Valladolid 🚂 Ávila 💕

Aamulla oli tarjolla kaikkea hyvää; munakokkelia, churroja, suklaadonitseja. Johtui luultavasti siitä, että opiskelijat nukkuivat vielä. Olimme pakanneet jo illalla, asemalle kävelimme ajoissa. Madridin juna lähti minuutilleen ja löysimme istumapaikkamme. Matkalla katselin tasaisia maisemia ja luin lukupiirin kirjaa.

Perillä oli tuttu, suora tie Barraca Breweriin, otimme hyvät oluet, ennen kuin jatkoimme majapaikkaamme Doña Juanaan. Ávila toivotti meidät tervetulleiksi kunnialaukauksin ja vappumarssein. Huoneemme ei ollut vielä valmis, mutta saimme jättää tavarat yhteen tyhjään huoneeseen. Lähdimme kävelemään tutuille plazoille ja varjoisille kujille. Aurinkoiset terassit olivat täynnä. Palasimme hostaliin ja kirjauduimme sisään. Siisti perushuone, ikkuna sisäpihan puolelle. Iso kylpyhuone, jossa oli pikkupulloja pesuaineita ja yksittäispakattuja pesulappuja, joita Hannu arveli käytettävän altaan pesemiseen. Minulle (yksikätiselle) ne olivat arvaamaton apu suihkussa. Ystävällinen isäntämme antoi minulle muovipusseja kipsikäden verhoamiseen. Suihkun jälkeen huilailimme ja ohitimme tietenkin taas lounasajan. Lähdimme kuitenkin ulos nauttimaan auringonpaisteesta, puin shortsihameen päälle. Hannun muistin mukaan täällä ei ennen ole ollut näin paljon turisteja. Pitkä viikonloppu on saanut ihmiset liikkeelle. Illalla kävimme vaihtamassa pidempää päälle ja menimme pizzalle Vhola Amalfatiman terdelle. Iltakahvit joimme lähiaukiollamme Plaza Santa Teresalla.

Lauantaina ripotteli vettä, kun lähdimme aamukahville. Onneksi 100 Montaditos on Santa Teresalla ja lyhyt matka on osittain kaariholvien suojassa. Tein jo lähtiessä selväksi, että minulle riittää maitokahvi ja yksi täytetty sämpylä. Valitsin laajasta valikoimasta lohi-guacamoletäytteen, Hannu tietenkin makkaraa ja homejuustoa. Erkavoiduimme ja lähdin kävelemään muurien ulkopuolella olevalle näköalatasanteelle. Matkalla poikkesin edelleen auki oleville käsityömarkkinoille, ja ostin lempitunikaani sopivat Monican (joka muistutti kovasti jotain espanjalaista näyttelijää) tekemät keraamiset korvikset. Näitä kyllä mahtuu rinkkaan! Säästin n. 8€ kun kävin juna-asemalla ostamassa liput Madridin junaan maanantaille, enkä varannut niitä Omiosta. Matkalla oli pakko käväistä pasqualla ja poikkesin jonkun hotellin baariin. Rosélasillinen 4€, taisi olla joku parempikin pytinki! Sain paikan pystybaarista vanhemman herran pöydästä, hetken kuluttua rouva liittyi seuraan. Kun he keskustelivat keskenään, minun oli pakko kysyä, mistä ovat kotoisin, kuulosti jotenkin niin tutulta. Unkarilaispariskunta oli bussiretkellä jonkun ryhmän mukana. Juttelimme rouvan kanssa englanniksi ja hän käänsi tärkeimmät miehelleen. "En vielä tiedä" tokaisi rouva miehelleen, ainakin siltä se kuulosti! Kun jatkoin juna-asemalle, minut ohitti mies, jonka vasen käsi oli kipsattu. Hän oli sentään saanut sideharsosta tehdyn kantositeen käteensä, toisin kuin minä. "Hola, amigo" huusin ja mies kääntyi kysyäkseen, mitä minulle on sattunut. "Nähdään" toivotti vielä, kun tiemme erosivat. Renfen luukulla oli mukava mies, joka kehui espanjaani, kun toimitin asiani. Kuusi viikkoa Espanjassa tekee minustakin espanjalaisen, totesin. Teimme treffit Barracaan ja kävin ensin tilaamassa oman juomani. Sain monisivuisen olutlistan ja kieltäydyin tapaksesta. Hannulle ne toki kelpasivat, olihan nyt tarjolla perunaa ja friteerattua mustekalaa. Myöhemmin kuuntelin radiosta vanhaa Enskaa. Mitä seuraa, jos syö liikaa espanjalaisia pikkupurtavia? Siitä tulee paha tapas! 🤣

Olen jo kyllästynyt Espanjan pöperöihin ja ehdotin, että syömme lounaan katedraalin lähellä olevassa kiinalaisessa. Olet missä tahansa, kinkkiin voi aina luottaa! Niin nytkin; raikasta, herkullista, riittävästi ja edullista. Lisäksi tarjoilijaneitokainen, joka puhui täydellistä englantia. Kyseessä on kaikesta päätellen perheravintola, tyttö kertoi syntyneensä Ávilassa, on ilmeisesti käynyt kansainvälisen koulun. Taivas selkeni ja jäin ulos lukemaan, Hannu lähti edeltä kämpille. Illalla istuimme vielä aurinkoisella terassilla, tosin tuuli alkoi olla jo viileä. En olisi halunnut syödä enää mitään, mutta lasillisten mukana saimme kinkku- ja tortillasämpylät.

