Kotimaan matkailua; Jyväskylä 🚂

Kutsutin itseni vaelluskaverini luokse Jyväskylään, tai oikeastaan Vesankaan. Alkukesästä kävin katsomassa Helsingin Aalto-näyttelyt ja toivoin ystävältäni opastettua Aalto-kierrosta. Ja onhan muutenkin mukava tavata pitkästä aikaa. Hän itse ehdotti kahden yön vierailua ja lupasi rantasaunan ja uintia, kalaa ja perunaa (arvatenkin omasta maasta). Kuulostaa paratiisilomalta! Varasin junaliput, menomatkan pääsen pendolinolla Tikkurilasta Jyväskylään, paluumatkalla pitää vaihtaa Tampereella. Hmmm... sinnehän voisi jäädä viikonlopun viettoon. Tai Jämsään Marja-Leenan luokse. Kahden vuorokauden vaihtovaatteet ja tuliaiset eivät mahdu reppuun, joten pakkasin vastapestyn rinkkani. 

Ystäväni oli minua pysäkillä vastassa ja kävelimme yhdessä loppumatkan hänen kotiinsa, vanhaan pihamökkiin. Siellä meitä odotti naapurin hoitokoira Urho. Söimme savukalaa, skagenia, oman maan perunoita ja salaattia. Katsoimme tilukset, tutkin herukkapensaat ja kannoimme vedet saunaan. 

Joimme saunakahvit etukäteen ja kävin vadelma- ja herukkavarkaissa. Vieraanvarainen emäntäni päästi minut nauttimaan puulämmitteisen saunan lempeistä löylyistä ja kävin kolme kertaa uimassa. Kateellisena totesin ystäväni elävän suomalaista unelmaa. Iltapalaksi söimme rahkaa tuoreilla marjoilla, sen jälkeen emäntäni lähti Urhon kanssa päätaloon nukkumaan, minä sain jäädä yksin hiljaiseen torppaan. 

Jyväskylä

Seitsemän hoodeilla laitoin ystävälleni viestin, että olen jo hereillä. Hetken kuluttua hän tuli Urhon kanssa ja teimme aamulenkin rantaa ja junarataa myötäillen. Joimme aamukahvit, Urho jäi omaan kotiinsa ja lähdimme yhdeksän jälkeen bussilla Jyväskylään. Keskusta oli vielä yllättävän hiljainen, porukka taisi olla Kalevan kisoissa.

Emäntäni toimi paikallisoppaana ja esitteli minulle kirkkopuiston ja Alvar Aallon suunnittelemia rakennuksia; kaupunginkirjasto, Aalto-sali ja yliopiston campus. Aalto2-museokeskuksen alakerrassa on esillä Freddy Fabriksen The Renessaince Series -valokuvanäyttely. Kiersimme myös kakkoskerroksen pysyvän näyttelyn "Keskisuomalaisuutta etsimässä".

Pysyvä näyttely on myös "Aalto - työ ja elämä". Finlandia-talon näyttelyn tapaan se kertoo Alvar Aallon elämästä ja arkkitehtuurista, unohtamatta Aino ja Elissa Aallon töitä.

Kävimme ihailemassa myös Wivi Lönnin suunnitteleman talon, joka sijaitsee kauniilla puutaloalueella ja on yksityisomistuksessa. Lounaan söimme kiinalaisessa Sakuragawassa. Pyörähdimme vielä pikaisesti Suomen käsityön museossa, ennen kuin kävelimme torin läpi pysäkille odottamaan bussia. Kun jäimme kyydistä, Urho riensi meitä vastaan emäntänsä kanssa. Tämä oli palannut Viron reissulta ja kertoi lämmittävänsä saunan illalla. Hän oli kerännyt lenkillä pussillisen kantarelleja, jotka minä sain puhdistaa ja viedä kotiin. Torkuimme hetken ja keräsimme runsaan vadelmasadon. Myöhemmin kävin jälkilöylyissä ja pari kertaa uimassa. Iltapalan syötyämme ystäväni meni taas päätaloon yöksi ja minä jäin hiljaiseen torppaan. 

Lauantain aamiaisen jälkeen tein itselleni eväsleivät ja kävelimme "koiralenkin" ilman koiraa. Pakkasin rinkkaani myös naapurin poimimat kantarellit. Kaikessa viisaudessaan ystäväni oli kutsunut minut kahdeksi yöksi, muuten olisi joutunut eilen roudaamaan rinkkaa mukana tai laittanut sen johonkin säilöön. Tästä syystä pääsin toisenkin kerran saunaan ja uimaan!

