Kaunis Cádiz

Talon yhteinen "patio" tarkoittaa alakerran kalustamatonta tasoa, joka on auki taivasta myöten. Jossain vaiheessa yötä kuulin sateen ropisevan rankasti. Hannun homma oli käydä aamulla nurkan takana kaupassa ja ostaa lämmintä leipää ja mehua. Aamiaisen jälkeen lähdimme kaupungille. Palasimme eilisiä jälkiämme pitkin lähelle bussi- ja juna-asemia ja kävimme infopisteessä kyselemässä lauantain siirtymiä. Hannu oli taas turhaan ollut huolissaan; Jereziin pääsee sekä bussilla että lähijunalla ja sieltä bussilla Arcosiin. Ihan niin kuin teimme 10 vuotta sitten, mutta toisin päin.

Hannun vatsa protestoi ja pysähdyimme varikkokäynnillä yhdelle terassille. Olihan kello jo (Suomessa) yli puolenpäivän ja otimme reissun ensimmäiset Alhambra verdet.

Kävelimme Plaza Españjalle ja Plaza de Minalle. Jotkut pensaat puskivat jo kukkia, mutta kevät on täälläkin myöhässä. Kävimme Iglesia de San Antoniossa, sieltä ulos tullessa tunsimme tutun, huumaavan tuoksun. Appelsiinipuut kukkivat! Kävelimme koko niemenkärjen ja poikkesimme Castillo de Santa Catalinalle, jossa kiersin linnoituksen. Alkoi olla lämmin.

Oli lounaan aika ja tämä oli sovittu jo etukäteen; viime kerrasta tuttu Bar Santa Catalina. Patatas bravaksia ei ollut listalla, tilasimme yhteisen talon salaatin ja frittimustekalat (puntillinas/chipirones).

Maps.meen ohjeistamana palasimme kämpille. Matkan varrella alkoi kuulua älämölöä ja poikkesimme meille uuteen Mercado Centraliin, jonka aurinkoiset terassipöydät olivat täynnä lounastajia. Sinne huomenna? Ennen kotiinpaluuta istuimme vielä läheisellä aukiolla nauttien auringonpaisteesta. Torkuimme hetken ja iltapäiväkahvin jälkeen vietimme illan kotosalla tapastellen, lukien ja flamencoa kuunnellen.

Jätin magneesiumkapselit kotiin ja aamuyöstä levottomat jalat herättivät minut. Aamulla sade ropisi patiolle. Hannu haki lämpimän jyväleivän ja odottelimme sateen loppuvan. Arcosista takaisin Málagaan on vain yksi aamubussi, varasimme siihen liput valmiiksi. Huominen siirtyminen Arcosiin on vielä varmistettava.

Kävelin ensin Mercado Centraliin tsekkaamaan mahdolliset lounaspaikat. Ulkona eilen olleet pöydät ja tuolit oli kerätty sateen alta pois. Kauppahallissa oli herkulliset kala- ja äyriäistiskit, hedelmäosastolla myytiin jo suuria mansikoita. Hallin reunoilla, katoksen alla oli pikkupöytiä ja korkeita jakkaroita. Kaikesta päätellen niille avautuisi puolenpäivän aikoihin tapaskojuja ja -baareja. Ostin kortit kioskista ja hain merkit postista. Jatkoin kävelyä  katedraalin ohi bussiasemalle, jossa varmistin huomisen siirtymän Arcosiin. Lippuja ei myyty etukäteen, ne pitää ostaa kuskilta. Kaupungintalon ulkopuolella naiset osoittivat mieltään violettirusetein perheväkivaltaa vastaan. Poliisit valvoivat rauhallista, mutta äänekästä mielenosoitusta.

Hannukin oli käynyt kauppahallissa ja totesi, että istuu mieluummin jossain sisätiloissa ja ehdotti Taperia de Columelaa, joka olikin mukava paikka. Tilasin itselleni boquerones-lohisalaatin, Hannu gambas al ajillon ja yhteiset patatas bravakset. Kotimatkalla pysähdyimme eilen löytämääni ukkokuppilaan brandykahville (5,80€). Kämpillä vietimme siestan, herättyämme laitoin ilmastoinnin lämmittämään, sillä asunnossa on rakoja sekä ulko-oven alla että ikkunoiden väleissä.