Olisi pitänyt juoda iltakahvi, aamulla heräsin päänsärkyyn. Yllättäen 100 Montaditossa on sunnuntaisin (ja keskiviikkoisin) euronpäivät. Olisimme muutenkin menneet siihen aamukahville, kun sieltä saa pieniä sämpylöitä (pifuto).

Palencia - Valladolid 🛺 + 🚂 🤕🇪🇦

Meillä oli valmiina junaliput Valladolidiin, menimme kuitenkin ajoissa asemalle, kun olimme ensin tyhjentäneet keittiössä mehu- ja jogurttitölkit. Kiitimme henkilökuntaa, huoneemme siivottiin joka päivä ja sain muovikasseja käteeni suihkua varten. Matkalla yritin löytää postilaatikon, mihin tiputtaa Burgosin kortit. Asemalla 5-laiturille pääsy oli eristetty lippusiimoin ja Renfen virkailija kertoi, että ratatyöt estävät täältä eteenpäin pääsyn. Matka alkoikin Renfen bussilla seuraavaan kaupunkiin (Venta de Baños), jossa hetken odottelun jälkeen nousimme yllättävän tyhjään Madridiin menevään junaan. Seuraava pysäkki olikin Valladolid.

Asemalla on infopiste ja tietenkin hain sieltä paperikartan. Tyttö merkkasi siihen juna-aseman, majapaikkamme ja kaikki nähtävyydet; kirkot, luostarit, aukiot, museot, marketit, baari- ja ravintolakeskittymät. Kaikki ovat kävelymatkan päässä, asumme aivan keskustassa eikä tämä onneksi niin iso olekaan, mitä pelkäsimme. Kävimme matkalla (400 metriä) tervetulo-oluilla La Cantina de Recoletosin terassilla, kun kello oli niin vähän. Pääsimme heti majoittumaan Residencia Universitarian 2h-opiskelijasoluun. Molemmille omat sängyt, kaapistot ja kirjoituspöydät. Oma kylppäri ja jääkaappi. Hintaan 186€/3 yötä sisältyy myös aamiainen. Respan tyttö ei tiennyt, missä on postilaatikko tai sairaala. Vaihdoimme kevyemmät vaatteet päälle ja purimme osan tavaroista kaappeihin. Huomasin, että Cantinan listalla oli Caesaria ja palasimme sinne lounaalle. Suosittu paikka! Matkalla löysin sekä postilaatikon että lähisairaalan. Syötyämme kävinkin kysymässä Hospital de Recoletasta, onnistuuko kipsin poistaminen lähipäivänä. Vaksi olisi ohjannut minut pitkään jonoon, mutta sanoin tulevani aamulla uudestaan ja otan dokumentit (ja kirjan) mukaan. Kirja oli repussa nytkin ja menin suureen Campo Grande -puistoon kävelemään ja istuskelemaan. Hannu lähti edeltä kämpille. Kun otin kuvia riikinkukosta, se alkoi pörhistellä minulle perssulkiaan. Riikinkukkoja oli puistossa useita, ainakin yksi vaatimattoman näköinen naaras ja neljä tätä kosiskelevaa urosta. Kun juttelin oraville, yksi yritti kiivetä lahjetta tai kipsiä myöten syliin. Voi ystäväpieni, pähkinät jäivät rinkkaan, ehkä sitten huomenna!

Palasin kämpille, ruokalassa oli lounasaika viimeisillään. Hissiin tuli kanssani kolme opiskelijapoikaa. Jossain kerroksessa kaksi tyttöä pyrki mukaan, mutta he jäivät odottamaan seuraavaa. Yhdelle pojista tuli kiire avata hissin ovet, mutta tytöt olivat jo menneet. "Guapas chicas", totesin ääneen ja pojat naureskelivat osoittaen ovea avanneesta pojasta "Guapo chico, tambien!"

Suihkun ja pyykinpesun jälkeen huilimme hetken, ennen kuin totesin, etten tullut tänne johonkin opiskelijakämppään makoilemaan. Lähdimme kävelemään kohti Plaza Españaa, mutta kun vilkaisin selkäni takaa nousevia ukkospilviä, kännyimme Calle Gamazolle ja jäimme "irkkupubin" terassille, siinä on tarvittaessa myös varjot ja kotimatka on lyhyt. Hannu sai Ipansa, minulle ei mieleistä olutta löytynyt ja tyydyin paikallistenkin suosimaan Martiniin. Ehdimme kämpille juuri ennen kuin sade lankesi. Illalla kuuntelin Merisään ja katsoin Unelmia Italiassa ihanan 9:n jakson. 

Nyt jää Peijaskin toiseksi! Olen odottanut jo viidettä kuudetta tuntia Hospital Clinico Universitariossa päästäkseni röntgeniin. Ensin traumapolilla, josta minut ohjattiin rakennuksen toiselle puolelle päivystykseen. Kipsin poistosta olen jo menettänyt toivoni. Olisi pitänyt mennä siihen sairaalaan, missä eilen kävin ja luottanut siihen, että kipsi auttaa vähän ja IF paljon. Onneksi on lämmintä, kun takin hiha ei mene tämän päälle. 🤕 Alan pikkuhiljaa epäillä, etteivät kutsu minua, kun kukaan ei osaa englantia. Takanani olevalla penkkirivillä nuori nainen potki jatkuvasti minun penkkirivini metallijalkoja ja nosti välillä omat koipensa viereiselle tyhjälle penkille. Kun tätä oli jatkunut noin 15 kertaa, käännyin ja sanoin selvällä suomenkielellä "Voisitko nyt saatana lopettaa sen potkimisen, por favor!" Heti ymmärsi. Kun vihdoin pääsin (mies)lääkärin vastaanotolle, hän sanoi ettei kädelle tehdä yhtään mitään ennen kuin 20 päivää on kulunut. Tyhmä sairaala! Ei puhdasta sidettä käteen, ei reseptiä särkylääkkeisiin, ei edes sairaalan leimaa vaelluspassiin. 🖕