 

Heinäkuun kirjoja;

Lydia Sandgren "Läpileikkaus". Järkälemäinen kirja kirjallisuudesta. Joku blogisti (Julia Thurén?) sitä suositteli. Ainakin riittävän paksu 3-4 tunnin junamatkoille. Kustannustoimittaja-Martinin vaimo otti ja lähti - katosi kokonaan - ja lapset jäivät Martinin huolehdittaviksi. Tytär Rakel seuraa äitinsä esimerkkiä ja opiskelee psykologiaa. Kas, esikoiskirjailija Sandgrenkin on ammatiltaan psykologi.

Varikkokäynti kotona

Runsas kantarellisato. Ai missä?

Lauantai kului pyykinpesukonetta pyörittäessä. Hannulla jäi nurmikonleikkuu kesken, kun lonkat kipuilivat. Pörriäiset kiittävät. Naapurit tulivat yllättäen kotiin, ilmeisesti Tikkurila festareille. Taisivat kastua illalla. Sunnuntaina lähdin tunniksi lähimetsään. Lehdet kirjoittavat suurista kantarellisaaliista, ei vaan meidän metsässä. Illalla Samuel tuli pihan yli halaamaan minua, keräten samalla tuulen pudottamia käpyjä ämpäriinsä. "Tsau!" Poika on oppinut uuden sanan.

Maanantaina vein Hannun Peijaksen päivystykseen, olin kaupassa kun hän soitti, ettei häntä kirjata sisään ilman lähetettä, hain hänet sieltä pois ja vaihdoimme kuskia. Hannu lähti jonottamaan terveyskeskukseen, minä tein viikkosiivouksen, vaihdoin liinavaatteet sänkyyn, pyöritin lakanapyykin ja tein pastasalaatin. Sain kaiken valmiiksi juuri kun Hannu palasi kotiin, ei ollut saanut kortisonpiikkiä vaan jotain kipulaastareita. Ritu tuli heti hänen peräänsä. Istuimme terassille syömään, kahvittelimme sisällä ja sovimme, että ajamme maanantaina hänen vieraakseen Töysään. Lätkäisin laastarin Hannun käsivarteen, toivottavasti se auttaa edes kipuun.

Tiistaille saimme kutsun Kumpulan siirtolapuutarhaan Leenan mökille. Taisi olla viikon ainoa päivä, kun satoi vettä, joten menimme autolla. Emme kumpikaan muistaneet mökin numeroa tai edes väriä. Tosin siitä ei olisi ollut mitään hyötyä, sillä mökki on maalattu viime käyntimme jälkeen. Hannu yritti soittaa Jussille, mutta tämän puhelin oli loma-asetuksella. Pyörimme yhdellä tutun näköisellä tontilla, mutta ketään ei ollut kotosalla. Söin puskasta karviaisia sillä aikaa, kun Hannu laittoi Jussille viestiä FB:n kautta. Olimme jonkun naapurin tontilla! Lähellä kuitenkin, ja pääsimme lopulta sisälle mökkiin, jonne Leena oli kattanut pöydän ja alkoi paistaa vohveleita. Sain villasukat jalkaani ja söimme ensin pinaattivohveleita erilaisilla täytteillä. Kahvin kanssa tarjolla oli vohveleita kermavaahdolla ja tuoreilla marjoilla. Leenalle näyttää tulevan runsas omenasato.

Olenko vähän tylsä (no olen)? Kävin Tikkurilan Specsaversilla ja tilasin itselleni uudet silmälasit samanlaisilla pokilla kuin nykyiset arskani. Aurinkolasit sentään tulevat olemaan isommat kuin nykyiset ja peräti muoviaisoilla, kun näyttää siltä, että moottoripyöräilyt on pyöräilty enkä välttämättä enää tarvitse titaaniaisoja. Rahaa paloi pitkälti toista tonnia (silmälääkäri ja kahdet lasit).

 

Tallinna, museokortin viimeisiä päiviä

Viron museokorttini on voimassa enää huomiseen. En aio jatkaa voimassaoloa vielä, koska tuskin tulen Viroon ennen marraskuuta. Piti siis lähteä käymään ainakin Adamson-Ericu Muuseumissa, jossa on uusi näyttely Kõnelevad kivid - Puhuvat kivet. Oli pari oikeaa kiveä, oli kiviä maalauksissa ja koruissa. 
 

Toki kävin yläkerrassa katsomassa Adamsonin perusnäyttelyn ja lähetin Irenellä kuvia kauniista astioista. Tämä kun itsekin harrastaa keramiikan tekoa. Ehdotin Hannulle treffejä vanhakaupunkiin, mutta hän kipuili koipiensa kanssa ja päätti pysyä kotinurkilla.

