maanantai 10. kesäkuuta 2024

Dubrovnik

Yöllä kuului ukkostavan ja satavan rankasti, onneksi otin illalla tuolien pehmusteet sisälle. Tuolit, pöytä ja koko terassi olivat havunneulasten ja ruskeiden pilkkujen peitossa. Aafrikan tuuliko puhalsi tuoden hiekkaa mukanaan? Putsasin yhden tuolin paperilla (siivoustarvikkeita ei ole tässäkään huushollissa, vessanpytyn pesin astianpesuaineella). Keitin kahvit ja söin kevyen aamiaisen, kannettavaa ei jäänyt kuin vähän sekasalaattia ja pari tomaattia. Pakkasin tavarani ja siistin jälkeni. Emäntä heitti minut autollaan pysäkille, bussi tuli 20 minuuttia myöhässä. Makarskassa oli perinteinen ruuhka; kapea tie liikennevaloineen oli taas tukossa. Yllättäen matka jatkui rantakadulle, sinnekin on ilmestynyt maailmanpyörä. Oih, nyt tuli ikävä Bracin Sumartiniin (aiemmin tuli jo ikävä Montenegron Perastiin)! Bussi palasi päätielle ja ruuhka punaisine valoineen jatkui.

Bussi saapui Dubrovnikiin yli tunnin myöhässä, onneksi ei ollut lentoa lähdössä. Ilmoitin Zeljkalle käyväni lounaalla ja kaupassa, jos hän tarvitsee jotain. Kävin sataman siistissä (ja ilmaisessa) vessassa ja jäin syömään kanaburriton (15€) bussiaseman läheisimpään ravintolaan, joka lähes aina on täynnä. Nytkin jouduin jonottamaan vapautuvaa paikkaa. Naapuripöydässä istui nuoripari Virosta ja melkein sanoin heille, että Tallinnassa on paremmat burritot ja puoleen hintaan. Kävin Konzumissa tekemässä ostokset ja odotin taas loputtomalta tuntuvan ajan bussia Nuncijataan. Zeljka viestitti, että keskustassa on kreisi ruuhka, mutta luulisin näiden kaupunkibussien kulkevan aikataulun mukaan. Lopulta pääsin Zeljkan luokse, hän vaikutti todella väsyneeltä ja odotti fyssariaan, joten vetäydyin omaan kerrokseeni ja menin suihkuun. Olin jättänyt jääkaappiin kananmunia ja kinkkua, nyt se oli aivan tyhjä, jopa Zeljlan kirsikkahillot oli viety. Hänen naapurinsa oli vuokrannut yläkerran muut huoneet joillekin työmiehilleen ja siivonnut sen jälkeen. Ilmeisen hyvin, sillä hammastahnakin oli hävinnyt kylppäristä. Kävin lähikaupassa ostamassa munia ja kinkkua ja tein itselleni iltapalan. Aikaa on enää niin vähän, ettei kannata edes laukkua tyhjentää.

Zeljka oli todella väsynyt, mikä osittain johtui huonosti nukutusta yöstä, osittain hillittömästä helteestä. Hän kertoi, että yhtenä päivänä hänen ravintoletkunsa oli irronnut ja ruiskuttanut sisällön ympäri huonetta. Onnekseen yksi hänen ystävistään oli sattumalta tullut käymään, siivonnut asunnon ja toimittanut Zeljkan sairaalaan, jossa nuori lääkäri oli hoitanut homman hienosti.
 
Sain avaimen "omaan huoneeseeni" jonne olin jättänyt pyyhkeet ja osan tavaroistani. Kävin suihkussa ja hoidin pakollisen nesteytyksen. Loppuillan istuimme Zeljkan terassilla vaihtamassa kuulumisia. Hän oli saanut lisää kukkia muiltakin ystäviltään!

Yhteisten aamukahvien jälkeen lähdin kävelemään kohti Stari Gradia, kai sekin on koluttava, kun täällä olen. Pilen portin lähellä voi täyttää oman juomapullonsa, mikä on suuri etu tällä helteellä.

