Ihana toukokuu!

Hah, kuvien lisääminen onnistuu sittenkin! Minun piti vain kirjautua johonkin Google-tililleni, mitä en ollut aiemmin hoksannut. Nyt meneekin aikaa lisätä kuvia monen viikon päivityksiin.

Viikko on kulunut kotosalla keväästä nauttien ja kotihommia tehden, sen mitä yksikätinen ja toinen lonkkavaivainen nyt voi tehdä. Sain aikaiseksi myös loppuvuoden kalenterin täyttämisen. Olen pitkään miettinyt syksyn synttärimatkaa; Balkan, Portugali vai Unkari-Slovenia-Istria (joka peruuntui koronan takia). Päätin jättää Portugalin ensi kevääseen (Fisherman's Trail, joka peruuntui vuosi sitten) ja lähden Balkanille. Zeljka vei siis voiton! Lisäksi varasin Matildan mökkiviikot lokakuulle ja jouluksi. Perinteinen Viron kierros on vielä puolivaiheessa, riippuu Hannun lonkista, pääsemmekö matkaan Hondalla.

Kielsin Hannua leikkaamasta nurmikkoa, ennen kuin olen kerännyt voikukkien kukinnot pois, ja olisihan niitä pitänyt jättää pölyttäjillekin. Keväällä leikkasin meidän molempien omenapuista oksat täsmälleen samalla tavalla. Nyt minun (kaneli vai valkeakuulas?) puussani on lähes jokaisen oksan päässä kukkanuppujen rypäs, Hannun perheomenapuussa ei ole ainuttakaan kukkaa. Keräsin voikukat ja tein niistä makeaa siirappia. Toiseen purkkiin upotin kuusenkerkkiä, joita olen syönyt myös suoraan puusta, kun alkuillasta olen istunut kuusen vieressä lukemassa. Pitäisi auttaa tulehduksiin; minulla on taas joku kummallinen kesäyskä, mahtaako johtua koivuallergiasta?

Kohdalle on sattunut tosi vähän sateita, ukkosia ei senkään vertaa. Keräsin takapihalta tuoreita vuohenputkien lehtiä, pienimmät salaattiin ja isommat kuivuriin. Kuivattua yrttiä tuli onnettoman vähän, täytyy vain toivoa että Anu viljelee tänäkin vuonna lehtikaalia palstallaan. Torstai-illan vietimme naapurin terassilla juhlistaen Greten synttäreitä. Isommat pojat leikkivät sisällä, mutta Samuel viihtyi kanssamme (kakun lähellä) ja opetin hänet sanomaan "mummu". Olenhan hänen vanaema Soomest!

Perjantaina Hannu jäi kotiin tekemään viikkosiivousta, kun lähdin Myyrmäkeen. Kävin katsomassa Artsin "Empatia"-näyttelyn, jossa videonäytöt oli suljettu siksi ajaksi, kun päiväkotiryhmä vieraili näyttelyssä. Kävin kirjastossa, ennen kuin menin Wanda's Kitcheniin lounastreffeille. Tarjolla kermaista lohisoppaa, jossa ei ollut pihistelty kalasta. Oli taas niin hyvä salaattipöytä, etten jaksanut kuin lämpimiä kasviksia ja muutaman lihapullan. Tapasimme Tertun kanssa pitkästä aikaa. Juttua riitti niin kauan, että henkilökunta alkoi tyhjentää puffetpöytää. Sovimme, että nähdään uudestaan, kunhan Terttu kotiutuu myöhemmin kesällä mökiltään. Illalla alkoi ukkostaa, vihdoinkin!

Lauantai-illan vietimme Mirjan ja Masan mukavassa seurassa ja kas, taas muistelimme ihania Kreikan-reissuja!
 

Toukokuun kirjoja;

Elizabeth Strout "Lucy meren rannalla". Ihana, ihana Elizabeth Strout! Muista Stroutin kirjoista tutut Lucy ja William - ex-pariskunta - ovat eron jälkeen pysyneet ystävinä ja osallisina toistensa elämässä, jo tyttärienkin takia. Lucy on vuotta aiemmin jäänyt toisesta avioliitostaan leskeksi ja William on eronnut toisesta (vai kolmannesta?) vaimostaan. Nyt William on tiedemiehenä huolissaan viruksesta, joka on alkanut levitä ympäri maailmaa. Hän pyytää Lucya pakkaamaan laukkunsa, "vain pariksi viikoksi, ota myös passi, jos vaikka käväistään Kanadassa". Hän on vuokrannut talon Mainesta, kovin kaukana New Yorkista, johon kevät on juuri saapunut ja josta Lucy ei haluaisi poistua. Hän inhoaa taloa, hän inhoaa kylmyyttä ja vesisadetta! Kun Lucyn ystäviä joutuu sairaalahoitoon tai kuolee, hän lopulta tajuaa, että on kyse jostain epämukavuuksia vakavammasta. Palasin omiin korona-tunnelmiini ja luin blogiani maaliskuusta 2020 eteenpäin. Olihan se varsin kummallista aikaa! Stroutin kirjat pitää lukea aikajärjestyksessä, sillä tarinoissa esiintyvät usein samat henkilöt. Tässä kirjassa vilahtaa myös Olive Kitteridge.

Carolina Pihelgas "Rajalinja". Kertojaminä on hiljattain eronnut pitkästä, väkivaltaisesta suhteesta vanhempaan mieheen. Hän päättää viettää kesän sukunsa mailla jossain Võrun lähellä. Talo ja piha vaativat kunnostusta, lähellä puolustusvoimat harjoittelevat ja meteli häiritsee pienen kylän elämää. Äitisuhde on tässäkin virolaiskirjassa vaikea (?) ja suhde pikkusiskoon on etäinen. Kun nainen päättää vuokrata asunnon talveksi Tallinnasta palatakseen seuraavaksi kesäksi taas maalle, puolustusvoimat haluaakin lunastaa kaikki rajaseudun maatilat.

Joel Haahtela "Talvikappeli" 

Elokuva; Yle Teema "Women talking" (2022). Todellisuuteen perustuva elokuva uskonnollisesta suljetusta yhteisöstä, jossa naisella ei ole mitään sananvaltaa, ei edes mahdollisuutta koulutukseen. Kun naiset ja tytöt heräävät aamuisin huumattuina ja raiskattuina, he ilmiantavat miehet, jotka pidätetään. Kun kylän muut miehet alkavat kerätä lunnasrahoja vangittujen vapauttamiseksi, naisille jää kolme vaihtoehtoa; antaa kaiken jatkua entisellään, taistella miehiä vastaan tai kerätä lapset mukaan ja paeta.

Kotiin, menoks! Sanoi Annie Lennox.

