torstai 31. maaliskuuta 2022

Lissabon

Iltalento on lähes tyhmintä, mitä tiedän. Onneksi Lissabon on tuttu kaupunki. Helsinki-Vantaan uusi turvatarkastus on tosi näppärä. Turhaan olin pakannut nesteet ja akku/patterikäyttöiset esineet pikkukassiin; mitään ei enää tarvitse nostaa esille. Kaikki meni niin nopeasti, etten ehtinyt edes kasvomaskia laittaa.

Finnairin lento oli aivan täynnä, viereeni sain suomalaisen pariskunnan. Kulutin aikaa lukemalla ja poistamalla kameran muistista vanhoja kuvia. Ennen laskeutumista matkustajia pyydettiin istumaan paikoillaan, turvavälien säilyttämiseksi kone tyhjennettäisiin rivi kerrallaan. Kun istuinvyön merkkivalo sammui, kaikki portugalinkieliset (+ intialaiset) pomppasivat pystyyn ja alkoivat tyhjentää matkatavaraluukkuja.

Kello lähenteli yhtätoista ennen kuin löysin majapaikkani Inn Possible Hostelin. Respa meinasi veloittaa kortiltani kolminkertaisen maksun (tämän päivän hinta), onneksi minulla oli vielä väsyneenäkin ymmärrys tallella ja maksoin sovitut 42€ kolmesta yöstä. Lunastin myös pyyhkeen, että oma pysyy vielä kuivana. Ostin baarista euron viinilasillisen ja söin mukaan tekemäni eväsleivät. Sain yläpedin, yhtä lukuun ottamatta muut 6h-dormin asukit olivatkin jo pedeissään.

Dormin toinen ikkuna oli yön auki ja siitä kuului liikenteen ja yönkulkijoiden äänet. Aamuyöstä viimeisenä palannut alapedin poika yski pari tuntia. Aamiainen oli varsin kattava; söin kolme pientä täysjyväsämpylää hyvillä päällyksillä ja toisen kahvimukillisen kanssa sitruunakakun palasen (en siis saanutkaan sitä himoitsemaani suklaakakkua).

 

Aamupäivällä lähdin haahuilemaan ilman sen tarkempaa suunnitelmaa. Kävin muutamalla näköalatasanteella (miradouro) ja laskeuduin Martim Monizin kautta Praça Figueiralle, jolle oli levittäytynyt perjantaimarkkinat.


Tarkoitukseni ei ollut tänään kävellä Alfamaan (koska lauantaina menen Varkaidentorille), mutta olin niin hoodeilla, että kävelin vielä Miradouro de Santa Luzialle ja ohi mennessä tervehdin Ginja d'Alfaman isäntää, joka kyseli, olenko yksin liikkeellä. Kerroin Hannun terveiset ja lupasin tulla huomenna uudelleen. 

O Tainadas Restaurante

Kävin Apollonian asemalla ostamassa junalipun sunnuntaille Portoon, on sekin hoidettu. Hyvän lounassalaatin söin O Tainadas Restauranten terassilla. 

Maruto
Pastelaria Tentação

Palasin kämpille suihkuun ja siestalle. Sen aikana sain uusia kämppiksiä, kaikki pois lähteneet vaihtuivat miehiin. Vain se yskivä poika jäi seuraavaksikin yöksi. Ilta-aurinko paistoi vielä lämpimästi ja lähdin kantabaarin (Maruto) terassille nauttimaan hyvän Finisterra-oluen. Praça do Comercion kautta jatkoin keskustaan ja tutussa Pastelaria Tentaçãossa söin reissun ensimmäiset sardiinit. Tästä tulikin oikea kalapäivä! Päivän saldo: 12 kilometriä kaupunkikävelyä pitkin mäkiä ja rappuja.

