Madrid - Irun

Maanantaista tulikin raskas matkapäivä. Lento laskeutui puoli tuntia etuajassa, mutta se meni hukkaan, kun kävelin 4-bussiterminaaliin, mihin Hannu minut neuvoi menemään. Sieltä lähtevät vain pitkänmatkan bussit, mm. hänen bussinsa Burgosiin. Kävelin takaisin lentoasemalle, jossa ei ole minkäänlaista infopistettä. Laskeuduin metroasemalle, josta sain virkailijalta neuvon mennä Nuevo Ministeriosin asemalle, hän neuvoi myös metrokortin ostamisen. Ministeriossa kysyin, miten pääsen eteläiselle bussiasemalle. Kehotettiin jatkamaan kutosella. Niin teinkin ja tietenkin väärään suuntaan. Ei kun pois kyydistä ja toiselle puolelle rataa. Vihdoin päädyin suurelle bussiasemalle, jonka ulkopuolella ei ollut ainuttakaan kahvilaa ja ainoa sisäpuolella olevakin meni kymmeneltä kiinni. Vasta 10 minuuttia ennen lähtöä näyttötaululle ilmestyi Irunin bussin lähtölaiturin numero. Kuski kysyi, olenko lähdössä caminolle, aika helppo arvata kun tulin paikalle rinkka selässä. Bussi piti paussin jo Avenida American bussiasemalle. Ihmettelin pitääkö meidän vaihtaa bussia, mutta kuski kertoi että bussi siivotaan ja se lähtee eri lairurilta. Vähän pelotti, että rinkkani jää nyt väärään bussiin. Se hyöty pysähdyksestä oli, että ilmainen wc oli käytössä.

Bussi tuli aivan täyteen. Yritin torkkua, mutten saanut kunnollista asentoa. Pysähdyimme Burgosissa, San Sebastianissa ja muutamassa pienemmässä paikassa. Kun lähestyimme Irunia, oli aivan säkkipimeää ja tiet märkinä. Olin toivonut bussin olevan myöhässä, päinvastoin. Kahvilat olivat onneksi jo seitsemältä auki. Ostin maitokahvin ja suuren bocadillon, kun pieniä  (bifuto) ei myyty. En jaksanut kaikkea, pakkasin loput servettiin. Onneksi, sillä kahvilan ulkopuolella istui kerjäläinen. Päivän hyvätyö tuli tehtyä heti aamusta.

Kahdeksalta kävelin Albergue Jakobiin, josta porukat olivat juuri lähtemässä vaeltamaan. Sain vaelluspassin, siihen ensimmäisen leiman ja jätin rinkkani albergueen. Taas kahdeksan tuntia kulutettavana; albergue avautuisi vasta neljältä. Onneksi ei satanut!

Kaupungissa on paljon pieniä aukiota ja puistoja, patsaita ja vanhoja rakennuksia. Join päivän toisen kahvin. Samalla kävin pesemässä hampaat, kun ilta- ja aamupesut olivat jääneet väliin. Aurinko alkoi paistaa ja istuin aukion penkille lukemaan mukana kulkevaa pokkaria. Aukion vesihanasta voi täyttää oman juomapullonsa.

Kun kävelin San Juan Arrialle (jota luulin kirkoksi, mutta se onkin kaupungintalo), löysin kadusta ensimmäiset Camino-merkit. Sieltä ne jatkuivat kohti albergueta ja vaellusreitille. Näinkin pari fillaristia, jotka ilmeisesti ovat caminolla. Ja sen on sanottu olevan haastava kävelijällekin!

Ehdin jo pelätä, ettei Irunista löydy pintxopaikkoja, mutta vielä mitä! Söin hyvän katkarapu-pestopintxon, aukiolla joku porukka piti taas äänekästä mielenosoitustaan. Kävin turisti-infossa hakemassa vaelluskartan huomiselle, ilokseni reitillä on kaksikin vesipistettä.

Kävin testaamassa vielä parit paikat, ennen kuin palasin albergueen jonottamaan sisäänpääsyä. Pääsin majoittumaan ensimmäisten joukossa ja kävin suihkussa, vaikken ollut vielä vaeltanut tai hikoillut, olo oli muuten ryytynyt. Jäinkin filtin alle huilaamaan, kun muut lähtivät kaupungille. Nukkua ei voinut, kun alakerrassa joku tanskalaismies kailotti kovaan ääneen. Seitsemältä kävelimme lähikiekkoon saamaan pyhiinvaeltajien siunauksen. Meitä oli kymmenkunta, muut olivat paikallisia pieniä mummoja. 