Mikä maa, mikä majapaikka, missä kylppäri, mietin kun heräilin yöllä, kunnes tajusin, että kotona ollaan ja omassa sängyssä. Maanantaina kävelin Tikkurilaan ja takaisin käydäkseni passikuvassa. Saanko AI:lla rypyt pois, kiitos! Jalkasäryt olivat pysyneet liki kuusi viikkoa poissa, mutta heti, kun lähdin kävelemään asvaltoitua kävelytietä, puukkoa iski taas jalkapöytään. Kuvanoton jälkeen poikkesin Tikkurilan kirkkoon, aulassa juttelin jonkun henkilökuntaan kuuluvan naisen kanssa. Kun kerroin sairaalakokemuksistani Espanjassa, tämä tilasi itselleen siltä istumalta EU-kelakortin, josta ei ollut koskaan kuullutkaan. Minä sen sijaan kuulin jonkun miehen laulavan kirkkosalissa ja menin avoimista ovista takapenkille istumaan. Mies lauloi komeasti, etupenkissä istuva nainen nauhoitti esitystä puhelimellaan. Kiitin laulusta, kun se loppui ja pahoittelin, etten voi taputtaa. Mies hämmästyi minut huomatessaan, juttelimme hetken viime aikojen menetyksistä (puolin ja toisin) ja pariskunta kysyi, voivatko he yhdessä laulaa minulle jotain. Vaikka "Niin kaunis on maa", ehdotin, sitähän tässä on kuunneltu niin monissa hautajaisissa. Ja kuten niin monesti, pilvet väistyivät ja aurinko valaisi upeasti kirkkosalin laulun aikana. "Tämän täytyy olla johdatusta" sanoi pitkä mies halatessaan minua pois lähtiessään. 🙏 Meinasi pistää taas kiireeksi, kun kävelin kaupan kautta kotiin ehtiäkseni oman seurakuntani kevättapahtumaan ja kahveille. Illalla, kun lueskelin hiljaisessa talossa, kuulin käen kukkuvan lähimetsässä, ensimmäisen kerran kotimaassa.

Tiistaina muistin, että olin luvannut itselleni sushit monen viikon paussin jälkeen. Hannu sai hoitaa omat ruokailunsa cittarin salaattipuffetin avulla, minä rasitin kättäni vain tekemällä tuoresalaatin. Harkitsin kevään viimeistä hathajoogatuntia, mutta pakko siitä oli luopua, kun mietin kaikkia liikkeitä, joissa tarvitaan joogavyötä. Sen sijaan menin Heidi Tuulian luontokuvien näyttelyn avajaisiin, jossa hän kertoi esillä olevista valokuvista. Illan valvoin viisukarsintoja katsellen. Minun suosikkikolmikkoni Suomi, Puola ja Kroatia pääsivät kaikki finaaliin, loppuhöttö voi puolestani vaikka heti matkustaa kotiin. 

 Keskiviikkona oli taas aika kerryttää sairaalarannekkeitten kokoelmaa. Voi, näin mustavalkoinen! totesin itsekseni, kun sain Peijaksen päivystyksessä Apotin rannekkeen. Tällä kerralla minulla oli aika varattuna ja selviydyin 1,5 tunnissa ulos. Röntgen, lääkäri, konsultaatio ja kipsin siistiminen. Murtuma on luutunut hyvin, mutta liian lähelle niveltä. Tietää siis särkyä, fyssaria ja jumppaa. Kipsiä joudun pitämään vielä pari viikkoa, hoitaja vaihtoi likaantuneen päällimmäisen siteen puhtaaseen (siniseen!) ja saksi sormille lisää tilaa liikkua, niitä kun pitää pestä ja jumpata. Sain mukaan hoito-ohjeet, joita olisin tarvinnut jo Espanjassa; kättä ei saa käyttää esim. avaimen kääntämiseen, kädellä saa nostaa enintään puhelimen tai kahvikupin painon verran. Ilmankos käsi kipuilee edelleen! Toisaalta olin Espanjassa niin monta päivää yksin, että oli pakko käyttää kumpaakin kättä. Harhailin Peijaksen käytävillä ja kysyin yhdeltä lasikopissa istuvalta hoitajalta, miten täältä pääsee ulos. "Ei täältä pääse pois!" tokaisi tämä vakavalla naamalla. Sää lämpeni ja istuimme takapihalle grillaamaan. Vaellusreissuni ajoitus meni säiden puolesta nappiin, mutta koivun siitepölyltä en säästynyt ja jouduin aloittamaan lääkityksen heti Suomeen palattuani. Sen sijaan kielot olivat odottaneet minua ja poimin ensimmäiset kukinnot kauppareissulla, pihan kieloissa ei vielä näy edes nuppuja. 

Aamuisin on niin kylmä, että ulos mennessä pitäisi laittaa käsineet käteen. Voisin kuitenkin laittaa sen vain vasempaan käteen, kun oikea käsi on kipsattu. Tumput? No ei, mutta onneksi puin pipon ja hupullisen takin, kun helatorstaina kävelin Honkanummelle katsastamaan haudan. Hannu tuli perässä autolla hoidettuaan pihahommia. Kotimatkalla haimme tarjouspizzat, minun kokkailuni riittävät edelleen vain salaatin tekoon. Kerään pihalta tuoreita vuohenputken lehtiä, ketunleivät ovat lähes hävinneet pihaltamme ja lipstikkaa on vasta niin vähän, etten raski vielä poimia sitä. Talven varalle on kuivattava runsaasti yrttejä, viime vuotiset loppuivat kesken. Kielsin Hannua leikkaamasta nurmikkoa, ennen kuin olet kerännyt voikukkia siirappia varten. Ja pitäähän niitä jättää pölyttäjillekin. Terttu otti yhteyttä kuukausien hiljaiselon jälkeen ja teimme lounastreffit ensi viikolle. Iltapäivällä joimme kahvit ensimmäisen kerran puutarhapenkillä ja menin naapurin pihalle moikkaamaan pikkupoikia, joita en ole nähnyt moneen viikkoon. 💓 Torstain viisujen semifinaalissa oli ennakkotiedoista poiketen paljon paremmat ehdokkaat (Bulgaria! Armenia! Norja!) kuin tiistaina, minun mielestäni. Muutenkin koko show oli paljon hauskempi kuin tiistaina.