Jäin tuijottamaan tosi kauniita sormuksia ja korvakorviksia korukaupan ikkunan taakse. Pitäisikö ostaa jotain kitschiä itselleen matkamuistoksi? Jätin asian hautumaan ja pujahdin vanhankaupungin kapeille, varjoisille kujille. Kukkia oli joka paikassa!


Runsaan vedenjuonnin takia piti päästä vessaan, harmi vain, että valintani osui sataman ravintolaan, jonka kyyppari huomautti, että wc on tarkoitettu vain asiakkailla. Tottakai! totesin, käyn vain ensin helpottamassa oloani. Tilaamani Aperol oli reissun kallein, mutta hintaan sisältyi kitaramusiikkia livenä. Kaivoin kirjan kassistani ja istuin terassilla koko rahalla.

Kävelin takaisin korukaupan ikkunan taakse ja kun oikein tihrustin, huomasin pienistä lapuista, että hinnat olivat 250-500€. Siis aitoja koruja ja käsityötä. Huokaisin, jatkoin matkaa ja löysin joulukaupan! Siis varsinaista kitschiä laidasta laitaan. Sen vieressä on hauska kauppa hyllyt täynnä erilaisia ankkoja.

Ennen vanhasta kaupungista poistumista poikkesin vielä hetkeksi pieneen kirkkoon.

Kotimatkalla kävin vielä tutulla hautausmaalla, niissä on aina niin rauhallista ja suurten puiden alla on viileää kuljeskella. Olen huomannut, että olen viime aikoina innostunut kuvaamaan haudoilla olevia haalistuneita (kangas)kukkalaitteita. Alakaupunkiin laskeuduttuani ihmettelin liikenneruuhkia, vaikka Zeljka oli maininnutkin niiden olevan lähes jokapäiväisiä. Tämän ruuhkan aiheutti satamakadulla tapahtunut onnettomuus, jossa mopo oli törmännyt autoon ja poliisi sulki kadut molempiin suuntiin. Apua! Mitä jos tällainen sattuu illalla, kun olen lähdössä shuttlebussilla lentokentälle?

Ensimmäisinä päivinä huomasin, että rantakadun varrella on Fast Food -kioski ja kävelin sinne. Siellä myytiin kuitenkin vain burekeja, olisin halunnut tortillan tai pitaleivän. Menin tuttuun ravintolaan ja tilasin kanatortillan. Harmi vain, että tarjoilija unohti tilaukseni, salin puolella oli iso eläkeläisryhmä ja tarjoilijoilla riitti töitä heidän kanssaan. Lopulta sain ruokani pahoittelujen kera. Olihan minulla vielä tunteja aikaa ennen lähtöä, mutta oli myös paljon hommia. Kävin vielä kaupassa ja nousin lukuisat raput ylös Nuncijataan. Ensi töikseni lakaisin kaikki Zeljkan asuntoon johtavat raput ja laitoin lakanapyykin koneeseen. Siivosin yläkerran, vein pyykit kuivumaan ja petasin huoneeni sänkyyn puhtaat lakanat. Ennen kuin ehdin suihkuun, Zeljka soitti ja pyysi tulemaan alakertaan. Saksalaispariskunta oli saapunut jonkun välittäjän kanssa katsastamaan yläkerran makkarit, jos he haluavat varata toisen 2h-huoneen. Onneksi olin ehtinyt siistiä raput ja siivota yläkerran. Heidän lähdettyään menin vihdoin suihkuun, siellä ollessani näin oven raosta, että joku mies liikkui huoneistossa. Itse asiassa kolme miestä! Bosnia-Hertzegovinalaiset raksamiehet olivat tulleet takaisin, huolimatta siitä, että Zeljka oli sanonut naapurilleen, että he saavat tulla vasta minun lähdettyäni. Hiippailin pyyhe päälläni keittiöön ja kysyin, tietääkö Zeljka, että he ovat jo täällä. Näin he vakuuttivat, laitoin kuitenkin alakertaan viestin, että työmiehet ovat jo täällä. Miehet olisivat tarjonneet minulle ruokaakin ja lupasivat siistiä keittiön jälkeensä. Pyysin heitä olemaan siististi ja auttamaan Zeljkaa tarvittaessa. Pakkasin loput tavarani, puin päälleni ja menin loppuajaksi Zeljkan seuraksi alakertaan. Lähdin kuuden bussilla alakaupunkiin, shuttlebussin piti lähteä vasta myöhemmin, mutta yksi sellainen seisoi jo asemalla lähtövalmiina ja nousin kyytiin. Aikaa oli runsaasti ja sitä tuli lisää, kun Norwegianin lento saapui/lähti tunnin myöhässä. Dubrovnik on yksi niistä lentokentistä, joille ei voi tehdä check-inniä etukäteen, mutta se sujui hetkessä automaatilla. Istuin ensin ulkona lukemassa, sitten siirryin turvatarkastuksen kautta kalliille kahville ja taxfree-ostoksille. Lennolla taas yskittiin ja niiskutettiin, olin ainoa, joka käytti maskia (Anneli sai viikonloppuna koronan kotilennolla Málagasta). Lento laskeutui 2.30 ja Hannu haki minut kentältä. Ulkona oli sateen jälkeen niin vihreää ja raikasta. Oli vielä pakko tehdä ruisleipä kylmäsavulohella, ennen kuin menin nukkumaan.