Kävin ainakin neljässä kenkäkaupassa etsimässä Riekerin sandaaleja vanhojen tilalle. Olin onnessani, kun huomasin Nauticassa Skechersin myymälän, mutta siellä ei ollut niitä sandaaleja, joita nettikauppa on pullollaan. Deichmannin myymälästä ostin Medicus-merkkiset jalkineet. Kuulostaa terveelliseltä, ja sopivat mekkoni väriin.

Lähdin kävelemään Kalarannaan, arvoin La Pinetan ja Odan lounaiden välillä. Odassa oli meneillään suursiivous ja lounastarjous oli siirretty naapuriin BLU Restoon. Tulihan testattua minulle uusi ravintola ja ankka (7,10) oli äärettömän hyvää. Rantareitillä kuvattiin taas yhtä hääparia.

Nousin Vana-Kalamajaa myöten Telliskiveen ja menin Juhan Kuusi Dokfotoon. Siellä onkin näyttely, jonka olen jo nähnyt. Tällä kerralla rouva kiikutti minulle lasillisen kuumaa teetä ja kertoi, että lasit ja lattialla olevat värikkäät matot ovat Turkista. Valokuvat Claus Rohland on ottanut Intiassa, Egyptissä, Irakissa ja Syyriassa. Vähänkö harmittaa, että edtm:n uudet näyttelyt aukeavat sunnuntaina, museon syntymäpäivänä.

Otin hyvän portterin Põhjala Konnin terassilla, ennen kuin hain Rimistä Hannulle syömistä ja kävelin takaisin hotelliin. Reissun viimeisen päivän kunniaksi ostin myös puoli kiloa mansikoita (3,49€). Omin olkkarin itselleni ja jäin nojatuoliin lukemaan.

Kiva reissu, vaikka harmittaakin, että jouduimme vaihtamaan Hondan autoon. Ja että Hannun kävelyt ovat jääneet minimiin. Jälkikäteen matkaa miettiessäni Kalana nousee jostain syystä kärkisijoille. Jo sijainti Hiidenmaalla puhuu sen puolesta ja se, että oli hyvä sää. Eniten se kertoo siitä, että meille riittää tuollainen merituulten harmaannuttama pieni mökki ilman mitään mukavuuksia. 💓 Kuudesta kohteesta kolmessa kävin uimassa, johtuen osittain huonosta kelistä. Pääosinhan meillä oli taas onni mukana sään suhteen.

Eckerön puolenpäivän lautta oli tupatentäynnä. Ajoimme kaupan kautta kotiin, mieli teki maitoa, ruisleipää, 15% juustoa, kylmäsavulohta ja sushia. Ja suodatinkahvia; parin viikon pressokahvi nostaa taas kolesteroliarvoja. Näki, että vettä on satanut ja rankasti. Kukankastelija on päässyt helpolla! Ruoho oli kasvanut ylimittaiseksi, ruukkukukat olivat kosteita ja lopettaneet kukintansa ja kellariin oli valunut vettä. Jääkaappi-pakastin hyrisi onneksi hiljakseen, odottamaani tulvaa ei ollutkaan keittiön lattialla. 

Kilometrejä kertyi 730 kilometriä, bensa (95 oct.) maksoi 1,709-1,714/litra. 

Heinäkuun kirjoja;

Ian McEwan "Torakka". Muista McEwanin kirjoista poiketen tämä on koominen pienoisromaani, muut lukemani ovat olleet lähellä kauhua. Jollain konstilla torakka vaihtaa osia Englannin pääministerin kanssa, ihmettelee herätessään painavaa päätään ja vähiä raajojaan ja ryhtyy sitten politikoimaan reippaammin kuin varsinainen pääministeri koskaan. Lähes koko hallitus on täynnä olomuotoaan vaihtaneita torakoita. Yhdessä he runttaavat brexit-britit käänteisen rahavirran käyttöönottoon, jolla yllytetään kansa tuhlaamaan ja talous nousuun. Idea myydään myös USA:n presidentille, joka kovasti muistuttaa nykyistä presidenttiä. Tietenkin - kuten kaikilla politikoilla - torakoillekin oli tärkeintä oma etu.

Maarjamäe Loss, Tallinn

Keskiviikolle luvattiin puolipilvistä, mutta helteistä ilmaa. Päätin pitää "vapaapäivän" ja aamukahvin jälkeen lähdin ratikka bussi 8:lla kohti Piritaa. Seurakseni sain kreikkalaiset rouvat, jotka olivat menossa Helsinkiin. Pasqua haisi heti, kun jäin kyydistä Maarjamäen kohdalla. Ilmeisesti jätevedet lasketaan Piritalahteen, sinne en ainakaan halua mennä uimaan.