Kun vuosi sitten pidin Timon tuhkauurnaa kotona muutaman päivän, mainitsin, että onneksi ei ole mikään räyhähenki. Vai onko sittenkin? Jo kaksi kertaa hänen kehystetty valokuvansa on pudonnut hyllystä vinttikamarin lattialle. 👻 

Perjantaina Hannulla oli taas siivousvuoro, lounaan söimme Ravintola Tammistossa. Lauantaina taivas kirkastui iltapäivällä ja istuimme pihalla lukemassa. Illalla minä kannustin Suomea viisuvoittoon, Hannu pakeni petiin. Pidin viisukatsomoa Zeljkan ja Suvin kanssa. 🇫🇮🇭🇷🇵🇱🇳🇴🇧🇬🏳️‍🌈

Toukokuun kirjoja;

Heikki Aittokoski "Kunnon kansalainen". Ville - ohimolahdekkeinen setämies - on intohimoinen saunoja, joka ylikaiken kunnioittaa saunarauhaa ja hiljaisuutta. Mikään ei voisi häntä enempää ärsyttää kuin turhanhölöttäjät, miehet jotka eivät kykene istumaan lauteilla hiljaa muita häiritsemättä. Työssäkäynnin, yleisissä uimahalleissa saunomisen ja 1500 metrin uimisen lisäksi hän yrittää ylläpitää suhdetta teini-ikäiseen vegaani-ateisti-anarkisti -tyttäreensä, joka kitkerässä erossa muutti äitinsä kanssa pois. Vaihtelua tuskin tuovat vierailut isoveljen luona, joka ankean lapsuuden päätteeksi päätyi mielisairaalaan. Iloa elämään tuo naapurirapun punaponnarinen Marli, joka Villen tavoin arvostaa enemmän hiljaisuutta kuin äänisaastetta. Aittokoski yllättää huumorillaan! Pitkän päälle ärsytti, että kaikki sanonnatkin oli väännetty synonyymeiksi, erisnimien vääntäminen olisi riittänyt. 

Tallinna; Oopperan kummitus

Kipsikäsi Edwina pääsi ohituskaistaa laivaan. Matka sujui taas mukavasti lukien ja lounaspaikkoja etsien. Pääsimme majoittumaan heti sataman lähellä olevaan Hyatt Placeen. 

Jätimme laukut huoneeseen, vaatteet henkariin ja kävelimme Pikk-kadun Restoran Portsiin. Hannun fish & chipsiä ei ollutkaan ravintolan lounaslistalla, joten hän valitsi Amsterdam kapsalon -annoksen (varsinaista mättöä). Minun rapsakka kanaburgeri briossisämpylällä oli hyvä. Aikaa oli vielä Juhan Kuusi Dokfoton aukeamiseen, joten poikkesimme matkalla Vallibaariin Millimallikkaalle ja salmarille. 

 

Lähdin kävelemään Telliskiveen ja katsoin Claus Rohlandin hienon valokuvanäyttelyn, jonka kaikki kuvat taitavat olla Intiasta (Delhistä?). Ilahdutti isosti, kun lattioilla oli värikkäitä mattoja! Treffit teimme naapuriin, Põhjalan terassille, jossa nautimme auringonpaisteesta ja hyvistä oluista. Hannu lähti hotelliin, minä kävin Selverissä, kävelin Vana-Kalamajan kautta ja istuin Kalarannassa penkille aurinkoon. Harmitti, kun ei ollut kirjaa mukana! Maresta ei ollut kuulunut mitään enkä kehdannut poiketa heille kutsumatta. Illalla kävimme aulabaarissa yksillä.

 

En tiedä, kuka on arvioinut hotelliaamiaisen huonoin arvosanoin, minä en keksi, mitä siihen voisi vielä lisätä. Sali oli lähes täynnä, istuimme kahden vaasalaisrouvan pöytään. He ovat ryhmämatkalla ja menossa musikaalin iltanäytökseen. Kolmen maitokahvin ja runsaan aamiaisen jälkeen kävelin Sadamaturgiin ostamaan rosékuoharin jääkaappiin. En ollut ajatellut kellonaikaa lainkaan, kun myyjä totesi, että alkoholia saa ostaa vasta kymmeneltä. Tein heräteostoksia muutaman minuutin ja juttelin espanjalaistyttöjen kanssa, olivat Pamplonasta kotoisin. Puolenpäivän jälkeen kävelimme lähimmälle pysäkille ja odottamaan 8-bussia. Toivottavasti numero ei ole huono enne! Olimme Unibet Areenalla (ent. Saku Areena) 1,5 tuntia ennen näytöksen alkua, menin Rocca al Mareen etsimään kahvilaa. Hannu päätti jättää kävelyt sikseen ja meni edeltä Areenalle. Meillä oli hyvät paikat 2-tasolla, josta näki suoraan näyttämölle. Esityksen tarina ja musiikki olivat vanhastaan tuttuja, vaikken olekaan nähnyt sitä koskaan livenä. Se oli todella hieno, jopa liikuttava, välillä huomasin, etten edes hengitä. Tähän Tallinnan esitykseen Andrew Lloyd Webber on henkilökohtaisesti valinnut esiintyjät, upeita kaikki! Väliajalla kävin vessassa ja ohitin invawc:n jonossa kaksi korkkarein ja timantein varustautunutta parimetristä naista. Toinen totesi, että murtunut käteni ei tee minusta yhtään enempää invalidia kuin heistäkään. "Yes, I noticed it!" totesin ja kun oli minun vuoroni, sanoin vielä "This can take some time with one hand". 😈 

 

Musikaalin loputtua palasimme 8-bussilla keskustaan (pankkikortilla 2€) ja menimme Mere Restoon syömään. Minulle savustettua ankkafilettä ja Hannulle butter chickeniä. Palasimme Hyattiin ja keitimme Vana Tallinn -kahvit. Loppuilta kului taas lueskellen ja musiikkia kuunnellen.

Kotimatkallekin pääsin ohituskaistaa kaikkien lastenrattaiden joukossa. Vähän hämmästyin, kun ohitseni pyyhälsi pariskunta Onnin pituisen teinipojan kanssa. No, lapsiperhe on lapsiperhe kunnes teini täyttää 18! Matka kului Aittokosken kirjaa ja Julia Thurénin blogia lukien. Taxfreestä hain vain hyvän valkkaripahvin. Helsingin ratikkalinjat olivat vielä sunnuntaina sekaisin ja saimme seikkailla eestaas. Siitä oli se hyöty, ettei tarvinnut tunkea itseään täyteen ratikkaan laukkuineen ja kipseineen. Kotimatkalle osui kahdet lipuntarkastajat. Hannu käveli kotiin hakemaan auton, minä kävin kaupassa ja odotin noutajaa. Kotona avasimme grillikauden takapihalla.

Toukokuun kirjoja;

Pirjo Tuominen "Mariaana Vantaan tytär". Ei mitään kartanoromantiikkaa! totesin, kun Irene ehdotti kirjaa lukupiirille. Ei olekaan, vaan Vantaan historiaa, hän vastasi. Noh, molempia oli tarjolla tässä teoksessa. Tuomisen ensimmäinen (viidestäkymmenestä!) teos, minulle ensimmäinen Pirjo Tuomisen kirjoittama kirja. Hienoa Vantaa-historiaa, upeita luonnekuvauksia. Avoimet ovet -tapahtumasta tuttuja Pitäjänkirkonkylän taloja, joihin toivottavasti pääsen toistekin tutustumaan. Alkuun hieman häiritsi sanajärjestys, onko se tyypillistä Tuomiselle vai 1700-luvun kirjoitustyylille? Täytyy käydä Pyhän Laurin kirkolla katsomassa kirjan yhden päähenkilön ja adoptiopojan hautapaikka.

