Hyvää yrittää, mutta priimaa pukkaa

 https://illusiasianreseptit.blogspot.com/

 

Nakkikeitto 2.0

Päätin yhdistää kaksi lempireseptiäni (meksikolainen papusoppa ja naudanlihapata), vaihdoin chorizon ja naudanpaistin uudenvuoden nakkeihin, käytin pakastimesta sieniä ja lehtikaalisilppua, säilykevarastosta letšoa, tomaattimurskaa ja papuja. Hyvää tuli! 

Suojaa, pakkasta, suojaa, pakkasta... Juuri, kun ehdin kehua kivuttomia koipiani, askellusta pehmentänyt lumi suli pois ja kävelytiet muuttuivat jäisen liukkaiksi. Yhden kerran (toistaiseksi) lankesin polvilleni ja löin vasemman kämmeneni. Saman, joka tärähti, kun vuosia sitten kaaduin Viragolla Inkoontiellä.

 

Tammikuun kirjoja:

Indrek Hargla "Apteekkari Melchior ja Olavisten kirkon arvoitus"

Kolmas koronavuosi

 

Uudenvuodenaattona matkalla Mathildedalista kotiin haimme Sofialta Annan joululahjan. Kotona tyhjensimme auton ja lähdin kauppaan. Perinteisesti halusin syödä sushia, nakit saavat jäädä toiseen kertaan. Kiitimme toisiamme kuluneesta vuodesta ja kohotimme maljat tulevalle. Todennäköisesti edessä on jo kolmas koronavuosi.

Lupasin Onnille ja Ilonalle joululahjaksi shoppailukierroksen ja tarkoitus oli, että he tulisivat meille yökylään joululomalla. Onnilla oli kuitenkin nuhaa (luultavasti allergiaa) ja siirsimme shoppailut myöhempään. Kun ei lähiaikoina ole muitakaan vieraita tulossa, noukin joulukoristeita pois näkyvistä. Saamme syödä piparit ja pikkuleivät kahdestaan. Katsoimme putkeen BBC:n sarjan "Vigil".

Loppiaisaattona Hannu lähti bänditreeneihin, minä kuuntelin Adelen konsertin (no huhhuh!) ja katsoin kaikki vuoden 2021 valokuvat. Mikä vuosi, mitkä ihanat Viron reissut!

Loppuvuodesta meille kerääntyi laskuja 3.000 euron edestä, joten edessä on kituviikot; keittoja, patoja ja pakastimen tyhjennystä. Hannu sentään lähti alennusmyynteihin ja löysi itselleen edulliset vaelluskengät ja ulkoiluvaatteita. Minulla niitä on jo ennestään, kunhan tästä nyt pääsisi johonkin vaeltamaan.

Virekodin vierailut kiellettiin, molemmat lukupiirini siirtyvät nettiin ja Rekolan Raikkaan jumpat tuskin alkavat vielä tammikuussa. 

 

Loppiaisena oli kaunis talvisää. Jätin Hannun tekemään lumityöt ja lähdin lenkille kohti metsäpolkuja. Nyt pääsisi jo pihalta suoraan hiihtoladuille, kun teitä ei ole vielä hiekoitettu. Jos saisi sen verran itsestään irti. Vaellusreissuja odotellessa on syytä pitää itsensä vähintään peruskuntoisena. Nilkkavaivat tuntuvat jääneen viime vuoteen, siihen on syynä pehmeä lumikerros (ja uudet tossut?) askelten alla. Katsoimme putkeen toisenkin brittisarjan, "Savuava ase" (2. kausi).

Päiväkummun nuorisolla (?) ei taida olla mitään tekemistä vai onko vuodenvaihteen juhlinta lähtenyt lapasesta?

 

Lähetin Zeljkalle ja Conchalle aurinkoisia talvikuvia. Molemmat vastasivat kaipaavansa noihin maisemiin. Kerroin, että voimme kyllä vaihtaa (ainakin hetkeksi) nämä lumet ja pakkaset Kroatian tai Espanjan lämpöön ja merenrantoihin. Lauantaina tapastelimme ja katsoimme yhdessä kaikki 2021 valokuvat. Paljon ollaan nähty ja koettu! 

