Helmikuun valo

Elizabeth Strout kirjoittaa kirjassaan "Olive, taas", miten Olive leskeksi jäätyään on yksinäinen ja masentunut, kunnes huomaa helmikuun kauniin valon. Olen päivittäin ulkona pari tuntia ja reagoin herkästi valon lisääntymiseen, lintujen lauluun ja kevään etenemiseen. Vuodenajoissa onkin parasta niiden erilaisuus ja jokavuotinen kevään ihme.

Andalusian reissun jälkeinen viikko oli taas touhua täynnä. Pääsin jooga- ja jumppatunneille ja hain Specsaversilta uudet lasini (edelliset olivat omaksi yllätykseksenikin jo neljä vuotta vanhat). Mirja ja Masa kutsuivat kahville ja katsomaan heidän vasta remontoitua kylppäriään. Olin toivonut pääseväni viikonloppuna rapputreeneihin, mutta lauantain vastaisena yönä alkoi pyryttää lunta ja sitä jatkui viikonlopun yli. Rämmin auraamattomilla kävelyteillä ja vakuutin itselleni, että tässä se kunto nousee ja tasapaino kehittyy.

Saimme jo joulun alla kutsun Meerin 90v-synttäreille Lohjalle. Koko klaani oli koolla. Ihanaa, kun meidätkin lasketaan mukaan perheeseen.

Maksoi mitä maksoi (lähes saman verran kuin tämän kuun meno-paluulennot), oli enää turha odottaa lentotarjouksia ja varasin menolennon Málagaan huhtikuulle. Tärkeintä minulle on, että lento on suora ja lähtö aamulla, ettei mene koko päivä hukkaan. Hostellinkin olin jo valinnut etukäteen, läheltä helmikuun majoitustamme. Myöhemmin varasimme myös yhteiset paluulennot toukokuulle, muutamat majoitukset (peruutusvaihtoehdolla) ja minä itselleni junalipun Málagasta Sevillaan. Sen kunniaksi korkkasimme kuivan Cavan.

Koululaisten talvilomaviikolla emme saaneet yhtään ipanaa luoksemme; Ilona oli rippileirillä ja Pihlallakin viikko täynnä ohjelmaa. Hain leipomosta kaksi laskiaispullaa ja kyläyhteisön nuotioretkellekin menemme kahdestaan.

Helsinki-päivänä kävin katsomassa Valokuvataiteen museo K1:ssä Duane Michalsin laajan muotokuvanäyttelyn. Yhdessä huoneessa oli Malimanian näyttely "Juuriemme jäljillä".

Malimania; Juuriemme jäljillä

Harju Döner

Halusin testata jonkun ravintolan ja kävin lounaalla Citykäytävän Harju Dönerissä. Tosi hyvää kanaa!

Ennen toimiston lukupiirin kokoontumista ehdin käydä katsomassa Sinebrychoffin näyttelyn Alexander Lauréus - kohti Roomaa. Eipä turkulaismaalari yhtään häviä italialaisille tai hollantilaisille aikalaismaalareille. Museon rappukäytävässä kukki kliivia komeasti ja kun kassa kehui yläkerrassa olevan lisää kasveja, jotkut ehkä ihan alkuperäisiäkin, kävin pitkästä aikaa katsomassa myös Sinebrychoffien kotimuseon. Muut keskustan näyttelyt olenkin jo aiemmin nähnyt.

Lukupiiriin kokoontui lähes koko porukka ja keskustelu aaltoili taas laidasta laitaan, samoin mielipiteet luetusta kirjasta. Seuraavan kokoontumisen sovimme pääsiäisviikolle, joten minäkin pääsen mukaan. Samalla taidan käydä verenluovutuksessa ja kevään ollessa jo pitkällä, lounaan voisin nauttia Kasvitieteellisessä puutarhassa. 

Lauantain nuotioretkelle osallistui taas tuttu porukka, mutta mukana oli myös muutama uusi kyläläinen, jotka olivat huomanneet teiden varrelle laitetut ilmoitukset tapahtumasta. Pari saksalaista vaihto-oppilastakin pääsi nauttimaan suomalaisesta grillimakkarasta ja nuotiohetkestä. Myöhemmin illalla pidimme siskojen WhatsApp-ryhmässä UMK- ja Melloraadin.

