Matka
kämpiltä bussiasemalle tuntui loputtoman pitkältä, mahdoimmeko
tehdä jotain ylimääräisiä mutkia? Onneksi varasimme siihen
runsaasti aikaa. Jostain syystä kaikki lipunmyynti oli keskitetty
yhdelle tiskille, johon oli pitkä jono. Onneksi minulla (kerrankin)
välähti ja pyysin Hannua kokeilemaan lippuautomaattia. Hänen
ostettuaan liput Nerjaan siirryin pois jonosta ja lähdimme etsimään
lähtölaituria. Saimme sille monta eri neuvoa, lopulta bussi seisoi
jo oikealla laiturilla, kun löysimme sen.
Reilun
tunnin kuluttua olimme Nerjassa ja istuimme bussipysäkin läheisen
baarin terassille tapaksille odottamaan Frigilianaan menevää
bussia. Eurolla pääsimme perille ja sen jälkeen harhailimme pitkin
rinteitä kysellen majapaikkamme sijaintia. Paikallisten neuvot
olivat ristiriidassa Hannun MapsMen kanssa, lopulta löysimme sen
itse etsimällä. Laitoin emännällemme viestin, että olemme
lukitun oven takana. Tämä päräytti paikalle ja kertoi olleensa
meitä bussiasemalla vastassa, tiedä sitten, mihin aikaan. Tilavassa
asunnossa odotti punaviini, Estela jätti meidät sitä nauttimaan ja
poistui nopeasti paikalta.
|
Bar Virtudes |
Teimme kävelykierroksen kauniissa vanhassa kaupungissa ja kävimme kaupassa. Yritimme huilia, mutta auringonpaiste houkutteli meidät takaisin ulos ja menimme Bar Virtudesin terassille Alhambra Reserva 1925 -oluille. Illallispaikkaan oli lyhyt matka, olimme etukäteen katsoneet läheisen Giuseppen listan. Tilasimme kaksi ammeellista salaattia ja yhteisen pizzan. Kämpillä laitoimme "tulen takkaan" ja vietimme rauhallisen illan viihtyisässä majapaikassamme.
|
Casita Estela |
|
Casita Estela |
|
Pizzeria da Giuseppe |
Ensimmäinen vaelluspäivä; Castillo de Lizarin rauniot
|
Frigilianan vaellusreittejä |
|
View from Castillo de Lizar |
|
View from Castillo de Lizar |
Aamulla
lähetin Hannun sämpylöiden hakuun, sillä aikaa keitin kananmunat
ja valmistin aamiaisen. Kahvikonetta varten Estela oli jättänyt
kaksi kapselia. Harmi vain, että samanlaisia ei saa lisää tästä
kylästä. Aamiaisen jälkeen kävin turisti-infossa ostamassa vaelluskartan ja ottamassa kuvia sen näköalatasanteelta. Lähdin
kipuamaan kohti Restos del Castillo de Lizaria. Hannu jäi noidannuolineen kävelemään
kylille. Kaarsin ylös mäelle, josta lähti kivikkoinen polku
linnoituksen raunioille. Toivoin pääseväni sieltä alas rotkoon
Río Higuerónille, mutta tasapainoiltuani kastelukanavan päästä päähän päädyin varsinaiselle
(turvallisemmalle ja tasaisemmalle) kävelyreitille, joka johti minut
takaisin Frigilianan vanhaan kaupunkiin. Kotimatkalla hain kaupasta
makeita mansikoita ja rosén.
Suihkun
jälkeen valmistin lounaan ja huilin jälkeen kävelimme Bar Virtudesin aurinkoiselle terassille iltapäiväkahveille. Kävimme ihailemassa Iglesia San Antonio de Paduaa.
|
Iglesia San Antonio de Padua |
|
Pizzeria da Giuseppe |
|
Pizzeria da Giuseppe |
Espanjalaiseen tapaan
(ja talvikaudesta johtuen) ravintolat sulkivat ovensa jo kolmen
kieppeillä ja vain harva oli auki illalla. Siksi päädyimme taas
Giuseppeen. Tällä kerralla tilasimme katkarapu-vuohenjuustobruschettat ja molemmille kana-annokset. Kotimatka
oli taas lyhyt.