Takaisin pisteeseen A; Madrid, ja kotiin!

To do -lista Madridiin; Topolino, Hannun paavikuva, Aperolspritz Plaza Mayorilla ja jäätelö.

Aamupäivällä kiitin Ávilan isäntäämme Ribeiroa ja kävelimme aamiaiselle lähelle juna-asemaa. Asemalla yksi suloinen koira olisi niin halunnut lähteä mukaamme. Madridiin menevä juna oli myöhässä ja nyt lähes täynnä. Principe Piolla onnistuin lataamaan metrokorttini (1,50) ja Hannu ostamaan itselleen uuden kortin. Yhdellä vaihdolla (Opera) pääsimme Solille. Siellä jatkuu ikuinen meteli, mikä lie mielenosoitus kaupungintalon edustalla tällä kerralla. Aikaa majoittumiseen oli vielä puolisen tuntia ja vessaankin piti päästä. Hotel Europan terassilla otimme reissun kalleimmat oluet 2×7,50 (tosin ne olivat isot) nauttien samalla auringonpaisteesta ja ihmisvilinästä. En ollut vielä lukenut saamiani sisäänkirjautumisohjeita, mutta ovikelloa pimputtamalla pääsimme sisään ja saimme huoneemme. Asumme Solilla, ranskalainen parveke on onneksi sisäpihan puolella. Rakennuksessa on tosi kaunis rappukäytävä. Kaikki ovet avautuvat numerokoodeilla, ei ole avaimia hukattaviksi.

Hoidimme Topolino Gardenin puffélounaan (17,95€/hlö) pois To do -listalta jo tänään. Vähän harmittaa, etten jaksa syödä paljoa kerralla, nytkin vain alkusalaatteja, vähän paellaa ja kanaa ja puoli palaa Sacherkakkua. Muut näyttivät täyttävän lautasensa moneen kertaan. Oli tuulista ja aurinkoista, istuimme digestiivikahveille ulos, jos vaikka jymähdämme loppuillaksi kämpille. Olimme aivan edelliskerran hostelimme nurkilla (siksi halusinkin Topolinoon, vaikkei Hannu muistanutkaan meidän käyneen siellä). Huoneemme on kolmelle, minä menin päikkäreille leveämpään sänkyyn, Hannu sai tyytyä kapeampaan.

Niinhän siinä kävi, että ruuansulatustorkkujen jälkeen ei enää lähdetty minnekään, vaan jäimme kämpille lukemaan. Aloin seurata Nelosen Tähdet, tähdet -ohjelmaa. Olen aiemmin kirjoittanut, ettei Madrid hiljene yölläkään. Luultavasti näin onkin, mutta nyt on niin hiljainen majapaikka (Solilla!), että kun käytävillä kulkeminen loppui, mistään ei kuulunut mitään ääniä.

Aamiaisen söimme lähikahvilassa, jaoimme kinkku-juustotäytteisen croissantin ja kaksi kylmäsavulohileipää. Päivä oli todo-listan mukainen. Ensin suoritimme paavipäässä-rastin. Kuninkaanlinnan kohdalla erkavoiduimme ja lähdin etsimään Madridin lempikaupunginosaani, La Latinaa. Siellä kukkii huumori! Paperikartta, johon olen merkinnyt myös lempikatuni, jäi kämpille ja kävelin randomina löytämättä muraaleja, mutta paljon muuta kuvattavaa löytyi. Luin mukana kulkevaa kirjaa aina, kun aurinko paistoi ja sopiva istumapaikka löytyi. Teimme treffit kämpille ja lähdimme siitä lounaalle. Ávilassa kävimme kiinalaisessa, nyt oli turkkilaisen Bosforos-ravintolan vuoro. Minulle hyvä pita, Hannulle plate. Olemme jo lähes sekaisin siitä, kuka on velkaa kelle, kun Hannu unohti yhteistilimme pankkikortin kotiin. Olisi niin paljon helpompaa! Oli kuitenkin minun vuoroni tarjota digestiivit ja istuimme brandykahveille aurinkoiselle terassille, jonka läheisyyteen jäin lukemaan, kun Hannu palasi kämpille.

1,5 tuntia Solilta lentokentälle! Selvittiin ratikka metro kasista. Jäin taas lasten paperisaksista kiinni turvatarkastuksessa ja tietenkin meillä oli vihonviimeinen lähtöportti. To do -listasta jäi uupumaan vain jäätelö. Savupaprikat unohdettiin ostaa, mutta ainahan on Pirkka. Nyt ei ollut aikaa taxfree-ostoksille, kun turvatarkastuksesta selvittyämme juoksujalkaa menimme lähtöportille. Jäi 43:n ostamatta, mutta sitä saa Tallinnastakin. Minulle oli arvottu paikka hätäuloskäynnin kohdalla, mutta minut vaihdettiin nopeasti tervekätiseen mieheen. Laskin, että minulla oli reissun ainana 22 eri majoituspaikkaa. Yhtään tavaraa en hukannut tai jättänyt jälkeeni! Vaelluskilometrit jäivät alle 300:n johtuen yhdestä bussi- ja junamatkasta.

Torstaina hyvin nukutun yön jälkeen minulla pisti kiireeksi; kevään viimeinen pilatestunti, jossa pystyin hyvin tekemään jalka- ja vatsaliikkeet. Ohjaaja huomioi kohteliaasti kipsikäteni; "ne jotka eivät voi käyttää käsiä, voivat tehdä näin..." Hanne parturoi päästäni pois kuuden viikon hiustenkasvun. Kaupan kautta kotiin ja Hannun avustamana tein lohisalaatin, ennen kuin lähdin kevään viimeiseen lukupiiriin. Ilta kului pikkuhiljaa pakkaillen; aamulla lähdetään taas reissuun.

Valladolid 🚂 Ávila 💕

Aamulla oli tarjolla kaikkea hyvää; munakokkelia, churroja, suklaadonitseja. Johtui luultavasti siitä, että opiskelijat nukkuivat vielä. Olimme pakanneet jo illalla, asemalle kävelimme ajoissa. Madridin juna lähti minuutilleen ja löysimme istumapaikkamme. Matkalla katselin tasaisia maisemia ja luin lukupiirin kirjaa.