Maaliskuussa meidän piti pysyä kotona, mutta päätimme käyttää Eckerön ystävänpäivätarjouksen ja Mare varasi meille huoneistonsa. Reissulla pitää aina olla joku tarkoitus. Kuten Tallinnan arkkitehtuurimuseon uusi näyttely "Visio ja fantasia".

Helmikuun kirjoja:

Elif Shafak "Valkoinen elefantti". Tuhannen ja yhden yön tarinoita aikuisille. Fiktiota, faktaa ja puolitotuuksia. Intialaispoika Jahan saapuu 1500-luvulla laivalla Istanbuliin, saattaakseen hoidokkinsa - valkoisen elefantin - lahjaksi sulttaanille. Poika ihastuu sulttaanin tyttäreen, kunnostautuu elefantinhoitajana, sotii tämän kanssa turkkilaisten joukossa ja pääsee mestari Sinanin yhdeksi oppipojaksi rakentamaan siltoja ja Istanbulin upeita moskeijoita. Kirjan mielenkiintoa lisää todellisuuspohja; mestari Sinan, hallitsijat, rakennukset, Turkin ja Istanbulin historia. Siihen aikaan oli aivan normaalia, että kaupunki täyttyi erimaalaisista ja -uskontoisista alan ammattilaisista. Nykyään muuttoliike taitaa olla toisin päin, kun turkkilaiset lähtevät töiden perässä Saksaan ja Pohjoismaihin.

Jari Järvelä "Aino A." Mainio fiktiivinen "elämäkerta" (biofiktio) Alvar Aallon Aino-vaimosta. Varmastikin pitkälle myös totta. Siinä kun Alvar suunnitteli suuria, pisti rahaa menemään ja keräsi kaiken kunnian myös pariskunnan yhteisistä töistä, Aino korjaili miehensä mahdottomia piirustuksia, yritti pitää perheen ja firman talouden plussalla ja sieti miehensä syrjähypyt. Kuten monet aikalaisensa, myös Aino jäi miehensä varjoon, vaikka totta puhuen suurimmat saavutukset taisivat olla hänen ansiotaan. Vasta myöhemmin näitä taitavia, upeita naisarkkitehtejä ja -taiteilijoita - esim. Juhani Ahon vaimo Venny Soldan Brofeldt - on nostettu omaan arvoonsa. Kirjaan antoi perspektiiviä syksyllä Taidehallissa näkemäni Aalto-näyttely (ja 2017 Ateneumin Alvar Aalto -näyttely).

Málaga, Andalusia

Emme ole ennen asuneet näin kaukana vanhasta kaupungista, kävelymatkaa asemalta kämpille tuli pari kilometriä. Totesin, että olisi kannattanut ajaa päättärille asti, niin kävelymatka olisi vähän lyhentynyt. Tuullut on täälläkin, suuria puunoksia oli pudonnut maahan ja yhdellä kävelykadulla palokunta sahasi palmuja. Haimme avaimet etukäteen saamastani osoitteesta (lokeroon oli teipattu tervetulotoivotus nimelläni) ja majoituimme saman kadun varrella olevaan kerrostaloasuntoon. Huomattavasti pienempi kuin Mijaksessa, mutta myös lämpimämpi.

Plaza de la Merced

Taberna del Pintxo Larios

Vaihdoimme vaatteet ja lähdimme kävelemään kohti vanhaa kaupunkia. Ohitimme 2-3 entistä majapaikkaamme. Olimme katsoneet etukäteen parit ruokapaikat, mielellään olisimme istuneet jollekin aurinkoiselle terassille, mutta korkeat talot varjostivat kujia ja aukioiden tapaspaikat olivat täynnä. Päädyimme Taberna del Pintxo Lariosiin ja voi että, kyllä oli hyvää! Kävimme vielä yhdellä terassilla brandykahvilla ja juttelimme tanskalaispariskunnan kanssa, ennen kuin palasimme kaupan kautta kämpille. Suihkun jälkeen lepuuttelimme, tuskin viitsimme lähteä illemmalla uudelleen ulos.

Sunnuntain kunniaksi käväisin aamupäivällä lähikirkossamme. Vaelsimme pitkin keskustan kävelykatuja auringon lämmittäessä mukavasti. Ylhäällä linnoituksella olemme käyneet jo kaksi kertaa, sinne ei ollut mitään hinkua.

