Grimaldo - Galisteo 19,2 km

"No muerte en camino".

"Kulkurikissa putoaa aina jaloilleen."

Olin jo lopettanut kirjoittamisen ja lukemisen - Daniella nukkui - kun ikkunaamme koputettiin joskus yhdentoista jälkeen. "Albergue peregrinos?" joku huhuili pimeässä. Minä olisi varmaan vetänyt peittoa korvilleni, mutta Daniella kilttinä ihmisenä päästi huhuilijan sisälle. Mikään pyhiinvaeltaja ollut, vaan Eurovelo 1:n polkija, joka oli nostanut fillarinsakin täyttämään alberguen pieneen oleskelutilan, kuten aamulla totesin. Taisi olla kovin väsynyt mies, kun ei edes kylppäriä käyttänyt, vaan vetäytyi yhteen sänkyyn viltin alle.

Daniella ja hollantilaispari lähtivät pitkälle vaellukselle viideltä. He olivat varanneet majoituksen sieltä mistä vapaata vielä löytyi. Minä luotin taas tuuriini (tai Visaan) ja lähdin vasta seitsemältä, kun aamu alkoi jo valjeta. Löysin caminoreitin ja siitä alkoikin varsin mukava vaellus. En nähnyt ristinsielua (lehmiä ei lasketa) koko aikana. Riolobosissa (8+4 km) olisi ollut ensimmäinen mahdollinen majoitus, mutta se olisi poikennut muutaman kilometrin reitiltä. Jalka kesti taas mainiosti 10-12 km, sen jälkeen aloin tuntea kipua jalkapohjassa. Ei ihme, sillä rakkolaastari oli taas siirtynyt paikoiltaan. Ei siis todellakaan kannata rasvata jalkoja illalla, jos aikoo laastaroida ne aamulla! Loppumatkalla oli myös puuskuttavia ylämäkiä ja olin valmis maksamaan taivaspaikkani (?) yösijasta. Kun nousin Galisteoon, yllättäen Daniella poistui yhdestä ravintolasta (lähdettyään liikkeelle ainakin kaksi tuntia ennen minua). Emme olleet aamulla voineet hyvästellä, nyt hän hyppäsi kaulaani ja suukotti hikiset poskeni. Hänen yhteystietojaan en pyytänyt, kun yhteinen kielemme on harmiteltavan vähäinen. Daniella kertoi hollantilaisrouvan kompuroineen (taas!) kivisellä polulla ja naarmuttaneen nahkansa, mutta jatkaneen matkaa sitkeästi.

Kävelin tien toiselle puolelle Hostal Los Emigrantin baariin ja päätin kokeilla onneani. Onko varausta, kysyi baarimikko ja taas tuli kylmä rinki ties mihin, mutta ilman varausta sain 2h-huoneen ilmastoinnilla ja pehmeillä pyyhkeillä. Hän vei minut baarin yläkertaan, sain avaimet, kävin pikaisesti pesulla ja lipsuttelin flipflopeilla alakertaan oluelle. Sain leiman vaelluspassiini ja maksoin majoituksen (20€/yö!). Tässäkään kylässä ei pankkikortti kelpaa.

Suihkun jälkeen kävelin ylämäkeen muurien ympäröimään vanhaan kaupunkiin, jossa väki alkoi jo viettää vappuaattoa baarien täysillä terasseilla. Nuoret naiset olivat pukeutuneet minimekkoihin, mikroshortseihin ja korkeakorkoisiin sandaaleihin. Joku jo testaili ilotulitusta. Palasin Los Emigrantin terassille ja ehdin vielä tilata mustekala-annoksen, ennen kuin keittiö meni kiinni. Siis ei sushia tänä vappuna! Cavakin saa jäädä odottamaan Hannun saapumista.

Sain seuraa Dannysta, joka oli vaeltanut pitkän matkan Cañaveralista Galisteoon. Myöhemmin terassille tuli myös Doris ystävineen. He olivat kaikki majoittuneet kulman takana olevaan albergueen, jossa siis kuitenkin oli hyvin tilaa (siellä olisin saanut pestyä myös pyykkini).

Päivälevon jälkeen menin alas täydelle terassille, jossa paikalliset huusivat kilpaa keskenään. Myös vaeltajia oli paikalla, istuin heidän seuraansa ja vapun kunniaksi join kaksi tintoveranoa. Mitään ruokaa ei enää tehnyt mieli, ei tässä kuumuudessa. Kävin uudelleen jalkapesulla, pesin myös varvastossut ja levitin kylpypyyhkeen neidonkammarini lattialle matoksi. Sytytin ledivaloni ja ryhdyin päivittämään blogia.

Casar de Cáceres - Grimaldo 41,0 km (by car)

Itseään voi kiusata monella tavalla. Kuten vaeltamalla Sevillasta alkavaa Via de la Plataa Afrikan föönituulen nostaessa lämpötilan lähes 40 asteeseen. Tai nukkuessa dormissa, jossa yksi mies kuorsaa ja toisen uniapnealaite suhisee ja pihisee aivan koko yön. En vieläkään ole tottunut siihen, tosin Hannun CPAP ei pidä tuollaista meteliä. 