Málaga - Algeciras - Cádiz

Kotikatumme oli yön pakkasen jäljiltä aivan jäinen. "Hiekoitetaan tarvittaessa" olin saanut Vantaan kaupungilta vastauksen valitukseeni. Oli käveltävä niin varovasti juna-asemalle, että olimme kentällä lähes myöhässä. Varsinkin kun turvatarkastukseen oli yllättävän pitkä jono. Hyvin kuitenkin ehdittiin lennolle. Málagan kentällä selvitimme pysäkin, josta Avanzan bussi Algecirasiin lähti. Matkalla näimme haikaranpesiä ja haikaroita, niitä olemme tottuneet näkemään vain Virossa.

Sade lakkasi, kun pääsimme Algecirasiin parin tunnin bussimatkan jälkeen. Hannu oli tutkinut kaupungin tapaspaikkoja ja päädyimme Bar la Casitaan, jossa oli varsin autenttinen meteli ja tungos. Vähäisellä espanjalla oli tultava toimeen. Miestarjoilijat kävivät vähän väliä kysymässä "algo mas" ja mehän tilattiin. Muutamat viinilasilliset, kuudet tapakset, brandyt ja minun kahvini yhteensä 25,40. Ei paha! Lähtiessämme vielä kysyivät, mistä olemme. Aaah, Jari Litmanen! Bussi Cádiziin lähti myöhässä, joten saamme kiirehtiä, että ehdimme käydä kaupassa.

Tuli pitkä päivä, mutta senhän me tiesimmekin. Ilta ehti jo pimetä, kun kahdeksan hoodeilla saavuimme Cádizin bussiasemalle, josta oli parin kilometrin kävely kämpille ja lähikauppaan. Teimme ostokset ja pääsimme koodilla sisään kotitaloomme. Yllättäen meille varatussa asunnossa oli jo puolalainen pariskunta, seuraavassa joku nuorimies ja seuraavassa espanjankielinen nainen. Soittelimme vuoronperään vuokraajalle ja lopulta selvisi, että meidät oli siirretty seuraavan kerroksen asuntoon. Ihan kiva, siisti kaksio, jossa on luultavasti vielä hiljaisempaa kuin alakerrassa.

Tällaisen kylppärin minäkin ottaisin!

Maaliskuu - matkakuu

Maaliskuusta olen puolet reissusta, puolet kotona. Huhtikuu onkin sitten toinen tarina.

Hannu veti jo sunnuntaina kesävaatteet esille, tosin Andalusiaan on vielä ensi viikolle luvassa sateita ja koleaa keliä. Minä säästin itseni liukastumisilta ja kastumiselta ja jäin sisälle tekemään kotihommia.

Teemme taas reissusta mahdollisimman hankalan. Päästäksemme lempipaikkoihin - Cádiz ja Arcos- istumme busseissa ainakin ensimmäisen matkapäivän. Jos sääkin on surkea, Andalusian kevätreissut voidaan minun puolestani jatkossa unohtaa. Tosin jos Anna haluaa lähteä kanssani synttärireissulle parin vuoden kuluttua, voin suunnitella helpomman reitin. Jotain Málaga, Nerja, Frigiliana tapaista.

Tiistain lenkillä nilkkoja alkoi taas särkeä ja (laiskuuttani) päätin jättää illan joogatunnin väliin. Pakkasin laukkuni, sääennuste vaatii mukaan myös pitkiä ja lämpimiä vaatteita. Pressopannun kohdalla mietin pitkään. Majapaikat lupaavat kahvinkeitintä, mutta useimmiten ne ovat vedenkeittimiä. Optimistina pakkasin mukaan myös arskat, kaprit ja yhden kesämekon (voihan sen alle pukea tarvittaessa topin ja trikoot).

Riihimäki, Hyvinkää ja Tikkurila

Hannu lupautui kuskiksi, kun lähdimme Ritun kanssa katsomaan taidenäyttelyitä.

Aloitimme Riihimäeltä, Suomen Lasimuseosta, jossa on Markku Pirin näyttely "VÄREJÄ; lasia, tekstiilejä, kuvia". Nuorena piirtelin paljon itsekin ja ihailin Markku Piriä (olihan hän komea nuorimies, kuin joku rokkari). En tiennyt, että hän vaatesuunnittelun ja tekstiilien lisäksi tekee myös lasitaidetta.