Kaikesta huolimatta keskiviikko alkoi ja päättyi mukavissa merkeissä. Aamulla menimme alakerran opiskelijaruokalaan, jossa saimme saamillamme korteilla valita niin paljon tarjottavaa kuin halusimme. Tunnetusti buffé on minulle täysin turha, sillä jaksan syödä normit kaksi palaa leipää, jogurtin, mehun ja kaksi kuppia kahvia. Ehkä huomenna vaihdan sahanpurun makuiset paahtoleivät sämpylään ja jogurtin suklaamunkkiin tai churroihin? Maijamyöhäiset saapuivat ruokalaan pyjamat päällä ja hiukset suihkunmärkinä, osa tytöistä oli jo suoriutunut aamiaisesta bleiserit päällä ja meikit viimeisteltyinä. Syötyäni lähdinkin jonottamaan sairaalaan...

Hukkareissuni jälkeen teimme treffit Plaza Mayorille (se Espanjan ensimmäinen, painotti turisti-infon tyttö, sitä ovat matkineet mm. Madrid ja Salamanca). En uskaltanut päivän aikana juoda yhtään vettä mukana olleesta pullosta, ettei tarvinnut käydä vessassa ja jäädä mahdollisesti kuulematta, jos/kun nimeäni kuulutetaan. Ehkä jään tänne ikuisesti kummittelemaan? 👻 Olut siis maistui Saharan kuivuiselle kurkulleni! Matkalla Mayorille ohitin montakin baaria ja ravintolaa, jotka näyttivät poikkeuksellisesti tarjoavan ruokaa vielä ennen viittä. Palasimme hetken matkaa takaisin päin ja jäimme Casa Tinon terdelle syömään talon picantet perunat ja pikkuribsit. Kyllä maistuikin hyvältä! Myös Hannulle joka oli hänkin ollut päivän lähes ilman ruokaa. Sieltä suoriuduimme yliopistolle, kävin pesulla ja hetken huilin jälkeen totesin, että tarvitsen ulkoilmaa. Ja kahvia (eilen kummastelin päänsärkyä, kunnes huomasin, että olin ollut koko päivän ilman suffea). Sadekuuro oli kastanut monen terassin tuolit, jäimme jonkun pikkuplazan viereiselle auringonpaisteiselle terassille kahvittelemaan, kunnes uhkaavat pilvet pakottivat meidät takaisin kämpille. Tulikin aivan mahtava ukonilma, love it! Avasimme Hannun tuoman "vappusiman" ja maistoimme makeita mansikoita. 🍓🥂

Ennen reissua suunnittelin, että teen aurinkotervehdyksiä aina, kun tilaa ja puhdasta lattiaa löytyy. 🧘‍♂️ Sitten menin murtamaan ranteeni. Ehkä on parempi jatkaa syväkyykyillä, rinkalla tai ilman. Se on ihmeellistä, että jalkasäryt loppuivat kuin seinään, kun käsi tuli kipeäksi. Onko siis niin, että kipujen (kuten paheiden) summa on vakio? 

Torstai, vappuaatto. Minulle riittävän aamiaisen (tarjolla ei ollut churroja eikä suklaamunkkeja, vaikka on vappuaatto!) jälkeen lähdin käymään juna-asemalla. Sain pelkällä espanjalla ostettua meille liput huomiseen Ávilaan junaan (yht. 25,40). Sen jälkeen kävelin puiston läpi, näkemättä Hannua. Joku espanjalainen eläkeryhmä pyöri yhden riikinkukon ympärillä saaden sen pörhistelemään, jotta rouvista saatiin kivat kuvat. Ymmärtäisin, jos kyseessä olisi ollut joku alakouluryhmä. Otin suunnaksi katedraalin ja istuin sen hämärään saliin kuuntelemaan nauhoitettua munkkikuoron laulua. Sähköiset kynttilät vain 0,10€ ja tyhjensin hilut lompakosta. Jäin katedraalin hoodeille lukemaan mukana kulkevaa kirjaa. Hannu ilmoitti itsestään ja teimme treffit Plaza Españalle, joka ei olekaan varsinainen aukio vaan eilen ohittamani tori-alue ja baarikatu. Aurinko pilkisteli pilvien raoista ja istuimme oluelle. Vitriinissä ollut lohileipä oli jo myyty, kun harkitsimme jäämistä samaan paikkaan lounaalle. Kävelimme katedraalin hoodeille ja pysähdyimme syömään hyvät leivät (montaditos), ennen kuin palasimme kämpille suihkuun ja huilimaan. Hannu poikkesi kauppaan ostamaan toivomani rosén, minä tapasin hississä kaksi portugalia puhuvaa neitosta; toinen Lissabonista, toinen Brasiliasta. Taitavat kaikki nuoret olla täällä Erasmus-vaihdossa. 