Toinen vaelluspäivä; "La Lastra"
|
View to Frigiliana from "La Lastra" |
Hannu kävi leipomossa, minun kotityöni jäivät
vähiin, sillä heti aamusta kärsimme sähkökatkoista. Ei kahvia,
ei kananmunia. Valitsin patikkareiteistä La Lastran, joka on oppaan
mukaan 8,3 km pitkä, vie arviolta aikaa kolme tuntia ja on
luokiteltu helpoksi. Kun vihdoin löysin reitin alkupään, alkoi
hillitön nousu kivistä polkua myöten. Vielä pahempi ylämäki
kuin eilen! Lopulta löysin myös oppaan mukaisen reitin ja jatkoin
ohjeen mukaan kääntöpaikalle, jossa oli vanhan maatilan rauniot ja
upea näköala Frigilianaan, Nerjaan ja merelle saakka. Harmi vain,
että aurinko oli taas ”väärässä” suunnassa. Palasin takaisin
ajotielle ja saadakseni kilometrit täyteen kävelin mutkittelevaa
maantietä takaisin kämpille. Aikaa sain kulumaan vajaat kaksi
tuntia.
|
View from Restaurante La Parada del Zacatin's roof terrace |
Päätimme
syödä paikalliseen tapaan kunnon lounaan ja illalla vain jotain
pientä. Kapusimme raput ylös Restaurante La Parada del Zacatinin kattoterassille, josta avautui
taas huikea näköala. Tilasimme yhteisiä tapaksia ja hyvän Riojan
valkoviinin. Rupattelimme ruotsalaisten pariskuntien kanssa (pitkällä
matkalla asuntoautoilla) ja mukavien brittien kanssa. Pois
lähtiessämme Hannu jäi vielä suustaan kiinni brittiherran kanssa,
joka myös harrastaa soittohommia.
|
Restaurante La Parada del Zacatin |
|
View from the mirador of turist info |
Kävelimme
kaupan kautta kämpille ja koska olimme edelleen ilman sähköä,
menimme päikkäreille. Iltapäivällä hyödynsin vielä päivänvaloa
lukemalla mukana kulkevaa kirjaa. Loppuilta meni tapastellessa ja
SkipBota ledivalojen avulla pelatessa. Estela vastasi kyselyihimme,
että koko rakennus on ilman sähköä ja vikaa yritetään koko ajan
korjata. Kun sähköt välillä palasivat hetkeksi, yritimme
lämmittää viileää asuntoa ja saimme keitettyä veden neskahvia
varten. Onneksi pyöritimme pyykit jo eilen pesukoneessa.
Kolmas vaelluspäivä; vuorten ja kastelukanavien kautta Río Chillariin, eksyksissä ja poliisikyydillä kotiin (vähänkö noloa)
|
Río Higuerón |
Tämän
päivän vaellusreitiksi valitsin Cruz de Pinton, joka oli taas
luokiteltu helpoksi, kestoltaan kolmisen tuntia ja profiililtaan
melko matalaksi. Aamiaisen syötyäni pakkasin reppuun vain
pikkupullon vettä ja laskeuduin Río Higuerónin varrelle. En taaskaan löytänyt
minkäänlaisia viittoja. Ainoat merkit olivat punainen ja valkoinen
viiva, joita on jokaisella reitillä, sen sijaan opaskirjasessa
kaikki reitit ovat eri värisiä.
|
"Lost" in the mountains
Lähdin
nousemaan rinnettä ja ihmettelin taas itsekseni, mihin se helppous
jäi. Kun vihdoin pääsin rinteen laelle, en löytänyt
minkäänlaista ristiä, rakennuksesta puhumattakaan. Reitti näytti
kuitenkin jatkuvan alas opaskirjan mukaisesti ja viestitin Hannulle
lähteväni paluumatkalle pidempää, mutta loivempaa rinnettä.
Laskuja ja nousuja riitti taas kiitettävästi, lopulta laskeuduin
joen varteen. Harhailin siellä hetken yhä kapenevissa ja umpeen
kasvaneissa poluissa, kunnes vihdoin löysin polun, joka nousi
kastelukanavan varrelle. Alkoi miellyttävä, hienokseltaan nouseva
reitti pitkin kastelukanavia. Tiukimmissa paikoissa avuksi oli
viritetty suojaava kaide teräsvaijerista. Onneksi minulla on
kohtuuhyvä tasapaino enkä kärsi korkeanpaikankammosta. Toisella
puolella oli kastelukanava, toisella jyrkkä pudotus
vuorenrinteeseen.
|
Kastelukanavan
vartta käveleminen alkoi jo kyllästyttää, silmät rasittuivat,
kun koko ajan piti olla tarkkana. Lopulta kanava loppui ja laskeuduin
jyrkkää alamäkeä kivistä rinnettä, jossa pikkukivet pyörivät
jalkojeni alla. Minulla ei ollut aavistustakaan, missä olin, mutta
kun puhelimessa oli taas kenttää, viestitin Hannulle, että olen
luultavasti laskeutumassa kohti Frigilianaa ja teimme treffit
vakiterassillemme.
