Syksyn tuulia

Kotiinpaluu Rooman helteistä suoraan Suomen syksyyn oli varsin kolea. Aloitinhan kesänvieton jo maaliskuun alussa Portugalissa ja pitkän kotimaan kesän jälkeen oli vaikea totutella kylmään kosteuteen ja pitkiin kalsareihin.

Onni halusi tulla meille yökylään syyslomaviikolla. Kävimme yhdessä Ikeassa ja ruokakaupassa ennen kuin tulimme kotiin pullakahville ja ruuanlaittoon. Poika on hoikka kuin oljenkorsi, on alati nälkäinen ja syö reilusti. Olin ilahtunut, kun hän halusi minun tekevän tortillojen lisäksi ”niitä maustettuja porkkanoita” eli uunissa kypsytettyjä hunaja-yrttiporkkanoita, joita kesällä tein grilliruokien lisukkeeksi. Vierailu jäi niin lyhyeksi, etten saanut Onnista apua haravahommiin. Suvi haki hänet jo aamupäivällä, he olivat menossa kylään lounaalle. Sen verran poikkesivat sisälle, että Ilona ja Onni ehtivät vähän riehua (vanhassa talossa on hauska leikkiä piilosta) ja Noel kiljua korkeaa ceetä. Johtuu kuulemma siitä, että poika on ruvennut vierastamaan.

Noelilla on leipurin kädet

Ennen Bromarvin viikonloppua ehdin haravoida pihatien ja Hannu veti leikkurilla nurmikot siisteiksi. Sunnuntaina, kun tulimme kotiin, tuuli oli irrottanut tammista loput lehdet ja tuonut naapureiden vaahteran lehtiä meidänkin puolelle. Reissujen jälkeen nautin ruuanlaitosta. Pilkoin, kuutioin ja raastoin tuoreita kasviksia ja lisäsin sieniä lähes kaikkiin ruokiin. Keräsin vielä naapurin mustamarja-aronioita smoothieen ja pakastimeen.

Kävimme katsomassa mainion Grand Budapest –leffan ja sen jälkeen syömässä nepalilaisessa Himshikhar-ravintolassa. Viikonloppuna laitoin myös kukkapenkit talvikuntoon ja istutin pari pussillista kukkasipuleita, jotka joku kuitenkin taas syö.

Jätin joogatunnin väliin ja tapasin noitasiskoja Lohjalla. Sitä ennen kävin Virekodissa äidin luona (vaipanvaihtoa ja sauvakävelyä). Oli ihanaa nähdä pitkästä aikaa rakkaita ystäviä, harmi vain, ettei koko porukka ehtinyt paikalle. Kahden tunnin kahvittelun lomassa vaihdoimme kuulumisia ja puhuimme toistemme päälle. Pitäisi tavata vähän useammin.

Syksyn kirjoja:

Riikka Ala-Harja ”Reikä”. Kehuttu kirjailija taitaa myös novellien teon.

Marina Lewycka "Traktorien lyhyt historia ukrainaksi" (lukupiirin kirja). Ukrainasta Englantiin aikoinaan muuttanut vanha leskimies päättää pelastaa yhden maannaisensa menemällä tämän kanssa naimisiin. Aietta tuskin estää naisen nuorehko ikä ja jumalainen ulkomuoto. Miehen tyttäret eivät tästä oikein tykkää, vaan pelkäävät naisen huijaavan isän rahat ja käyttävän tätä muutenkin hyväkseen. Kirja nostaa esiin myös Ukrainan karun historian ja Stalinin jälkeensä jättämät miljoonat uhrit. Jotenkin niin tätä päivää...