Pink Street

Valvoin lähes koko yön kuunnellen yhden (tai kahden) uuden tulokkaan kuorsausta. Aamulla osa dormin asukkaista lähti jatkamaan matkaansa. Olen pitänyt mykkäkoulua pari päivää, mutta kun jäin dormiin kahden kesken yskivän pojan kanssa, aloitin keskustelun. Hän onkin kanadalainen, jotka kokemukseni mukaan ovat mukavaa väkeä. Hän on reissannut pitkään pitkin poikin maailmaa, mutta palaa Kanadaan huhtikuussa, kun hänen asuntonsa on valmiiksi remontoitu.

Taivas oli taas pilvetön, mutta tuuli kylmästi. Aamiaisen syötyäni venytin ulos lähtöä kymmeneen, että aurinko alkoi lämmittää. Kävelin ensin Cais do Sodreen ja etsin Pink Streetin, joka nimensä mukaisesti on varsin pinkki.

Pink Street


Poikkesin Rossiolle ja lähdin siitä kohti minulle mieleistä Lissabonin nähtävyyttä. Onhan minun joka kerta koettava Baixa Chiadon metroaseman liukuportaat. Osa liukuportaista on pois käytöstä, joten rapputreenejä tuli tällekin päivälle.


Feira da Ladra
Lauantain missio oli käydä Varkaiden torilla ja etsiä Annalle ametistiriipus. Samalla ostin itselleni mustan onyxriipuksen (äidin muistoksi). Kauppias on pysynyt kaikki nämä vuodet samassa paikassa, hänet oli helppo löytää.

Feira da Ladra

Alkoi olla kuuma (jano), kellokin oli yli puolenpäivän. Istuin Arcaz Velhon kaltevalle terassille juomaan hyvän dunkelin.

Ginja d'Alfama
Ginja d'Alfama
Lupasin käydä tänään Ginja d'Alfamassa ja olikin sopivasti lounasaika. Söin kuuman tostamistan ja kahvin kanssa maistoin reissun ensimmäisen ginjan. Palasin hosteliin ja jäin olohuoneeseen päivittämään blogiani. Seurakseni sain nuorenmiehen, joka arvuutteli minulta kotimaataan. Eksoottisesta ulkonäöstä (ja sirosta koosta) johtuen veikkasin Ranskaa tai Algeriaa, mutta poika onkin pesunkestävä jenkki. Kun myöhemmin menin dormiini, poika oli siellä jo puhumassa politiikkaa kanadalaispojan kanssa. Voimakkaasti eriävistä mielipiteistä huolimatta (Kanada 6-0) he pysyivät sovussa ja vaihtoivat puhelinnumeronsa, kun kanadalainen lähti ulos.

Alfama on nyt haahuiltu ja lähdin etsimään illallispaikkaa Bairro Altosta. Opiskelijaporukoita oli kujilla juhlimassa ja laulamassa. Vaikka eilen olikin kalapäivä, mieleni teki vielä mustekalarenkaita.

Minut pysäytti Tasca de Noticiaksen nuori sisäänheittäjä, joka kertoi olevansa Virosta. Ihmettelin hänen tummaa ulkomuotoaan, syy löytyy Nepalista. Oikeasti hän on asunut Virossa viisi vuotta, opiskellut Tartossa (+ Turussa) ja lähtee ylihuomenna Amerikkaan. Tässä ravintolassa hän on auttamassa sukulaismiestään. Listalta löytyi mustekalarenkaita, lisäksi tilasin kinkku-juustolautasen. Seitsemältä alkoi fadokonsertti kahden laulajan vuorotellessa.

Tasca de Noticias
Tasca de Noticias

Lauantai-illasta huolimatta pojat olivat jo pedissä, kun palasin kämpille. Menin vielä yläkerran baariin euron viinille ja päivittämään blogiani. Eikämitä, pojat olivat vain huilineet ja lähtivät kylille, kun minä menin nukkumaan.

Päivän saldoksi tuli 10 kilometriä vaihtelevaa kaupunkikävelyä. Ilmankos sääriä ja nilkkoja särkee öisin.