En arvannut nukahtaa, kun pelkäsin hyvän sään menevän hukkaan. Ehdotin aperitiivejä, ja istuimme läheisen "irkkupubin" terassille. Jotain kai oli vielä syötävä, mutta ruokaa olisi tarjolla vasta kahdeksalta. Olin ajatellut, että kävelisimme joenvarteen, mutta Hannu on lonkkavaivoineen niin hidas, että päädyimme ensimmäisen päivän kantikseen Cantina de Recoletosiin syömään tapaksia, Espanjan "nakit ja perunasalaatit". Joimme iltakahvit samassa paikassa ja palasimme kämpille pakkaamaan ja lukemaan. Siinähän se vappuaatto sujuikin mukavasti. Huomenna meitä odottaa ah niin tuttu ja ihana Ávila!

Kun illalla jätin arvioitani varaamistani majoituspaikoista, yritin muistaa kiittää niitä kaikkia majoittajia, jotka olivat kaikin tavoin tarjonneet apua, kun sitä tarvitsin. 💓

Huhtikuun kirjoja;

Gil Courtemanche "Kigalin sunnuntait". Onhan se aivan hirveää lukea näin hienolla reissulla näin hirveää tarinaa, joka kaiken lisäksi on totta. Ruandan sisällissota 04/1994.

Palencia 🚌🇪🇦

Emme saaneet millään konstilla varattua etukäteen bussilippuja Burgosista Palenciaan. Eilen joku bussiasemalla tiesi kertoa, etteivät Alsan bussit mene Palenciaan, tänään aseman infon nainen sanoi, että sinne ei mene busseja lauantaina. Hannulla oli taas kamala kiire lähteä asemalle, hyvä kun ehdin tehdä meille aamiaisen, siistiä paikat ja pakata omat tavarani (maalarinteippirulla löytyi yllättäen Hannun toiletlaukusta). Olimme bussiasemalla tuntia aikaisemmin, ennen kuin Alsan bussi lähtisi Valladolidiin (olimme varautuneet jo palaamaan sieltä jollain konstilla Palenciaan). Ostin liput automaatista ja menimme ulos kahville. Kun bussi saapui, kävimme kysymässä, voiko se jättää meidät Palenciaan. Tottakai! Itse asiassa siellä tuli parikin bussin kyytiin. Matkalla katsoin VOF:in seuraavan jakson. Kaupungissa poliisit vartioivat liikenneympyröissä ja osa kaduista oli suljettu. Taas oli joku hyväntekeväisyysjuoksu menossa. Huh, sanoi hän, kun auttoi rinkan selkääni. Hah, sanoin minä, joka olin yksin kantanut sitä jo lähes kuukauden. 

Minulla oli majapaikka hieman hukassa, sillä etsin Maps.meellä Hostal Aldaa, Hannu puolestaan Hotel Aldaa. Teimme noin kilometrin turhan lenkin, siitäkös hän hikisenä kilahti, vaikka kirjauduimme hotelliin tuntia ennen virallista check-inniä! Kävimme suihkussa ja jalkauduimme kaduille. 

Kantabaariksi muodostui Bar Alaska (meille BarAlaska), jossa taisimme poiketa ensimmäisenä päivänä kolmekin kertaa. Kävelykadulla oli taas meneillään joku hyväntekeväisyysjuoksu, jota paidoista päätellen paikallinen poliisilaitos sponsoroi. Palasimme kaupan kautta hotelliin päikkäreille. Iltadrinksut otimme BarAlaskan terassilla, jossa saimme paikat vanhan herran pöydässä. Hän taas uteliaana kyseli käteni kohtaloa. Sama juoksuporukka, joka päivällä istui terassilla, näytti päät pyörryksissä jatkavan iltaa. Ja vessaan on tosi tiukat kierreportaat!

Palasimme hotelliin ja sen keittiöön, jossa paistoin tuoreet, kapeat vihreät parsat pannulla voissa, suolassa ja sitruunamehussa. Sen lisäksi ei tarvittu kuin siemenleipää ja hyvää valkkaria.

Sunnuntaina ei ollut mihinkään kiire, Día aukeaisi vasta 9.30. Hannu haki minulle empanadan ja itselleen tietenkin jonkun pizzaleivän. Kahvia olisi ollut keittiön automaatissa, mutta jätimme molemmat kahvin juomisen johonkin kahvilaan. Lähdimme omille kävelyillemme, minä katedraalin kautta joenrantaan, Hannu juna-asemalle selvittämään seuraavaa siirtymää. Istuin Café Solin aurinkoiselle terassille maitokahville, pyysin myös lasin vettä, sillä olin unohtanut juomapulloni hotelliin. Samalla luin mukana kulkevaa pokkaria. Niin kaunis kaupunki, tämäkin! Ja täällä kuuluu klak, klak, klak; haikaroita kirkkojen katoilla.

Treffit teimme puoliltapäivin BarAlaskan hoodeille. Se on näin sunnuntaina suljettu, poikkesimme jo löytämilleni baari/ravintolakaduille ja istuimme lenkkioluelle yhdelle aurinkoiselle terdelle. Hetikös henkilökunta laski varjon alas! Kerroin, että olemme Suomesta. Haa, haluatte aurinkoa! Ja nosti sähköisesti varjon pois auringon edestä.

Olin bongannut Maria Cristinan (hotelliravintolan) ja menimme sinne lounaalle. Molemmille pihvit, leipäkori, pullot vettä ja viiniä ja kahvit yht. 26,50. Tiedä sitten, mistä se 50 senttiä tuli, mutta varsin kohtuullista kahdelta. Halusin vielä aurinkoon istumaan ja lukemaan, Hannu lähti hotelliin pyykinpesuun. Istuin hetken katedraalin aukiolla lukemassa ja palasin hotelliin suihkuun. Oikeastiko tuo haluaa, että halkaisen kalloni, kun jättää huuhtomatta ammeesta saippuavedet? Tuskin, mutta joskus/usein tuntuu, että pärjäisin paljon paremmin ilman miestä. 🤔 Ja minun olisi pitänyt pyytää anteeksi, kun menin kritisoimaan hänen käyttäytymistään! What???

