maanantai 30. elokuuta 2021

Extemporereissu Torronsuolle

Päähän pulpahtelee matkaideoita siihen malliin, että mies ei pysy perässä. Nyt rouva haluaa Torronsuolle (ei sentään suohon)! Olen käynyt Forssassa, Tammelassa ja Eerikkilän Urheiluopistolla, mutta en ole ikinä patikoinut Torronsuon kansallispuistossa.

Maanantaina oli kesäisen kaunis keli ja pakkasimme Hondan sivulaukkuun eväät, juomapullot ja vaihtovaatteet. Lähdin matkaan pienellä riskillä pienemmillä trekkareilla, ne ovat mukavammat jalassa pyörän kyydissä. Hannu ajoi Klaukkalan ja Lopen kautta pikkuteitä pitkin kohti Forssaa. Oli samanlaiset maisemat kuin Hämeenlinnan reissulla. Ilmankos, sillä ajoimme pätkän samaa reittiä. Tuntuu, että siitä on kulunut jo pitkä aika, mutta sehän oli vain kolme viikkoa sitten. Jatkuvasti vaihtuvat reissukohteet Virossa saivat ajan kulumaan hitaammin. Hämeenlinnan synttärimatkalla ajoimme tarkoituksella Karkkilaan (Högforssin ruukille), nyt vähän pakosta. 

Torronsuon kansallispuiston parkkipaikalla vaihdoin vaatteet kevyempiin ja söin puolet eväistäni. Jätin loput Hannun hoiviin ja lähdin juomapullo mukanani kiertämään pidempää reittiä (10-11 km) Torronsuon ympäri.

Lenkkarit tuntuivat jaloissa mukavilta pitkospuilla ja pehmeällä metsäpolulla kävellessäni. Heti alkumatkasta sain riisua takin pois. Kun olin ohittanut yhden lapsiperheen ja vastaani oli kävellyt pari koirantaluttajaa, sain vaeltaa yksikseni. Aivan ihastuttavaa mäntymetsää! Vähän matkaa kävelin hiekkatietä, jolla ei autoja kulkenut.

 
Vaelsin reitin vastapäivään, ehkä siksi en nähnyt kaikkia reittimerkkejä. Joistakin viitoista merkit puuttuivat kokonaan. Laskeuduin tieltä pienen lammen rantaan, siellä oli raput veteen. Olisi pitänyt ottaa uikkarit mukaan! Sahasin jonkun matkaa edestakaisin, kun en tiennyt, mihin jatkaa. Lopulta löysin viitat Louhokselle (minä teille louhoksen näytän!).

"Louhoksella" arvuuttelin, mihin päin pitäisi jatkaa matkaa. Tienviitta Kiljamon loppumatkalle näytti suoraan metsään, jonne johti kapea polku rinnettä alas. Se päätyi vetiseen suohon. Kiipesin takaisin kalliolle, jonne ilmestyi nuorimies puhelin (gps?) kädessään. Kysyin häneltä neuvoa, kaveri päätti lähteä takaisin sinne, mistä oli tullutkin ja otti minut mukaansa. Kai siellä metsässä jotain opasteitakin oli, mutta polku oli niin juurakkoinen, että oli tuijotettava jalkoihinsa.

Kävellessämme peräkanaa poluilla ja pitkospuilla juttelimme koko matkan. Poika kertoi olevansa kotoisin Perniöstä ja tuntevansa hyvin Teijon kansallispuiston. Opiskelupaikka löytyi Kuopiosta, sittemmin oli edessä (naisen matkaan, tietysti) muutto Tampereelle. Minä kerroin omista vaelluksistani ja Teijon mökkeilystämme. Hannu odotteli lepo/grillauspaikalla näkötornin alapuolella ja kuuli varmaan jo pitkältä, kun pälättäen putkahdimme paikalle. Poika jatkoi parkkipaikalle, minä kiipesin näköalatorniin ottamaan kuvia.

Söimme eväät loppuun, vaihdoin vaatteet parkkipaikalla ja suuntasimme Karkkilaan tankille. Samaa tietä kotiin päin, loppumatkasta Hannu kurvasi Nurmijärvelle. Jos johonkin, niin sinne en ainakaan haluaisi muuttaa! Tylsimmän ja tyhmimmän tuntuinen kaupunki, jonka läpi olen mennyt. Klaukkalakin on paljon vilkkaampi ja viriilin tuntuinen. Kokopäiväretkihän siitä tuli, mutta ehdottomasti Torronsuo on käymisen arvoinen paikka!

lauantai 28. elokuuta 2021

Ihana sienisyksy!