 

20 hengen perheessämme ilmeni ensimmäinen koronatartunta. Sehän oli vain ajan kysymys, kun kaikki tyttäret (ja osa puolisoistakin) tapaavat töissään paljon ihmisiä. Lapsenlapset käyvät eri kouluja ja suurin osa heistä seilaa kahden kodin väliä. Kontakteilta ei siis voi mitenkään välttyä.

 

Toimiston lukupiirin kokoontuminen peruttiin etätyösuosituksen takia ja arvioimme kirjan sähköpostein. Jätin suunnittelemani Helsinki-päivän väliin (olenhan jo nähnyt lähes kaikki tämän hetken taidenäyttelyt) ja menin Tikkurilaan verenluovutukseen. Lounastreffit teimme Long Hua -ravintolaan.

Tammikuun kirjoja: 

Pärttyli Rinne "Viimeinen sana". Nuorimies, jolla ei juuri ystäviä ole, uppoutuu filosofisiin mietiskelyihin, nostaa itsensä muiden yläpuolelle ja kokee olevansa ylivertainen. Heti alusta tiesin, että tässä ei hyvin käy. Minulle kirja oli outo ja ahdistava. Mieleen tuli aiemmin lukemani Elina Hirvosen kirja "Kun aika loppuu", jossa nuori, yksinäinen ja syrjiytynyt nuorimies liittyy kansainväliseen nettiyhteisöön ja lopulta nousee Helsingin kattojen ylle ase kädessään. Kirjat ovat varmasti saaneet kimmokkeen kouluampumisista ja eniten kauhistuttaakin, että tämä on niin totta.

Vuosi 2021

Paavolan tammi

Vuoden ensimmäisen blogipäivityksen nimesin ”Koronavuosi 2021? Toivottavasti ei.” No, nyt ollaan vielä huonommassa tilanteessa kuin vuosi sitten, eikä toivoa paremmasta ole näkyvissä.

Blogista päätellen olen kokkaillut ja kävellyt, kolunnut taidenäyttelyitä, käynyt elokuvissa ja konserteissa sekä kuluttanut kirjastopalveluja. Maailmalle ei reissunainen päässyt, Viroon sentään ja kotimaatakin tuli kierreltyä, useimmiten moottoripyörällä. Liiton lomapaikkoja Kustavissa, Kopparössä ja Teijossa olemme käyttäneet ahkerasti.

Koronasta huolimatta me ja läheisemme olemme pysyneet terveinä. Varovainen saa olla ja pelko hiipii kantapäillä. Jaksaa, jaksaa! Toivottavasti jo keväällä voimme huokaista hieman. Hyvää uutta vuotta, kaikki rakkaat!

Matildan joulu 2021

Torstaina jouluruuhkaa oli vain ruokakaupassa. Lähdimme liikkeelle puoliltapäivin, "rekiretkemme" suuntautui Lohjan kautta Mathildedaliin. Kävimme Irjan ja Suvin uusissa kodeissa (vain ovella), Meerillä ja Caritalla. Äidin luona viivähdin vähän pidempään, mutta hän on jo niin omissa maailmoissa, että tuskin tajusi läsnäoloani. Mustio-Salo -tie oli aivan autio. Vein Sofialle kirjakassin, hän on lapsenlapsistani ainoa, joka toivoo lahjaksi kirjoja tai lahjakorttia kirjakauppaan. Salo-Tammisaari -tiellä oli jo enemmän liikennettä. Hannu ajoi Teijon kautta Matildaan, mutkainen ja mäkinen tie oli liukas, onneksi meillä ei ollut kiirettä. Hain mökin avaimen Terhosta ja pääsimme tyhjentämään täyteen pakatun auton. Tavarat paikoilleen, kynttilät ja ledivalot palamaan, sänkyjen petaus, joululiina ja kukat keittiön pöydälle. Ruuanlaittoon ei ollut aikaa, olin ottanut pakastimesta mukaan valmiit annokset. Vihdoin rauhoituimme, katsoimme "Julefeberin" toiseksi viimeisen jakson, söimme ja saunoimme. Laitoin joulumusiikkia soimaan, kalkkunan uuniin, keitin perunat huomista laatikkoa varten ja huokaisin.