Kävimme päikkäreitten jälkeen aperitiiveilla katedraalin aukion baarissa. Ukkonen rymisteli ympärillä, taivas ei kuitenkaan laskenut sadetta päällemme. Kun  palasimme hotelliin, paistoin loput parsat ja leivät pannulla, samalla kuuntelimme Paco de Lucian flamencokitarointia puhelimesta. Tänäänkin tuli otettua paljon kuvia. Harmi, ettei blog.spot anna enää lisätä niitä blogiini.

Maanantaina varasin junaliput tiistaille Valladolidiin. Toivottavasti lähtöasema on Norte, se on tuossa ihan hoodeilla (ei mainita lipuissa). Olin valvonut lähes koko yön kipeän käteni takia, ehkä olen rasittanut sitä kuitenkin liikaa? Aamiaiseksi sai riittää juotava jogurtti ja tuoremehu, ennen kuin lähdimme omille kävelyillemme. Kävin tsekkaamassa juna-aseman. Puiston läpi kävellessäni ihmettelin paikoitellen olevia märkiä kohtia maassa, kunnes tajusin, että lampun näköisistä tolpista tuli aika ajoin vesisuihku. Puluilla on puiston laidalla oma tornimökkinsä. Sunnuntaina kävelin joenvartta, tänään radanvartta. Istuin kahvilan terassille aamukahville, kerrankin oli tarpeeksi pieni bocadillo, oikeastaan croissant. Sain tarpeeksi pakokaasuista ja poikkesin pitkälle suoralle, jonka varrella on Keskuspuisto. Istuin välillä lukemaan ja yritin kipsatulla kädellä kirjoittaa kortteja. Tuli ihan harakanvarpaita. Sitten kun yrität etsiä tupakkikauppaa (postimerkkejä), niitä ei näy missään!

Teimme treffit kävelykadun Monkey Bariin, joka oli Hannulta hukassa, vaikka sen terassilla söimme toissapäivän lounasleivät (kävelykadun ainoa terassi BarAlaskan lisäksi). Terassille ei tarjoiltu, enkä uskaltanut jättää ainoaa aurinkoista pöytää tyhjäksi, olinhan pukenut shortsihameen päälleni, joten kieli kitalaessa odotin häntä saapuvaksi. Olin jo aiemmin rekisteröinyt Casa de la Sepia y el Pulpon ja kävelimme katsomaan sen menú del dían (18€). En todellakaan halunnut syödä koko menúta, minulle riitti alkuruuissa oleva erinomainen lohi-bacalausalaatti, Hannu valitsi pääruan; solomillo roquefortsoosilla ja raneilla. Tähän ei kuulunut viinipulloa, vaan toinen lasillinen laskutettiin erikseen, ilmeisesti myös espressoni (yht. 26€). Kotimatkalla tarjosin digestiivit BarAlaskassa, niiden kylkeen tuli pikkupintxot. Sovimme, ettemme enää illalla lähde enää mihinkään, vilkutin kipsikädelläni kuninkaalliset heipat, Hannu haki Díasta iltaviinin keittiön jääkaappiin. Suihkun jälkeen ei tullut uni, kuuntelin avoimesta ikkunasta ukkosen ryminää ja sateen ropinaa. Täytin pahvimukit Pirkkapähkinöillä ja kuivatuilla hedelmillä. Kirjoitin loput kortit, joihin olin löytänyt merkit kävelykadun tupakkikaupasta. Lueskelimme ja kuuntelimme musiikkia. Katsoin Summit Suomen 9:nen jakson. Ai kamala, Norte on todellakin siihen verrattuna piis of Kake Randelin!

Burgos 🤕

Nyt ei kuvien lisääminen jostain syystä onnistu, mutta täällä olen! Pakkasin aamulla rinkkani valmiiksi ja kävin Plaza del Reylla aamiaisella. Palattuani isäntä oli respassa ja hän katsoi minulle bussiaikataulut Torrelavegaan ja sieltä Burgosiin. Torrelavegan bussiasema on vanhastaan tuttu, siellä on käyty usein kääntymässä ja sen siistissä vessassa. Bussi saapui Burgosiin puoli kahdelta, kolmen tunnin matkalla oli kerrankin aikaa (ja yhteys) jatkaa VOF:n katselua. Hannu ilmoitti Finskin lennon Madridiin olevan myöhässä, toivottavasti hän kuitenkin ehtii iltabussiin.