Söimme hyvän lounaan Ravintola Fasetissa, jonka oli täyttänyt joku tamperelainen eläkeläisryhmä. Iloiseksi yllätykseksi tarjolla oli myös paistettuja muikkuja. Paluumatkalla poikkesimme Hyvinkäälle.

Hyvinkään Taidemuseossa - Museokeskus Taika - emme ole ennen käyneet. Nyt siellä on perusnäyttelyn lisäksi "Jali! Jalmari Ruokoski 140 vuotta" -juhlanäyttely. Toisessa salissa voi tutustua hyvinkääläiseen baarielämään 1970-80 luvulla "Neonvaloja ja nurkkapöytiä" -näyttelyssä.

 

Lauantaina heräsimme pattereiden metelöintiin. Kaikki patterit olivat kylmiä ja hanoista tuli vain kylmää vettä. Lähdin aamupäivällä lämpimikseni kävelemään. Ei mitään hikilenkkiä, nyt ei kylmä suihku houkuttele, hiustenpesusta puhumattakaan. Onneksi kävin viikolla parturissa. Meillä on pysyvä kutsu naapureiden saunaan, mutta he ovat tämän viikon Virossa. Täytyy vain tehdä syväkyykkyjä ja hakea K-marketista lisää Pirkka-glögiä. Ja lämpökynttilöitä kuluu! Pikaisen (todella pikaisen!) pesun jälkeen paistoin meille gyosat salaatin seuraksi, sen jälkeen kietouduimme omiin viltteihin lukemaan. Talossa ei ole lainkaan tulisijoja, lämpötila laski illalla 13 asteeseen, yläkerrassa on vielä kylmempää, kun on tuulista. Tulee mieleen järkyttävän kylmät luostarit, joihin olen majoittunut vaelluksillani. Onneksi kotona on lahjaksi saatuja villasukkia.

Sunnuntaina alakerran lämpötila oli laskenut 12 asteeseen. Lähdimme punttisalille, että päästiin lämpimään suihkuun. Onneksi (x3) kotona on sentään sähköt ja hanasta tulee edes sitä kylmää vettä, muuten oltaisiin jo jossain hotellissa tai sukulaisten kiusana. Paistoin Lidlin ankkafileeseen pinnan ja laitoin ankka-kasvispadan uuniin, sen kaveriksi joulusta jääneen bataattivuoan. Grete soitti Virosta ja kehotti meitä menemään heille lämmittelemään, mutta eiköhän me pärjätä vielä vuorokausi kotonakin.

Unohdin palsternakan jääkaappiin, täytyy keksiä sille jotain muuta käyttöä. Ankka oli niin hyvää, että hain pakastimeen toisen fileen. Kävimme katsomassa Kaija Koo -leffan "Kaunis, rietas, onnellinen". Ritu varoitteli etukäteen, että Rekolan Kinossa on kylmä, mutta olihan siellä lämpimämpi kuin meillä kotona.

Maanantaina sisälämpötila +8. Teki mieli jäädä lämpimän peiton alle koko päiväksi. Otin neulekäsineet käyttöön sisällä. Aamupäivällä lähdin joogatunnille lämmittelemään, Hannu jäi pihalle tekemään lumitöitä ja odottamaan huoltomiestä. Huolto oli tehty kun palasin kotiin. Ei suurta vikaa, mutta talon ja veden lämmittäminen veisi aikaa. Lähdin seurakuntakahveille lämmittelemään pariksi tunniksi.

Keskiviikkona kävin Vernissassa kuuntelemassa kaupungin järjestämän taideluennon "Julkiset taideteokset ja niiden tarinat" osa 3. Mainio luennoitsija, hän kertoi mielenkiintoisesti ja hauskasti lähinnä Helsingin patsaista, taidetapahtumista ja nykytaiteesta. Tämä oli hyvä lisäys hiljattain lukemaani Liisa Väisäsen kirjaan "Merkkien Helsinki" ja Yle Areenan sarjaan "Rakkaani, kaupunki". Kävin vielä kuvaamassa Korppi-teoksen iltavalaistuksessa.