Oli hienoa vaeltaa Virossa, oli hienoa olla Tallinnassa, mutta oli myös ihanaa tulla kotiin. Oma sänky, oma suihku, oma keittiö, voiko enempää toivoa! Perjantaina tein kävelylenkin, kyllä oli kevyttä kulkea ilman rinkkaa! Kävelin viljelypalstoille ja kävi hyvä tuuri; tuttu palstanpitäjä tuli samaan aikaan paikalle ja sain luvan poimia lehti- ja palmukaalia. Pakastimessa on vielä laatikollinen Teijon suppareita ja tein sienipastaa kaalisilpulla.

Lauantaina ei ollut niin aurinkoista ja lämmintä kuin oli luvattu, mutta oiva sää lähteä sienimetsään. Ihan vaan metsässä haahuilun ja raittiin ilman takia, enhän minä mitään sieniä... Ei siellä mitään suppareita vielä ollut ja kantarelleja löydän harvoin, tateista puhumattakaan. Löysin kauniita vaaleanpunaisia sieniä, piti kilauttaa kavereille ja kysyä, voiko näitä syödä. Arvelinkin niiden olevan karvarouskuja (tunnen siis jo neljä sientä), jotka vaativat ryöppäyksen.

Sekoitin Hannun pasmat, kun kerroin, etten halukaan sienikuivuria synttärilahjaksi. Tahdon, että se ostetaan kimppaan heti, että saan sen mukaani Kopparön mökkireissulle (mikäli menemme autolla), jos sieltä vaikka löytyisi jo suppareita. 

Sunnuntaina oli niin hieno sää, että tein ensin lenkin ja lähdin sitten lähimetsään. Siellä on rauhoittavaa haahuilla ja verenpaine laskee entisestään (Hannun on parempi pysyä kotona, lääkityksen takia hänen verenpaineensa on laskenut jo liiankin alas). Hain puhelimestani viime syksynä löytämäni kantarellipaikat, nyt niistä löytyi - ei kantarelleja, vaan karvarouskuja. Kun keltaiset lehdet feikkaavat kantarelleja ja ruskeat suppareita, ei maassa ole vaaleanpunaisia lehtiä, joten rouskut on helppo löytää. Lisäksi ne ovat todella kauniita ja puhtaita. Illalla tein ensimmäistä kertaa elämässäni suolasieniä. Optimistina varasin vähän liian ison purkin...

Fillarilenkki Nikkilään, noin 40 km

Löfkulla
Tiistaina saattoi olla kesän viimeinen lämmin päivä. Jaloissa tuntui Torronsuolla (vanhoissa lenkkareissa) kävely ja näkötornien rappujen kiipeily, joten lähdin fillarilenkille. Nikkilään menevä loistava pyörätie houkutteli, vaikka onkin tylsää polkea sama tie kahteen suuntaan. Onneksi sitä voi molemmissa päissä vähän varioida. Vaihteen vuoksi poljin pätkän Kuninkaantietä.
 

Poikkesin molemmille kirkoille, Vanhaan kirkkoon - Pyhän Sigfridin kirkko - myös sisälle. Tällä kerralla paikalla ei ollut opasta, joka viime kesänä kertoi jostain Viron "sisarkirkosta". Olisiko ollut Paldiski Kirik, jonne tämän kesän Viron reissut eivät yltäneet? Paide, Padise tai joku muu? Liikaa samanlaisia nimiä...

Pyhän Sigfridin kirkko
Vanhalta kirkolta käännyin Nikkilän keskustaan, joka on mukavan tuntuinen baareineen ja ravintoloineen. Muutama vanha puutalokin on säilytetty ja pidetty kunnossa.

Nikkilä
Vintage Kaffe

Nikkilässä käännyin polkemaan Korsoon vievää, hyväpintaista pyörätietä. Vintage Kaffe on jo sulkenut ovensa, joten sekin jää ensi kesään. Kotiin tulin Kuninkaanmäen kautta ja vasta silloin muistin, että tämä reitti kannattaa polkea toisinpäin. Kuninkaanmäessä on nimensä mukaisesti isot mäet ja lenkin loppukilometreillä voimat alkavat olla vähissä. Vasta viimeiset 10 kilometriä kuuntelin musiikkia, kun muistin, että vanha mp3 on repussa.

Kotona maistui Ipa aurinkoisella pihalla, suihkun jälkeen tein tortilloja boneless ribseillä ja salaatilla.

Helsinkipäivä

Kansallismuseossa oli päättymässä Sami Parkkisen valokuvanäyttely "Isä ja poika". En saanut ketään kaveriksi mukaan, joten sain päättää lounaspaikan itse.