Yö meni taas brassimiehen kuorsausta ja Kanadan pojan yskimistä kuunnellen, korvatulpistakaan ei ollut apua. Kaikki pedit olivat taas täyttyneet, mutta jenkkipoika oli tainnut unohtua juhlimaan. Vasta sunnuntaiaamuna huomasin, ettei minulla ole lainkaan allergiaoireita.

tiistai 29. maaliskuuta 2022

Mä matkaa teen...

 

"Hei kaikki kuulkaa taas matkaan käyn. Niin paljon on tutkittavaa. On tie vieras tää mutta kuljen vaan. Taivaan tähdiltä suunnan mä saan." Timo Kotipelto

"Onnellinen on se, joka on niin terve, että voi lähteä retkelle, ja vielä onnellisempi se terve, joka ymmärtää lähteä retkelle." Kaarina Kari

"Kaikki todella suuret ajatukset oivalletaan kävellessä." Nietzsche

"Seuraa polkua joka eteesi avautuu. Jätä paluulippu käyttämättä." Mia Kankimäki; Yönaisten neuvoja 5. 

Luin lainakirjat loppuun ja palautin ne kirjastoon. Yhtään paperikirjaa en aio pakata rinkkaan, puhelimessa on kaksi ja puoli lukematonta e-kirjaa, tarvittaessa voin lainata lisää Lukki- ja Helmet kirjastoista.

Aprikoin kaksien vaelluskenkieni välillä. Asian ratkaisi se, että hiekoitushiekan terävät pikkukivet pureutuivat McKinleyjen pohjiin ja niistä hävisi vedenpitävyys. Lähden siis reissuun Salomoneilla.

Olen nukkunut viime aikoina/vuosina tosi huonosti. Kellon viisareiden jatkuva rukkaaminen tuskin auttaa asiaa. Ensin siirryimme kesäaikaan, pian siirrän viisareita taaksepäin Portugalin aikaan, myöhemmin eteenpäin Espanjan aikaan ja vielä myöhemmin takaisin Suomen aikaan. Toivon voivani väsyttää itseni pitkillä päivittäisillä vaelluksilla niin paljon, että normaali unirytmi löytyisi uudelleen.

Keskiviikkona kävin Virkkalassa katsomassa äitiä, viimeisen kerran. Muutaman tunnin kuluttua hän nukkui pois.

tiistai 22. maaliskuuta 2022

Kuin jäitä polttelisi...

Odottavan aika on pitkä. Mutta vanhastaan tiedän, että viimeiset päivät ennen reissua kuluvat nopeasti, kun pitää hoitaa muistettavia asioita ja viimeisiä hankintoja.

Kävelytiet ovat edelleen paikoitellen kurjassa kunnossa, aurinkoiset paikat sentään sulia. Kotikatu tulvii, kun viemärit ovat tukossa ja Hannu hakkaa jäitä rikki pihatiellä. Rubert von Rusakko on venynyt koko pituuteensa ja syönyt perheomenapuun oksia ja runkoa, puu sai peitokseen suojausainetta. 

Aloitin rapputreenit (vähänkö myöhään?), että saan reisiin lisää voimaa. Kävimme pitkästä aikaa myös joogatunnilla, seuraavana päivänä Hannu oli lähes toimintakyvytön lonkkakipujen takia. Anneli perui treffimme omien lonkkavaivojensa ja lievän flunssan takia. Minulla silmät kutisevat ja sieraimet ovat verillä, vaikka todistetusti olen allerginen vain koivulle. Ilmeisesti olen herkistynyt muillekin siitepölyille ja katupölylle. Luultavasti käy niin, että olen Portugalissa ja Espanjassa kun koivu kukkii siellä ja tulen kotiin, kun koivu kukkii täällä. Alkuvuodesta jouduimme uusimaan sekä pyykinpesukoneen että pölynimurin. Ajan kulumisen huomaa siis muustakin kuin siitä, että maaliskuussa kilautimme skumpat 20v-kihlajaispäivämme kunniaksi. Nyt inhoan siivoamista vielä enemmän kuin ennen; uuden imurin suulake tarraa mattoihin niin kovin, että kohta on vain loimet jäljellä. Lisäkustannuksia tulee tuulilasista; emme selviäkään pelkällä paikkauksella.