Perjantaina sää muuttui vetiseksi ja kadut loskaisiksi. Lumitöiden ja viikkosiivouksen jälkeen lähdimme Tammistoon lounaalle. Illalla katsoimme Areenasta hienon leffan "Madeleinen Pariisi".

Lauantain liukkaalla lenkillä sain jalkani kipeiksi, sen jälkeen tein Igorin kanaa, johon upotin myös sen jääkaappiin unohtuneen palsternakan.

Helmikuun helt.. ei kun herkut

Helmikuu jatkui kovilla pakkasilla. Kävin verikokeissa; kolesteriarvoni olivat tippuneet alle viitearvojen. Nyt on lupa herkutella!

Lauantain pilatestunnin jälkeen tein savulohisörsselin ja tuunatun Waldorfin salaatin (vaihdoin sellerin fenkoliin). Paistoin blinejä, kun Ritu liittyi seuraamme. Syötyämme katsoimme vanhoja kuvia Balkanilta ja Kreikasta.

illusian reseptit 

Sunnuntaina oli hieno ilma. Tuuletin petivaatteet, jätimme ne ja petauspatjan ulos pakkaseen kun lähdimme lenkille. Löysin vielä pari ehjää pitsilakanaa äidin jäämistöstä, eiköhän niillä pärjätä entisten lisäksi maaliin saakka. Kevensin vähän ruokailua ja tein broileri-kasvis-nuudeliwokkia. Lopulta raskin luopua jouluvaloista ja punaisista tekstiileistä.

Illalla syötiinkin makkaraa, kun lähdimme kyläläisten kanssa ulkotulin merkittyä polkua pitkin nuotiopaikalle. Saimme houkuteltua mukaan naapurin pikkupojat, jotka paistoivat vaahtokarkkeja.

Samaan aikaan, kun minä suunnittelen huhtikuun vaellusreissuani, Hannu tutkii siirtymisiä maaliskuun Andalusian reissulle. Eikä taaskaan tehdä tästä helppoa! Jostain syystä bussilippuja Cádiziin ei voi ostaa etukäteen, junaliput ovat puolestaan paljon kalliimpia. Lohdutin, että jos päästään Jereziin, sieltä pääsee Cádiziin paikallisjunalla. Ilmeisesti joudumme elämään jännityksessä ensimmäiseen matkapäivään saakka. Kuulostaa seikkailulta, sanoisi Muumipeikko! Kolme viikkoa aikaa Etelä-Espanjan säiden lämmetä.

Hyvää ystävänpäivää!

Hannu ei halunnut lähteä kanssani pilatestunnille, sen sijaan vein hänet Ilmailumuseoon. Ehdimme kiertää näyttelyn ennen opastettua ihmisryhmää. Haimme cittarista mantelicroisantit, kotona tein salaatin ja paistoin gyosat.

Illalla otimme eväät mukaan vinttiin ja kuuntelimme vanhoja vinyylejä. Turhan harvoin tulee käytettyä hyvää soitinta ja kunnon kaiuttimia.

Sunnuntaina ajoimme Lohjalle katsomaan Onnin ja Sinnan uutta kotia. Rymy vastaanotti meidät riemukkaasti. Poika käy koirakoulua ja odotti kiltisti, kunnes sai luvan mennä syömään.

Helmikuun kirjoja;

Eveliina Talvitie "Kävin vain uimassa, sisko". Taas omituinen yhteensattuma; kirjassa mainitaan Clarise Lispector, jonka kirjan luin hiljattain, tietämättä brassikirjailijasta aiemmin yhtään mitään. Tarina liikkuu Ranskassa, Virossa ja Liettuassa. Ääneen pääsevät vuorollaan pariisilainen Benjamin, tämän tallinnalainen rakastettu Marie ja vaimo Anna. Vaimo on tottunut rokkikukkomiehensä syrjähyppyihin, mutta vaistoaa, että nyt on tosi kyseessä. Tuttuja kaupunginosia ja katuja Tallinnassa, minäkin olen majoittunut Pelgulinnaan, jossa Marien äiti asuu. Tarina vie lukijan myös Vilnaan, Užupisin "vapaakaupunkiin", jonka sillassa meidänkin lemmenlukkomme nyt roikkuu. Oli melko ahdistavaa lukea parisuhdeväkivallasta samaan aikaan, kun seuraan telkkarista L/over-sarjaa. Kirjailijan jälkisanat avasivat tarinan syntyä, kiitos myös kirjan henkilöiden luettelosta. "Suru ei ole pelkkä tunne, se on paikka, johon tunnen kuuluvani."