Olin taas tehnyt kotiläksyt huonosti. Luulin pääseväni ihailemaan kartanomaista kotimuseota, mutta tämä onkin sotaisa museo, joka kertoo Viron historiasta. Näitähän näkee joka kaupungissa ja piispanlinnoissa.

Hauskin oli animaatio, joka kertoo Viron 100-vuotisesta itsenäisyydestä.

Päivän rapputreenit tein kapuamalla linnan torniin, josta on näköalat merelle ja patsaspuistoon.

Patsaspuistossa (ilmainen) olemme käyneet ennenkin, kun majoituimme Piritateelle. Olisin jäänyt Võrun terassille oluelle, mutta siihen tuuli mereltä niin kovin, että käännyin Kadriorgin puistoon.

Puistossa kuvattiin hääparia, en kehdannut pysähtyä ottamaan kuvaa. Koululaiset oli pistetty putsaamaan ja mullittamaan puiden juuria. Jäin tutun armenialaisen Faeton-ravintolan terassille oluelle ja miettimään, mihin menen lounaalle.

No can do! Minun piti testata joku uusi ravintola, mutta Pullin lounaslistalla oli teriyakilohi (8,90) niin olihan sinne mentävä. 

Olin luvannut käydä kaupassa ja ostin vanhakaupungin Prismasta vichyn, viinin, kasvikset, kahvimaidon ja tuoretta leipää. Tietenkin majapaikkaa varatessani olin ajatellut, että kauppamatkat tehdään Hondalla. Nyt kävelin kauppakassin kanssa varvastossuillani kämpille, hetken huilin pidin lähikirkon pihalla. Ei kun suoraan suihkuun!

Reissun viimeinen pysähdys; Tallinna

Periaatteessa meillä ei ollut mikään kiire jättää Pärnun mukava majoitus, mutta miksi turhaan jäädä sinne nujumaankaan. Aamiaisen ja tiskauksen jälkeen pakkasimme tavarat ja kiikutimme laukut portaat alas pihan kautta autoon. Tietyöt hidastivat ajoa, liikennettä oli tosi paljon ja rekat vilkuttivat valoja varoittaakseen tutkasta. Tutkin lounastarjouksia, poikkesimme Ülemiste keskukseen, mutta pyörähdimme takaisin Tallinnaan johtavalle tielle, kun parkkimaksusysteemi on meille vieras. Seuraavaksi ajoimme koti-Rimin parkkipaikalle, olisimme menneet Soo Uulitsaan syömään, mutta se on muuttanut! Harkitsimme auton jättämistä Suur-Patareille "kotitalon" eteen ja kävellä raput alas La Pinetaan, mutta päädyimme Telliskiven Rimin parkkikselle (yksi tunti ilmainen) ja menimme Glämin lounaalle, koska tarjolla oli kantarellirisottoa kanalla (7,90/annos).

Hotellihuoneen (!) hintaan (123€/3 yötä) sisältyy ilmainen parkki, mutta se on vajaan kilometrin päässä majapaikasta, joten ajoimme ensin Luise-kadulle, saimme ovikoodin ja siirsimme tavarat huoneeseen.

 

Veimme auton parkkiin ja yritimme löytää läheltä terassin, jolle istahtaa oluelle. Lähdimme väärään suuntaan; ei mitään! Hannu oli jo luovuttaa kipeine koipineen ja lähti klenkkaamaan takaisin hotelliin. Minä käännyin keskustaan päin ja huomasin, että ihan lähellä on Park Inn Hotel ulkoterasseineen. Soitin Hannun takaisin ja istuimme varjon alle. Bussilastillinen kiinalaisia majoittui hotelliin jättimäisine pakaaseineen. Lähdin kohti kotikatua ja poikkesin Kassisaba poodiin; kallis ja kehno valikoima. Meillä on nyt niin pieni keittiö, etten edes yritä tehdä kuin vaatimattomat aamu- ja iltapalat (turhaan otin kananmunat mukaan Pärnusta). Palasin kämpille suihkuun ja kahvinkeittoon. Alakerrassa ei asu muita, joten pidimme huoneen oven avoinna ja omimme olohuoneen itsellemme. Vain baari puuttuu! Jatkoimme samaa levollista lomailua; lueskelimme ja kuuntelimme musiikkia. Onneksi varasin kolme yötä Tallinnaan, voin vinguttaa Muuseumkaartia sen viimeiset voimassaolopäivät (olen niin paljon poissa, ettei sitä kannata jatkaa), Hannu saa tehdä mitä haluaa tai pystyy.