Aamulla ei ollut tarjolla kuin kahvia ja jogurtit. Tarkoitus oli hakea leipomosta täytetyt sämpylät matkalle mukaan, mutta kun kerroin, kuinka hankalaa aidatulle bussiasemalle on päästä, päätimme jättää eväät ostamatta ja menimme suoraan asemalle. Siellä jo pakattiinkin laukkuja Sarajevon bussiin, meidät ohjattiin etupenkkiin kenenkään edes katsomatta nettilippujamme, kun huomasivat Hannun kulkevan kyynärsauvoilla (itse asiassa ne olivatkin meille lippuihin merkityt paikat). Reitti seuraa pitkän matkaa Neretvaa, kunnes joki jää jonnekin alemmas. Rinteistä näkee, että täällä ei ole satanut aikoihin, kaikki on aivan kuivaa ja kuollutta. Motoristeja tuli paljon vastaan, samoin meitä ohittavia. Matkalla pysähdyttiin pari kertaa, perillä olimme noin tunnin aikataulusta myöhässä. Onneksi oli päiväsaika eikä mihinkään kiire. Ehdotin, että selvitämme heti jatkoyhteydet ja saimmekin bussiliput keskiviikolle suoraan Gradaciin. Ja sain ne maksettua kortillani! Viimeinenkin taksi oli lähtenyt, hetikös siinä oli yksi epävirallinen "taksi", joka lupasi viedä meidät majapaikkaamme 15 markalla. Maksoin 20:lla ja sain takaisin kaksi "euroa", mitä lie pennyjä varustettuna Ellun kuvalla. Mutta hyvästä tarinasta kannattaa aina maksaa vähän, vai? Majoituimme vanhastaan tuttuun Apartments Dijanaan (omistajan kanssa sovittu hinta 90€/3 yötä), kävin vessassa ja lähdin vanhaan kaupunkiin vaihtamaan lisää valuuttaa. Treffit teimme katedraalin eteen, mutta pitkään sain odottaa Hannua, sen verran on mäkinen maasto. Otimme Tompat Caffe Terrazan terdellä ja lähdimme syömään.
Vähänkös ollaan taas tylsiä? Samalle terdelle oluelle ja samaan paikkaan syömään kuin ennenkin. Tosin edellisestä kerrasta on jo seitsemän vuotta.
Syötyämme hyvät kylmät annokset Hannu lähti kämpille ja minä etsimään sitä ainoaa ruokakauppaa, jonka tiedän tässä kaupungissa. Tietenkin se oli kiinni, onhan sunnuntai. Jatkoin eteenpäin ja kysyin poliisilta jotain food shoppia/markettia, ei tiennyt. Löysin Konzumin, kiinni. Löysin pikkukaupan, jossa myytiin lähinnä kalliita juomia. Se sai kelvata, ostin juotavat jogurtit, mehua ja valkkarin ("tottakai kortti kelpaa!" vaan ei kelvannutkaan). Jos joku uskaltaa valittaa, saa itse lähteä ostoksille. Hannu oli vasta puuskuttanut pihalle, kun palasin. Kävimme suihkussa, kotiuduimme ja huuhtaisin alusvaatteeni. Ei todellakaan jaksettu enää lähteä minnekään pimenevässä illassa. Iltarukoukset kuuluvat täällä kauempaa kuin Mostarissa, mutta nyt ei ole liikenteen melua häiritsemässä. Tätä varten halusin palata Bosnia & Hertsegovinaan; että saan kuulla nämä rukouskutsut. Noh, minun suunnittelemani reissu, taas täynnä haasteita; pitkät siirtymiset, eri valuutta, pankkikortti ei kelpaa jne. Sitä saa mitä tilaa!
Maanantai oli pilvinen päivä, sopiva ilma kävelylenkille. Aloitin aamun käymällä lähikaupassa (jonne kelpasi pankkikortti). Olen ennenkin todennut, että olisi hyvä käydä pikkulenkillä jo ennen aamukahvia, mutta sitä ei tule tehtyä kuin Lohjalla, kun olen koiravahtina. Aamiaisen jälkeen lähdin tutulle lenkille; nousin ajotietä pitkin Yellow Fortnessille, josta on hieno näköala alas kaupunkiin, viereisille vuorille ja suurelle muslimihautausmaalle.
Poikkesin rappuja pitkin pikkukujille ja nousin ylemmäs White Fortnessille, joka ei ollut vielä auki. Tuskin olisin sisälle mennytkään, tarkoitushan oli vain lenkkeillä. Laskeuduin takaisin vuoristokylään, jossa tuntui olevan enemmän kauppoja - varsinkin hedelmä/vihannesmyymälöitä - kuin alakaupungissa. Ennen keskustaa poikkesin hautausmaalle, jossa suurin osa haudoista on Balkanin sodan jäljiltä.