Bromarvin ihanat sienimetsät

Saimme kovasti odottamamme kutsun ystäviemme mökille Bromarviin. Meillä kävi taas hyvä tuuri, sillä lauantaille osui upea, aurinkoinen syyssää. Olimme jo puoliltapäivin perillä Bromarvissa, söimme kermaisen sienikeiton ja lähdimme metsään etsimään suppilovahveroita. Ne olivat kuivan syksyn takia kovin pieniä ja edellisyön pakkasen jäljiltä kohmeisia. Auringon laskiessa palasimme mökille kahvittelemaan ja herkuttelemaan Elisabethin tekemällä tyrnimarjakakulla. Merivesi oli niin matalalla, että jätin saunan jälkeen uimatta, vaikka olinkin siitä haaveillut (emäntämme on sellainen sissi, joka käy uimassa aamuin, illoin). Saunottuamme söimme vielä mahtavan illallisen, jota ryydittivät isännän tekemät mainiot viinit. Yön nukuimme lämpimässä vierasmökissä makuupusseissamme, kuunnellen sateen ropinaa mökin kattoon. Osa sienisaaliistamme kuivui yön aikana kuivurissa. Aiemmin olemme lähteneet kävelylle ja sienimetsään vielä sunnuntainakin, mutta sade piti meidät sisällä ja lähdimme kotimatkalle jo puolenpäivän aikoihin. Kävimme katsomassa äitiä Lohjalla ja ajoimme kaupan kautta Vantaalle. Kotona pyöräytin tuoreet sienet pannun kautta pakastimeen ja tein meille sieni-pekonipastan (sorry vaan roomalaiset, minun oli parempi). Hurmaava suppilovahveroiden tuoksu valtasi kotimme. Kiitos Elisabeth ja Ismo, olette ihania!

Trastevere, Rooma

Pullan ja cappuccinon jälkeen pakkasin tavarani, jätin avaimet huoneeni oveen ja ulko-oven lukitsematta, kun en ollut saanut mitään ohjeita, miten avaimien kanssa pitää toimia. Ostin Ostian juna-aseman automaatista päivälipun, joka maksoi vain 6€. Minähän alan oppia! Ilman mitään ongelmia vaihdoin Sao Paulossa metroon ja Piramidessa Terminiin menevään vaunuun. Terminissä bussipysäkki on niin selvästi merkitty, ettei minun tarvinnut edes kysyä, mistä H-bussi Trastevereen lähtee. Jäin kyydistä Isola Tiberinan jälkeisellä pysäkillä (Belli) ja lähdin kävelemään kohti hostelliani. Matkaa tuntui olevan sen verran paljon, että Vatikaaniin ei voi olla pitkä matka.

Sain petini neljän hengen dormista (olin varannut paikan yhdeksän hengen dormista), kävin suihkussa ja lähdin ulos. Hostellin ulkopuolella on kaunis puutarha, jossa on kahvila ja siellä järjestetään kaikenlaisia tapahtumia. Onneksi Rooman nähtävyydet tuli jo nähtyä Annan kanssa viime syksynä, nyt aion koluta kaikki Trasteveren kadut. Jäin oluelle aurinkoiselle Aristocampon terassille, ja kun paikka tuntui olevan kovin suosittu, tilasin vielä prosciutto-parmigianosalaatin. Sen verran poikkesin joen toisella puolella, että kävin Campo de Fiorilla ja ostin sen läheltä viinin jääkaappiin. 

Siestan vietin hostelin pitkällä käytävällä, jossa on wifi-yhteys ja sohvia joilla lepäillä. Keittiö on myös mukavan kokoinen, siellä tarjoillaan hintaan kuuluva aamiainen. Kävin vielä iltakävelyllä ja ostin reissun ensimmäisen italialaisjäätelön. Tuskin jää viimeiseksi. Trastevere oli täynnä turisteja, katusoittajia ja paikallisia iltakävelyllä. Yksi taikuri yritti tyhmillä tempuillaan kerätä tippiä läheisiltä terasseilta.

Sunnuntai oli Trastevere-päivä. Aamutaivaan pilvet haihtuivat, kun aamiaisen syötyäni lähdin kymmeneltä kävelemään joenvartta kohti Mercato di Porta Portesen markkinoita. Kyseessä ei ole mikään kirpputori, vaan uutta tavaraa 50 centistä lähtien. Sukkapari 1€, farkut 3€, kengät 5€ ja sitä rataa. Ostin kankaisen olkalaukun kympillä, luultavasti maksoin siitä liikaa. Sunnuntaista huolimatta kaupat olivat auki ja löysin ison marketin. Ostin sieltä lounastarpeet, vein tavarat kämpille ja jatkoin kävelyä Trasteveren kaduilla. Yhdellä aukiolla lauloi ja tanssi vanhempi nainen yksinään. ”Santa Loca”, totesivat ohikulkevat teinipojat. Miksikö Trasteveren kuvissani näkyy niin paljon ravintoloita ja terassivarjoja? Siksi, kun täällä oikeasti on niitä niin paljon.