Valokuvat Arvi-pojasta syntymästä 8-vuotiaaksi olivat liikuttavan kauniita. 

Edellisestä käynnistäni Kansallismuseossa on aikaa ja katsoin samalla museon muutkin näyttelyt.

Toista maata -näyttely

Kävin katsomassa myös Taidehallin näyttelyn "Aistit -coming to our senses". Kävelin sen nopeasti läpi, ainoa mikä minua liikutti oli videoesitys meressä elävistä mustekaloista, seepioista ja muista olioista. Lounaalle menin Kaivopihan Street Canteeniin, joka oli mukava uusi tuttavuus. Hyvää ruokaa, hyvää musiikkia ja iloinen, värikäs sisustus.


Illalla aloitin Rekolan Raikkaan syksyn jumpat. En ole käynyt korona-aikana joogatunneilla, se tuntui tosi hyvältä kaiken kävelyn ja pyöräilyn jälkeen. Etureidet ovat niin jäykät, etten pystynyt istumaan polvillani lainkaan.

 

Kirjat:

Aki Cederbergin "Pyhä Eurooppa" on upea kirja Euroopan pyhistä paikoista (pyhätöistä), myyteistä, vanhoista tavoista ja uskoista, jotka edelleen ovat voimakkaasti elossa varsinkin Baltian ja Balkanin kulttuureissa. Cederbergin pariskunta on kiertänyt pyhiä paikkoja ja niissä vietettäviä festivaaleja. Minäkin voisin ottaa svastika-korvikseni käyttöön, mutta luultavasti joudun joka kerta selittämään jollekin, miksi kannan hakaristejä korvissani. Kirjan hienot kuvat on ottanut Justine Cederberg. Muutamat kirjoitus/ladontavirheet hieman häiritsivät ja olisin toivonut kirjaan hakemistoa esim. maittain.

Elena Ferrante "Amalian rakkaus". Kun äiti tekee itsemurhan Delian syntymäpäivänä, tytär alkaa tutkia äitinsä viimeisiä aikoja ja löytää itselleen tuntemattoman äidin, rakastuneen naisen. Samalla hän alkaa muistaa hetkiä omasta lapsuudestaan, joiden merkitys vasta nyt selviää hänelle itselleen. Ferranten upeaa kerrontaa Napolista.

tiistai 24. elokuuta 2021

Haapsalu - Tallinna

Tänäänkään ei ollut mihinkään kiire, bussi Tallinnaan lähtisi vasta 12.15. Söimme jääkaapin tyhjäksi, keitin pari ylimääräistä kananmunaa huomisaamuksi, loput jätin jääkaappiin. Siistin keittiön ja pakkasin rinkan. Tuntui oudolta istua bussissa samalla reitillä, jota vaelsin toiseen suuntaan pari päivää sitten. Vasta Ristissä reitti erkavoitui minun kulkemastani. Ajankuluksi aloin lukea Elena Ferranten kirjaa "Amalian rakkaus", jonka Hannu toi minulle tullessaan. 

Peatus
Tallinnassa meillä oli tunti aikaa, ennen kuin pääsisimme majoittumaan. Koska sää oli tuulinen, mutta kuiva, ehdotin, että kävelemme Kalamajaan. Hannu tarjosi oluet ja vein hänet tutustumaan Peatukseen.
 
Terassilla istuessamme huomasin Peatuksen vieressä olevan Margot-vaunun/kontin, joka tekee krepsien ja vohveleiden lisäksi kreikkalaista pikaruokaa. Menimme syömään hyvät girospitat lounaaksi.

Apartment Kotzebue 8
 
Kävelimme majapaikkaamme Kotzebue-kadulle. Saimme kodikkaan kaksion, mutta luvattua terassia ei pihalla ollut. Tai olihan siellä laudoista koottu alusta ilman kalusteita. Suihkun jälkeen Hannu kävi kaupassa. Valutin kahvin ilman keitintä tai pressopannua. Otimme omppuviiniä aperitiiviksi ja kävelimme lähistöllä olevaan Lumi-aasialaisravintolaan (nyk. Goa Restoran).

Restaurant Lumi
Olimme ainoat asiakkaat. Sääli, sillä ruoka oli todella hyvää. Tilaamani viinilasillinen tosin meni vaihtoon, liekö ollut pilalla vai jotain omatekoista? Hymytön tarjoilija sitä kummasteli, mutta toi uuden lasillisen. Tamariinimustekalat, ankkafileet hyvässä soosissa, kasviskatkarapukanariisi ja valkosipuliöljynaanleipä meinasivat viedä kielen mennessään. Suuri suositus!
 