Meille on jo muodostunut muutama treffipaikka Sarajevossa. Hannu odotti minua pulujen saartamana Baščaršija-aukiolla. Laskeuduin sinne hautausmaalta mukavien kahviloiden ohitse.
Kävimme Terrazassa Tompalla. Eilen tarjoilijatyttö pyysi minua toistamaan, kun luin suomeksi wifin salasanan (pitkä rivi numeroita). Hän väitti sen kuulostavan laululta. Joku muu on sanonut jossain samaa, vaikka se meistä kuulostaakin uskomattomalta.
Hannu lähti edeltä köpöttelemään tuttuun (vaikkei hän muistakaan käyneensä siellä) Restoran Galijaan, joka sijaitsee kotikatumme päässä. Matkalla en nähnyt Hannua missään, itselleni olin valinnut Maps.meen reitin. Sain odottaa häntä tovin jos toisenkin (kirsikkarakin verran), ennen kuin hän saapui. Olimme etukäteen tutkineet listaa ja aamun kauppareissulla vielä varmistin, että korttimaksu käy. Jaoimme merellisen pizzan ja kolme kana-sienitäytteistä pikkupiirasta, joista yksi lähti mukaan iltapalaksi. Suihkun ja huilin jälkeen vietimme illan kirjoja lukien ja musiikkia kuunnelleen. Välillä piti laittaa (Ylen) radio kiinni, että kuulin rukouskutsut avoimista ikkunoista.
Tiistaina oli jo syksyn tuntua ilmassa. Hyvä sää jatkaa rapputreenejä. Nousin talomme yläpuolella olevaan kaupunginosaan, jonka läpi kulkee jonkunlainen kehätie. Postimies pysyy kovassa kunnossa, kun ramppaa näitä mäkiä kävellen kaikki arkipäivät! Ensimmäisellä Sarajevon käynnilläni löysin rinteestä toisen isohkon muslimihautausmaan ja juutalaisten hautausmaan, mutta ne jäivät nyt löytymättä. Luultavasti minulla oli silloin paperikartta tai Lonely Planet mukana. Laskeuduin toisia rappuja keskustaan ja lähdin harhailemaan itäpuolen basaarikujia.
Samalla katselin mahdollista lounaspaikkaa. Parhaat ja taatusti paikalliset kahvilat ja ravintolat löytyvät itäpuolelta. Olimme tehneet treffit vakikahvilan terassille, viileähköstä säästä huolimatta otimme Tompat. Hyvästelimme tarjoilija-Anitan, joka kyseli Suomen keleistä ja päivän pituudesta.
Jaoimme lounaalla ćevapit ja maukkaat makkarat. Kotimatkalla kävin vielä kaupassa, turhaan maksoin kortilla, nyt niitä markkoja jää lompakkoon, mikäli emme saa niitä huomenna kulutettua. Illalla kuulimme vielä viimeiset iltarukoukset kaupungin minareeteista.
Syyskuun kirjoja;
Michael Cunningham "Päivät". Koronavuodet 2020-2021. Niin kummallista aikaa. Isabel, Dan ja heidän lapsensa Nathan ja Violet elävät varsin tyydyttävää perhe-elämää. Yläkerrassa asustaa Isabelin veli Robbie, joka on hylännyt lääketieteen opiskelut ja toimii opettajana. Hänestä on iso apu ja turva perheen lapsille, mutta aikuisen miehen on aika muuttaa omilleen, että Nathan saa yläkerran itselleen. Isän ennakkoperinnön turvin Robbie matkustaa kuudeksi viikoksi Islantiin vuoristomökkiin miettimään tulevaisuuttaan. Koronavirus estää paluun Amerikkaan ja tietämättään hän on saanut jo ennen lähtöä virustartunnan. Korona muuttaa koko perheen ja sen dynamiikan. Mikään ei enää palaa entiselleen.
"Leskeksi jäätyään (Isabelin ja Robbien) isä ei ostanut yhtään alle 75w lamppua, ikään kuin hän tarvitsisi mahdollisimman paljon valoa nähdäkseen yksinäisyytensä kunnolla."
"Hänestä (Isabelista) puhuttaisiin jatkossa vain vieraille joille sanottaisiin puoliääneen; olen pahoillani, mutta hän kuuluu kalustoon. Talo oli puoli-ilmainen, eikä sille mahda mitään." Isabelilla oli tapana vetäytyä pakoon perheeltään kodin rapuille istumaan ja sinne hän unohtui usein itseltäänkin.