Iltapäiväkävelyn jälkeen otin Doppio malto Peronin hostelin puutarhassa. Sen kahvila on sunnuntaisin suljettu ja respan mukaan puutarha on muutenkin hostelin asukkaiden käytössä, samoin wi-fi. Hostelilla ei ole parveketta eikä pyykinkuivaustelinettä, viritin narun keittion ikkunan taakse ja huuhtaisin päivän pyykin. Tällä reissulla en ole tarvinnut lainkaan pitkiä vaatteita, on niin hitokseen kuuma. Iltavaatteet menevät lähes käyttämättöminä kotiin. Huonekaverini, jenkkityttö, palasi myös päivän reissuiltaan, hän kärsii edelleen aikaerosta ja luultavasti menee tänäänkin aikaisin nukkumaan. Taidan jättää päivätorkut väliin taatakseni paremmat yöunet, viime yö meni taas valvoessa ulkona kuuluvan liikenteen metelin ja särkevien jalkojen takia. Edellisissä paikoissa yksin majoittuessani koivet eivät kolottaneet lainkaan, johtui varmaan siitä, että sain itse säätää lämpötilan ikkunoilla, ilmastoinnilla ja peitolla.

Ainoastaan naisille tarkoitettu Orsa Maggiore Hostel on siitä mukava, että vessat, suihkut ja keittiö pysyvät siisteinä, kun asukkaat huolehtivat niistä kuin kotona konsanaan. Toki naistenhuoneessa on huonotkin puolensa; saimme jenkkitytön kanssa seuraamme tädin, joka korvaleikkauksiinsa vedoten sulki ikkunat ja kattotuulettimen. Protestoimme ilman kuumuudesta, eikä meitä paljon lohduttanut, kun täti selitti, että olisittepa olleet täällä kesällä, kun oli 40 asteen helle. Suomalaiset taitavat olla ainoita, jotka tässä huushollissa (meitä on yhteensä kolme) ymmärtävät kuivauskaapin käyttöä. Muut levittävät astiansa tiskipöydälle kuivumaan. Roomalaisista naisista jotkut ovat anorektisen laihoja iästä riippumatta, pienten lasten äideistä lähtien. Omat liikakilotkin on helppo antaa anteeksi, kun vastaan tulee noita ryppyisiä, luisevia naisia.

Ilta ei ehtinyt vielä viilentyä, kun lähdin ulos kävelemään. Kävin Santa Maria della Scalassa sytyttämässä kynttilät ja aikani ruuantuoksuja haisteltuani jäin Cajo & Cajon terassille syömään pizza Napolin. Jälkkäriksi tällä kertaa kirsikkajäätelö. En edelleenkään tajunnut, mikä tötterö on italiaksi, mutta myyjä muisti minut eilisestä ja tiesi, mitä haluan.

Maanantai oli ”Rooma-päivä”, eli menin joen toiselle puolelle. Tarkoitukseni oli vain käydä tsekkaamassa, mistä lentokentälle menevä shuttle-bussi lähtee, mutta kun Pietarinkirkko tuli näkyviin, kävelin kuvaamaan senkin. Kyselin bussipysäkkiä poliisipartiolta, eivät tienneet. Seurasin yhtä matkalaukkua perässään vetävää naista ja nyt tiedän, mihin minun pitää huomenna suunnistaa. Kävelin siitä sitten vielä Piazza di Spagnalle ja Fontana di Treville, joka on remontissa, mutta senhän minä tiesinkin. Tarkoitus oli kasvattaa luukirkko-kokoelmaani (Serbian Niš ja Portugalin Evora), mutta kun Il Convento dei Cappuccinissa ei saanut kuvata, kävin vain museon myymälässä. Kävelin vielä kuvaamaan Monumento a Vittorio Emanuelen ja Colonna Traianan (minua niin viehättävät nuo katoliset kirkonkupolit). Kenkävalintani oli näin pitkälle lenkille huono, jalkapohjia alkoi sandaaleissa aristaa, kun kilometrejä kertyi mittariin sentään 14.

Palasin kämpille, vaihdoin aamutossut jalkaan, otin oluen mukaani ja menin puutarhaan kirjoittamaan kortteja. Nyt pitäisi vielä löytää postilaatikko jostain. Vaihdoin lenkkarit jalkaan ja kävin marketissa ostamassa kolmioleivät ja hedelmiä lounaaksi. Suihkun jälkeen olikin siestan aika.