 Perillä oli tuttu, suora tie Barraca Breweriin, otimme hyvät oluet, ennen kuin jatkoimme majapaikkaamme Doña Juanaan. Ávila toivotti meidät tervetulleiksi kunnialaukauksin ja vappumarssein. Huoneemme ei ollut vielä valmis, mutta saimme jättää tavarat yhteen tyhjään huoneeseen. Lähdimme kävelemään tutuille plazoille ja varjoisille kujille. Aurinkoiset terassit olivat täynnä. Palasimme hostaliin ja kirjauduimme sisään. Siisti perushuone, ikkuna sisäpihan puolelle. Iso kylpyhuone, jossa oli pikkupulloja pesuaineita ja yksittäispakattuja pesulappuja, joita Hannu arveli käytettävän altaan pesemiseen. Minulle (yksikätiselle) ne olivat arvaamaton apu suihkussa. Ystävällinen isäntämme antoi minulle muovipusseja kipsikäden verhoamiseen. Suihkun jälkeen huilailimme ja ohitimme tietenkin taas lounasajan. Lähdimme kuitenkin ulos nauttimaan auringonpaisteesta, puin shortsihameen päälle. Hannun muistin mukaan täällä ei ennen ole ollut näin paljon turisteja. Pitkä viikonloppu on saanut ihmiset liikkeelle. Illalla kävimme vaihtamassa pidempää päälle ja menimme pizzalle Vhola Amalfatiman terdelle. Iltakahvit joimme lähiaukiollamme Plaza Santa Teresalla.

Lauantaina ripotteli vettä, kun lähdimme aamukahville. Onneksi 100 Montaditos on Santa Teresalla ja lyhyt matka on osittain kaariholvien suojassa. Tein jo lähtiessä selväksi, että minulle riittää maitokahvi ja yksi täytetty sämpylä. Valitsin laajasta valikoimasta lohi-guacamoletäytteen, Hannu tietenkin makkaraa ja homejuustoa. Erkavoiduimme ja lähdin kävelemään muurien ulkopuolella olevalle näköalatasanteelle. Matkalla poikkesin edelleen auki oleville käsityömarkkinoille, ja ostin lempitunikaani sopivat Monican (joka muistutti kovasti jotain espanjalaista näyttelijää) tekemät keraamiset korvikset. Näitä kyllä mahtuu rinkkaan! Säästin n. 8€ kun kävin juna-asemalla ostamassa liput Madridin junaan maanantaille, enkä varannut niitä Omiosta. Matkalla oli pakko käväistä pasqualla ja poikkesin jonkun hotellin baariin. Rosélasillinen 4€, taisi olla joku parempikin pytinki! Sain paikan pystybaarista vanhemman herran pöydästä, hetken kuluttua rouva liittyi seuraan. Kun he keskustelivat keskenään, minun oli pakko kysyä, mistä ovat kotoisin, kuulosti jotenkin niin tutulta. Unkarilaispariskunta oli bussiretkellä jonkun ryhmän mukana. Juttelimme rouvan kanssa englanniksi ja hän käänsi tärkeimmät miehelleen. "En vielä tiedä" tokaisi rouva miehelleen, ainakin siltä se kuulosti! Kun jatkoin juna-asemalle, minut ohitti mies, jonka vasen käsi oli kipsattu. Hän oli sentään saanut sideharsosta tehdyn kantositeen käteensä, toisin kuin minä. "Hola, amigo" huusin ja mies kääntyi kysyäkseen, mitä minulle on sattunut. "Nähdään" toivotti vielä, kun tiemme erosivat. Renfen luukulla oli mukava mies, joka kehui espanjaani, kun toimitin asiani. Kuusi viikkoa Espanjassa tekee minustakin espanjalaisen, totesin. Teimme treffit Barracaan ja kävin ensin tilaamassa oman juomani. Sain monisivuisen olutlistan ja kieltäydyin tapaksesta. Hannulle ne toki kelpasivat, olihan nyt tarjolla perunaa ja friteerattua mustekalaa. Myöhemmin kuuntelin radiosta vanhaa Enskaa. Mitä seuraa, jos syö liikaa espanjalaisia pikkupurtavia? Siitä tulee paha tapas! 🤣

Olen jo kyllästynyt Espanjan pöperöihin ja ehdotin, että syömme lounaan katedraalin lähellä olevassa kiinalaisessa Restaurante Gran Murallassa. Olet missä tahansa, kinkkiin voi aina luottaa! Niin nytkin; raikasta, herkullista, riittävästi ja edullista. Lisäksi tarjoilijaneitokainen, joka puhui täydellistä englantia. Kyseessä on kaikesta päätellen perheravintola, tyttö kertoi syntyneensä Ávilassa, on ilmeisesti käynyt kansainvälisen koulun. Taivas selkeni ja jäin ulos lukemaan, Hannu lähti edeltä kämpille. Illalla istuimme vielä aurinkoisella terassilla, tosin tuuli alkoi olla jo viileä. En olisi halunnut syödä enää mitään, mutta lasillisten mukana saimme kinkku- ja tortillasämpylät.

Olisi pitänyt juoda iltakahvi, aamulla heräsin päänsärkyyn. Kun Hannu jäi odottamaan hissiä, siivooja osui kohdalle. Huoneemme ei tarvinnut siivousta, mutta hän jätti meille uudet vesipullot. Olisi pitänyt pyytää lisää niitä mainioita pesulappuja. Yllättäen 100 Montaditoksessa on sunnuntaisin (ja keskiviikkoisin) euronpäivät. Olisimme muutenkin menneet siihen aamukahville, kun sieltä saa pieniä sämpylöitä (pitufo). Aamiaisen jälkeen lähdimme omille kävelyillemme, minä taas hiljaisille pikkukaduille ja kujille. Kirja repussa odotti sopivaa, kohdalle osuvaa aurinkoista puistonpenkkiä. Sellaista en löytänyt, kun alkoi ukkostaa ja sataa. Seisoin hetken lehtevän puun alla, mutta kun sade rankkeni, pakenin ovensuuhun, johon oli jo suojautunut irlantilaispariskunta. Rouva piteli reppuani sillä aikaa, että sain (onneksi!) mukaan ottamani muovipussin peittämään kipsin, herran avatessa sateenvarjon suojaamaan jalkamme roiskeilta. Pidettiin siinä kolmistaan sadetta ja vaihdettiin matkakokemuksia omista ja Euroopan muista maista. Tämäkin mukava pariskunta oli ryhmämatkalla, joka oli päiväksi pysähtynyt Ávilaan. Kun sade hiljeni, juoksin lähimpään löytämääni kahvilaan kuivattelemaan ja varaamaan Viron majoituksia heinäkuulle. 🇪🇪🏍 Niin odotan Viron reissua! Kesää! Syksyn sienimetsiä ja Matildan mökkiviikkoa! Toteutuneita toiveita ja odotuksia. 🙏

Vaikka olimmekin sopineet syövämme tänään kinkissä, ehdotin salaattilounasta 100 Montaditoksessa ja iltakäyntiä El Rincónissa, muuten se jää kokonaan käymättä. Se sopi myös Hannulle ja treffasimme Montaditoksessa. Ei huono; salaatti, yksi bitufo (sipseineen) ja lasillinen Riojaa yht. 6,50€! Taivas selkeni ja poikkesimme vielä digestiiveille, ennen kuin palasimme (minä jalat ja vaellussandaalit märkinä) kämpille suihkuun ja huilimaan.