Jouluaattona oli kaunis talvisää. Aamupäivällä tein anjovismössön, sitruunasillin ja laitoin perunalaatikon uuniin paistumaan. Kuuntelimme joulurauhanjulistuksen, kilautimme portviinit ja lähdimme kylille kävelemään. Hiljaista oli kyläteillä, vaikka Terho ja panimon kauppa näyttivät olevan auki. Lounaaksi söimme kaloja ja maistoimme perunalaatikkoa. Vihdoin olen oppinut tekemään siitä sellaisen kuin pitääkin! Huilimme hetken, keitin kahvit ja katsoimme "Julefeberin" viimeisen jakson. Kaikki hyvin Tanskassakin! Avasimme lahjat ja nyt oli tonttu ollut tarkkana; sain kaikki kolme toivomaani lahjaa. Yhteinen lahja (pari yötä Tallinnassa) saa vielä odottaa parempia aikoja. Saunoimme lempeissä löylyissä ja totesin jälleen kerran, että ennen saunomista ei kannata juoda olutta tai syödä vatsaa täyteen.

Ei jaksettu enää mitään lämpimiä ruokia, saunan jälkeen söimme kalkkunaleivät ja myöhemmin illalla juustoja hillojen kera. 

Matildanjärvi

 

Joulupäivänä oli tyyni pakkaskeli, lunta sateli hiljalleen lisää. Lähdimme kiertämään Matildanjärveä eri suunnista, eipä siellä muita kulkijoita juuri ollutkaan. Puhtaalla lumella näkyivät vain ketun jäljet. Tai kahdet, jotka yhtyivät somasti toisiinsa.  Lumen peittämillä pitkospuilla on mukavan meditatiivista kävellä, kun ei voi ajatella mitään muuta kuin keskittyä kapealla lankulla pysymiseen. Hannu käveli vastaani metsässä pipo lumisena. Ehdin ensimmäisenä mökille keittämään kaakaota. Naapurimökki on edelleen tyhjänä ja muutenkin tuntuu, että mökkeilijöitä on yllättävän vähän. Illalla katsoin "Marian paratiisi" -elokuvan (Suomi 2019).

 

Tapaninpäivänä oli niin kova pakkanen, että emme lähteneet lenkille lainkaan. Rosolli on jo vuosia sitten vaihtunut meillä uunijuureksiin, joihin tällä kerralla ripottelin joukkoon myös kuivattuja sieniä. Sinihomejuuston lisäsimme vasta valmiin ruuan päälle. 

Maanantaiaamuna vasemmassa silmässäni pyöri Afrikan tähti -pelin timantti, joka häiritsi lukemista ja telkkarin katsomista. Hetken huili auttoi vaivaan, ehkä silti on alkuvuodesta käytävä silmänpohjakuvauksessa tarkistamassa, miten pahasti lasiaiset heiluvat.

Kaunein joulupuu 2021

Lähdimme aamupäivällä omille lenkeillemme, Hannu golfkentälle, minä Jeturkastiin. Edessäni Skoilantien ylitti kaksi metsäkaurista. Metsässä oli niin hiljaista ja kaunista! Matildanjärven rannalla pojat aurasivat itselleen luistelupaikkaa.

Kotimatkalla kävin katsomassa alpakat, Hannu saapui lähes samaan aikaan mökille. Nautimme terassilla kuumat juomat, Hannu laittoi pyykit pyörimään koneeseen. Ihmettelin sen kolinaa, mutta ääni kuuluikin ulkoa; kiinteistöhuolto kävi lakaisemassa ja hiekoittamassa portaat ja pihatien.

Tiistaina kävimme pikaisesti Perniössä kaupoilla, sen jälkeen lähdimme lenkille. Ilma oli lämmennyt pariin pakkasasteeseen. Hannu lähti kävelemään kohti Strömmaa, minä kiersin golfkentän. Parista viime joulusta poiketen golfkenttä oli suljettu, mutta laskettelurinteet olivat auki ja Teijo Skin parkkipaikka täynnä.

Teerisaari

Keskiviikko oli hämyinen päivä ja aamupäivällä pyrytti vähän lunta. Lähdin kiertämään Teerisaaren lenkkiä. Kolme pariskuntaa ja yksi lapsiperhe käveli vastaani Matildanjärven kierroksella, sen jälkeen ei tämän päivän jälkiä näkynyt ja oli hippasen hankalaa pysyä vastasataneen lumen alla olevilla pitkospuilla. Teerisaaren laavulla oli kynttilöistä päätellen ollut joulun aikaan yöpyjiä. Jatkoin siitä pitkospuita hyvin merkittyä reittiä yli kallioiden ja läpi metsän, jossa näkyi vain kauriiden tuoreita jälkiä. Oli kuin satumetsässä olisi kävellyt. Aivan ihana lenkki, matkaa mökiltä mökille kertyi 9-10 km.