Puisissa koroissaan kopisteleva korvavaivainen osoittautui mukavaksi transsylvanialaiseksi rouvaksi, joka on työmatkalla Firenzeen. Illalla lähdin haahuilemaan Trasteveren kujille ja viimeiselle illalliselle jäin kiinalaisravintolan terassille. Naapuripöydässä sattui istumaan isä+poika Brasiliasta ja minulla taas portugalin sanat ja lauseet hukassa. Matkalla keittiöstä terassille tilaamani viinin väri vaihtui valkoisesta punaiseksi. Tuli syötyä sen verran paljon (lasku vain 12,20€ sis. viini ja kahvi), etten edes jäätelöä jaksanut.

Viimeinen matkapäivä oli puolipilvinen, mutta erittäin hiostava (+31). Jätin tavarani säilytykseen ja kävelin Isola Tiberinalle. Sen kävelysillalla musta mies myi kangaslaukkuja 25 eurolla, joten tein markkinoilla hyvät kaupat. Onnistuin löytämään kaksikin postilaatikkoa Trasteveren puolelta. Katoliset papit ovat tehneet ensi vuodelle oman poikakalenterin. Hostelin puutarhassa joukko naisia keskustelee johonkin yhteisöön liittymisen säännöistä. Nuoret (amerikkalais)tytöt puolustavat haluaan tanssia ja käydä baareissa.

Kävin iltapäivällä lounaalla, harkitsin Aristocampon salaattia (ainoa kunnollinen tällä reissulla), mutta päädyin La Scala in Trasteveren terassille mix-salaatille (ei mistään kotoisin) ja pekoni-sienipastalle, joka oli muuten hyvää, mutta aivan liian suolaista. Ja tänään oli tarjolla haitarinsoittoa! Kävin hostelilla suihkussa ja vaihdoin puhtaaat vaatteet päälle. Loppuajan vietin netissä ja latasin akkuja.  

Lähdin ajoissa kävelemään shuttle-bussin pysäkille ja ehdin vielä istahtaa kahville ennen bussin tuloa. Bussilippu maksoi 6€, eli kuten epäilinkin, minua tullessa huiputettiin, kun lippu kentältä Terminille maksoi 15€, tosin silloin kyseessä oli pikkubussi. Matka kentälle kesti reilun puoli tuntia ja kentällä oli vielä aikaa ostoksille ja kirjan lukemiseen. Aikataulussa laskeuduin hyisen kylmään Vantaan yöhön. 

Lido di Ostia

Isäntä kantoi laukkuni alas aukiolle ja neuvoi ostamaan päivälipun (8€), joka kelpaa kaikkiin kulkuvälineisiin, sillähän minulla on varaa sitten vähän seikkaillakin. Kaikki meni suunnitelmien mukaan, vaihdot kuten pitikin, mutta heti alkumetreillä kaduin valintaani lähteä bussilla Roomaan. Se tuli aivan tupaten täyteen ja kun vihdoin sain istumapaikan, aurinko paistoi koko matkan kasvoilleni, sen verran suora on tie Tivolista Roomaan saakka. Samoin metro Mammolasta Piramideen oli ruuhkainen. Ostian junassa mies kiersi vaunuja kajarinsa kanssa ja lauloi kaikki humpat L’italianosta alkaen. 

Ajattelin välttää päivän kuumimman ajan ja onnistuinkin olemaan Lido di Ostiassa jo puoliltapäivin, mutta majapaikassani ei kukaan vastannut. Oli siis Peronin paikka! Lokit kirkuivat taivaalla; meri on lähellä. Livahdin avoimesta portista B&B Belle Epoquen pihalle (talot ovat asuinkäytössä), mutta ovikelloon ei edelleenkään vastattu. Kun kello oli yli kaksi, soitin Booking.comille ja he lupasivat selvittää missä vika. Odotin vielä reilun tunnin, ennen kuin pääsin sisälle. Poika ei pahoitellut sanallakaan myöhästymistään, vaan alkoi siivota kylppäreitä. Ehkä korvaukseksi odotuksestani sain tilavamman huoneen, jossa on käynti suurelle kattoterassille. Kylppärit ovat käytävän varrella, toinen niistä vain minun käytössäni. Tosin ei täällä muita asukkaita olekaan.