Tämän hetken lempiviinit (10€)

My Kampung

Kävimme testaamassa My Kampung -malesialaisravintolan lounaan; Hannulle rendang ja minulle kung po chicken. Oli kyllä autenttiset maut ja tulisuuttakin sopivasti. Hintaan sisältyy raikas salaattipöytä ja kahvi/tee. Kävin Specsaversilla kiristämässä rillien sangat, etteivät valu vaelluksella pitkin hikistä nenänvartta. Veimme auton Heurekan parkkiin ja katsoimme Bio Grandin iltapäiväleffan "Hytti nro 6". Oli hyvä!

Lauantaina Hannu teki meille merellistä pizzaa. Illalla 70.000 suomalaista kotitaloutta vietti Earth Houria vähän pidemmän aikaa. Me osallistuimme parilla tunnilla, ilman sähkökatkoja.

Maaliskuun kirjoja:

Jack London "Erämaan kutsu". Eläintä ei pidä inhimillistää, sanotaan. Tässä teoksessa koira todellakin on ihmisen kaltainen, raaka ja väkivaltainen tappelija. Nuoruudessani luin Londonin kirjoja, mutta en muistanut, kuinka verinen ja raaka ”Erämaan kutsu” on. Luonnollisesti vetokoiran elämä on kovaa ja kuluttavaa pelkästään työnkin puolesta, kurjuutta lisäävät tappelut muiden koirien kanssa ja ei niin mukavien ihmisten huono kohtelu koiria kohtaan. Luontokuvaukset ja raskaasta työstä kertominen ovat kirjan parasta antia. Elävyyttä tarinaan tuo kokematon kolmikko – Hal, Mercedes ja Charles – joka osti väsyneet vetokoirat itselleen pitkää, raskasta matkaa varten. Kun (kirjan päähenkilö) Buck kieltäytyi jatkamasta matkaa heikon jään yli, sen pelasti uusien isäntien väkivallalta John Thorton. Seuraava luku kertookin kauniisti näiden kahden välisestä ystävyydestä ja keskinäisestä luottamuksesta. Buckin muistikuvat menneestä ajasta ja ”karvaisesta luolamiehestä” tuntuivat oudolta, etenkin jos koirilla ei ole taitoa muistella. Ehkä se oli joku vertauskuva, illuusio aiemmasta elämästä? Jostain Buckin geeniperimästä kai kumpuaa kaipuu, kun se vastaa erämaan kutsuun ja lähtee villisuden matkaan. Rakkaus isäntää kohtaan saa sen kuitenkin palaamaan John Thortonin leiriin. Lopulta on enää jäljellä kosto kuolleen isännän puolesta, sen tehtyään Buck ei enää vastusta villiä kutsua vaan liittyy susien laumaan. 

Jenni Räinä; Kulkijat - naisia metsissä, soilla ja tuntureilla. Tarinoita (suomalaisista) naisista, jotka vaeltavat, marjastavat, kalastavat ja metsästävät. Lisäksi kirjassa on runsaasti tutkittua tietoa ilmastonmuutoksesta, luonnonsuojelusta, jokamiehen oikeudesta, hirvenkaadon oikeutuksesta, kalakantojen vaalimisesta, ikimetsien säilyttämisestä, avohakkuista jne. Hieno kirja!