Burgos on juuri niin ihana kaupunki kuin muistinkin! Isäntämme David oli jo kirjannut tiedot passeistamme, mutta meidän piti vielä allekirjoittaa ne jollain sovelluksella. Se tarjosi ensin Hannun tietoja, laitoin Davidille viestin, että ukko tulee vasta puoliltaöin. Hän lupasi päästää minut asuntoon etänä, kun olen ovella. Kävin ensin syömässä La Jamadan teryakikanat, ettei vatsa tule kipeäksi kaikista kipulääkkeistä. Kun seisoin rakennuksen ulkopuolella, kuului vain surinaa ja työnsin oven auki. Samoin kävi asunnon oven takana; klik, klik ja olin sisällä. Varsinainen robotti-David! Sisällä odotti nippu avaimia. Kodikas pieni kulmahuoneisto vanhan kaupungin ytimessä. Pikkuinen keittiö, kiva kylppäri ja pyykinpesukone. Molemmille omat ranskalaiset parvekkeet, riisuinkin heti vaelluskenkäni toiselle tuulettumaan, illalla ripustin kaiteelle ledivaloni. Purin rinkasta vaatteita henkariin ja lähdin tutustumaan lähinurkkiin. Pitkälle ei tarvitse mennä, jos baareissa haluaa käydä. Katedraali on niin lähellä, että kävelin sen aukiolle ottamaan kuvan ryytyneestä vaeltajapatsaasta, jonka kanssa minäkin poseerasin Camino Francésilla. Kävin kahvilla ja olisin mennyt Díaan, mutta kaikki kaupat olivat kiinni siestan ajan. Kävin pikasuihkussa kättäni varoen ja huilailin hetken. Díat olivat avoinna, hain lähimmästä ilta- ja aamupalaa. Vein ostokset kämpille ja menin lähibaariimme La Cantinaan, jossa ei 43:sta tunneta. Tilasin lasillisen viiniä ja anjovispintxon. Ulkopöydät olivat täynnä ja istuin sisälle kahden vanhemman naisen pöytään. Toisen isoäidin puhelin soi "Olen Cantinassa" ja hetken kuluttua nuoripari saapui poikansa kanssa. Vaihdettiin kuulumiset ja taas voivoteltiin kättäni. Ihania ihmisiä!

Hannu myöhästyi iltabussista, odottelen hänen saapuvan kolmen jälkeen. Saapui ryytyneenä ennen neljää, löysi minut parvekkeelle ripustamieni ledivalojen avulla.

Nukuimme muutaman tunnin ja tein meille aamupalan (ilman kahvia). Töitä, töitä, vaikka sitten käsi paketissa! Avasimme skumpan, joka oli lähes jäässä kun joku oli kääntänyt jääkaapin nupin kaakkoon. Aamupäivällä kävimme aurinkoisella terassilla kahvilla ja hain katedraalista viimeisen leiman vaelluspassiini. Apteekista ostin reseptillä 40 kpl ibubrofeenia hintaan 1,97€. Nythän noita riittää!

Istuimme yhdelle lähiterdelle, naapuripöydässä istui Camino Francésin vaeltajia, joiden kanssa juutuin juttelemaan, ennen kuin hain meille sisältä oluet ja pintxot. Taas joku pyhimystenpäivä! Díat olivat kaikki kiinni, laitoimme kämpillä kaikki tummat pyykit koneeseen ja Hannu lähti Carrefouriin hakemaan mehua ja skumpan aamuksi. Nukuimme päikkärit ja pyöritin koneessa vielä vaaleat pyykit. La Cantina aukesi ja kävimme terdellä nauttimassa parit pintxot ja viinit. Riitta ehdotti treffejä (heidän kotimatkallaan Suomeen) jossain motarin varrella, mutta emme halunneet enää lähteä mihinkään.

Illalla satoi vettä ja sade jatkui perjantaina. Mikähän pyhä tänään sulkee kaupat? Olin pyytänyt Hannua tuomaan maalarinteipin mukanaan helpottamaan suihkussa käyntiä (sen hän kyllä muisti, mutta unohti yhteisen pankkikorttimme kotiin). Pyysin Davidilta lisää roskapusseja, kun käytössä oli yksi ainoa. Tyttö toi niitä, mutta emme löytäneet maalarinteippiä enää mistään, niin hyvin olin laittanut sen talteen! No, Hannu solmi roskispussin kipsin ympärille ja kävin suihkussa.

Söimme rauhassa aamiaisen ja odotimme taivaan kirkastuvan. Kävelimme katedraalille päin ja löysimme kivan kahvittelupaikan. Jatkoimme bussiasemalle, mutta sieltä ei saanut ostettua lippuja Palenciaan, ei myöskään netistä. Kummallista! Halusin näyttää Hannulle alberguen, jossa Camino Francésilla majoituin ja hetken harhailun jälkeen se löytyikin. Jäimme viereiselle aukiolle syömään patatas bravakset ja mustekalat. Ja koska on perjantai, baarikaduilla pörräsi taas polttariporukoita. Kotimatkalla pysähdyimme jo tutuksi tulleen kahvilan terdelle digestiiveille. Ehkä kipsini houkuttelemana kohdalle pysähtyi iloinen etelä-korealainen Sunny ja vaihdoimme camino-kokemuksia.

Palasimme kämpille nukkumaan päikkärit. Olin todennut, ettei meidän tarvitse enää illalla lähteä mihinkään, vaan teen meille parmesanimunakkaan (harmi kun en pyytänyt Hannua tuomaan supparirouhetta). Kuuden jälkeen alkoi kuitenkin kuulua niin mukava pörinä alapuolella olevasta La Cantinasta, että puimme päälle ja menimme terdelle. Ei kai Hannu turhaan tuonut minulle lempitunikaani? Aikamme ulkona istuttuamme alkoi sisällä vitriini täyttyä ihanista pintxoista ja haimme kumpikin omamme. Voihan ne munat paistaa aamullakin!