Pikapesun jälkeen vaihdoin kevyemmät vaatteet ja lähdin nälissäni syömään. Asun kävelykadun varrella ja vastapäätä on ravintola, joka oli lounasaikaan aivan täynnä. Bufélounas veteli viimeisiään, ehdin täyttää yhden lautasen ja tilata viinin. Toista lautasta hakiessani pöytä olikin jo tyhjennetty, mutta sain pyynnöstäni vielä tomaatti-mozzarellasalaatin. Viini kuului lounaan hintaan (10€) tai se jätettiin muuten vain laskuttamatta. Rantaa riittää kilometrikaupalla, kävelin rantakatua jalkapohjat kipeiksi poiketen välillä rannalle. Merenkäynti oli melkoinen ja punaiset liput liehuivat. Taitaa jäädä uiminen tällä reissulla väliin, kun en ottanut edes rantapyyhettä matkaan mukaan. Kävelin vielä keskustaan hakemaan iltaviinin. Skypetin Hannun kanssa, enkä jaksanut enää lähteä mihinkään, otin lasillisen viiniä terassillani ja tyydyin kekseihin ja hedelmiin.

Kun suljin terassin pariovet, tuli täydellisen hiljaista. Nukuin aamuun saakka, kunnes seitsemän jälkeen joku (omistaja?) kolisteli avaimillaan sisälle, laittoi television päälle, söi aamiaisensa, kävi vessassa, pesi hampaansa ja poistui avainten kilinän saattelemana. Nousin sitten minäkin suihkuun ja kävin läheisessä kahvilassa syömässä huonehintaan kuuluvan pulla-aamiaisen. Tämän reissun jälkeen on helppo luvata, että seuraavan kerran syön makeita leivonnaisia vasta jouluna.

Oli taas hävyttömän kuuma. Lähdin kävelemään rantakatua eri suuntaan (vasemmalle) kuin eilen. Harmi, että merinäköalan peittää suurimmaksi osaksi joko aita tai riveittäin rakennetut vuokrapukukopit, joissa useimmissa on oma pikkuterassi ja edessä leveä, laudasta rakennettu laituri/kävelytie. Osa näytti jo sulkeneen tältä kaudelta, osassa pestiin rantapetejä viikonlopun käyttäjiä varten.

Kävelymittariin oli kertynyt 5km, rantaa olisi vielä riittänyt, mutta se alkoi näyttää tylsältä ja käännyin takaisin. Jäin Wiener Hausin terassille salaattilounaalle. Kävelykadun varrella vanha mies soitti kitaraa ja lauloi italiaksi ja englanniksi. Ennen siestan viettoa huuhtaisin hikiset vaatteeni ja jätin ne terassille virittämälleni pyykkinarulle aurinkoon kuivumaan.

Olin juuri torkahtanut kun joku kolisteli käytävällä. Uni pääsi karkuun ja istuin terassillani nauttien auringonlaskusta ja illan viilentymisestä (noh, ei ollut ainakaan enää NIIN kuuma). Skaippasimme Hannun kanssa ja valmistauduin viimeiseen Ostian iltaani. Tein pienen kävelykierroksen, kävin Santa Maria Regina Pacis -kirkossa (hyvä etten jäänyt lukkojen taakse, ovet laitettiin juuri kiinni kun olin viimeisenä sisällä kirkkosalissa) ja menin vielä rannalle. Harmi, että aurinko oli jo ehtinyt laskea, mutta väkeä oli rantakadulla liikkeellä runsaasti. Mieli teki pizzaa ja jäin istumaan majapaikkani vastapäiseen Antico Traianon terassille. Kyllä nämä pizzat ja pastat osaavat valmistaa! Ja mikä hinta/laatusuhde! Pizza, puoli litraa frisantea, kahvi ja tarjoilupalkkio yhteensä 14,70€ eli vähemmän mitä tämän päivän lounas.

Kotiin oli lyhyt matka, sain rimpuiltua ulko-oven auki (joku oli jättänyt sen lukitsematta kun lähdin iltakierrokselleni). Käytävässä tuoksui tupakka ja partavesi ja kun olin tuskailemassa huoneenoveni lukon kanssa, paidaton kiharapää ilmestyi toisesta kylppäristä. Nuorimies yritti auttaa oveni avaamisessa, mutta minulta se sujui jo paremmin. Kuulin ulko-oven loksahtavan lukkoon ja olin taas yksin. 