perjantai 11. maaliskuuta 2022

Matildan kevät 2022

Tällä kerralla ei tarvitse miettiä joulu- tai muitakaan ruokia, aiomme viettää viikon niin paljon ulkona kuin mahdollista ja ruoka tulee olemaan pitkälti nopeaa mökki- ja retkiruokaa. Sovimme myös yhdestä pizzapäivästä, onhan Mathildedalissa hyvää pizzaa tarjolla kahdessakin paikassa. Pakkasimme autoon hernaria ja muita säilykkeitä, tapaksia, hilloja ja saunaoluita. Menomatkan ajoimme vaihteeksi Tammisaaren kautta ja poikkesimme Horsbäckissä hyvälle buffetlounaalle Wi-Boxiin. Mukaan lähti myös oman leipomon maustelimppu ja leivonnaiset saunakahveille. Perillä olimme auringon vielä paistaessa, saimme mökin avaimen heti ja totuttuun tapaan Hannu roudasi tavarat parkkipaikalta ylös mökille, minä laitoin ruuat paikoilleen ja tyhjensin astianpesukoneen edellisten asukkaiden jäljiltä. Kukka pöydälle ja lakanat sänkyyn. Auringon laskettua tulikin pian pimeää, sytytin kynttilöitä ulos ja sisälle ja menimme saunaan.  

Kotona mietin, pakkaanko lumikengät ja sauvat mukaan, mutta jätin ne kuitenkin kotiin. Jo Matildaan ajaessa ihmettelin lumettomia metsiä ja paljaita kallioisia rinteitä, kun meillä Vantaalla on lunta korkeat kinokset.  

Matildanjärvi

Matildanjärvi
Matildanjärven normilenkin jälkeen harhautin itseni uusille poluille ja metsänhoitoteille. Ilma oli mitä ihanin, polut osittain paljaina, osittain aivan jäässä. Putkahdin metsästä Skoilantielle, jätin Jeturkastin lenkin jollekin toiselle päivälle ja palasin kylän kautta mökille.

Mökkiruokaa 1

Nautimme mökin terassilla auringonpaisteesta ja rommikaakaoista. Söimme mökkiruokaa; nakkeja ja perunasalaattia. Illalla saunoimme ja katsoimme Ylen hyväntekeväisyyskonsertin Ukrainan sodan uhreille. Johan siinä aukesivat kyynelkanavat ja rahapussit. Lähetin lämpimät kiitokset Tallinnaan Marelle, joka oli majoittanut ukrainalaiset asiakkaansa ilmaiseksi sen jälkeen, kun heidän piti palata kotiin juuri sodan syttymisen päivänä. 

Mökkiruokaa 2

Puolakkajärvi

Sunnuntaista tuli viikon lämpimin päivä. Tein meille retkieväiksi savukanatäytteisiä tortilloja, jotka kietaisin folioon. Kävelimme metsänhoitotietä pitkin Endalin laavulle. Tosin tiestä ei voi puhua, sillä mikään kulkuneuvo ei ole siellä kulkenut aikoihin. Kulku oli raskasta, polku oli kapea ja huonokuntoinen. Ja tasaisen tylsä. Laavulla oli tulet valmiina, siellä istui jo salolainen rouva paistattelemassa päivää ja kahvittelemassa. Lämmitimme tortillat grillissä, rouvan poistuttua saimme seuraa kreikkalaisesta miehestä, joka retkeili iso rinkka selässään. Hän kertoi viettävänsä useita kuukausia Euroopassa matkaillen, tällä hetkellä hän asuu Salossa ja retkeilee lähiseudulla. Palasimme mökille Puolakkajärven ja Matildanjärven kautta. Polku oli välillä niin liukas, että katsoin parhaimmaksi ohittaa ne kävelemällä järvenjäällä. 

Toinenkin Hannun bändikavereista on sairastunut koronaan Kanarialla ja jäi viikoksi karanteeniin, vaimo lensi sunnuntaina kotiin.