Hospital de Sierrallana

Kyselin Duoccarin tyypeiltä neuvoa ja täällä ollaan! Lähdin aamupäivällä vain kahvin juotuani kävelemään kohti Sierrallanaa (4,5 km), mutta jäin kylän ulkopuolella yhdelle levennykselle liftaamaan. 74v Sergio keräsi minut kyytiinsä ja vei minut päivystyksen ovelle asti. Hän kertoi olleensa töissä tässä Peijaksen kokoisessa sairaalassa. Istuin eri odotussaleissa, kävin haastattelussa, sitten röntgenissä ja lopulta jonotin toimenpidehuoneeseen. Kaveri totesi viestillä, ettei minua kai muuten saa pysymään aloillani. Saakohan täältä jostain leiman vaelluspassiin? Tai ruokaa, en ehtinyt syödä aamulla mitään. Sosekeittoa osastoilla? Huvitti, kun minua kutsuttiin joka paikkaan kahdella etunimelläni. Olettivat tietenkin, että toinen etunimeni on ensimmäinen sukunimeni, kuten täällä on tapana.

Vai että pieni paketti! Pari tuntia odotettuani pääsin kipsattavaksi ja siinähän meni koko käsivarsi pakettiin. Nyt tuleekin hienot rusketusrajat! Pyysin leimaa ja tädit tekivät töitä, kunnes löysivät jostain toimistosta sairaalan leimasimen. Vaelluspassini kiersi kädestä käteen. Tätä leimaa ei (toivottavasti!) monella ole.

Tädit tilasivat minulle taksin ja vilkuttivat vastaanottotiskin lasin takaa, kun poistuin sairaalasta. Jäin kyydistä Aracelin lähellä ja kuski lähetti kuitin sähköpostiini. Ehkä vakuutus korvaa sen, jos vielä tulee lisäkuluja? Sairaalakäynti hoitui EU-Kelakortilla.

Kävin huoneessani vessassa, ennen kuin lähdin lounaalle. Henkilökunta kokoontui taas voivottelemaan kättäni ja lupasi auttaa tarvittaessa. Kävelin luostarin lähellä olevaan Casa Cossioon ja tilasin jotain helposti vasurilla syötävää; pasta-kanakeittoa ja (ensimmäiset!) sardiinit salaatilla. Ruokaa odotellessa juttelin australiaistrion kanssa, vanhempi rouva oli jo aiemmin kävellyt alkupään Irunista, tällä kerralla hän jatkoi Santanderista alkaen nuorenparin kanssa.

Tiesin hollantilaisdaamien saapuvan tänään Santillanaan ja siinähän nuo seisoivat aukiolla, kun tulin maksamasta laskuani. Otettiin yhteiskuvat ja todettiin, että ehkä tapaamme vielä illalla. Kävelin Arcanseliin ja Coral teippasi käteni muovikassiin. Suihkun jälkeen tuntui, etten ehkä sittenkään jaksa enää lähteä mihinkään. Coral lupasi selvittää minulle huomiset bussiyhteydet Burgosiin. Oli vähän kummallinen ilma, toivottavasti yöksi tulee ukkonen.

Santillana del Mar, lepopäivä

Oli hiljaista, kunnes vieressä oleva tietyömaa pärähti kahdeksalta käyntiin. Kävin suihkussa, jossa lopultakin tuli lämmintä vettä. Oikeastaan kuumaa tai kylmää, säätäminen oli hiuksenhienoa.

Ja taas mennään! Tosin sandaalit jalassa ja vain päivälenkin verran. Hollantilainen vaelluskaverini Margot (Via de la Plata 2023) vaeltaa parhaillaan Primitivoa ja sanoo senkin olevan kovin vuoristoinen.

On se kaunis!

Olohuoneeni Posada Aracelissa.

Santillana oli aamupäivällä rauhallinen, vielä ei ollut tietoakaan päiväturisteista ja baaritkin olivat kiinni. Ainoa auki oleva, minkä löysin oli Plaza del Reyllä sijaitseva kahvilabaari. Ja taas valkoista leipää! Pollet saivat toisen puolikkaan. 

Hollantilaisdaamit majoittuvat ilmeisesti tähän luostariin huomenna. Minä olen tyytyväinen omaan, kauniiseen huoneeseeni. Pitäkää luostarinne, dui dui!

Kylä on isompi mitä muistinkaan. Luultavasti asuimme maaseudulla toisella puolella Plaza del Reytä, kun niin usein jumituimme sen ravintolaan. Nyt asun toisella puolella, vain puisto erottaa majapaikkani aukiosta.

Lähdin kävelemään kylän kujia, hetken seurasin caminomerkkejä, vein leivänpalan hevosille ja kävin kämpillä vaihtamassa vielä kevyemmät vaatteet.

Que blancos! Ensimmäinen päivä shortsihameessa. Pusikoissa, nokkosissa ja mudassa oli pakko vaeltaa pitkissä housuissa.

Nyt en aio missata lounasaikaa, mutta kello oli niin vähän, että otin tietoisen riskin ja jäin ap(eritiiville)pelsiinimehulle luostarin aukiolle. Vain varjossa olevia pöytiä oli vapaana, tungin itseni kahden italialaisvaeltajan aurinkoiseen pöytään.

Kolme viikkoa Camino del Nortella ja vihdoin sain hyvän menú del dían (20€). Jätin tippiä ja lähetin suukot keittiöön. La Viga. Palasin Araceliin ja siellähän ne italiaanot jonottivat sisäänpääsyä.

Voi näitä! Emäntäni Coral oli vaihtanut pyyhkeet ja siivonnut huoneeni, vaikka eilen sanoin, ettei todellakaan tarvitse. En malttanut nukkua päikkäreitä (tietyö jatkui ikkunani takana), vaan menin kauniiseen puutarhaan lukemaan, samalla kuuntelin Areenasta maanantai-illan musiikkiohjelmaa. Jumppasin kättäni samoilla ohjeilla kuin syksyllä 2024, kun solisluuni murtui. Myöhemmin ilahdutin Coralia laittamalla Dubrovnikin korallikorvikset, kun lähdin ulos. Jäin yhdelle vielä aurinkoiselle aukiolle päivittämään blogia. Kun palasin Araceliin, isäntä vuorostaan kyseli käteni vointia ja nyt keskusteluun vedettiin jo anoppikin mukaan. Kukaan ei puhu englantia, joten joudun kaivamaan aivoistani kauan sitten oppimani espanjankielen sanat. Madre mia!