Tarkoitus oli käydä kerran syömässä tai hakemassa Krouvin pizzat, mutta päätimme syödä jouluruuat pois, ettei niitä tarvitse roudata kotiin. Illalla katsoin upean "Taiteilijoiden taivaat" -ohjelman (Seija Paasonen). Tämän jälkeen käyn taidenäyttelyissä aivan uusin silmin!

Torstai oli eilistäkin harmaampi ja luvassa oli lumikuuroja. Lähdin vähän pidemmälle lenkille; huoltotietä pitkin Endalin laavulle. Tie oli lähes umpihankea, onneksi kevyttä pakkaslunta. Endalista kävelin pitkospuita ja metsäpolkuja pitkin kohti Matildanjärveä. Ensimmäiset näkemäni jalanjäljet johtivat Teerisaareen, sen jälkeen pitkospuilla olikin hankala kävellä, kun reunat olivat pyöristyneet pakkautuneesta lumesta. Onneksi on kuivaa, joten voi kävellä pitkospuiden viertäkin.

Vicksbäckinlahti

Kotimatkan tein kävelemällä Matildanjärven kierroksen Vicksbäckinlahden kautta. Porukkaa oli grillipaikalla ja jäällä istui miehiä pilkkimässä. Olisin voinut oikaista jään kautta, mutta virtapaikkojen vuoksi palasin kylälle merkittyä metsäreittiä pitkin. Kävin ostamassa lenkkioluet Kyläpanimon myymälästä, Hannu oli tehnyt golfkentän lenkin, nyt toisin päin.

Oli vuorossa jääkaapin tyhjennys, keitin ruokakauran ja tein sieni-pekonikastikkeen. Lehtikaalisilppu unohtui pakastimeen, kun ainesosia oli muutenkin niin lukuisia. Kotoa tuotu hyasintti alkaa kukkia ja tuoksua juuri ennen kotiinpaluuta. Illan jo pimennyttyä naapurimökkiin tuli asukkaita viettämään vuoden vaihtumista. Alkoi sataa ja tuuli pudotti lumet puiden oksilta. Saunoimme vielä viimeisen kerran.

Taidamme jatkossakin majoittua tähän mökkiin; se on siisti ja tuntuu, että siivousvälineitä ja astioita (lähinnä paistinpannuja) on lisätty. Kesällä voisi ottaa fillarit kyytiin ja pyörähtää vaikka Kemiönsaaressa.

 

Joulukuun kirjoja:

Sally Salminen "Katrina". Ahvenanmaalainen iloinen ja nauravainen merimies Johan puhuu pohjanmaalaisen hyvän perheen tyttären Katrinan pyörryksiin puheillaan ja saa tämän suostumaan vaimokseen. Häiden jälkeen nuoripari seilaa Ahvenanmaan saaristoon. Johanin kuvailema valkoinen kartano parvekkeineen ja omenatarhoineen onkin todellisuudessa vaatimaton, pieni torppa. Kallioisella vuokratontilla ei kasva omenapuita eikä mitään muutakaan. "Et kai ottanut juttujani tosissasi?" nauraa Johan ja Katrina päättää olla pitämättä mitään yhteyttä omaan perheeseen peittääkseen häpeän. Lapsia syntyy, lapsia kuolee, Johan pestautuu merille ja Katrina suuntaa voimansa ja tarmonsa köyhän perheen hengissä pitämiseen ja vaatimattoman torpan puunaamiseen. Pojat haluavat kasvaessaan isänsä tavoin merille. Aika kuluu, Johan sairastelee ja muuttuu yhä hiljaisemmaksi. Pariskuntaa pitää yhdessä keskinäinen rakkaus ja ymmärrys. Kirjailijan lempeän feministinen tyyli tuo mieleeni Paula Havasteen Saarenmaa-sarjan.