Tämä oli hieno, mutta samalla murheellinen matka. Kiitos Zeljka ikuisesta ystävyydestäsi! Ja kiitos Hannu, kun ymmärsit, että minun oli pakko lähteä tälle matkalle.

lauantai 8. kesäkuuta 2024

Baška Voda, ei paškempi paikka!

Matka Jadrolinijan katamaraanilla Hvarilta Splitiin kesti tunnin. Split näytti parhaat puolensa paahteisessa auringonpaisteessa. Olisinhan voinut jäädä sinnekin, mutta nyt en tullut kaupunkilomalle. Polttariporukoita näytti riittävän Splitiinkin. Ostin bussilipun (10€ + laukkumaksu 2€) 13.00 lähtevään Makarskan bussiin. Ehdin jo ilmoittaa tulostani Baška Vodaan, mutta jostain syystä bussi lähti liikkeelle puoli tuntia myöhässä, tultuaan bussiasemalle jo ennen yhtä. Seurasin Maps.mesta matkan etenemistä, matkalla juttelin berliiniläisen rouvan kanssa. Hän oli menossa Makarskaan tuttaviensa loma-asuntoon siksi ajaksi, kun nämä ovat Bracin saarella. Olin ajatellut pyytää kuskia pysähtymään majapaikkani kohdalla, se sijaitsee Baška Vodan ja Brelan välimaastossa. Mutta bussi kulkee vain päätietä (Split-Dubrovnik) pitkin, joten jäin kyydistä Baška Vodan pysäkillä. Siitä oli 1,5 km majapaikkaani, ensin mukavasti alamäkeä, sen jälkeen taas hikistä ylämäkeä. Luultavasti asun niin äärirajoilla kylää, kuin mahdollista. Ja äänistä päätellen päätie on aivan yläpuolellani, mutta sinne ei ole mitään oikotietä.

Emäntä vastaanotti minut ja kysyi heti, miksen soittanut, hän olisi hakenut minut pysäkiltä. Ehkä ruinaan häneltä kyydin pysäkille, kun jatkan matkaani? Henkilötietojani kirjatessaan hän mainitsi, että sukuni nimi viittaa paikalliseen kukkapuskaan, näinköhän on?

Majoituin todella mukavaan kaksioon, jonka terassilta on merinäköala (90€/2 yötä). Asunnolta lähtee raput suoraan rantaan ja lähdinkin sinne heti, kun olin käynyt suihkussa.