Teimme kuten toivoinkin; menimme illansuussa El Rincóniin, toki liian aikaisin (ruokaa saisi vasta kahdeksan jälkeen), mutta meille riittivät mainiosti kerrankin omavalintaiset tapakset, jotka sisältyivät viinilasien hintaan; kanaa, etanoita, boquerones ja nautaa (yht. 12,40€). Olemme nukkuneet yöt ikkuna avoinna. Kun tulee pimeää, pulutkin lopettavat jokapäiväisen pulinansa.

Palencia - Valladolid 🛺 + 🚂 🤕🇪🇦

Meillä oli valmiina junaliput Valladolidiin, menimme kuitenkin ajoissa asemalle, kun olimme ensin tyhjentäneet keittiössä mehu- ja jogurttitölkit. Kiitimme henkilökuntaa, huoneemme siivottiin joka päivä ja sain muovikasseja käteeni suihkua varten. Matkalla yritin löytää postilaatikon, mihin tiputtaa Burgosin kortit. Asemalla 5-laiturille pääsy oli eristetty lippusiimoin ja Renfen virkailija kertoi, että ratatyöt estävät täältä eteenpäin pääsyn. Matka alkoikin Renfen bussilla seuraavaan kaupunkiin (Venta de Baños), jossa hetken odottelun jälkeen nousimme yllättävän tyhjään Madridiin menevään junaan. Seuraava pysäkki olikin Valladolid.

 Asemalla on infopiste ja tietenkin hain sieltä paperikartan. Tyttö merkkasi siihen juna-aseman, majapaikkamme ja kaikki nähtävyydet; kirkot, luostarit, aukiot, museot, marketit, baari- ja ravintolakeskittymät. Kaikki ovat kävelymatkan päässä, asumme aivan keskustassa eikä tämä onneksi niin iso olekaan, mitä pelkäsimme. Kävimme matkalla (400 metriä) tervetulo-oluilla La Cantina de Recoletosin terassilla, kun kello oli niin vähän. Pääsimme heti majoittumaan Residencia Universitarian 2h-opiskelijasoluun. Molemmille omat sängyt, kaapistot ja kirjoituspöydät. Oma kylppäri ja jääkaappi. Hintaan 186€/3 yötä sisältyy myös aamiainen. Respan tyttö ei tiennyt, missä on postilaatikko tai sairaala. Vaihdoimme kevyemmät vaatteet päälle ja purimme osan tavaroista kaappeihin. Huomasin, että Cantinan listalla oli Caesaria ja palasimme sinne lounaalle. Suosittu paikka! Matkalla löysin sekä postilaatikon että lähisairaalan. Syötyämme kävinkin kysymässä Hospital de Recoletasta, onnistuuko kipsin poistaminen lähipäivänä. Vaksi olisi ohjannut minut pitkään jonoon, mutta sanoin tulevani aamulla uudestaan ja otan dokumentit (ja kirjan) mukaan. Kirja oli repussa nytkin ja menin suureen Campo Grande -puistoon kävelemään ja istuskelemaan. Hannu lähti edeltä kämpille. Kun otin kuvia riikinkukosta, se alkoi pörhistellä minulle perssulkiaan. Riikinkukkoja oli puistossa useita, ainakin yksi vaatimattoman näköinen naaras ja neljä tätä kosiskelevaa urosta. Kun juttelin oraville, yksi yritti kiivetä lahjetta tai kipsiä myöten syliin. Voi ystäväpieni, pähkinät jäivät rinkkaan, ehkä sitten huomenna!

Palasin kämpille, ruokalassa oli lounasaika viimeisillään. Hissiin tuli kanssani kolme opiskelijapoikaa. Jossain kerroksessa kaksi tyttöä pyrki mukaan, mutta he jäivät odottamaan seuraavaa. Yhdelle pojista tuli kiire avata hissin ovet, mutta tytöt olivat jo menneet. "Guapas chicas", totesin ääneen ja pojat naureskelivat osoittaen ovea avanneesta pojasta "Guapo chico, tambien!"

Suihkun ja pyykinpesun jälkeen huilimme hetken, ennen kuin totesin, etten tullut tänne johonkin opiskelijakämppään makoilemaan. Lähdimme kävelemään kohti Plaza Españaa, mutta kun vilkaisin selkäni takaa nousevia ukkospilviä, kännyimme Calle Gamazolle ja jäimme "irkkupubin" terassille, siinä on tarvittaessa myös varjot ja kotimatka on lyhyt. Hannu sai Ipansa, minulle ei mieleistä olutta löytynyt ja tyydyin paikallistenkin suosimaan Martiniin. Ehdimme kämpille juuri ennen kuin sade lankesi. Illalla kuuntelin Merisään ja katsoin Unelmia Italiassa ihanan 9:n jakson. 

Nyt jää Peijaskin toiseksi! Olen odottanut jo viidettä kuudetta tuntia Hospital Clinico Universitariossa päästäkseni röntgeniin. Ensin traumapolilla, josta minut ohjattiin rakennuksen toiselle puolelle päivystykseen. Kipsin poistosta olen jo menettänyt toivoni. Olisi pitänyt mennä siihen sairaalaan, missä eilen kävin ja luottanut siihen, että kipsi auttaa vähän ja IF paljon. Onneksi on lämmintä, kun takin hiha ei mene tämän päälle. 🤕 Alan pikkuhiljaa epäillä, etteivät kutsu minua, kun kukaan ei osaa englantia. Takanani olevalla penkkirivillä nuori nainen potki jatkuvasti minun penkkirivini metallijalkoja ja nosti välillä omat koipensa viereiselle tyhjälle penkille. Kun tätä oli jatkunut noin 15 kertaa, käännyin ja sanoin selvällä suomenkielellä "Voisitko nyt saatana lopettaa sen potkimisen, por favor!" Heti ymmärsi. Kun vihdoin pääsin (mies)lääkärin vastaanotolle, hän sanoi ettei kädelle tehdä yhtään mitään ennen kuin 20 päivää on kulunut. Tyhmä sairaala! Ei puhdasta sidettä käteen, ei reseptiä särkylääkkeisiin, ei edes sairaalan leimaa vaelluspassiin. 🖕

Kaikesta huolimatta keskiviikko alkoi ja päättyi mukavissa merkeissä. Aamulla menimme alakerran opiskelijaruokalaan, jossa saimme saamillamme korteilla valita niin paljon tarjottavaa kuin halusimme. Tunnetusti buffé on minulle täysin turha, sillä jaksan syödä normit kaksi palaa leipää, jogurtin, mehun ja kaksi kuppia kahvia. Ehkä huomenna vaihdan sahanpurun makuiset paahtoleivät sämpylään ja jogurtin suklaamunkkiin tai churroihin? Maijamyöhäiset saapuivat ruokalaan pyjamat päällä ja hiukset suihkunmärkinä, osa tytöistä oli jo suoriutunut aamiaisesta bleiserit päällä ja meikit viimeisteltyinä. Syötyäni lähdinkin jonottamaan sairaalaan...