Málagassa vietettiin jotain fiestaa/karnevaalia, kadut täyttyivät hassusti pukeutuneilla ja meikatuilla lapsilla ja aikuisilla. Katedraalin takana yksi lapsiryhmä tanssi musiikin tahtiin.

Päiväoluet nautimme joltain reissulta tutuksi tulleella, aurinkoisella terassilla.

Plaza de la Merced

El Clan

Eilinen pintxopaikka houkutteli, mutta aurinko vei voiton ja menimme El Clanin terassille tapaksille Plaza de la Mercedille. Terassien edessä esiintyivät taas kitaransoittajat ja street dance -tanssijat tippejä keräten. Kotimatkalla pysähdyimme Cafe Bar Ritan terassille iltapäiväkahville. Siitä saattaa tulla kantikseni, mikäli majoitun huhtikuussa tien toisella puolella olevaan hostelliin. Kauppamme on sunnuntaisin kiinni, tyhjin käsin palasimme kämpille suihkuun ja hetken huilille.

Cortijo de Pepe

Kadut olivat täynnä juhlijoita, kun alkuillasta kävelimme vanhaan kaupunkiin. Toivomuksestani menimme Cortijo de Pepeen syömään grillattua mustekalaa. Jätimme pakkaamisen aamuun ja vietimme kämpillä rauhallisen loppuillan.

Hyvää ystävänpäivää!

Meille oli jätetty vain kaksi kahvikapselia, joten aamiainen oli syötävä jossain muualla. Vedimme laukut aamupäivällä lähelle Alamedan asemaa ja jäimme kahvilan terassille kuluttamaan aikaa. Lähdin etsimään postilaatikkoa muutamalle kortilleni. Koko kadunvarsi oli täynnä kukkakojuja, joissa myytiin ystävänpäivänkimppuja.

Junalipun (1,80€) voi kätevästi maksaa suomalaisella pankkikortilla. Ei tarvitse jonottaa lippuautomaattiin, sen kun vilauttaa korttia portin lukijalle, samoin pois lähtiessä.

"Voitteko avata laukkunne, pliis. Siellä on jotain ruokaa" pyytää turvatarkastaja. "Ahaa, kahvia. Nou hätä!"

Koneessa kuulutettiin jotain mieshenkilöä. Taisi olla meidän vieruskaverimme, joka myöhästyi lennolta ja jätti meille hyvin tilaa. Laskeuduimme illalla Vantaalle, kapteeni varoitti kentän liukkaudesta, kun poistuimme koneesta takakautta. Ehdin vielä käydä kaupassa ja yhdeksän jälkeen söimme kotona sienimunakasta.

Mijas Pueblo, Andalusia

Tartuin Norwegianin Single days -tarjoukseen ja ostin meille joululahjaksi lennot Málagaan. Kellonaikakin oli aamulla passeli, heräsimme lähes normiaikaan. Pikkupakkanen saatteli meidät matkaan, eipä Mijakseenkaan luvattu mitään helteitä, joten pakkasimme mukaan vain lämpimiä vaatteita. Lento meni mukavasti ja laskeuduimme Málagaan etuajassa. Siirryimme junalla (2×3,20€) Fuengirolaan, joka vaikutti tosi tylsältä kaupungilta. Bussi (2×1,55€) vei meidät ylös Mijas Puebloon. Julkisissa ajoneuvoissa kaikki käyttävät täällä maskia, me käytimme sitä myös lennolla. Tuttavapariskunta sai joulukuussa koronan jo menolennolla Málagaan, siltä me haluamme välttyä kaikin mahdollisin tavoin.

Mijas Pueblo

Ennen kuin etsimme majapaikkamme, jäimme aukion yhdelle terassille Alhambra Verdelle. Pääsimme heti majoittumaan Mirador de Mijakseen (100 neliötä!), jossa olisi tilaa perheellekin. 