Camino del Norte, Pohjois-Espanja

Viime keväänä jouduin perhesyistä perumaan suunnittelemani Fisherman's Trailin Portugalissa. Syksyn ja talven aikana mietin tätä kevättä. Portugali houkuttelee, mutta Fisherman's Trail tulee yksin vaeltajalle kalliiksi, kun se ei ole pyhiinvaellusreitti eikä sen varrella ole edullisia majapaikkoja. Päädyin sitten valitsemaan Camino del Norten.

Camino del Norten sanotaan olevan vaikeampi kuin Camino Francés, ikään kuin siinä ei olisi ollut tarpeeksi haastetta vuorineen. Vaikeus tulee ehkä siitä, että koko yli 800 kilometrin reitti on jatkuvaa ylä- ja alamäkeä. Lisähaastetta saan kipuilevista jaloistani. Pohjois-Espanjan sääkin on varsin epävakainen, tarkemmin ajatellen vaellus olisi kannattanut siirtää toukokuulle, mutta sen vietän mieluummin kotona.

Tapojeni mukaan en tee tästäkään reissusta kovin helppoa. Barcelona olisi lähempänä Nortea, mutta koska pidämme enemmän Madridista, varasimme lennot sinne. Finnairin lento laskeutuu illalla, minun pitää löytää itseni keskustaan asemalle, josta yöbussi Iruniin lähtee. Perillä olen aamulla, toivon pääseväni jossain vaiheessa majoittumaan ja haen itselleni vaelluspassin. Ensimmäisen vaelluspäivän reitti on kovin mäkinen eikä sen varrella ole mitään palveluja. Toivottavasti ei sada, haluaisin kävellä Pasajes de San Juaniin, koska reittiä on kehuttu Norten kauneimmaksi. Mutta jos sataa, maisemista ei ole iloa ja on riskaapelia lähteä yksin liukastelemaan.

Tarkoitukseni on vaeltaa reilut 300 kilometriä Santillana del Mariin. Olen lyhentänyt joitakin päivämatkoja mahdollisuuksien (majoitusten) mukaan ja lisännyt myös lepopäiviä. Pääsiäishulinat vietän ihanassa San Sebastianissa. Hannu lentää myöhemmin Madridiin ja jatkaa bussilla Burgosiin, jossa meillä on treffit. Olemme varailleet jo majoituksia, joten reitti on sovittu. Jos olisin liikkeellä yksin, olisin voinut kunnon kestäessä vaeltaa pidemmälle ja palata jossain vaiheessa kotiin. Nyt vietämme totutusti parin viikon yhteisen loman.

Olen seuraillut sääennustetta, sen mukaan Pohjois-Espanjassa alkaa olla lämmintä, mutta kovin sateista. Harmi, jos pääsiäisenä sataa, olisi niin hienoa seurata pääsiäiskulkueita hyvällä säällä. Eikä vaeltaminen sadeviitta päällä liukkailla vuorenrinteillä juurikaan houkuttele. Mitään reissukamoja en ole hankkinut (sponsorit puuttuvat edelleen!), ostin vain uudet pehmustetut pohjalliset vaelluskenkiin ja resptilääkkeitä. Aiemmin olen pakannut mukaan muutaman buranan, nyt lähtee mukaan kolesterolilääkkeet, antihistamiinit, ibuprofeenit ja magnesiumit.

Sunnuntaina otin vaatteita esille, osan pyöritin vielä koneessa ja kuivatin terassilla. Iltapäivällä lähdimme omille teillemme; Hannu meni Anttonin synttäreille, minä ajoin Lohjalle Suvin synttäreille ja poikia moikkaamaan. Samalla vein kukat ja kynttilän Metsolan hautausmaalle. Vaikken mennytkään virpoen sisälle, sain Suvilta karkkeja matkaevääksi. Kun olin lähdössä kotiin, Sipe nappasi hihasta kiinni, ikään kuin sanoen, että nyt et lähde, nyt mummu leikitään! Kotona tyhjensin jääkaapin vihanneslaatikon ja tein meille teriyakitonnari-salaatin.

Maanantaina oli hyvää aikaa pakata, ennen kuin Hannu heitti minut kentälle. Rinkan painoksi tuli seitsemän kiloa (suruissani jätin villasukat kotiin), sen lisäksi kangaskassi, mihin pakkasin lääkkeet, eväät ja matkalukemiset. Kotiin jäävät kukkimaan narsissit ja tulppaanit, toivottavasti omenapuut ja kesäkukat jaksavat odottaa kotiinpaluutani.