Joulun tunnelmaa

 

Minulle joulu merkitsee tunnelmaa ja tuoksuja. Kun ei perhejoulua voida nyt viettää (ja ipanatkin ovat jo isoja), minulle riittää siisti koti, kiireettömyys, kynttilöiden valo, joulumusiikki ja joulun tuoksut. 

Torstain lenkillä juttelin puhelimessa lähes koko seitsemän kilometrin verran Aulikin kanssa. Hän soitti vielä myöhemmin, kun oli saanut postin kautta lähettämäni kuivatut sienet. Hannu pyyhki ovet, karmit ja patterit. Illan hän vietti bändin "pikkujoulutreeneissä", vuorostani minä pesin keittiön pinnat, otin esille muutamia matkoilta tuotuja joulukoristeita ja palkitsin itseni sushilla.

Perjantaina jätin Hannun tekemään viimeisiä joulusiivouksia ja lähdin metsälenkille. Joku oli koristellut kuusen lenkkeilijöiden iloksi. Matildan metsässäkin oli viime vuonna pieni koristeltu kuusi. Jää nähtäväksi, onko joku tehnyt siitä perinteen.

Kirkonkylän joulu

Jätimme vuoden viimeisen jumpan lauantaina väliin ja lähdin kävelemään Pitäjänkirkolle. Oli pilvistä ja vähän liukastakin, mutta matka taittui mukavasti. Kävin Kirkonkylän joulumarkkinoilla ja piipahdin Pakarintupaan katsomaan jouluaskartelua. Kirkkokonsertti alkoi vasta kahdelta, siihen nähden olin liian aikaisin liikkeellä.

 

Tikkurilan joulukatu

Kirkolta kävelin Tikkurilaan, meillä oli treffit Tikkuraitin joulukadulla, joka ehkä pimeällä näyttääkin joltain. Kävelimme kotiin ja Hannu ryhtyi pizzantekoon.

Lauantain pitkähkön lenkin (16 km) innostamana lähdin sunnuntainakin kävelemään vähän normilenkkiä pidempään. Samalla vertailin kaksia vaelluskenkiäni. Lauantaina jaloissa oli Salomonit, joissa on paksumpi pohja (sopivat asvaltillekin). Uusissa McKinleyssa on ohuempi pohja (jalat ovat jo tottuneet niihin) ja kivetkin saattavat tuntua. Molemmat ovat mukavat jalassa, kevyet ja niissä on hyvä pito. Sen sijaan 0,5 litraa aamukahvia + pidempi kävelylenkki = huono kombo. Illalla katsoimme Hamy Ramezanin liikuttavan elokuvan "Ensilumi" (Suomi 2020). 

Jouluviikolla saimme kolmannet koronarokotukset, jotka päivittyivät samantien Oma kantaan. Kun kerran(kin) olimme liikkeellä autolla, ajoimme Ikeaan syömään joululounaan. Eipä tarvitse enää kinkkua syödä tänä vuonna. Samalla ostin lisää kynttilöitä, jotka kuittasin viime kerralla saadulla alennuskupongilla.

Joulukuun kirjoja:

Tõnu Õnnepalu "Lopetuksen enkeli". Pidin Õnnepalun Paratiisi-kirjasta. Tässä pienessä filosofisessa teoksessa hän viettää kiireisen kesän jälkeen syyskuun yksin pienessä, lähes autiossa saaressa. Pohtii taidetta sen eri muodoissa, varsinkin kirjallisuutta (kirjailija käy sisäistä keskustelua Leo Tolstoin kanssa "Mitä on taide?"), mutta myös elämää ja kuolemaa. Minulle parasta antia olivat kuvaukset luonnosta, vuorokauden vaihteluista ja syksyn etenemisestä. Korona-aika on tehnyt jopa minusta niin introvertin, että voisin hyvin mennä johonkin pikkumökkiin mukanani kuukauden sapuskat ja kassillinen kirjoja.

Kaksi viikkoa jouluun!

 

Tänä vuonna on entistäkin vähemmän lahjoja jaettaviksi. Perustin kuitenkin pukinpajan vinttikamariin, tällä kerralla siellä oli tarjolla kuohuviiniä glögillä. Minun makuuni se oli melkeinpä parempaa kuin perinteinen kuuma glögi. Eikä kukaan arvaa, mitä Noel tulee saamaan joululahjaksi.