Claire Keegan "Nämä pienet asiat". Irlantilainen viiden tyttären isä Bill Furlong kuskaa 80-luvulla hiiliä ja halkoja talven kylmentämiin taloihin. Vakioasiakkaisiin kuuluu myös nunnaluostari, jonka hiilikellarista Bill yllättäen löytää vähäpukeisen tytön, joka kyselee poikalapsensa perään. Luostarin kappelin lattiaa kuuraavat paljasjalkaiset nuoret naiset, toiset raatavat pesulassa Bill on kyllä kuullut juoruja luostarista, jonne vanhemmat lähettävät hairahtuneita tyttäriään. Osa vauvoista kuolee, osa lähetetään kansainväliseen adoptioon. Totuudesta kuitenkin vaietaan, nunnia ja katolista kirkkoa kunnioitetaan. Bill ei voi vaieta, vaan haluaa pelastaa edes yhden tytöistä. Katolisen kirkon toimintaan puututtiin vasta myöhemmin, naisten työlaitokset luostareissa lopetettiin vuonna 1996.

Liisa Väisänen "Symbolien Helsinki". Televisiosta tuttu Merkkien salat-Väisänen kertoo tietokirjassaan Helsingin eri kaupunginosien historiasta ja rakennuksista löytyvien merkkien symboliikasta.

Kunnon talvi

Onneksi ei luvattu mitään hirmupakkasia, kun lähdin Lohjalle poikien seuraksi. Puin päälleni lämpimän takin ja toivoin, ettei Sipe kaipaa nyt kovin pitkiä lenkkejä.

Lähdimmekin lenkille heti, kun olin siirtänyt tavarani sisälle "mummun huoneeseen". Noelin tultua koulusta keitin itselleni kahvin ja söimme Fazerin laskiaispullat. Tämän vuoden ensimmäinen minulle. Olikin niin sokerinen, ettei ihan heti tarvitse toista syödä. Noel suunnitteli pulkkamäkeen lähtemistä, mutta pysyikin illan sisällä. Harmi, ettei kukaan kavereista ole innostunut luistelemisesta, Noel käy isänsä kanssa kentällä melkein joka päivä. Muistaakseni minä lähdin lapsena aina yksin Virkkalan hiekkamontulle luistelemaan, siellä niitä kavereita oli pilvin pimein ja kotiin lähdin vasta, kun kentän valot sammutettiin.

Lämmitin saunan ja myöhemmin teimme Sipen kanssa vielä iltalenkin.

Noelin lähdettyä aamulla kouluun (mummu pakotti laittamaan hanskat käteen 15 asteen pakkaseen) teimme Sipen kanssa aamulenkin. Ei siinä kylmä tule, kun koira kiskoo innoissaan minua eteenpäin. Ilmankos jalkoja särki koko yön! Aika ihanaa käydä seitsemän hoodeilla lenkillä kimmeltävässä pakkassäässä. Ei sitä kotona tule koskaan tehtyä. Napsautin kahvinkeittimen päälle ja söin oman aamiaiseni. Sipe haki itselleen tyynyn ja huilailimme aamupäivän. Siihen hän on tottunut, kun muut ovat töissä ja koulussa. Iltapäivälenkki oli jo pidempi, oli edelleen ihana talvikeli. Noel kotiutui koulusta heti meidän jälkeemme. Sanoin Sipelle, että kohta isin auto ajaa pihaan ja tämä jäi tapittamaan ikkunasta ulos. Minua odottivat kotona Hannun tekemät täytetyt paprikat.

Perjantaina oli Hannun siivousvuoro. Oli niin kova pakkanen, että menin kirjastoon kuluttamaan aikaa. Iltapäivällä lähdimme kaupoille, ostimme mm. Vantaan kaksi viimeistä perinteistä punaviiniglögiä. Tammistossa oli burgeripäivä, jätimme ottamatta sämpylät ja ranet. Jumbon suutari olisi velottanut 140€ vanhojen Sievien paikkaamisesta, ehkä kuitenkin ostan uudet maiharit.