Mirador de Mijas

Laitoimme tavarat paikoilleen ja lähdimme takaisin kauniiseen keskustaan. Hannu oli etukäteen valinnut yhden hyvän ravintolan, mutta siellä ei enää ollut tarjolla himoitsemiamme tapaksia. Lupasimme tulla huomenna aikaisemmin ja lähdimme nälissämme etsimään sopivaa ravintolaa. Päädyimme Restaurante los Arcosiin, mukava paikka, jossa tilasimme mustekalarenkaat, patatas bravakset ja yhteisen pizzan.

Mijas Pueblo

Restaurante los Arcos

Syötyämme kävelimme vielä Diaan ostamaan muutaman päivän ruokatarvikkeet, ennen kuin palasimme lämmittämään kylmää huoneistoa sähköpattereilla. 

Jätimme illalla leivän ostamatta, sillä halusin aamulla uunituoretta leipää leipomosta. Ei olisi kannattanut! Koko yön satoi vettä ja välillä ukkosti. Aamulla Hannu uhrautui käymään leipomossa ja keitti vielä mutteripannukahvitkin. Minä pysyttelin viimeiseen asti lämpimässä sängyssä. Satoi koko päivän. Alatalon uima-altaassa oli myrsky ja näkymä Fuengirolaan peittyi usvaan. Onneksi pakkasin mukaan 550 sivuisen kirjan.

CoNFuSióN

Puoliltapäivin varustauduimme sateenvarjoin ja kävelimme CoNFuSióNiin syömään menu del díat; alkuun kuumat keitot, sitten kroketit raneilla ja lopuksi kirsikkatortut. Paikan aikataulu on meille edelleen mysteeri. Olisimme halunneet tapaksia, mutta saako niitä vasta illalla? Eilenkin kävimme kysymässä tapaksia väärään aikaan. Päätimme pysytellä loppupäivän kämpillä ja haimme kaupasta munia ja tonnaria. Poliisit ohjasivat liikennettä, kun pienet koululaiset lähtivät koteihinsa. Ruukkuihin on istutettu hehkuvanpunaisia syklaameja.

#kokkimatkassamukana

Ripustimme kastuneet vaatteet kuivumaan lämpöpattereiden lähettyville ja menimme päikkäreille. Illalla tein tonnarimunakasta (jälleen kerran unohdin kuivatut sienet kotiin!) chorizon, kinkun ja juuston seuraksi.

Keskiviikkonakin satoi. Hannu haki tuoreen leivän, aamiaisen jälkeen katsoin Yle Areenalta "Kaipuu maalle - kyläkoulusta koti" -sarjan viimeiset osat, joissa seurataan Rudden ja Ninnin remontin loppurutistusta ja häitä Mustiolla.

Sateen loputtua kävelimme keskustaan lounaalle. Riitta soitti, kun olin turisti-infossa hakemassa kaupunkikarttaa. Hän kutsui meidät Fuengirolaan, mutta se ei meitä houkuttele, vaan pyysin puolestani heitä tulemaan tänne. On tosi mukavaa, kun kylällä paikalliset tervehtivät, jopa meitä turisteja.

Koco Bistro

Menimme Koco Bistroon ja tilasimme muutaman tapas-annoksen. Minun baoni ankalla ja hoisin-kastikkeella oli niin herkullinen, että haluan tulla tänne toistekin. Syötyämme lähdimme kävelemään eri suuntiin, minä kävin kaupassa ja katsoin keskustan alapuolella olevat nähtävyydet.

Virgen de la Peñan kappeli

Mirador de MIjas

Kotikatu

Poikkesin Virgen de la Peñan kappelille ja Compásin näköalapaikalle, jonne on tultava uudelleen paremmalla säällä. Kävin myös meitä lähellä olevalla näköalapaikalla, jonne aasit oli siirretty. Hannu oli tehnyt oman kävelylenkkinsä ylempänä ja palasimme kämpille peräkanaa.

Torstaina oli parempi sää ja lähdin kiertämään kylän yläpuolella olevia kujia. Kaunista oli joka paikassa!

Kävelin Calle Larga del Palmaria ylöspäin. Siltä nousee rappuja kohti päätietä, mutta epäilin niiden päättyvän jonkun kotioven eteen. Kaksi miestä oli korjaamassa viemäriä ja nuorempi heistä vakuutti minulle, että kyllä siitä pääsee ylös näköalatasanteelle. Kävin ihailemassa maisemia ja palasin päätietä kohtaan, josta pääsee vuoren rinteen vaellusreiteille. Nousin hetken matkaa kohti Calvarion kappelia, mutta minulla oli liikaa vaatteita ja olin ilman vesipulloa, joten palasin päätielle. Päätien alapuolella voi kulkea mukavaa kaupunkipolkua, joka laskeutuu koulun ohitse keskustaan.