Ei mikään sirkus vaan Tivoli!

Joku jätti ilmastoinnin yöksi hurisemaan, en saanut nukuttua vaikka olikin mukavan viileää, mutta koipiani kolotti taas ohuen peiton alla. Aamiaista ei ollut tarjolla, suihkun jälkeen söin omenan ja pakkasin pakaasini. Aamupäivästä tulikin varsinainen maanalainen seikkailu, sillä en ollut tietoinen, että Ponte Mammolan metroasemalle päästäkseen pitää vaihtaa Bolognassa. Veivasin sitten eestaas, ostin yhden turhan metrolipun (1,50€) ja sain yhden siirtymän anteeksi vartijalta, joka päästi minut portista sisään käytetyllä lipulla. Mammolassa kävi lopulta hyvä tuuri ja bussi Tivoliin lähti 11.20. Matka kesti tunnin verran enkä ollut lainkaan varma, että jäin oikeassa kohdassa pois kyydistä. Tivoli on isompi kaupunki mitä osasin odottaa. Kiertelin keskustaa puolisen tuntia ja kun lopulta olin ihan hoodeilla, otin ensimmäisen italo-olueni. Majapaikkani löytyi kysymällä ja oh, ihanaa; hieman syrjässä olevalla Piazza Delle Erbellä sijaitseva Antica Torre täytti kaikki odotukseni. Sain tilavan huoneen omalla kylppärillä (jääkaappi on käytävällä) ja sujuvasti italiaksi kommentoiva isäntänikin osoittautui varsin sympaattiseksi. Minähän en italiaa osaa, totean vain "Allora!", sitähän täällä kaikki hokevat. Sain avaimet, kartan ja avaimien käyttöohjeet. Isäntäni oli varannut minulle pari pulloa mineraalivettä, tyhjät pullot voin täyttää kotipiazzani vesihanasta.

http://www.bbanticatorre.it/who_we_are.html
 

Pakollisen suihkun jälkeen lähdin kävelemään lähikaduille ja eksytin itseni pienille kujille. Sen verran olin etukäteen tutustunut Tivoliin, että tiesin Villa d’Esten olevan maanantaisin suljettu. Tämän sain kertoa myös muille turisteille (kiitos tummien hiusteni). Alkoi olla nälkä ja jäin Ristorante Taverna Quintilan terassille syömään merellisen pastan, joka todellakin maistui mereltä ja tuoreelta saaliilta. Harhailin vielä hetken kotikulmillani, ennen kuin palasin viehättävään kotiini siestalle. 

Piazza Delle Erbe

Päikkärit venyivät sen verran myöhään, että kaupat olivat jo sulkeneet ovensa kun lähdin iltakävelylle. Muutenkin kaupunki oli varsin hiljainen, ravintoloita ja baareja toki oli vielä auki ja ihmisiä istui terasseilla. Oli vielä lämmintä, +21. Katuvalot ovat pehmeän kellertäviä, mieleeni tulee Lissabon. Iltapäivän pasta-annos oli sen verran täyttävä, ettei tehnyt enää mitään ruokaa mieli. Ajattelin jo, että juon iltaviinin jollain terassilla, mutta pullakauppa tuli apuun ja ostin siitä mukaani rasian tonnikala-kuskussalaattia ja pullon mainiota Montepulciano d’Abruzzoa. Hinta pyöristettiin alaspäin, yhteensä kuusi euroa. Vaikka Tivoli on turistien suosiossa villojensa ansiosta, hintataso on yllättävän edullinen. Tuplaespresso kotipiazzallani maksoi 80 senttiä. Siitä taitaakin tulla kantakahvilani. Täytin taas vesipulloni ja kapusin neidonkammariini.

Olin niin täpinöissäni kauniista kaupungista ja mukavasta majapaikastani, etten meinannut millään malttaa nukkua, kun odotin seuraavaa päivää päästäkseni taas kävelemään ja kuvaamaan. Aukioni baarin terassilta kuului puhetta ja naurua puoliyöhön saakka, kunnes se sulkeutui. Yöksi noussut tuuli kolisutteli ikkunaluukkuja. 