Hukkareissuni jälkeen teimme treffit Plaza Mayorille (se Espanjan ensimmäinen, painotti turisti-infon tyttö, sitä ovat matkineet mm. Madrid ja Salamanca). En uskaltanut päivän aikana juoda yhtään vettä mukana olleesta pullosta, ettei tarvinnut käydä vessassa ja jäädä mahdollisesti kuulematta, jos/kun nimeäni kuulutetaan. Ehkä jään tänne ikuisesti kummittelemaan? 👻 Olut siis maistui Saharan kuivuiselle kurkulleni! Matkalla Mayorille ohitin montakin baaria ja ravintolaa, jotka näyttivät poikkeuksellisesti tarjoavan ruokaa vielä ennen viittä. Palasimme hetken matkaa takaisin päin ja jäimme Casa Tinon terdelle syömään talon picantet perunat ja pikkuribsit. Kyllä maistuikin hyvältä! Myös Hannulle joka oli hänkin ollut päivän lähes ilman ruokaa. Sieltä suoriuduimme yliopistolle, kävin pesulla ja hetken huilin jälkeen totesin, että tarvitsen ulkoilmaa. Ja kahvia (eilen kummastelin päänsärkyä, kunnes huomasin, että olin ollut koko päivän ilman suffea). Sadekuuro oli kastanut monen terassin tuolit, jäimme jonkun pikkuplazan viereiselle auringonpaisteiselle terassille kahvittelemaan, kunnes uhkaavat pilvet pakottivat meidät takaisin kämpille. Tulikin aivan mahtava ukonilma, love it! Avasimme Hannun tuoman "vappusiman" ja maistoimme makeita mansikoita. 🍓🥂

Ennen reissua suunnittelin, että teen aurinkotervehdyksiä aina, kun tilaa ja puhdasta lattiaa löytyy. 🧘‍♂️ Sitten menin murtamaan ranteeni. Ehkä on parempi jatkaa syväkyykyillä, rinkalla tai ilman. Se on ihmeellistä, että jalkasäryt loppuivat kuin seinään, kun käsi tuli kipeäksi. Onko siis niin, että kipujen (kuten paheiden) summa on vakio? 

Torstai, vappuaatto. Minulle riittävän aamiaisen (tarjolla ei ollut churroja eikä suklaamunkkeja, vaikka on vappuaatto!) jälkeen lähdin käymään juna-asemalla. Sain pelkällä espanjalla ostettua meille liput huomiseen Ávilaan junaan (yht. 25,40). Sen jälkeen kävelin puiston läpi, näkemättä Hannua. Joku espanjalainen eläkeryhmä pyöri yhden riikinkukon ympärillä saaden sen pörhistelemään, jotta rouvista saatiin kivat kuvat. Ymmärtäisin, jos kyseessä olisi ollut joku alakouluryhmä. Otin suunnaksi katedraalin ja istuin sen hämärään saliin kuuntelemaan nauhoitettua munkkikuoron laulua. Sähköiset kynttilät vain 0,10€ ja tyhjensin hilut lompakosta. Jäin katedraalin hoodeille lukemaan mukana kulkevaa kirjaa. Hannu ilmoitti itsestään ja teimme treffit Plaza Españalle, joka ei olekaan varsinainen aukio vaan eilen ohittamani tori-alue ja baarikatu. Aurinko pilkisteli pilvien raoista ja istuimme oluelle. Vitriinissä ollut lohileipä oli jo myyty, kun harkitsimme jäämistä samaan paikkaan lounaalle. Kävelimme katedraalin hoodeille ja pysähdyimme syömään hyvät leivät (montaditos), ennen kuin palasimme kämpille suihkuun ja huilimaan. Hannu poikkesi kauppaan ostamaan toivomani rosén, minä tapasin hississä kaksi portugalia puhuvaa neitosta; toinen Lissabonista, toinen Brasiliasta. Taitavat kaikki nuoret olla täällä Erasmus-vaihdossa. 

En arvannut nukahtaa, kun pelkäsin hyvän sään menevän hukkaan. Ehdotin aperitiivejä, ja istuimme läheisen "irkkupubin" terassille. Jotain kai oli vielä syötävä, mutta ruokaa olisi tarjolla vasta kahdeksalta. Olin ajatellut, että kävelisimme joenvarteen, mutta Hannu on lonkkavaivoineen niin hidas, että päädyimme ensimmäisen päivän kantikseen Cantina de Recoletosiin syömään tapaksia, Espanjan "nakit ja perunasalaatit". Joimme iltakahvit samassa paikassa ja palasimme kämpille pakkaamaan ja lukemaan. Siinähän se vappuaatto sujuikin mukavasti. Huomenna meitä odottaa ah niin tuttu ja ihana Ávila!

Kun illalla jätin arvioitani varaamistani majoituspaikoista, yritin muistaa kiittää niitä kaikkia majoittajia, jotka olivat kaikin tavoin tarjonneet apua, kun sitä tarvitsin. 💓

Huhtikuun kirjoja;

Gil Courtemanche "Kigalin sunnuntait". Onhan se aivan hirveää lukea näin hienolla reissulla näin kamalaa tarinaa, joka kaiken lisäksi on totta. Ruandan kansanmurha 04/1994. Olen jo jossain aiemmassa blogikirjoituksessani kummastellut sitä, etteivät kansainväliset yhteisöt (ml. YK) lainkaan reagoineet tähän 800.000 uhria vaatineeseen kansanmurhaan. 

Palencia 🚌🇪🇦

Emme saaneet millään konstilla varattua etukäteen bussilippuja Burgosista Palenciaan. Eilen joku bussiasemalla tiesi kertoa, etteivät Alsan bussit mene Palenciaan, tänään aseman infon nainen sanoi, että sinne ei mene busseja lauantaina. Hannulla oli taas kamala kiire lähteä asemalle, hyvä kun ehdin tehdä meille aamiaisen, siistiä paikat ja pakata omat tavarani (maalarinteippirulla löytyi yllättäen Hannun toiletlaukusta). Olimme bussiasemalla tuntia aikaisemmin, ennen kuin Alsan bussi lähtisi Valladolidiin (olimme varautuneet jo palaamaan sieltä jollain konstilla Palenciaan). Ostin liput automaatista ja menimme ulos kahville. Kun bussi saapui, kävimme kysymässä, voiko se jättää meidät Palenciaan. Tottakai! Itse asiassa siellä tuli parikin bussin kyytiin. Matkalla katsoin VOF:in seuraavan jakson. Kaupungissa poliisit vartioivat liikenneympyröissä ja osa kaduista oli suljettu. Taas oli joku hyväntekeväisyysjuoksu menossa. Huh, sanoi hän, kun auttoi rinkan selkääni. Hah, sanoin minä, joka olin yksin kantanut sitä jo lähes kuukauden. 