Alkoikin olla jo nälkä ja jäin rantaravintola Braceran terassille. 12 päivää Kroatiassa ja reissun ensimmäiset grillatut mustekalat! Annos (pinaattiperunoineen) oli aivan liian suuri minulle, mutta suoriuduin siitä urhoollisesti.

Syötyäni katsastin uimarannan, sataman ja kaupan sijainnin. Ihan kuin olisin taas Promajnassa! Kauppakin löytyi sen mukaan. Ehkä Promajna on kuitenkin enemmän minun makuuni. Hain kaupasta salaattiaineet, leivän ostan vasta aamu-uinnilla. Vein ostokset kämpille, puin uikkarit päälle ja palasin rantaan. Luultavasti täälläkin on kolikoilla toimivat suihkut ja puuskutettuani mäen ylös oli joka tapauksessa käytävä suihkussa. Kotimatkalla poimin kukkia puskista.

Suihkun jälkeen keitin kahvit. Ah, emäntäni pelasti tämän reissun nostamalla kahvinkeittimen kaapin päältä pöydälle ja haki vielä kotoaan (seinän takaa) suodatinpussit, vaikka olinkin itse varustautunut myös niillä. Terassilla kahvitellessani kuuntelin Coldplaytä, esiintyyhän yhtye heinäkuussa Helsingissä ja olen silloinkin reissussa. Kylppärissä oli Lidlin palasaippua, pesin sillä pyykkini, jotka ripustin terassin telineeseen. Illan pimentyessä tein salaatin, johon käytin kaupan sekasalaattia (pussissa maininta kaksi annosta, mutta siitä tulee vähintään neljä) ja ostamiani vihanneksia. Kaapeista ei löytynyt öljyä tai mausteita, mutta minulla on mukana suolaa, kuivattua lipstikkaa ja tonnaripurkissa on tarpeeksi öljyä. Sytytin ledivalot terassin pöydälle ja nautin viilenevästä illasta. Huomiselle luvattiinkin +30 astetta.

Tämä "lomailu" tuntuu jotenkin niin turhanpäiväiseltä, olisi pitänyt palata suoraan Dubrovnikiin, kun olen koko ajan huolissani Zeljkasta, vaikka hän vakuuttaakin pärjäävänsä ja että hänellä on päivittäin seuraa.

En muistanut, että kaupat ovat Kroatiassa sunnuntaisin kiinni, mutta kielto ei ilmeisesti koske näitä rantakohteita. Katsoin netistä, että Studenac aukeaa 7.00 ja lähdin aamu-uinnille. Meri oli aivan tyyni, ilma vielä utuinen. Rantakadulla juoksi lenkkeilijöitä, uimassa ei vielä ollut ketään. Myös pari kahvilaa ja leipomo olivat jo auki. Uituani ostin leipomosta "tumman" polakan, kun sämpylöitä ei ollut. Kävin suihkussa ja keitin kahvit. Ihanaa olla vaihteeksi privaattiasunnossa, voin rauhassa sheivata, rasvata ja kulkea nakkena. Varasin huomisaamuksi bussilipun Dubrovnikiin, nyt pitää bongata emäntä ja ruinata kyyti bussipysäkille.

Aamupäivän lenkin tein kävelemällä 4-5 km Promajnaan, meille viime kerrasta tuttuun rantakylään. Ohitin myös monet nakurannat. Kirja oli taas mukana, mutta ilma niin hiostava, etten malttanut istua sitä lukemaan. Näinköhän on ukonilma tulossa? Sain kuitenkin päivän mittaan yhden kirjan luettua loppuun, jäljellä vielä puolitoista + kaksi e-kirjaa puhelimessa.

Etukäteen olin ajatellut syöväni tämän päivän lounaaksi eilisen ravintolan seafood spagetin, mutta jääkaapissani oli vielä runsaasti salaattiaineita, joten pihinä ihmisenä päätin unohtaa ravintolalounaat. Vähän ennen Baška Vodaa pysähdyin Fast Food Valeon terassille syömään hyvän katkaraputortillan. Hain kaupasta tonnaripurkin, jogurttia ja juotavaa.


