sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Vihdoinkin lunta ja pakkasta!

Saimme odotella lähes tammikuun puoliväliin asti, ennenkuin Vantaallekin tuli pakkasta ja lunta sen verran, että maa muuttui valkoiseksi. Lähdin lähimetsään kävelemään ja katsomaan, mitä tuhoja myrskyt olivat aiheuttaneet poluille, joita pitkin oikaisen talvella hiihtoladuille. Kaatuneita puita ja pudonneita oksia oli joka paikassa, polut märkiä ja kuraisia. Saa nähdä, onko tänä vuonna lainkaan käyttöä lumikengille, toivottavasti sentään suksille. Talvi taittuu kohdallani maaliskuussa, kun lähden seikkailemaan vähän lämpöisemmille seuduille. Nuutinpäivään mennessä poistin loputkin jouluvalot, punaiset tyynyt ja liinat. Tähtitaivas sai vielä jäädä aulan kattoon, samoin yksi valosarja sängynpäätyyn ja toinen lasipurkkiin aulan lattialle valaisemaan kulkuväylää kylppäriin. Joulukukat olivat yhtä jouluruusua lukuun ottamatta kukkineet, ostin tilalle kimpun keltaisia ruusuja. Viikko-ohjelmaani on tullut zumba-, lattari- ja joogatunteja, muuten pidän allakan mahdollisimman tyhjänä. Tai ainakin yritän, niin jää tilaa extempore-tapahtumille.

Menimme siskon kanssa yhdessä Virekotiin, mikä tuntui ilahduttavan äitiä; hän kaappasi minut kainaloonsa kun kävelimme hoivakodin käytävillä. Helsinki-päivänä Philippe leikkasi hiukseni taas aivan lyhyiksi (opettajan sanoin; leikataan siitä sellainen Mia Farrow "Rosemary's nightmare" -tyylinen, tiedätkö), kävin lounaalla ja toimistolla vaihtamassa kuulumisia.

Pakkanen paukkui vanhan talon nurkissa. Päivät olivat auringossa kimmeltäviä, mutta ulkona ei tarjennut kuin pikkulenkin verran. Loistava siivousilma, vein matot ulos pakkaseen raikastumaan. Ja oli hyvä syy mennä viltin alle hyvän kirjan kanssa. Joogassa natisivat nivelet ja paukkuivat polvet, miten ihminen voikin olla näin jäykkä? Kylmä ilma aiheutti myös herkuttelutarpeen, yritin välttää suklaansyöntiä ja tein salaatteja maukkaista juustoista ja katkaravuista. Jälleen kerran päätin pyhästi olla tekemättä jouluksi mitään kakkuja, ne päätyivät taas homeisina tai kuivina roskiin.

Kävimme katsomassa naapurin uutta tyttövauvaa. Neiti nukkui koko vierailumme ajan. Leivoin Milan kanssa lakritsin näköisestä muovailuvahasta pipareita. "Kyllä sinä osaat" lohdutti Mila minua kun "kaulin" tuntui liian pieneltä käsissäni.

Äiti on kadottanut rakkaan kassinsa, johon hän on pakannut ainakin hattunsa ja huivinsa. Seinäkellokin oli hävinnyt (hän on siis kiipeillyt tuolilla), se löytyi kansliasta, mutta itse hän ei ollut tunnistanut sitä omakseen. Kylpytakki löytyi Veikon suihkusta ja yhdet alushousut edesmenneen miehen vaatekaapista. Koko nimeään äiti ei osaa enää kirjoittaa, pankin paperin allekirjoitukseen syntyi tikkukirjaimia kun sisko niitä luetteli.

Vaikken muuten juuri punaista lihaa syökään, jatkuva pakkaskeli vaatii kunnon talviruokaa; porsaankasleria, pakastepapuja ja joulusta jäänyttä porkkanalaatikkoa. Onneksi ulkona ei tuullut ja aurinko paistoi, pystyi tekemään pitkiäkin kävelylenkkejä. Kellarin jääkaapin päälle oli ilmestynyt hiirenpapanoita, meillä on siis edelleenkin kutsumattomia vieraita. Kovasta pakkasesta oli se hyöty, että sain pakastimen sulatettua ja siivottua. Tarkoitus oli myös tyhjentää sitä, joten sulatin viinimarjoja liköörintekoa varten.

Hannu tarjosi kellarin hiirulaisille vanhaa goudaa ja kolinasta päätellen pääsimme eroon ainakin yhdestä alivuokralaisesta. REMY ry järjesti Rekolan Kinon tiloihin lämminhenkisen konsertin. Kettunen-Poijärvi-Kuokkanen-Haavisto soittivat loistavasti ja tuntuivat myös viihtyvän hyvin. Ninni kertoi, että heidän Dream-Catcher -video on kuvattu Lohjalla.

Hannu on ilmeisesti tulossa kipeäksi; menimme keikalle autolla ja jätimme väliin jatkot Rekolan Villapakassa.

Ei taida lunta sataa etelään, ainakaan tammikuussa. Latupohja on mainio lenkkipolku ja huurteiset puut kauniita katsella. Pajunkissatkin ovat jo varmaan paleltuneet.

Ostin Pirta-tyynynpäällisiä Cittarin alesta hintaan 2€/kpl, lahjaksi heppatytöilleni. Tammikuun viimeisellä viikolla vaihdoin punaiset jouluverhot valkoisiin. Lunta on sen verran, että päivä on vähän valaistunut. Pakkasta on noin 10 astetta, mutta tuuli on jäätävä. Tein kuumia keittoja ja pistin myös blinit harkintaan. Joulusta jääneet kuivat taatelit saksin sienirisoton sekaan.

