Caldas de Reis - Padrón 21 km

Majapaikkamme sijaitsi ajotien varrella, eikä ikkunoissa tainnut olla mitään eristeitä. Jo viiden jälkeen alkoi autoja kulkea ohitse ja välillä tuntui kylmältä, kun ikkunoista veti. Tälle päivälle luvattiin 90% sadetta, puin päälleni pitkät housut ja juoksutakin. Kadut olivat vielä kuivia, kun puoli kahdeksalta liityin vaeltajien jonoon. Kaupungin ulkopuolelle päästyäni ripotteli vähän vettä ja vedin sadesuojan rinkan päälle. Ripottelu loppui lähes samantien.

Toinen maisemiltaan kaunis kävelypäivä heti perään, enkä kastunut lainkaan. Linnut visersivät ja eukalyptuspuu tuoksui.

Ensimmäinen baari oli niin täynnä, etten mahtunut sisälle. Jatkoin seuraavaan ja sain ulos pöytäseuraksi amerikkalaisen (Etelä-Koreasta) Erican, jonka olen ohittanut usein. Hän oli aloittanut tämän ensimmäisen caminonsa Lissabonista, mutta todennut alun hankalaksi, siirtynyt bussilla Portoon ja jatkanut sieltä Camino da Costalia. Erica sanoi kävelevänsä loppuun asti vaikka mikä olisi, sillä tämä jää hänen ainoaksi caminokseen, niin kamalaa on. Älä sano! lohdutin. Ensi vuonna tulet uudelleen.

Tilasin itselleni pocadillo pequenon, näkisitpä ne isot!

Caminoreitti kulki välillä lähellä 550-tietä, kurvaten sitten takaisin metsän hiljaisuuteen. Fillaristit huristelivat alamäet täysillä ja huusivat rinnakkain kulkevia vaeltajia väistämään.

Kun Padróniin oli noin kahdeksan kilometriä, pysähdyin oluelle tutulle terassille. Pyhä paikka; kirkko ja hautausmaa tien toisella puolella. Yksi pariskunta tervehti minua ja nainen tuli kertomaan, että he näkivät minut eilen. Minä näin satoja ihmisiä, useimmat selkäpuolelta.

 

 

Saavuin Padróniin teollisuusalueen kautta. En vielä tarkistanut alberguen sijaintia, sillä taivas oli synkistynyt ja aioin taas syödä ennen majoittumista. Pirjo oli jo saapunut Padróniin bussilla ja päässyt albergueen.

Heti, kun istuin sisälle O Santiaguinoon, ulkona alkoi sataa. Pian paikka täyttyi muistakin vaeltajista. Padrónin kuvat jäävät nyt sateen vuoksi ottamatta, mutta onhan noita ennestään jo kahdelta käynniltä. Kävelin takaisin kauppahallin ja teollisuusalueen suuntaan ja löysin Albergue O Pedrónin. Pirjo istui oleskelutilassa juttelemassa muiden kanssa. Minä painuin suihkuun ja pyykille. Ne eivät kyllä ikinä kuivu tässä säässä! Kuorsasin hetken yläpedissä, ennen kuin lähdin Pirjon seuraksi etsimään auki olevaa ruokapaikkaa (useimmissa keittiö aukeaa vasta seitsemältä tai kahdeksalta). Otin ensimmäisen kerran sadeviitan käyttööni. Pirjo jäi ensimmäiseen baariin syömään, minä menin seuraavaan tintoveranolle. Hetken kuluttua hän tuli kertomaan, ettei saanut lainkaan palvelua (olisi heiluttanut kävelysauvojaan!) ja lähti etsimään kauppaa. Minä jäin päivittämään blogia, sade jatkui aina vain.

Tämän alberguen yläpeti on siitä huono, että laita puuttuu toiselta puolelta ja ylös/alas kiivetessä otteen saa vain yhdellä kädellä. Miten mahtaa käydä?