Matkalla kentälle tarjosin Hannulle kyytipalkaksi lounaan Tammiston JuFussa. Kentällä siirsin tabletit purkeista ja pahveista muovipusseihin, niin vievät vähemmän tilaa. Tunnelma oli kuin lauantaimarkkinoilla, kun espanjalaiset matkustajat täyttivät lähtöaulan.

Helsinki-päivän näyttelyt

Sain taas luovuttaa verta ja lähdin viettämään pilvistä päivää Helsinkiin. Oli hyvä sää käydä taidemuseoissa. Veriarvoni oli edelleen hyvä (hb 146) kiitos sienien, lehtikaalin, parsakaalin ja pinaatin runsaan syönnin.

Sanomatalon verenluovutuksen jälkeen menin Ateneumiin katsomaan Eero Nelimarkan näyttelyn. Paljon muotokuvia, omakuvia ja perinteistä suomalaista maalaustaidetta. Ateneumissa törmäsin Maijaan, joka oli ystävänsä kanssa katsomassa näyttelyä.

Olin etukäteen tutkinut keskustan lounastarjontaa ja päätin mennä minulle uuteen Aleksanterinkadun La Torrefazioneen, koska siellä oli tarjolla ankkaa. Kiva paikka, josta onnistuin saamaan ikkunapaikan. Siinä oli mukava katsella alhaalla kulkevia turisteja ja vauvanvaunuja työntäviä äitejä (Riekerin myymälä näyttää pian avautuvan tien toiselle puolelle) samalla, kun söin alkukeiton ja hyvää leipää. Vitriinissä oli myynnissä herkullisen näköisiä leivonnaisia ja leipiä. Tänne pitää joskus poiketa kahville!

Seuraavaksi marssin tietöiden ohi Taidehalliin. Maamme, kaikkien -näyttelyssä on monien tunnettujen taiteilijoiden klassikkoja, mutta myös vaatteita, mm. Marjut Uotilan upea Lemminkäisen äiti -takki.

Viimeiseksi katsoin HAMin uuden näyttelyn "Palava taivas", jossa Petri Ala-Maunus (1970-)  ja Mauno Markkula (1905-1959) "käyvät keskustelua" maisematauluillaan. Jäin istuen ihailemaan Ala-Maunuksen seinänkokoisia teoksia. La La Land -teos ei ollut tässä näyttelyssä, sitä olen ihastellut ainakin Salon Veturitallissa. Lopuksi kiersin vielä Tove Jansson -gallerian, jossa on esillä koko taiteilijaperheen tuotantoa.

Perjantain vastaisena yönä jalka kipuili, vaikka olin torstaina ollut vain pilatestunnilla ja jättänyt lenkin väliin. Niin tein nytkin ja lähdin autolla parturoimaan itselleni reissutukan ja Jumboon, josta hain talvitakkini pesulasta ja kävin cittarissa. Hannu jatkoi pihan haravoimista, liityin seuraan ja vaihdoin sisäkukkiin uudet mullat. Kaikki kaksi kukkaa tekivät kuolemaa, olin pelännyt, että kastan niitä liikaa. Päinvastoin; olivat rutikuivia ja täynnä juuria. Kliivian ostin aikoinaan ahneuksissani kolmella kukkivalla pistokkaalla, ne olisi pitänyt jo aikoja sitten erottaa. Enää yksi oli hengissä ja lykkää uusia lehtiä. Vaarin marraskuun kaktus on surkean näköinen sekin. Jos se tuosta elpyy, niin naapurin Soilille jää taas kaksi kukkaa hoidettavaksi reissumme ajaksi. Yleensä hän onnistuu siinä paremmin kuin minä.

Lauantaina kävelimme Ritulle, joka tarjosi meille maittavan aterian.

Maaliskuun kirjoja;

Juhani Peltonen "Elmo". Riemukasta sanankäyttöä, kun Peltonen tarinoi urheilusankari Elmon menestyksestä jos jonkinlaisissa kisoissa. Supersankari on täysin voittamaton sekä yksilö- että joukkuelajeissa. Rakkauden riivaama mies kiertää maailmalla kotikylän hurratessa Kainalniemessä. Onni täydentyy vihdoin Aliisan kanssa, mutta se jää surullisen lyhyeksi. Tarinan loppu on sekin yllätyksellinen, jopa liikuttava.

