläkannelta, nousin sinne, ostimme baarista drinksut ja istuimme aurinkoiselle terassille. Kävin hakemassa hytistä kirjamme, linnan hoodeilta kuului musiikkia. Kovin lyhyeksi jäi "baarikierroksemme" Turussa.

 

Ahtaahkon suihkun jälkeen nautimme runsaan aamiaisen ja hetken huilin jälkeen keräsimme tavaramme ja poistuimme paikalta.
 

Jätin Hannun parkkipaikalle ja kävin Museokortilla tutustumassa Suomen Joutseneen. Ihana tervan tuoksu! Katsastin museolaivan tilat yksikseni, vasta poistuessani yksi perhe käveli vastaani. Epäilin laivan kaltevuudesta uusia silmälasejani, mutta opas vakuutti, että laivan kansi todellakin on molemmille reunoille kalteva. Ihan kuin Tallinnan risteilyllä kävelisi yhden nautitun kuoharin jälkeen!

Ennen kotiinlähtöä halusin vielä nähdä Pyhän Henrikin Taidekappelin. Siellä oli alkamassa siunaustilaisuus (ei mainintaa nettisivuilla), joten ajoimme paikalle turhaan. Sain kuitenkin luvan kuvata hienon interiöörin ennen tilaisuuden alkua.

Salon Veturitallissa on ihastuttava, koskettava (pelottava, sanoo Anna) ruotsalaisen valokuvaajan Helena Blomqvistin näyttely "Uusi ystäväni". Aivan kuin katselisi unia tai jotain kuvitettua satua.

Kotimatkalla poikkesimme Lohjalle syömään Suvin tekemää mustikkapiirakkaa ja onnittelemaan Noelia, joka viettää synttäreitään ensi viikolla. Sipellä oli Hannun tavoin jalkavaivoja ja ensiryntäyksen jälkeen poika olikin varsin rauhallinen. Kävin katsomassa Metsolan haudan, jonka sisko on hienosti hoitanut. Kotiuduttuamme ihanat naapurit tulivat koko perheen voimin onnittelemaan Hannua, lauloivat onnittelulaulun ja toivat mustikka-banaanipiirakkaa (Grete kävi hakemassa Samulle potan).