Pontevedra - Barros - Caldas de Reis 23 km

Ensimmäisten lähtijöiden herätys soi puoli kuudelta. Puoli seitsemältä kävin aamupesulla ja seitsemän jälkeen laitoin dormiin valot. Suurin osa oli kuitenkin jo pakkaamassa, loput voivat jatkaa uniaan omien verhojensa takana. Tälle päivälle oli luvattu 50% sadetta, puin päälleni takin ja pitkät housut, kun lähdin liikkeelle.

Päivän hyvän työn sain suoritettua heti aamusta, kun pysähdyin kaupungin laidalle aamukahville ja joku koditon filtti kainalossaan kysyi, voinko tarjota hänelle kahvin. Poque no! sanoin ja mies lähti kiitellen jatkamaan matkaansa kahvimuki mukanaan. Omani join terassilla istuen, oli kuitenkin lämmintä ja hetken kuluttua riisuinkin takkini, ennen kuin se hikoontuisi. Ohitin naisen, jonka olen nähnyt aiempinakin päivinä. Oli jotenkin skandinaavin näköinen ja oli pakko kysyä, mistä hän on kotoisin. No Espoosta!

Alkoi ehkä tämän caminon kaunein osuus, jonka olen jo kävellyt kahteen kertaan (kerran "väärään" suuntaan). Metsäisellä reitillä linnut lauloivat ja juokseva vesi solisi vieressä.

Barrosissa pysähdyin aamiaiselle ja kävin pienessä kappelissa. Porukkaa oli tosi paljon liikkeellä, niin kävellen kuin pyöräillenkin. Olisin mielelläni syönyt mustekalaa pienenä tapaksena, mutta sitä saadakseen kello oli aivan liian vähän.

Onneksi jotkut viininviljelijät ovat antaneet luvan tehdä caminoreitin tarhojensa läpi. Silti monet (aasialaiset) kulkivat vilkkaan ajotien laitaa puhelimesta karttaa seuraten. Puolenpäivän jälkeen pidin juomatauon jonkun alberguen ravintolan terassilla.

Saavuin hyvissä ajoin Caldas de Reisiin ja lähetin Pirjolle kuvan joenvarren ravintolasta. Pian tämä kopistelikin paikalle kävelysauvoillaan ja tilasimme menu del díat.

Pääsimme majoittumaan siistiin ja mukavaan privaattihuoneeseemme 41€/yö (omalla pyyhkeellä ja makuupussilla on ollut vähän käyttöä tällä caminolla). Kävin suihkussa ja pesin vähän pyykkiä, jotka ripustin kattoterassille. Olin ajatellut päikkäreitä, mutta aika kului lauantain majoituksen etsimiseen. Suunnitelmassani varasin kaksi päivää Padronista Santiagoon kävelyyn, että voimme lopussa vähän himmailla. Enhän etukäteen voinut tietää, että Pirjo joutuu siirtymään välimatkat julkisilla. Kaikki majoitukset ovat täyteen varattuja, myös se, jonne pyysimme emäntäämme soittamaan puolestamme. Pirjo löysi googlettamalla Casa Carolinan, joka sijaitsee kymmenen kilometriä ennen Santiagoa. Hän soitti sinne ja sai varattua meille huoneen (65€ aamiaisilla). Nyt meillä on kaikki yhteisen loppumatkan majoitukset varattuina.

Kävimme Santo Tomás -kirkossa hakemassa leimat passeihin. Siellä oli juuri messu alkamassa ja ulkona alkoi sataa, joten jäimme kuuntelemaan naisen (ei edes pappia!) puhetta "Santa Maria, madre mios..." johon seurakunta vastasi pitkästi ulkoa opittua litaniaa. Menimme sateen suojaan läheiseen baariin brandykahveille ja Pirjo piti irkkumiehille luennon Suomen sotahistoriasta.

Kävimme lähikaupassa, mutta poistuimme tyhjin käsin (meillä ei ole jääkaappia käytössä). Tapaksia teki mieli ja menimme kulman taakse toiseen meluisaan baariin, jossa tarjoilija hätisti miesasiakkaan pois pöydästä, jotta me pääsimme istumaan. Pirjon kävelysauvoilla on taikavoimat, joilla liikennekin pysähtyy. Tilasimme hyvän juustosalaatin marjavinegretillä ja grillatut mustekalat. Tarjoilija pyysi meitä kuittaamaan käyntimme vieraskirjaan.