Jeturkasti

Roosinniemi

Mökkiruokaa 3

Maanantaina oli vielä hienompi sää, lämpömittari huiteli kymmenessä asteessa. Siirsimme kauppareissun seuraavaan päivään ja lähdimme metsiin rymistelemään. Kiersin ensin Jeturkastin lenkin ja ihmettelin taas, miksei Metsähallituksen väki ole korjannut kaatuneita puita pois poluilta. Jeturkastin metsä on todella kaunis, tuli mieleen Viron - varsinkin Hiidenmaan - suorariviset mäntymetsät. Ylitin Skoilantien ja kävelin vielä Matildanjärven kierroksen. Pitkästä aikaa poikkesin myös Roosinniemen laavulle. Metsäpolut olivat vielä aamupäivästä osittain liukkaita ja osan matkasta kävelin järven jäällä. Aurinko paistoi terassillemme, lähinaapurit ovat poistuneet. Mökkiruoka oli tällä kerralla purkkihernekeittoa ruokakermalla, sinapilla, kuivatuilla sienillä ja yrteillä tuunattuna. Pyöräytimme molemmat pesukoneet ja iIllalla saunoimme taas koko rahan edestä. 

 
Mökkiruokaa 4

Tiistaina pelloilla oli uskomattoman paljon usvaa, kun aamusta ajoimme Perniöön kaupoille. Jo paluumatkalla auringonlämpö häivytti usvat ja sää kirkastui taas kauniiksi. Lähdimme omille lenkeillemme, minä kävin katsomassa alpakat ja sataman. Jatkoin Meritien kautta Hummeltielle ja sieltä takaisin puronvarteen ja uudelle sillalle. Tänään oli tarkoitus syödä Ruukin Krouvin pizzat, mutta paikka ei näköjään suosi meitä; viimeksi se oli täynnä ja nyt siellä ei tehdä pizzaa ennen perjantaita. Ja Terhokin on auki vasta perjantaina. Tein salaatin valmiiksi, kun Hannu lähti pizzanhakureissulle. Sovimme, että hän kurvaa Teijon kyläkaupalle etsimään vaihtoehtoista syötävää. Meillä ei ole kokemusta kaupan pizzoista, Hannu toi tullessaan Dr. Oetkerin Salame Piccante -pakastepizzan, lisäsin siihen kalkkunasalamia, punasipulihilloketta ja Mojo picón -kastiketta. Lopputulos oli ihan syötävää. Illalla taas saunottiin ja tapasteltiin.

Teerisaari, Puolakkajärvi
Mökkiruokaa 5
Viikko jatkui aurinkoisena ja lähdin kiertämään Teerisaaren lenkkiä. Matildanjärven kierroksen polut ovat jo pitkälti sulaneet, mutta pari liukasta kohtaa kiersin vielä järven jään kautta. Eipä siellä ketään näkynyt, ei ainakaan näin aamusta. Teerisaaressa istuin hetken laavulla, Puolakkajärvi kumisi uhkaavasti. Sen jäälle ei taida olla enää mitään asiaa. Jatkoin matkaa liukkaan kallion yli metsään, täälläkin on paljon polulle kaatuneita puita. Suuntaviitat ohjasivat vain Teerisaareen, eivät pois sieltä ja käännyinkin väärään suuntaan. Kun ohitin tutut, ruostuneet autonromut, huomasin lähteneeni kiertämään Puolakkajärveä. Käännyin takaisin ja löysin oikean (vähemmän käytetyn) polun kohti Luontokeskuksen parkkipaikkaa. Lumien aikaan rankka, mutta hieno vaellusreitti. Suosittelen! Aikaa sain kulumaan 2,5 tuntia. Takaisin mökille palasin Matildan kautta. Hengähdin hetken mökin terassilla, sitten suihkuun ja kokkaamaan kattilallinen chorizo-papupataa.
 
Yhteinen saunaolut
 
Luontokeskus
Viimeisenäkin Matildan päivänä aurinko hemmotteli meitä, pikkulinnut sirkuttivat, joutsenet ja lokit kaakattivat taivaalla. Kävelin Teijon kansallispuiston Luontokeskukseen, oikaisin parkkipaikan läpi ja jatkoin metsänhoitoreittiä Skoilantielle ja siitä Jeturkastin kierrokselle. Siellä juttelin hetken kaarinalaisen pariskunnan kanssa, hekin ovat majoittuneet viikoksi PRO:n mökkiin. Palasin mökille Mathildedalin Kyläpanimon kautta, mukaan ostin viimeiset saunaoluet.
 