Nyt kun Hannu ei ole matkassa mukana, voin ostaa kaupasta myös paikallista roséviiniä (Rekolan joulukahvi on Ritulta saatu lahja, tiivis pussi kulkee reissuissa mukana täytettynä omilla kahveilla). Suihkun ja pyykkäyksen jälkeen tein salaatin, josta riittää illaksikin.

Päikkäreiden jälkeen taivaanrantaan alkoi nousta uhkaavia pilviä ja aikaistin iltauintia. Samalla söin päivittäisen jäätelön, joka eilen unohtui. Puolet halvempi kuin Hvarilla, mutta ei ollut niin hyvä eikä ollut aitoa vohvelia. Samoin huomasin päivällä, että olisin saanut Zeljkan tuliaiset täältä -50%, mutta onhan niissä Hvar-lisä. Isäntäpariskuntaa ei paljoa näy ulkona (ei ole edes kukkia hoidettavana, pelkkää kuivaa ruohikkoa), kahdeksan hoodeilla rimputin ovikelloa ja sovimme, että rouva heittää minut aamulla bussipysäkille. No problem!

Baška Voda on varsinkin kroatialaisten lapsiperheiden suosima lomakohde, englantia ei juuri kuule puhuttavan. Autojen rekkareista päätellen lomailijoita tulee myös Saksasta, Tsekistä, Puolasta ja Bosnia-Hertzegovinasta. 
 
Asuntoni oli erittäin mukava, mutta omistajan ja Booking.comin välissä oleva välitysfirma toi ongelmia varaamiseen. Puolet hinnasta piti maksaa heti ja mielestäni maksoin sen luottokortilla. Sehän ei näy missään (toivottavasti ei tule näkymäänkään), joten minun piti maksaa se laskulla. Eivät he nähneet sitäkään, kun siirtoon kuluu aikaa ja lisäksi oli viikonloppu. Toimisto uhkasi peruuttaa varaukseni ja Bookingiltakin tuli jo kysely, pidänkö varaukseni vai perunko sen. Lähetin toimistolle kopion pankkisiirrosta ja lopulta sain voucherin maksusta. Emäntäni otti toisen puolen käteisenä, kun saavuin. Ikinä ennen ei ole ollut tällaista vääntöä, vaan kaikki on mennyt sujuvasti Booking.comin kanssa. Jatkossa vältän näitä "Apartment with a parking space" -paikkoja, ne ovat kaikki välitysfirman hoidossa.

keskiviikko 5. kesäkuuta 2024

Hvarin saari

Lauttamatka Hvarille kesti puolitoista tuntia. Perillä matkustajia pyydettiin poistumaan ilman laukkuja; henkilökunta hoitaisi matkatavarat maihin. Oman laukkuni sain viimeisten joukossa. White Rabbit Hosteliin ei ollut pitkä kävelymatka ja olin perillä tasan 12.00. Todellakin aivan keskellä vanhaakaupunkia, rappujen varrella, joten hiljaisuus on taattu. Mikäli asukkaat ovat hiljaa. Olin varannut 8h dormin (64€/3 yötä), joka sijaitsi ylimmässä kerroksessa. Olin jo ehtinyt pedata alapetini, kun brassineito Taísa tuli sanomaan, että pomon luvalla voin siirtyä alempaan kerrokseen (ilmeisesti pienempään ja kalliimpaan dormiin). Pelkäsivät varmaan, etten selviä jyrkistä kierreportaista, kun olen niin iäkäs. Kiitos, mutta ei kiitos, olin jo ehtinyt kotiutua. Toki joku saa kantaa laukkuni alas poislähtiessäni, jos pelkäävät minun kompuroivan rapuissa.