Tilasin ipanoille Lotta Niemisen ihastuttavan kuvakirjan "Kävellen ympäri maailman". Taidankin pitää sen itselläni, tulkoot tänne katsomaan kirjaa! Yritän siihen asti pitää näppini erossa 80 avattavasta luukusta...

Äidin lenkittäminen lähtee aina riisumisesta ja vessakäynnistä. Tällä kerralla hänellä oli päällään viisi puseroa (eikä tietenkään housuvaippaa). Vaatekaappi oli tyhjä; loput vaatteet hän oli tiukasti rullannut sängyn päälle. Kaikki kengät ja saappaat olivat rivissä lattialla. Äidistä olisi tullut hyvä reppureissaaja, kun pakkaaminen käy noin sujuvasti. Kävelimme hänen entisen rivitaloasuntonsa lähellä, mutta hän ei tunnistanut seutua eikä taloja lainkaan.

Kuukauden kirja 2: Jonas Gardell "Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin. 1. Rakkaus". Todellisuuteen perustuva hyvin kirjoitettu, liikuttava ja surullinen kertomus 80-luvun homoseksuaaleista ja HIV:n rantautumisesta Ruotsiin. Seuraavaa osaa odotellessa...

Kuukauden kirja 3: Camilla & Magnus Lindberg "Leros". Kaunis kirja kertoo Leroksen historiasta ja
Göran & Christine Schildtin vuosikymmenet kestäneestä elämästä saarella. Hienot kuvat aikaansaavat koti-ikävän Kreikkaan.

Kuukauden kirja 4: Zlata Filipović "Zlatan päiväkirja". 11-vuotias Zlata kertoo Sarajevon tapahtumista vuosina 1992-1993. Tyttö ei ymmärrä (kuten en minäkään) sodan syitä,  mutta joutuu kärsimään kaikki sen kauhut ja seuraukset.

Kuukauden kirja 5: Lonely Planet "Portugal". Kevään reissusuunnitelma etenee...

torstai 2. tammikuuta 2014

Uusi vuosi, uudet kujeet?

Uudenvuodenaattona oli edelleen niin lämmintä, että joimme lenkkioluet omalla terassilla. Illan vietimme Susannan ja Jukan vieraina. Harvoin on näin lyhyt kyläilymatka, jos ei naapureita lasketa. Tapasin pitkästä aikaa muitakin pikkuserkkujani, vaihdoimme kuulumisia saunanlauteilla ja ruokapöydän ympärillä istuen. Vuoden vaihtuessa siirryimme lasikuistille seuraamaan vantaalaisten ilotulitusta. Talo sijaitsee mäen päällä ja näkyvyys oli varsin hyvä. Kalenterista kääntyi uusi sivu, jossa on kysymysmerkkejä tiuhaan. Mitään hyviä lupauksia en tälläkään kerralla tee, mutta vaihdoin vanhentuvat liikuntasetelit KorsoGymin 10-korttiin ja maksoin Rekolan Raikkaan kausimaksun. Toisen jumpan jälkeen olin kuin jyrän alle jäänyt. Lähes vuoden laiskottelun jälkeen kropalla on taas totuttelemista moiseen rääkkiin. Yritän myös vähentää herkuttelua ja pudottaa muutaman ylimääräisen kilon. Toivottavasti pääsen matkustelemaan, riippuen työtilanteesta. Lupaan myös tavata ystäviäni niin paljon, kun heidän aikataulunsa sallii. No, tulihan niitä lupauksia kuitenkin tehtyä, mutta eiköhän nuo ole helppo myös toteuttaa. Alennusmyynneistä ostin ulkoiluvaatteita, ipanoille kirjoja ja Annalle löytyi yksi joululahja odottamaan kaapin kätköihin.

Perjantaina kävin Tennispalatsin Taidemuseossa katsomassa Play - Mediataiteen tähtiä -näyttelyn, ostin Indiskan alesta rekvisiittaa kotiin ja treffasin Hannun Kiila-ravintolassa. Sen jälkeen menimme Uspenskin katedraaliin kuuntelemaan hienoa Optina Pustynin laulajat -kuoron konserttia. 

Viikonlopun vietimme siskon lihapatojen äärellä Raaseporissa. Löylyjen välissä istuimme pitkään ulkona pyyhkeet ympärillä ja puhuimme äidistä (tietenkin) ja muista sisaruksistamme, ihmetellen heidän osallistumattomuuttaan äidin elämään. Oli sumuista, märkää ja lämmintä, rannassa ei aamulla näkynyt retkiluistelijoita, kuten vuosi sitten. Sunnuntaina ajoimme Virkkalaan lenkittämään äitiä, tällä kerralla hänellä oli neljä paitaa päällekkäin päällä ja korissa miesten pitkät kalsarit ja tuntematon pusero. Kotimatkalla poikkesimme Perttilän Ismetiin syömään. Loppiaisena kävimme Airi-mummilla kahvittelemassa. Hienoa tavata vaihteeksi noin teräväpäinen vanhus. Oli aika riisua joulukuusi ja osa jouluvaloista, toivoa lunta ja pakkasta sekä alkaa odotella kevättä. 


Kuukauden kirja 1: Katherine Boo "Kätkössä kauniin ikuisen". Toimittaja-kirjailija Boo tuntee uuden kotimaansa Intian kurjatkin puolet. Kirja kertoo Mumbain slummien jätteenkerääjien toivottomasta elämästä ja pienistä ilonpilkahduksista.