Santa Cruz de Bezana - Puente San Miguel - Santillana del Mar 8 km (loput junalla)

En syönyt enää illalla mitään ja se taisi huonontaa yöunia. Oli hiljaista, lämmintä ja junatkin lopettivat kulkemisen yöksi.

Rankin vaellus ever ja olen selvinnyt kahdella pienellä rakkulalla varpaissa. Enkä taida menettää yhtään kynttä! 

Kävin alakerran baarissa aamiaisella, respa kiikutti minulle juna-aikataulun Torrelavegaan ja kopion kartasta, jos haluan kävellä loppumatkan Santillanaan. Pakattuani hän vielä saattoi minut risteykseen, mistä näkyy juna-asema. Luultavasti olisin itsekseni lähtenyt taas väärään suuntaan. Sähläsin automaatilla ja juna lähti nenäni edestä, tyypillistä! Odotin tunnin seuraavaa Pekka Lainetta kuunnellen. Aurinko alkoi paistaa ja kuivatti yöllisen sateen jäljet.

Jäin junan kyydistä Puente San Miguelin asemalla ja kävin kauniissa kappelissa, mutta en saanut sieltä leimaa.

Kappelin kirkonkellot soivat lähettäen porukkaa solidaarisuuskävelylle. Johan nyt, saanko noin paljon porukkaa seurakseni, ehdin jo ajatella, mutta he tekivätkin vain jonkun kierroksen kylällä, ja jatkoin ylämäkeen yksinäistä taivallustani.

Saavuin Santillanaan ja jäin kylän laidalle "viilentämään kättäni" ja kostuttamaan kurkkuani. Kaadoin turhat vedet pois juomapullostani puun juurelle. Vilkaisin Mapsia, majapaikkani Posada Araceli sijaitsi vajaan 300 metrin päässä.

Aah, saanko jäädä tänne? Viehättävä pariskunta vastaanotti minut ja he kysyivät heti, haluanko jäitä kättäni varten. Teillä on niin kylmät vedet, että se kyllä riittää, vastasin. Sain heti huoneeni, joka ei ollutkaan kattohuone, kuten olin kuvista päätellyt. Tilava 2hh kauniilla kylppärillä, kelpaa! Ei olisi kannattanut heittää huulta kylmästä vedestä, suihkusta tuli aivan jääkylmää vettä, lavuaarin hanasta kyllä lämmintä. Onneksi ei ollut tarvetta hiusten pesulle. 

Vaihdettuani kevyempiin vaatteisiin lähdin kävelemään kylille. Vaikka olen ollut täällä ennenkin, olin täysin poissa kartalta. Yritin etsiä aukiota, jonka laidalla viime kerralla söimme hyvin ja joimme iltakahveja, en löytänyt sitä enää. Ehkä pizzeria on lopettanut? Tapasin uudelleen pariskunnan, joka kulkee caminolla koira mukanaan. Harmi, etten ottanut heistä kuvaa, tuskin tapaamme enää.

Vastaani käveli vanha, aasialainen mies rinkka selässään, hän kysyi minulta tietä albergueen. Katsoin karttasovelluksesta suunnan ja näytin katukivetyksessä olevaa camino-merkkiä; noita kun seuraat, pääset perille.

Mahtuisiko rinkkaan pari purkkia? Lueskelin ravintoloiden listoja; lähes jokainen tarjosi menú del díaa, yhdestä saisi pinsa-pizzoja. Valitsemani ravintolan terassille oli jonoa, kävin aperitiivilla ja kun tulin takaisin, keittiö oli mennyt kiinni. Joka ikisessä paikassa! Kun päiväretkeläiset poistuivat busseineen, kaikki paikat suljettiin.

Yhdessä baarissa sai vielä pintxoja, söin yhden chorizolla. Onko mikään ihme, että alkaa jo punainen liha kyllästyttää? Tai menú del díat? Valkoinen leipä ja mitkä tahansa mauttomat ruuat? Huomasin vieressä etsimäni pizzerian, ei aukion vaan parkkipaikan vieressä. Tai onhan se oikeasti aukio, Plaza del Rey.

Nukuin päikkärit ja lähdin syömään. Netistä huomasin, että täällä on ainakin yksi (kaksi) herkkukauppaa, joka menee kahdeksalta kiinni. Taas tuli kiire! Minulla on jääkaappi, mutta ei korkkiruuvia. Pizzeria Bitiniassa törmäsin Angeliin, siellähän tämä taas lirkutteli nuorten naisten kanssa. Ulkona alkoi olla jo viileää, tilasin kana-rucolapizzan ja istuin sisälle baarijakkaralle. Tyttö toi laskun ja pizzan pahvilaatikossa, sanoin että haluan syödä sen täällä, mutta en ulkona. En tiennyt, että tämä oli vain "odotustila", ravintolasali oli piilossa sivummalla. Pizzani ehti jo jäähtyä, kun sitä siirreltiin eestaas, nyt lautaselle. Hyvää oli, mutta taas ihan liikaa yksin syödä. 

Eikö tämä nyt olekin ihanaa? Posada Araceli.