Viimeistelin myös omatekoiset herkkulahjat jaettavaksi "rekiretkellä" joulun alla.

Lohjan Menneen ajan joulumarkkinat

Pakkaskelit vaihtuivat vesisateeksi, kun lauantaina ajoimme Lohjan Menneen ajan joulumarkkinoille. Porukkaa oli yllättävän vähän, enkä nähnyt ketään tuttuja, paitsi Suvin ja Samin, joiden kanssa teimme treffit joululahjojen takia. Tosin osalla porukalla oli maskit, joten joku tuttu saattoi kävelläkin huomaamatta ohi. Yritin etsiä Tiinan kojua, mutta hän on ilmeisesti lopettanut. Samoin Inkoon kalastajat, joilta yleensä ostan joulukaloja.

 

Paljon herkkuja ja kauniita käsitöitä oli myynnissä, mutta meillä ei ollut tarvetta muille kuin purkilliselle kaviaarisilliä. Taistelin itseni kanssa kaviaarisilliä/suutarinlohta, mutta jälkimmäinen ei kelpaa Hannulle ja purkit olivat niin isoja, että ostin sillin. Joulupukki oli hakenut uuden muorin rekiretkillään Aasiasta. Hevoskyyti kierteli museon alueella. Tarkoitus oli käydä Virekodissa, mutta kun soitin sinne etukäteen, äiti oli jo mennyt ruokalevolle ja lähdimme kaupan kautta kotiin.

Håkansbölen kartanon joulumarkkinat

Sunnuntain sumuisessa säässä ajoimme Håkansböleen. Mitään ostettavaa ei tällä kerralla löytynyt, mutta oli mukava tutustua kartanon ulkorakennuksiin ja kuunnella niiden historiaa. Mirjakin oli paikalla ja hän kertoi myöhemmin, että kartanoonkin olisi päässyt tutustumaan. Ehkä sitten kesällä?

Håkansbölen kartano

Kotimatkalla veimme kynttilän Honkanummelle, jäin kyydistä ja kävelin kotiin.

Suunnitelmissa on käydä vielä katsomassa Porvoon joulua ja Tuomaanmarkkinoita Helsingissä. Koronatilanteen huonontuessa taitaa kuitenkin paras jättää ne väliin.

Ravintola Tammisto

Vuoden toinen valmis jouluateria; Ravintola Tammiston joululounas. Aivan ihanat alkupalat ja jälkiruoka (piparirahka ja torttukahvit), pääruuista jaksoin maistaa vain vähän lohta ja kinkkua. Mentiin vatsat pulleina Halvan tehtaanmyymälään, niin ei tehnyt mieli ostaa mitään itselle. Vielä ennen joulua ehdimme käydä elokuvissakin (rokotustodistuksella), katsoimme Oscar-leffan "Sound of Metal". Illalla tein bataattivuoat (vuohenjuustolla).

 

Joulukuun kirjoja:

Jean-Christophe Rufin "Vaellus - Santiago de Compostelan kulkijat". Esipuheen on kirjoittanut Suvi Ahola, joka käveli Camino Francésin avioeronsa aikoihin ja mietti, miten ihanaa olisi pakata reppuun luottokortti ja puhtaita alusvaatteita ja vain lähteä kotiovelta ilman suunniteltua paluuta. Hän kertoo vaelluksen aikaisista ajatuksistaan ja tunnelmistaan ja peilaa niitä Jean-Chistophe Rufinin kirjaan. Ranskalainen kirjailija/lääkäri/kiipeilijä/suurlähettiläs Rufin vaelsi Camino del Norten (Camino Primitivo). Sen kerrotaan olevan raskas, mutta myös äärimmäisen tylsä tehdasalueineen, asvalttiteineen ja moottoritien laitoineen. Rufin kertoo reitistä, maisemista, omista mietteistään ja suhteestaan uskontoon. Huonona nukkujana hän kantoi mukanaan telttaa, jossa yöpyi useimmat yönsä, jos ei sitten majoittunut hotellihuoneeseen. Huonon tossuvalinnan vuoksi hän oli jo luovuttaa heti alkumatkasta, mutta Caminon kutsua ei voi vastustaa, kun sille tielle on lähtenyt. Kirja on ajatuksia herättävä ja hyvin kirjoitettu. Sitä voi suositella kaikille, muillekin kuin caminon kulkijoille.