Ei jaksettu enää lähteä mihinkään, taivas oli seljennyt, mutta ilta oli jo viileä. Palasimme kodikkaaseen majapaikkaamme kirjoittelemaan ja lukemaan. Sytytin taas tuikut ja ledivalot, ilta pimeni ulkona. Oli hiljaista.
 
Fotografiska ja hieronta
 
Viimeinen reissupäivä oli minulle lomapäivä. Ulkona satoi vettä, terassit ja kesävaatteet voi unohtaa. Kävelimme aamupäivällä Fotografiskaan, siellä on piakkoin päättymässä yksi hinkumani näyttely. Hannu lähti mukaan, kun ei muutakaan ohjelmaa ollut. Vietimme Fotografiskassa suunnilleen saman verran aikaa kuin kylpylässä; viihdykettä sielulle ja keholle!

 
 
Ellen von Unwerthin näyttely "Devotion! 30 Years of Photographing Women" oli tosi hieno! Sen jälkeen katsoimme DeStudio-kollektiivin näyttelyn "Melu". Inhorealistinen kokoelma ei juurikaan minua innostanut, paitsi "Riigipirukas - Political Plums" -teos, jossa puulusikoiden päissä oli kansankokousedustajien kuvat. 
 
Onneksi katsomatta oli vielä ruotsalaisen Helene Schmitzin upea valokuvanäyttely "Thinking Like a Mountain" ja sain mieleni rauhoitettua.
 

Kuvaaja otti kantaa teollisuuden, esim. kaivostoiminnan vaikutuksesta ympäröivään luontoon. Metsäkuvia katsellessani mietin, että jos unelmani Hiidenmaan mökistä joskus toteutuu, alan kuvaamaan saaren hienoja mäntymetsiä eri vuodenaikoina. 
 
Hannu lähti takaisin Kalamajaan, minä ostin Balti Jaam Turgilta kilon virolaisia punaviinimarjoja, ei heilläkään ole kuivan kesän jäljiltä mustaherukkaa. Sienet haen itse metsästä (kantarellit 18,50€/kilo).
Kävelin keskustaan ja ostin kirjakaupasta  muutaman kortin merkkeineen. Suuntasin kulkuni Central Ilusalonkiin puolentoista tunnin kokovartalohierontaan. Antauduin Tatjanan taitaviin käsiin, kun olin ensin näyttänyt varpaankynteni, että näihin ei saa koskea. Harva hieroja käy kiinni pakaralihaksiin, kun jätän kalsarit jalkaan, mutta Tatjana tietää, että kaikki säryt jaloissa ja selässä johtuvat useimmiten kireistä pakaralihaksista. Sain hieronnan myös varpailleni, mutta hieroja osasi varoa kynsiäni. Viimeisillä minuuteilla taisin torkahtaa, Tatjana antoi minun kuorsata rauhassa sen aikaa, kun hän siisti huoneen. Ei voisi juuri paremmin viettää sadepäivää kuin käymällä taidenäyttelyssä ja hierojalla!
Kotimatkalla hain Rimistä iltanapsut ja pikkukuoharin aamuksi huomisen hääpäivän kunniaksi. Vähän harmitti, etten varannut vielä yhtä Tallinnan yötä, toisaalta kiva mennä jo kotiinkin. 

 
Pulcinella
Kävin suihkussa ja koska sää oli mitä oli, kellariravintola kelpasi oikein hyvin. Kävelimme Raatihuoneentorin laidalla olevaan tuttuun Pulcinellaan. Onneksi emme ryhtyneet pizzalinjalle, tilasimme Vitello tonnatoa (sitä ei saa kotona, ei ainakaan vielä), mustekalasalaatin ja antipastilajitelman. Hyvää oli ja aivan riittävästi! Palasimme hiljaiseen kotiimme kahvinkeittoon ja (minä) kirjoittamaan kortteja ja blogia, jossa olen edelleen pari päivää myöhässä. 
 
Aamulla  kilautimme kuoharit hääpäivän kunniaksi ja söimme aamiaisen. Hain sataman marketista Aperolin itselleni ja halvimman kirkkaan liköörintekoon. Laivamatka sujui aalloilla keinuen, samalla päivitin blogini loppuun ja seurustelimme naapuripöydän rouvien kanssa. Vähän sateli vettä, kun palasimme kotiin pyykkejä pyörittämään ja viettämään hääpäivää. Sushia ja kuoharia, ei pöllömpää.
 
Varpaani pari viikkoa vaelluksen jälkeen.