Ihanaa olla taas Hvarilla! Tosin nyt tuntuu, että viihdyin sittenkin paremmin pienemmällä Korčulan saarella. Hvar on rahakkaiden veneilijöiden suosiossa, mikä nostaa hintoja. Onneksi on omat supparit mukana ja pastaa saa kaupasta.

Salaattia teki kuitenkin mieli ja jäin kirkkoaukion Kogo Restaurantin terassille katkarapusalaatille. Ei olisi kannattanut; kallis ja mitäänsanomaton. Lähetin keittiöön terveisiä (tarjoilija tuskin ymmärsi), että jos käyttää avokadoa, pitäisi käyttää myös sitruunaa.

Söin reissun ensimmäisen jäätelön, kävin kämpillä pukemassa uikkarin ja kävelin vakipaikkaamme.

Se oli kuitenkin niin täynnä porukkaa, että jatkoin seuraaville rapuille. Onhan täällä rantojakin, mutta menen mieluummin uimaan kallioille kiinnitetyiltä rapuilta, niin ei tule hiekkaa jalkoihin. Vesi oli lämmintä, mutta meri tyynempi kuin eilen Korčulassa. Kävin kämpillä suihkussa ja istuin aurinkoiseen rantabaariin kahville ja lukemaan. Kävin ostamassa lauttalipun Splitiin (25€), onneksi virkailija oli tarkkana, kun pyysin menolipun sunnuntaille 8. päivä. Olen ollut koko päivän torstaissa!

Mietin taas omia eväitäni, mutta säästin ne huomiselle ja etsin Let's TACO 'bout Hvarin, jossa tilasin kolme kanatacoa. Mukava paikka! Nuoriso vasta lähti kaupungille, kun minä istuin hostelin terassille lukemaan ja päivittämään blogia. Olinkin jo tavannut melkein kaikki kämppikseni; kaksi jenkkityttöä, irkkupojan ja nuorenmiehen (en vielä tiedä, mistä hän on). Respassa oli vuoro vaihtunut; Taísan tilalla oli nyt ruotsalaistyttö Elsa. Loppuillan luin e-kirjaa, sillä sängyissä ei ole omia lukuvaloja. Jenkkitytötkin olivat jo punkissaan, vähän ennen kymmentä saimme dormiin uuden pojan.

Onneksi en vaihtanut huonetta, alakerrassa metelöitiin puoleen yöhön ja äänieristys on olematon. Yläpetini irkkupoika oli ilmeisesti löytänyt jostain paremman yösijan. Jenkkityttöjen herätys soi seitsemältä, he pakkasivat hiljaa ja jatkoivat matkaansa. Kävin keittiössä keittämässä teetä, kahvit on taas juotava jossain muualla. Turhaan kannan omaa kahvia ja suodatinpusseja mukanani ympäri Dalmatiaa.

Torstaina (oikeasti!) hain leipomosta täytetyn sämpylän ja join Americanon Nautican terassilla, seuraten samalla sataman vilkasta veneliikennettä, kun porukat lähtivät maksullisille saarihyppelyille. Kävelin niemen ympäri vastapäivään, sillä muistin kävelyn kivistä polkua alaspäin olleen varvastossuilla/sandaaleilla varsin vaarallinen.

Matkalla ohitin viehättävän uimapaikan, joka oli vielä kauempana kuin eilen. Sinne, jos iltapäivällä ei ole tunkua!

Saavuin Pokonji dol -rannalle, joka on tuttu myös Mirjalle ja Masalle. Minä kuitenkin menen mieluummin uimaan rappuja myöten. Takaisin kaupunkiin kävelin kivistä polkua, joka oli pidempi mitä muistin ja lähes koko matkan auringon paahteessa.