Pyöräytimme vielä molemmat pesukoneet, illalla saunoimme ja vilvoittelimme välillä terassilla. Aurinko laski pilveen, huomiselle on luvattu vähän sadetta. Ilmassa tuoksui palava puu, joku mökkiläinen oli laittanut tulet takkaan.
 
Perjantaina ajoimme myös paluumatkan Tammisaaren kautta ja pysähdyimme Wi-Boxiin lounaalle. Tie oli kuiva, mitään sadetta ei tullutkaan. Mökkireissun kustannukset saattavat nousta, sillä menomatkalla lentävä kivi/nasta teki auton tuulilasiin halkeaman. Toivottavasti siihen riittää pieni paikkaus, eikä tuulilasi mene (taas!) uusiksi. 


Maaliskuun kirjoja;

Indrek Hargla "Apteekkari Melchior ja Rataskaivonkadun kummitus". Melchior perehtyy taas vanhojen sukujen saloihin ja kummitusten arvoituksiin. Perhe on kasvanut kaksosilla ja vaimoa harmittaa, kun mies vain toimii raadin salapoliisina eikä tee tuottoa apteekissaan. Tällä kerralla Melchior laajentaa reviiriään Marienthaliin (nyk. Pirita) asti.

Johanna Elomaa "Kaipuun väri on sininen". Suomalaisnainen on asunut Malesiassa kirjoittamassa kirjaa. Denguekuumeen sairastettuaan nainen päättää palata Suomeen toipumaan. Lennolla Kuala Lumpurista Singaporeen hän tutustuu komeaan intialaismieheen, joka kertoo olevansa opettaja poikakoulussa. Välilaskun aikana nainen on jo ihastunut mieheen - Aruniin. Juuri ennen Helsingin koneen lähtöä Arun ojentaa naiselle lapun, jolle on kirjoittanut katuosoitteen ja puhelinnumeronsa. Viestit kulkevat kahden maanosan välillä ja nainen on yhä vakuuttuneempi, että hänen pitää palata Intiaan miehen luokse. Muutama päivä ennen lähtöä yhteys mieheen katkeaa, mutta nainen lähtee kuitenkin etsimään tätä. Hän päätyy "siniseen kaupunkiin" (Jodhpur, Rajasthan?). Miehen lapulle kirjoittama katu on pitkä ja sillä on useita kouluja/ashrameja, mutta yhdessäkään ei ole hänen kuvailemaansa Arun-nimistä opettajaa. Yhdessä ashramissa nainen tapaa hiljaisen opettajan, joka tuntuu liittyvän Arunin tarinaan ja tämä lupautuu auttamaan Arunin etsimisessä. Kirjassa kulkee kaksi tarinaa; naisen reissu Intiassa ja Arunin etsintä, toisaalla palataan parikymmentä vuotta taaksepäin, kun miehet olivat vielä nuoria ystävyksiä ja veljiä. Karut muistot keriytyvät auki ja vanhat haavat avautuvat. Elomaa kirjoittaa kauniisti, kirjan antia ovat kuvaukset Intiasta, sen asukkaista ja taruista. 

Sami Tabell "Matireia". Länsimainen Joe rantautuu surffilauta kainalossa kauniille Tyynenmeren saarelle. Jostain hän on kuullut, että täältä pitäisi löytyä suuria aaltoja. Paikalliset asukkaat luulevat soturin saapunen heidän saarelleen sotakilpi mukanaan. Ehkä hän onkin itse kuningas Matireia, jonka jälkeläisiä suurin osa saaren asukkaista komannessa polvessa on? Joe tutustuu vieraanvaraisiin alkuasukkaisiin, asettuu asumaan ruosteiseen lentokoneen raatoon ja saa sinne seurakseen kauniin Prinsessan, joka haaveilee saarelta pois pääsystä. Kumman haave lopulta toteutuu?