 Minulla oli majapaikka hieman hukassa, sillä etsin Maps.meellä Hostal Aldaa, Hannu puolestaan Hotel Aldaa. Teimme noin kilometrin turhan lenkin, siitäkös hän hikisenä kilahti, vaikka kirjauduimme hotelliin tuntia ennen virallista check-inniä! Kävimme suihkussa ja jalkauduimme kaduille. 

Kantabaariksi muodostui Bar Alaska (meille BarAlaska), jossa taisimme poiketa ensimmäisenä päivänä kolmekin kertaa. Kävelykadulla oli taas meneillään joku hyväntekeväisyysjuoksu, jota paidoista päätellen paikallinen poliisilaitos sponsoroi. Palasimme kaupan kautta hotelliin päikkäreille. Iltadrinksut otimme BarAlaskan terassilla, jossa saimme paikat vanhan herran pöydässä. Hän taas uteliaana kyseli käteni kohtaloa. Sama juoksuporukka, joka päivällä istui terassilla, näytti päät pyörryksissä jatkavan iltaa. Ja vessaan on tosi tiukat kierreportaat!

Palasimme hotelliin ja sen keittiöön, jossa paistoin tuoreet, kapeat vihreät parsat pannulla voissa, suolassa ja sitruunamehussa. Sen lisäksi ei tarvittu kuin siemenleipää ja hyvää valkkaria.

Sunnuntaina ei ollut mihinkään kiire, Día aukeaisi vasta 9.30. Hannu haki minulle empanadan ja itselleen tietenkin jonkun pizzaleivän. Kahvia olisi ollut keittiön automaatissa, mutta jätimme molemmat kahvin juomisen johonkin kahvilaan. Lähdimme omille kävelyillemme, minä katedraalin kautta joenrantaan, Hannu juna-asemalle selvittämään seuraavaa siirtymää. Istuin Café Solin aurinkoiselle terassille maitokahville, pyysin myös lasin vettä, sillä olin unohtanut juomapulloni hotelliin. Samalla luin mukana kulkevaa pokkaria. Niin kaunis kaupunki, tämäkin! Ja täällä kuuluu klak, klak, klak; haikaroita kirkkojen katoilla.

Treffit teimme puoliltapäivin BarAlaskan hoodeille. Se on näin sunnuntaina suljettu, poikkesimme jo löytämilleni baari/ravintolakaduille ja istuimme lenkkioluelle yhdelle aurinkoiselle terdelle. Hetikös henkilökunta laski varjon alas! Kerroin, että olemme Suomesta. Haa, haluatte aurinkoa! Ja nosti sähköisesti varjon pois auringon edestä.

Olin bongannut Maria Cristinan (hotelliravintolan) ja menimme sinne lounaalle. Molemmille pihvit, leipäkori, pullot vettä ja viiniä ja kahvit yht. 26,50. Tiedä sitten, mistä se 50 senttiä tuli, mutta varsin kohtuullista kahdelta. Halusin vielä aurinkoon istumaan ja lukemaan, Hannu lähti hotelliin pyykinpesuun. Istuin hetken katedraalin aukiolla lukemassa ja palasin hotelliin suihkuun. Oikeastiko tuo haluaa, että halkaisen kalloni, kun jättää huuhtomatta ammeesta saippuavedet? Tuskin, mutta joskus/usein tuntuu, että pärjäisin paljon paremmin ilman miestä. 🤔 Ja minun olisi pitänyt pyytää anteeksi, kun menin kritisoimaan hänen käyttäytymistään! What???

Kävimme päikkäreitten jälkeen aperitiiveilla katedraalin aukion baarissa. Ukkonen rymisteli ympärillä, taivas ei kuitenkaan laskenut sadetta päällemme. Kun  palasimme hotelliin, paistoin loput parsat ja leivät pannulla, samalla kuuntelimme Paco de Lucian flamencokitarointia puhelimesta. Tänäänkin tuli otettua paljon kuvia. Harmi, ettei blog.spot anna enää lisätä niitä blogiini.

Maanantaina varasin junaliput tiistaille Valladolidiin. Toivottavasti lähtöasema on Norte, se on tuossa ihan hoodeilla (ei mainita lipuissa). Olin valvonut lähes koko yön kipeän käteni takia, ehkä olen rasittanut sitä kuitenkin liikaa? Aamiaiseksi sai riittää juotava jogurtti ja tuoremehu, ennen kuin lähdimme omille kävelyillemme. Kävin tsekkaamassa juna-aseman. Puiston läpi kävellessäni ihmettelin paikoitellen olevia märkiä kohtia maassa, kunnes tajusin, että lampun näköisistä tolpista tuli aika ajoin vesisuihku. Puluilla on puiston laidalla oma tornimökkinsä. Sunnuntaina kävelin joenvartta, tänään radanvartta. Istuin kahvilan terassille aamukahville, kerrankin oli tarpeeksi pieni bocadillo, oikeastaan croissant. Sain tarpeeksi pakokaasuista ja poikkesin pitkälle suoralle, jonka varrella on Keskuspuisto. Istuin välillä lukemaan ja yritin kipsatulla kädellä kirjoittaa kortteja. Tuli ihan harakanvarpaita. Sitten kun yrität etsiä tupakkikauppaa (postimerkkejä), niitä ei näy missään!

Teimme treffit kävelykadun Monkey Bariin, joka oli Hannulta hukassa, vaikka sen terassilla söimme toissapäivän lounasleivät (kävelykadun ainoa terassi BarAlaskan lisäksi). Terassille ei tarjoiltu, enkä uskaltanut jättää ainoaa aurinkoista pöytää tyhjäksi, olinhan pukenut shortsihameen päälleni, joten kieli kitalaessa odotin häntä saapuvaksi. Olin jo aiemmin rekisteröinyt Casa de la Sepia y el Pulpon ja kävelimme katsomaan sen menú del dían (18€). En todellakaan halunnut syödä koko menúta, minulle riitti alkuruuissa oleva erinomainen lohi-bacalausalaatti, Hannu valitsi pääruan; solomillo roquefortsoosilla ja raneilla. Tähän ei kuulunut viinipulloa, vaan toinen lasillinen laskutettiin erikseen, ilmeisesti myös espressoni (yht. 26€). Kotimatkalla tarjosin digestiivit BarAlaskassa, niiden kylkeen tuli pikkupintxot. Sovimme, ettemme enää illalla lähde mihinkään, vilkutin kipsikädelläni kuninkaalliset heipat, Hannu haki Díasta iltaviinin keittiön jääkaappiin. Suihkun jälkeen ei tullut uni, kuuntelin avoimesta ikkunasta ukkosen ryminää ja sateen ropinaa. Täytin pahvimukit Pirkkapähkinöillä ja kuivatuilla hedelmillä. Kirjoitin loput kortit, joihin olin löytänyt merkit kävelykadun tupakkikaupasta. Lueskelimme ja kuuntelimme musiikkia. Katsoin Summit Suomen 9:nen jakson. Ai kamala, Norte on todellakin siihen verrattuna piis of Kake Randelin!