Keväinen Tallinna

Sain taas Eckeröltä joululahjaksi ilmaiset reittimatkat (kaveri puoleen hintaan), joka oli hyödynnettävä maaliskuun loppuun. Hannu pääsi kaveriksi, majoituksen sovin Maren kanssa. Laivamatkalla tutkimme päivän lounastarjouksia, joku uusi paikka olisi kiva löytää.

Katselimme jo viime kerralla Kalarannan La Pinetan lounaslistaa, nyt löysimme molemmat omat suosikit. Minulle tonnikalafilésalaatti, Hannulle saltimbocca, molemmat todella hyviä (yht. 18,80€).

Nousimme portaat Suur-Patareille ja Mare tuli avaamaan ulko-oven. Hän oli ymmärtänyt, että tulen taas Ilonan kanssa ja pedannut toisen pedin sohvalle. Hänelle tuli kiire vaihtaa toinen vaaleanpunainen pyyhe siniseen, vaikka vakuutin, että se kelpaa Hannulle. Saimme kutsun kahville, juttelimme vaelluksista ja Mare kertoi luontaishoidoista, joita oli käynyt ottamassa Ukrainassa ennen sotaa. Virossa ei hänen mukaansa ole niin suurta ymmärrystä asiaan. Sain häneltä lahjaksi suomenkielisen salaattikirjan, jonka hän oli napannut joltain kierrätyspisteeltä.

Taivas selkeni ja lähdin kävelemään Telliskiveen, tarkoituksena käydä Juhan Kuusi Dokfoto Keskuksessa. Jostain syystä Muuseumkaartin qr-koodi oli hävinnyt kuvakansiosta eikä se avautunut sähköpostissakaan. Virkailijalle ei kelvannut passini, joka sattumalta oli kassissani. Etsin Muuseumkaartin toimistoa, jonka Telliskiven osoitteen löysin netistä. Ilmeisesti kyseessä on joku postilokerotoimisto, kun sitä ei löytynyt. Lähetin meilin ja jo kotimatkalla sain qr-koodin, joka on voimassa heinäkuun puoliväliin asti. Hain Selveristä ilta- ja aamupalaa (mm. savukalasalaattia ja valkosipuli-mustleipäkröpsit). Palasin Suur-Patareille, kävin suihkussa ja hetken huilattuamme valmistin iltapalaa. 

Torstai oli vaihteeksi pilvinen päivä ja käytin sen näyttelyihin (ja shoppailuun?). Lähdin kävelemään Kadriorgiin, lounastreffit teimme Rotermannin kortteleihin.

Kumun uusi näyttely 5-kerroksessa sisälsi enimmäkseen tietokoneella tehtyä taidetta. Olen vanhan kansan nainen; innostuin vain Jens Settergrenin mosaiikkitöistä ja joistakin videoista. Jätin kiertämättä muut näyttelyt, ne olen jo nähnyt. Seuraavaan kertaan jää huomenna avautuva Karin Lutsin akvarellinäyttely, johon ihastuin jo Tarttossa. Mikkeli muuseumissa avautuu viikon kuluttua "Delftin sininen" -keramiikkanäyttely. Yritän houkutella Annan sinne mukaani alkukesästä.

Kadriorgin museossa on näytillä Serlachiuksen taidekokoelma "Luonnon ja taiteen sinfonia". Osa teoksista oli ennestään tuttuja Ateneumista ja Sinebrychoffin näyttelyistä.

Odottelin Hannua Rotermannissa koirapatsaiden luona, kuten oli sovittu. Ilmeisesti hän unohti sen ja odotti minua Stalkerin edessä. Tilasimme molemmat fish & chipsit (7,90). Taas oli hyvä lounas ja kiva paikka. Muistin ottaa oman korttini mukaan ja lähdin käymään Nautican kenkäkaupassa. Sieltä lähtikin mukaan päreet saapikkaat. Hyllyssä niissä oli alelappu (-25%), mutta kun pyysin myyjää hakemaan saapasparin varastosta, tämä meinasi veloittaa normihinnan.

Palasin Rimin (halvempi kuin Selveri) kautta kämpille. Ostin myös kihlajaispäivän ruusut, jotka jäävät Marelle kiitokseksi. Levytimme hetken, ennen kuin keitin kahvit. Vietimme illan taas kotona tapastellen, lukien ja musiikkia kuunnellen.

Perjantai aukeni aurinkoisena, vaan ei vielä kovin lämpimänä. Lähdimme aamupäivällä omille kävelyillemme, treffit sovimme puoliltapäivin Vallibaariin.