Iltapäivällä lähdin uimaan ja yllättäen vakipaikkani oli lähes autio. Ilmeisesti tämän päivän aallokko oli ajanut porukan rannoille. Kävin uimassa ja istuin hetken aurinkoisella kalliolla lukemassa. Palasin kämpille, chileläispoika (opiskelee englannissa) oli vihdoin herännyt. "Oh, you are alive!" totesin, kun toivotin hyvät huomenet kello kahdelta. Kävin suihkussa ja menin alakertaan tekemään sieni-tonnaripastaa. Olisin halunnut lisätä soosiin chiliä ja soijaa, mutta tarjolla oli vain vodkaa. Kuulin chileläispojan kysyvän respalta, onko tällä myydä shampoota/saippuaa. Ei ollut, mutta minullahan on niitä (Korčulan majoituksesta) antaa ihan ilmaiseksi. Päivän toinen hyvä työ; tarjosin respalle - tällä kerralla irlantilainen Nicole -  pastaa, jonka hän mielellään söi seuranani.

Tämän päivän (ja huomisen) pärjäänkin omin eväin. Paitsi että päivittäinen jäätelö (tänään suklaa) ja kahvi on ostettava. Kun menin kirja kädessä istumaan rantakahvilaan, tarjoilija tuli kysymään "espresso?", hän siis muisti minut eilisestä. Tilasin kuitenkin Americanon. Palasin hosteliin, irkkupoika oli vaihtunut kahteen irkkutyttöön. Tuntuu siltä, että minulla on tosi mukavia kämppiksiä ja henkilökunta on aivan mahtavaa.

Ja iltapalaksi omatekoinen Dalmatian plate. Istuin hostelin terassilla, kunnes hyttyset alkoivat pyöriä kintuissa. Nuoriso-osasto lähti kylille, ehkä ehdin nukkua muutaman tunnin, ennen kuin he palaavat. Jätin ledivalot palamaan, kun irkkutytöt olivat tarpeeksi meikanneet ja tuoksutelleet ja lähtivät bailaamaan (toisella oli jo valmiiksi polvet ruvella).

Kaikesta meikkaamisesta ja bilemekoista huolimatta tytöt tulivat takaisin ennen kuin ehdin nukahtaa, olivat käyneet vain syömässä ja molemmat menivät nukkumaan. Chilen poika kotiutui aamulla seitsemän hoodeilla, loput ennen yhdeksää.

Lähdin nousemaan linnoitukselle - Fortica Fortress - ennen kuin tulisi liian kuuma. Ja ennen kuin katukauppiaat ja -muusikot valtaisivat polun varret. Nousu oli mukavaa siksakkia, ei lainkaan liian jyrkkää.

Olen käynyt linnoituksella kaksi tai kolme kertaa, mutta maisemien takia maksoin sisäänpääsymaksun. Olinkin siellä koko rahalla ja istuin kahvilan terassille Americanolle ja lukemaan. Alas kävellessäni istuin varjossa olevalle penkille kuuntelemaan kitaramusiikkia, ohitseni käveli jatkuva virta ihmisiä ylös linnoitukselle.

Alas tultuani söin päivittäisen jäätelöni ja hain kaupasta vähän aamiaistarpeita, tietenkin myös ihanaa mansikka-guavamakuvettä. Pojat nukkuivat vielä, kun kävin vaihtamassa uikkarit päälle ja kävelin vakipaikkaani uimaan.

Viikonloppuna taitaakin olla vilkasta, sillä laivat toivat Hvarille polttariporukoita. Ensimmäiset (britti)pojat pudottivat lasiset olutpullonsa kivetykseen jo satamassa. Uituani kävin suihkussa, pojat olivat heränneet, mutta irkkutytöt olivat viileässä huoneessamme päikkäreillä. Minä olen jo niin vanha, ettei ole aikaa nukkua! Söin pastani ja kävelin satamassa ja kirkkoaukiolla. Ostin Zeljkalle tuliaisia, hän kun ei ole koskaan käynyt Hvarilla, mutta tiedän hänen pitävän lilasta ja laventelista.