Vietin aamupäivän Villa d’Estessä. Kiersin sisätilan La Nuova Moda –näyttelyn. Niska tuli kipeäksi, sillä parasta taidetta olivat kattomaalaukset. Puistossa kuului lukuisten suihkulähteiden ja kastelukanavien lirinää ja lorinaa. Lisäksi linnunlaulua ja suomenkieltä; 15 oppilasta olivat italialaisen ystävyyskoulunsa vastavierailulla. Ehdin sopivasti kuulemaan Fontana dell’Organon kello 10.30 urkukonsertin. Puiston kierrettyäni kävin ostamassa torilta hedelmiä lounaaksi. Myynnissä oli upeita syklaameja, teki mieli ostaa yksi kämpille, mutta mitä turhia. Alkoi olla kuuma, heitin hupparin kämpille ja jatkoin kävelyä pois päin keskustasta. Kävin katsomassa Parco Villa Gregorianan, mutta vain aidan ulkopuolelta. Se näkyi hyvin kun ylitin joen Ponte Gregorianoa kaupungin toiselle puolelle, jossa ei paljon katsottavaa ollut.

Kämpillä suihku, kevyt lounas ja pieni siesta. Ulkonakin hiljentyi hetkeksi, mutta aurinko paistoi niin kauniisti, että lähdin vielä iltapäivällä keskustaan kävelemään. Yritin selvittää, missä Rooman-bussit pysähtyvät ja mistä niihin voi ostaa lipun. Postikorttitarjonta on tässäkin kylässä todella onnetonta, pitäisikö perustaa korttikauppa omista kuvista? Palasin kämpille vilvoittelemaan ja nauttimaan aperitiivia. 

Illan tullen kiersin vielä minulle uusia kaupungin katuja, joilta löysin ruokakaupat. Minulla ei niille ole nyt käyttöä, kun huonehintaan sisältyy aamiainen. Pullan lisäksi saan tuoreita sämpylöitä, leikkeleitä, voita ja hilloa, kahvia, jogurttia ja hedelmäsalaattia. Istuin yhden kävelykadun varrelle syömään tonnikalasalaatin ja palan kilopitsaa. Iltakahvin join taas oman aukioni terassilla.

Baari hiljeni jo kymmenen jälkeen ja muutenkin oli aivan hiljaista. Yöllinen tuuli tyyntyi taas aamuksi. Olen jo kehunut majoitustani, huoneessa minut tekee kovin iloiseksi sängyn vieressä olevat pienet matot ja kylppärin ikkunan ulkopuolella roikkuva pätkä pyykkinarua. Vaihtelua eiliseen aamiaiseen; kolmioleipiä, tuoremehua ja entistä isompi pulla. Sääennuste lupaa tällekin päivälle aurinkoa +26.

Que caldo! Aamupäivällä kävelin ympäriämpäri Tivolia jättäen hyvästejä sen kauniille kaduille ja kujille. Tupakkakauppa tuli taas hätiin, sieltä saa sekä bussiliput että kauneimmat postikortit. Olin kuvitellut juna-aseman sijaitsevan jossain alempana, mutta sehän onkin Ponte Gregoriano –sillan toisella puolella, ei kovin pitkällä majapaikastani. Nyt pitäisi selvittää, kannattaako minun palata Roomaan bussilla vai junalla, siihen huono nettiyhteys ei oikein anna mahdollisuutta (eikä myöskään sähköpostini käyttöön). Annoin periksi mieliteolleni ja ostin huoneeseeni syklaamin. Torimyyjä kertoi italiaksi, että saisin vitosella kaksi kukkaa, ja minä vastasin englanniksi, että yksi riittää, jätän sen hostilleni kun huomenna jatkan matkaani Roomaan. Poika nosti kädet kohti sinistä taivasta; Rooma, niin kallis! Oli tosi kuuma, melkein sulin terassille kun istahdin oluelle ja lukemaan. Kotiaukioni baarin tarjoilija muistaa jo, että tämä nonna haluaa italialaista kahvia ja espressonsa tuplana.