Nousin portaat Toompealle ja kiersin kaikki sen näköalatasanteet. Riigikogun takana istuin penkille nauttimaan auringonpaisteesta.

Laskeuduin vanhaankaupunkiin ja vasta kohdalla muistin, että Adamson-Ericu muuseumissa on uusi näyttely. Sen katsottuani nousin 2-kerrokseen ihailemaan (taas kerran!) Eric Adamsonin kaunista keramiikkaa.

Hannun saatua Vallibaarissa perinteisen millimallikkaansa menimme naapuriin Reval Cafén lounaalle. Siellä olemme käyneet kahvilla/glögillä, ja huomanneet paikallisten suosivan sitä lounasaikaan. Valitsimme kahvilan monista hyvistä vaihtoehdoista, sillä tänään oli tarjolla revittyä kalkkunaa teryaki-kastikkeessa (yht. 15,80). Pakko tunnustaa; minäkään en pystyisi parempaan!

Sain Hannun houkuteltua Fotografiskaan, olihan siellä näytillä Anton Gorbijnin valokuvia rokkareista ja bändeistä. Ah, niin monta minunkin suosikkia (vähänkö olen vanha)!

Istuin katsomaan videoita mm. Coldplayn konsertista, ennen kuin siirryin 3-kerroksen muihin näyttelyihin.

Keskiviikkona pyrin Juhan Kuusi Dokfoto keskukseen, mutta Viron Museokorttini ei auennut. Nyt kun minulla oli qr-koodi taas käytössä, menin katsomaan senkin mustavalkoiset, monen eri kuvaajan teokset.

Tallinnan terassikausi on avattu meidänkin osalta! Istuimme nauttimaan auringosta ja hyvistä oluista Põhjalan terassille (ent. Pudeli).

Halusin pidentää kotimatkaa ja lähdin kävelemään Salmen, Soon ja Kunglan kautta Kalamaja Kalmistun läpi Lennusadamaan ja Patarein ohi rantatietä, josta nousin raput Suur-Patareille ja kipaisin Rimiin. Päikkäreiden ja kahvien jälkeen vietimme taas koti-illan.

Taas tuli tunne, että olisi pitänyt olla pidempään. Sehän tarkoittaa sitä, että kivaa on ollut ja tänne on tultava uudelleen. Kunhan ensin käyn vaeltamassa pätkän caminoa.

Kotimatka meni sujuvasti, junamatkan päätteeksi minä kävin kaupassa ja Hannu veti laukut kotiin. Harmitti, että minun laukustani oli toinen pyörä mennyt hiekoitushiekoista ruttuun, pitää yrittää saada se takuuseen (työ menikin takuuseen ja uusista pyöristä veloitetaan vain 12€). Tein haloumisalaatin, illalla nautimme mansikkakuoharit kihlajaispäivän kunniaksi.

Sunnuntaina suunnittelimme tulevaa Pohjois-Espanjan reissua. Vielä on päätettävä muutamat kohteet ja mahdollisesti varattava majoituksetkin etukäteen. Rajoittaa taas minun ajankäyttöäni! Lenkillä näin kevään ensimmäisen leskenlehden ja törmäsin Rituun. Kotona lohjalainen omenapuutarhuri (siis minä) oksasti Hannunkin omenapuun ja keräsi risut pihalta. Kotikokki valmisti ankkaa pavuilla, sienillä ja jouluaattona tehdyllä perunalaatikolla.

Maaliskuun kirjoja;

Merja Mäki "Itki toisenkin". Larja palaa loman ajaksi kotikyläänsä Suurmäkeen. Rakas isoäiti on kuolemaisillaan ja pikkusisko raskaana suomalaissotilaalle. Larja päättää keskeyttää opintonsa ja jää lapsuudenkotiinsa Karjalaan. Hänen virkansa ala-asteen opettajana on saanut helsinkiläinen miesopettaja, Larjalle on tarjolla vain apuopettajan paikka. Ennen kuolemaansa isoäiti kehottaa Larjaa jatkamaan kylän itkijänä, saattelemaan kuolleita tuonpuoleiseen. Eletään sotavuosia 1942-1945. Rikasta, kaunista kieltä. Karjalankielen sanoihin olisin kaivannut sanastoa. Ja päänsisäisen äidinkielenopettajani nuttura kiristyi, kun Mäki kirjoittaa "alkoi satamaan, alkoivat tanssimaan" jne. Vaikka tuo onkin sallittua nykykielessä.