Illalla vielä mukava kohtaaminen; kun istuin hostelin terassilla syömässä omaa Dalmatian lautastani, rappuja pitkin ohittava irkkunainen pysähtyi kysymään, millainen majapaikka White Rabbit on. Hän ei ollut arvannut varata sitä, kun pelkäsi nuorten metelöivän liikaa ja oli sen sijaan ottanut itselleen jostain privaattihuoneen. Kehuin paikkaa estottomasti, varsinkin henkilökuntaa.

Olin ajatellut, että päivän kävelyt on jo kävelty, mutta en ollut vielä käynyt hautausmaalla, joten kapusin illemmalla vielä sinne. En löytänyt Michael Stripen hautakiveä (ilman päivämääriä), kuten aiempina kertoina. Ehkä se on poistettu, kun mies ei ymmärrä vielä kuolla pois. Paluumatkalla osuin vahingossa suoraan hosteliin, mutta ohitin sen ja kävin vielä vakibaarissani espressolla.

Irkkutytöt olivat lähdössä opastetulle baarikierrokselle, lupasin jättää ledivalot palamaan. Hekin ovat huomenna jatkamassa matkaa Splitiin, mutta epäilivät, etteivät ehdi aamun edullisimpiin lähtöihin. Se on helppo uskoa, kun näkee, miten he ovat levittäneet tavaransa dormin lattialle. Illan pimennyttyä istuin terassilla kahden ranskalaisneidon seurassa, heidän matkansa jatkuu Trogiriin, Plitviceen ja Krkaan. Pientä kateutta ilmassa... Kunhan porukat lähtevät baarikierrokselle, minulle tuleekin hiljainen ilta.

Toinen irkkutytöistä saapui jossain vaiheessa puolenyön jälkeen ja äänistä päätellen voi huonosti. Mitä minä voin tehdä, muuta kuin katsoa sanakirjasta, mitä se on englanniksi ja mennä alas katsomaan, saako sieltä apua. Respassa istui vanhempi mies, joka totesi saman; mitä minä voin tehdä? Lupasi kuitenkin kertoa kolleegalleen, jota odotti saapuvaksi. Toinen tytöistä tuli myöhemmin, meni nukkumaan, mutta otti hetken päästä äkkilähdön alakerran vessaan. Ei taida hänestäkään olla apua kaverilleen. Yläpetiin tullut Lizzie tuhisi ja kuorsasi koko loppuyön. Hän nukkui ilmastoinnin alla, sammutin sen aamulla ja chileläispoika näytti peukkua peittojensa välistä. Nousin kahdeksalta aamupesulle ja menin keittiöön kevyelle aamiaiselle. Miamin poika yski yhtä kamalasti kuin minä pari viikkoa sitten (yllättävän paljon on yskästä kärsiviä tällä reissulla, en todellakaan ole ainut), tarjosin hänelle teetä ja hunajaa. Tytöt olivat hereillä, neuvostani olivat pakanneet laukkunsa jo illalla, mutta he olivat ilman laivalippuja. No, tuon näköiset nuoret naiset pääsevät niin halutessaan vaikka jonkun jahdin kyytiin. Hyvästelin mukavat kämppikseni ja henkilökunnan "Mama lähtee nyt, olkaa kiltisti!" Muistin jopa jättää avaimet, vaikken ollut kertaakaan tarvinnut niitä. Jadrolinijan katamaraaniin oli hyvin tilaa ja irkkutytöt tulivat kanssani samalla kyydillä Splitiin.

Hvar on älyttömän kaunis saari, mutta nykyisin - euron ja varakkaiden veneilijöiden myötä - myös järkyttävän kallis. Tunnetaan paremmin nuorten bilesaarena, jota varsinkin polttariporukat suosivat. Aiemmilla reissuilla istuimme ravintoloissa illallisilla, nyt oli tyydyttävä edullisempiin lounaisiin tai kokattava oma ruokansa. Hostellissa majoittumisella säästää paljon, samalla saa olla sosiaalinen ja kohtaa monta mukavaa tyyppiä eri puolilta maailmaa.