Redondela - Arcade - Pontevedra 24 km

Dormimme pysyi pimeänä aamuun asti, vain yksi italialainen mies lähti kuuden hoodeilla jatkamaan matkaansa (ja jätti laukkunsa muiden kuljetettavaksi). Puoli seitsemältä kävin aamupesulla ja menin keittiöön hoitamaan jalkani. Seitsemän jälkeen uskalsin jo availla parvekkeen luukkuja ja -ovia, kun suurin osa oli kuitenkin hereillä. Poistuin kaupungista caminomerkkien ohjaamana. Jonon jatkoksi, sillä nyt oli paljon vaeltajia liikkeellä.

Päivän ensimmäiset ylämäet puhkuttuani pysähdyin aamiaiselle. Reissun ensimmäiset churrot con chocolate. Sen jälkeen alkoikin varsinainen ylämäki, joka oli porautunut mieleeni.

Reitti jatkui mukavaa metsätietä. Pahin mäki oli peräti 15%:n nousua.

Lopulta alkoi laskeutuminen Arcaden kylään, jossa pysähdyin toiselle aamiaiselle. Kyltti valehtelee, sillä tästä on Santiagoon vielä noin 80 kilometriä (caminoa kävellen).

Viime kerralla jäin sillan jälkeen pieneen kahvilaan pystykahville, nyt sitä ei enää ollut. Siitä reitti jatkui nousujohteisesti kaunista kylätietä päätyen metsään.

Tutun muistomerkin kohdalle nuoripari oli rakentamassa kahvilaa. Heidän kaksi pientä koiraansa tervehtivät vapaina kaikkia vaeltajia rapsutuksia kerjäten. Seuraavaan puskabaariin ei ollutkaan pitkä kävelymatka.

Alas laskeuduttuani hain pienestä kappelista leiman vaelluspassiini. Eteen tuli valintatehtävä ja suuntasin samalle metsäreitille kuin viimeksi, silloin se oli sateen jäljiltä kurainen ja vetinen. Joku soitti metsässä säkkipillillä irkkusävelmiä.

Saavuin Pontevedraan ja jäin ensimmäiselle terassille lenkkioluelle. Pirjo oli jo päässyt majoittumaan Hostel Nacamaan (20€/hlö).

Suunnistin kohti kinkkiravintolaa, mutta sitä ennen kohdalle osui pilgrim menú 12€ ja kurvasin sisälle. Tilattuani mustekalat ja lohimedaljongin pöytään tärähti pullo valkoviiniä (ilmankos en huomannut ottaa yhtään kuvaa pääruuasta). Majoituin hosteliin, kävin suihkussa ja pesin pyykit. Tason huomaa siitäkin, että sängyissä on lakanat ja täkki. Pyykit saa pestyä lämpimällä vedellä ja ne voi ripustaa ulko-oven läheisyyteen kuivumaan.

Torkkujen jälkeen lähdin kaupungille kävelemään. Olisin halunnut näyttää Pirjolle kaunista vanhaakaupunkia, mutta polvi ei sallinut liikkumista. Hain kirkosta leiman passiini, siellä olisi alkanut puolen tunnin kuluttua pyhiinvaeltajien messu, mutta juutuin kirkon taakse terassille juttelemaan itävaltalaisen eläkeparin kanssa heidän vaelluksistaan. He eivät kulje Jaakopin reittejä, vaan muiden pyhien miesten jälkiä.

Minun oli tarkoitus poiketa paluumatkalla Basic Cafén tapaksilla ja ottaa annos lohipastaa mukaan Pirjolle, mutta siellä oli jo tyhjät vitriinit. Jäin saman kadun varrelle Pizzeria Carlosiin ja söin yhden elämäni parhaista BBQ-kanapizzoista. Vein loppupizzan Pirjolle iltapalaksi. Kymmenen jälkeen sammutin verhoilla erotetuista dormeista valot ja johan tuli hiljaista.