Koco Bistró

Aikaistimme treffejämme tunnilla ja otimme lenkkioluet aurinkoisella terassilla. Hannu oli kulkenut samoja kujia kuin minä, mutta ei noussut näköalatasanteelle asti. Himoitsin Kocon ankkabaoa ja menimme syömään lounaaksi hyvät salaatit.

Jardin Botanico Mijas

Kämpillä laitoimme pesukoneen pyörimään, nukuimme päikkärit ja joimme kahvit omalla pikkuterassilla. Aurinko paistoi ja lähdin vielä kävelemään keskustan näköalatasanteille, vanhoille raunioille ja kaupunginpuutarhaan. Pyykit olivat lähes kuivuneet, kun palasin kämpille tekemään tämän loman viimeisen tonnari-simpukkamunakkaan. Loppuillan lueskelimme ja katsoin telkkarista espanjan kielistä ruokaohjelmaa.

Ermita del Calvario

Yöllä tuuli taas kovasti, kuten koko Euroopassa, Cádizista Norjan rannikolle. Aamulla pilvipeite alkoi rakoilla ja lähdin patikoimaan Mijaksen vuoristoon. Tuulitakki riitti mainiosti, mutta pipo olisi pitänyt olla päässä. Jalkaani laitoin uudet Salomonit, samalla testasin ne kivikkoisella, jyrkällä polulla. Kovassa myötätuulessa nousin Calvarion kappelille. Matka ei ollut pitkä ja toivoin löytäväni sieltä toisen polun myötätuuleen alas päätielle. Mutta ei, kaikki vaellusreitit jatkuivat kauemmas vuoristoon. Kiltisti (tällä kerralla) laskeuduin samaa reittiä alas, vastaani käveli pariskunta pienen koiransa kanssa. Rouvan kanssa kehuimme molemmat maisemia ja valitimme kovasta tuulesta. Jatkoin päätien vartta kylän toiseen päähän. Näin tien alapuolella olevan "kaupunkilevadan" (ilman vettä), mutta en löytänyt mistään sen alku/loppupäätä. Laskeuduin pikkutietä kylälle ja hetken matkaa sain kävellä polkua, joka sekin päättyi kapealle kadulle. Matkaa jatkaessani näin taas kävelypolun, tällä kertaa yläpuolellani, mutta sinne ei mistään päässyt nousemaan, kun talorivistö reunustaa rinnettä. Hannu viestitti palaavansa kylmissään jo kämpille, minä hain lenkkioluet, jotka joimme omalla aurinkoisella ja tuulensuojaisella pikkuterassilla.

Bar Cafe Porras

Lunastin Hannun joululahjan; päivällinen Mijaksessa. Harmi vain, että kaksi etukäteen katsomaani ravintolaa ovat perjantaina kiinni (!?), kolmannessa ei ollut lainkaan tapaslistaa ja Kocoon oli pitkä jono. Katselimme auki olevien ravintoloiden listoja ja päädyimme Bar Cafe Porrakseen. Mukavan autenttinen ja meluisa paikka, mutta kylmä, kun ulko-ovi ei pysynyt kiinni. Jaoimme mustekala-annoksen, minulle kalaa ja Hannulle kanaa. Juttelimme naapuripöydän kanadalaisten kanssa (aina niin mukavia!) ja pois lähtiessämme toivotimme hyvää loman jatkoa suomalaispariskunnalle, joka on liikkeellä autolla.

Tämä kylä on nyt nähty, ensi helmikuussa pitää valita joku (meille) uusi Pueblo Blanco.

R.I.P. Carlos Saura. Buen viaje, maestro!

En tehnyt meille aamiaista, pakkasimme laukut ja kävelimme keskustaan Carmenin kahvilabaariin. Hannu tilasi maitokahvin ja bocadillon, minä nautin päivän kalorit heti aamusta; churros con chocolate. Bussilla Fuengirolaan, sieltä täydellä junalla Málagaan.