Siestan aikana ei juuri tullut nukuttua; naapuriin majoittui äänekäs (ilmeisesti) amerikkalainen pariskunta ja piazzalla siirrettiin jotain maatyökonetta kuorma-auton kyytiin. Ilma ei ollut juurikaan viilentynyt, kun lähdin viimeiselle iltakävelylle tässä kylässä. Otettuani viimeiset kuvat istahdin Taverna Quintilian terassille syömään. Isäntäni vilkutti minulle ohi fillaroidessaan. No huhhuh! Pääosin vihreä salaatti ja pieneltä näyttävä merellinen risotto (josta osa oli simpukoiden kuoria) täyttivät minut, vaikka olin päivällä syönyt vain hedelmiä. Miten italialaiset pystyvät syömään vielä pääruuan (usein lihaa) ja makean jälkiruuan? Yhteinen kieli oli taas hakusessa, mutta ruuasta puhuttaessa kaikki ymmärtävät. Kerroin tekeväni kohtuullisen hyvää pastaa ja risottoa, mutta täällä merelliset sapuskat lyövät minutkin laudalta. Jätin vitosen tippiä, sen verran olin saanut kahdella käynnilläni alennusta.

Iltakahvi vielä omalla piazzalla ja kotiuduttuani taitelija-isäntäni Joseph ("Pino") koputti oveeni ja sain maksettua majoituksen. Hän esitteli minulle vaimonsa ja kehui tämän valmistaneen tänään aamiaisen. Isäntäväki hyvästeli minut ja varoitteli Rooman liikenteestä, kuin teini-ikäistä tytärtään. En saanut tolkkua, suosittelivatko he junaa vai bussia. Päätin palata Roomaan bussilla ja käyttää niitä metro- ja junayhteyksiä Ostiaan, jotka olin selvittänyt jo kotona. Jos joskus vielä päädyn viehättävään Tivoliin, tulen kyllä junalla (Tiburtinan asemalta). Olin tyytyväinen itseeni, kun ostin sen syklaamin!

  

Rooma A.D. 2014

Parhaat synttärilahjat saa, kun ostaa ne itse, vai mitä (Hannulle kuitenkin kiitos tabletti-optiosta)? Siksi tartuin Norwegianin tarjouslentoihin Roomaan (112€) ja päätin jatkaa kesää reilun viikon matkalla Italiaan. Yksin matkustaminen tulee majoituksen kannalta kalliiksi, siksi valitsin Roomasta hostellimajoituksen. Koska minua viehättävät vanhat, harmaat kivikylät, lähden Roomasta heti seuraavana päivänä Tivoliin. Sieltä pariksi päiväksi rannikolle Lido di Ostiaan ja viimeisiksi reissupäiviksi majoitun Trastevereen. Osassa majoituksia on tarjolla aamiainen ja joissakin käytössä keittiö, joten minulla on mahdollisuus pitää budjetti pienenä salaattilounailla. Samoin siirtymiset eivät tule kovin kalliiksi, kun hylkäsin ensimmäisen ajatukseni lähteä Napoliin ja sen läheisille saarille. Ne saavat suosiolla jäädä toiseen kertaan.

Kampaaja täräytti tukkani aivan tummaksi, joten voin taas soluttautua italialaisrouvien joukkoon. Sääennuste lupaa aurinkoa ja lämpöä, pakkasin mukaan samat kesävaatteet, millä pärjäsin Espanjassakin. Minulla oli iltapäivälento ja Hannu tarjosi lounaan Ju Fussa, ennen kuin hän heitti minut kentälle.

Kone oli melkein täysi, ainoa vapaa paikka taisi olla minun vieressäni. Yritin torkkua, mutta eihän se minulta onnistu liikkuvassa laitteessa. Oli kuuma ja meteliä. Laskeuduimme Roomaan illan jo pimentyessä. Juna Terminiin oli juuri lähtenyt ja lipputiskin rouva myi minulle paikan shuttle bussiin, joka vei kyytiläiset Terminin kulmille. Hetken harhailin, ennen kuin löysin oikean kadun ja Four Seasons Hostelin. Otin petini kahdeksan hengen dormista ja lähdin ulos kuumaan iltaan. Yhdelle terassille jäin salaatille, toiselle istahdin viinilasilliselle. Keskustan meteli on huumaava; ruuhkainen liikenne, hälytysajoneuvoja, isoja turistiryhmiä (saksalaisia, venäläisiä) ja kaupunkilaisia lähes tungokseen saakka. Santa Maria Maggiore oli aivan pimeänä, mutta pyöreä kuu valaisi tummaa taivasta. Lyhyen iltakävelyn jälkeen palasin hosteliin, kävin suihkussa ja kiipesin yläpetiin lukemaan.