|
"Lost" in the mountains |
Oli
kuljettava varoen, sillä jalat alkoivat olla rasituksesta lähes
krampissa. Viimeisessä laskussa jalat lähtivät alta ja täräytin
selkäni kivuliaasti kiviin. Alamäki oli niin jyrkkä, etten saanut liukua heti pysäytettyä. Lopulta laskeuduin joenvarteen ja lähdin
kahlaamaan sitä pitkin oikeaksi olettamaani suuntaan. Mitään
opasteita ei täälläkään ollut. Joen reunoilla oli paikka paikoin
polunpätkiä, mutta niissä oli piikikkäitä kasveja, jotka
raapivat sekä ihon että vaatteet. Ei ollut enää mitään
menetettävää ja kävelinkin suurimmaksi osaksi joessa, jonka virta
oli varsin voimakas, mutta vesi kohtuulämmintä. Paikoitellen vesi
nousi polviini saakka.
|
Los Cahorros del Rio Chillar |
Etenemiseni
estivät suuret kivenlohkareet, eikä kanjonista ollut minkäänlaista
ulospääsyä. Oli siis käännyttävä takaisin, ennen kuin tulisi
pimeää. Kun vihdoin palasin jonkun vesivoimalaitoksen luokse,
puhelinkin otti taas signaalin ja sain Hannulta hätäisiä viestejä.
Kerroin koordinaatit missä olin ja tämä paineli
poliisilaitokselle hälyttämään apua. Hetken kuluttua tulikin
pimeää ja vain kuu kirkasti taivaan.
Poliisi
ja hätäkeskus soittivat minulle ja selitin
parhaani mukaan, missä olin. Minun käskettiin pysyä paikallani ja
odotella noutajia. Jonkun ajan kuluttua pimeässä vilkkuikin
taskulamppujen valoja, kun Francisco-poliisi, eläkkeellä oleva
Fernando-lääkäri, poliisin poika ja etsijäkoira Reina saapuivat
luokseni. Tohtori mittasi heti pulssini, vaikka vakuutinkin olevani
täysin kunnossa. Lähdimme yhdessä kävelemään joenuomaa toiseen
suuntaan, josta alkoikin hetken kuluttua kuiva kulkureitti. Auton he
olivat kuitenkin joutuneet jättämään parin kilometrin päähän
suljetun portin taakse.
Kun
saavuimme poliisiautolle, minulle lykättiin käteen cokis-tölkki ja
täytetty patonki. Matka jatkui Nerjaan, joten olin oikeasti
harhautunut melko kauas. Kun pääsimme Frigilianaan, Francisco
kopioi passini ja halusi ottaa meistä yhteiskuvan. Hän
antoi vielä puhelinnumeronsa ja pyysi minua lähettämään hänelle vuorilla ottamiani kuvia.
Francisco oli tietoinen reittien huonosta viitoituksesta ja hän oli kertonut Hannulle, että he saavat vähän väliä hakea vuorilta pois jonkun eksyneen turistin. Ihmettelen, miksei reittejä hyvästä syystä merkitä kunnolla!
Loppu hyvin, kaikki hyvin. Elämässä pitää olla myös seikkailua, sanoisivat muumit.
Pitkän päivän päätteeksi olin jo niin poikki, etten lämpimän suihkun jälkeen todellakaan halunnut enää lähteä illalliselle. Hannu tilasi meille Giuseppesta pizzan ja toi tullessaan Riojan (ulosmyyntihinta vain 7€).
Neljäs patikkapäivä; maantien laitaa Nerjaan
|
Nerja |
Majapaikkamme
on kaupunginpuiston vieressä ja aamuisin herään, kun linnut
sirkuttavat puiston puissa ja aamuaurinko alkaa hiipiä makuuhuoneen päätyseinään.
Vaikka
olin vannonut, etten kävele enää yhtään ylimääräistä metriä,
lähdimme aamiaisen jälkeen patikoimaan ajotien laitaa alamäkeä
kohti Nerjaa. Kaupungissa eksyilimme hetken etsien bussiasemaa, sen
löydyttyä kävimme suurella hautausmaalla ja suuntasimme rannan suuntaan ja lounaalle.
|
Nerja |
|
Bar el Pulguilla |
|
Bar el Pulguilla |
Málagassa
saimme tarpeeksi friteeratuista merenherkuista, nyt saavat riittää
öljyssä uivat mustekalat, niin hyviä kuin ovatkin.
|
Nerja |
|
Nerja |
|
Nerja |
|
Frigiliana, la Villa de las Tres Culturas |
Nerja
itsessään ei herättänyt meissä mitään intohimoja ja kahvit
juotuamme palasimme bussilla omaan kotikyläämme. Hannu lähti kämpille,
minä suuntasin kauppaan, joka oli jo sulkenut ovensa (lauantaista
johtuen). Fransisco näkyi päivystävän poliisiaseman edessä.
Odotti varmaan, että joku turistidaami taas eksyisi
vaellusreiteillä, että päivään tulisi jotain toimintaa.
Teimme
vielä pienen kävelykierroksen vanhassa kaupungissa, etsien
lasinkeräyspistettä ja avoinna olevaa kauppaa. Loppuillan vietimme
kotosalla huilien, tapastellen, lukien ja korttia pelaten.
Pakkaamisen jätimme suosiolla aamuun.