 

Viikonloppuna oli niin kylmä, että kävimme vain pikaisesti ulkona ja jätin petivaatteet sunnuntaina terassille tuulettumaan. Muuten kuuntelimme Muumit-lukumaratonia Teemalta/Areenasta. Tein inventaarion; minulla on 9/12 Muumi-kirjaa (eivätkö ne kolme puuttuvaa ole Muumi-kirjoja, kun niitä ei maratonissa lueta?). Jos neuloisin, olisi ihanaa samalla kuunnella näitä. Maanantaina kävin kuuntelemassa Uudenmaan Muistiluotsin esitelmän, tiistaina sulatin pakastimen ja iltapäivällä oli vuorossa Pirkko Lahden esitelmä vanhenevasta ikäryhmästä (miten elää hyvä elämä 100-vuotiaaksi).

Keskiviikkona pidin Helsinki-päivän. Kävin katsomassa Elielinaukion Kansalaismuseon näyttelyn, jossa oli esillä muutamia Tapio Wirkkalan Milanon Triennaaliin suunnittelemia lasiesineitä. Hauska sattuma, että edellisiltana katsoin Areenasta "Pohjoismainen design" -sarjasta osan, jossa esiteltiin Wirkkalan lasitaidetta. Kävin myös Taidehallissa, mutta Antti Oikarisen taide ei ollut minun pala kakkua.

Loppuvuodesta kävin katsomassa Design museossa Tove Janssonin Pako Muumilaaksoon -näyttelyn läpi juosten, nyt katsoin sen kaikessa rauhassa. Sekin sopivasti Muumit-lukumaratonin jälkeen. Alakerrassa oli Torille! Uuden arkkitehtuuri- ja designmuseon suunnittelukilpailun finalistit.

Lounaan söin Kaivopihan Base Campissa, mukavan rauhallinen paikka. Lukupiiri kokoontui Musiikkitalon kahviossa ja saimme pienestä kirjasta paljon keskustelua ja eriäviä mielipiteitä.

Tammikuun kirjoja;

Karin Collins "Tuo aika mieleen palaa". Hanko-sarjan kolmas ja viimeinen osa. Hanko on palautettu Suomelle ja on jälleenrakennuksen aika. Paikkoja raivataan ja siivotaan, miehistä on pulaa ja töihin otetaan mukaan myös venäläisiä sotavankeja. Hiljalleen paikalliset palaavat kotikaupunkiinsa ja taloja rakennetaan tuhottujen kotien paikoille niillä materiaaleilla, mitä onnistutaan haalimaan. Ruotsalaiset auttavat lähettämällä työkaluja. Edellisistä osista tutut henkilöt jatkavat elämäänsä Hangossa. Nissen adoptio Ruotsiin peruuntuu ja hän jää asumaan rakastavien isovanhempien luokse. Aino jatkaa paikallislehden toimittajana ja suunnittelee opintojen jatkamista. Disa ja Hugo muuttavat entiseen tullipäällikön taloon, joka on kuin ihmeen kaupalla jäänyt venäläisiltä polttamatta. Elämä lopullista rauhaa odotellessa palaa tuttuihin uomiinsa, vaikka kaikki ovat kokeneet surua, menetyksiä ja muutoksia.

Helmikuun kirjoja;

Frode Grytten "Päivä jona Nils Vik kuoli". Kyytiveneenkuljettaja Nils Vik tietää, että on hänen viimeinen päivänsä. Varhain aamulla hän suuntaa veneensä vuonolle, kyytiin tulee myös jo vuosia sitten kuollut, uskollinen Luna-koira. Nils muistelee elämäänsä ja siihen liittyneitä ihmisiä; rakasta Martaa, heidän tyttäriään ja veljeään. Pitkän päivän aikana rannoilla ja laitureilla vilkuttavat tuttavat, naapurit ja ystävät, joista monet nousevat veneen kyytiin. Illan jo vaihduttua yöksi Nils lopulta tapaa myös Martan. Hieno tarina!