Suurin osa porukasta heräsi kuudelta ja lähti seitsemältä etukäteen tilatulla taksilla puoliväliin pitkää vaellusta. Danny taisi olla ainoa, joka lähti kävelemään koko 33 kilometrin matkan. Daniella (IT) ja minä emme pitäneet mitään kiirettä, sillä aioimme mennä Grimaldoon asti bussilla (varasin jopa lipun etukäteen), vaikka siihen menisikin vaihtoineen monta tuntia. Söimme aamiaisen kaikessa rauhassa ja kävelimme bussiasemalle, joka oli vielä suljettu. Daniella alkoi sujuvalla espanjalla hieroa kauppoja kyydistä paikallisen miehen kanssa ja tinki sen 30 euroon. Pääsimme matkaan yhdeksältä, välillä ripotteli vähän vettä. Sää oli harmiteltavan sopiva vaeltamiseen.

Bar Grimaldo

Vilkasta kyläelämää Grimaldossa

Saavuimme Grimaldoon ennen kymmentä. Daniella soitteli seuraaviin kohteisiin ja yritti saada yösijaa, mutta kaikki olivat täynnä vappuviikonlopun takia ja hänkin päätti jäädä Grimaldoon. Baari aukesi ja rouva kävi nopeasti siistimässä samassa rakennuksessa olevan kunnallisen alberguen (donativo). Saimme oman dormimme ja ostin eurolla kertokäyttölakanan ja -tyynyliinan. Baarin terassille alkoi kertyä paikallisia ukkoja. Kävin suihkussa (olin unohtanut suihkusappuani edelliseen paikkaan, mutta täällä talo tarjoaa) ja istahdin oluelle. Teimme Danielan kanssa pienen kävelylenkin tässä tosi pienessä (asukkaita max 70) kylässä. Kävimme tsekkaamassa tienhaaran, josta pääsee takaisin merkitylle caminoreitille.

Bar Grimaldo

Odottelimme niin kauan, että perheen mies tuli avuksi ja lounasaika saattoi alkaa. Söimme hyvät ruuat ja terassilla istuessamme saimme sauraa albergueen. Olin jo toivonut päässeeni eroon yskivästä hollantilaisparista, mutta niin nämä taas ilmestyivät seuraamme. He saivat toisen dormin, eikä muita majoittujia saapunutkaan. Hekin yrittivät turhaan soitella yösijaa itselleen seuraavista kohteista. Minä taidan luottaa tuuriini tai sitten otan kyydin jostain johonkin.

Huonosti nukutun yön jälkeen tarvitsimme molemmat päiväunet viileässä dormissamme. Minun sänkyni on niin notkolla, että nukun jossain kuopassa. Vaihdoin tyynyn sängyn toiseen päähän, ehkä se vähän auttaa. Tein pienen kävelylenkin, mutta kylä loppui taas kohtsillään. Suuruudenhulluuksissaan nämä ovat matkineet Hollywoodia ja pystyttäneet GRIMALDO-kyltin heinikkoon. Otin suolatut auringonkukansiemenet mukaan ja jäin baarin terassille tintoveranolle. Pian olen nähnyt kaikki tämän kylän asukkaat, kun he kokoontuivat baariin kahvittelemaan. Hollantilaiset liittyivät seuraani, samoin Daniela, joka oli pessyt nyrkkipyykkiä. Konekin olisi taas käytössä, mutta tänään ei tarvinnut hikoilla. Daniela tilasi itselleen iltapalan ja eväät aamuksi, minä jätin väliin.

Cáceres - Casar de Cáceres 11,7 km

Tänään +32 ja jopa vähän tuultakin. Tosin etelästä, joten ennustettu Saharan +40 astetta saattaa vielä tavoittaa minut.

Hyvin nukutun yön jälkeen heräsin jo kuuden jälkeen. Ajattelin, että vaikka päivämatka onkin tänään lyhyt, parempi lähteä ajoissa, sillä kaikki jäävät yöksi Casar de Cáceresiin ennen huomista pitkää (33 km) vaellusta. Doris ehti lähteä ennen minua, kun jäin vielä juttelemaan Erikan kanssa. Tyttö onkin jo 50v! Hän jäi vielä Cáceresiin ja lentää Sevillasta kotiin.

Vaikein rasti minulle oli taas selviytyä ulos kaupungista. Doris oli seurannut Camino.ninjaa ja ajautunut lähelle ajotietä. Sinne myös Maps.me ohjeisti. Olin härkätaisteluareenan oikealla puolella, kun joku paikallinen mies huitoi aamuhämärissä, että minun pitää kiertää se vasemmalta puolelta. Sitä kautta pääsinkin suoraan maaseudulle ja löysin reittimerkit. Alkuun vähän ylämäkeä pitkin kivistä peltotietä. Ymmärrän kyllä kivetyksen, sillä sidotaan punainen hiekka ja estetään kuraiset kohdat sateisena aikana. Loppureitti olikin mukavan tasaista kulkea. En nähnyt yhtään vaeltajaa, en edessä enkä takana. Vain satunnaisia lenkkeilijöitä ja fillaristeja.

 

Saavuin perille kauniin puiston läpi. Doris huhuili minulle kahvilan terassilla ja liityin hänen seuraansa. Kävelimme yhdessä historialliseen keskustaan, kävimme ilmoittautumassa turisti-infossa ja pääsimme heti valitsemaan alapetimme (6€). Suihkujen, ei vessojen vierestä. Kävin suihkussa ja nyrkkipyykillä. Konekin olisi ollut käytössä, mutta pyykkiä tuli tänään vain vähän. Yskivä hollantilaispariskunta yritti tulla dormiimme, mutta töykeästi sanoin, että tämä on vain naisille. No, myöhemmin illalla saimme kaksi pyöräilevää miestä yläpeteihin, kun albergue tuli aivan täyteen.

 

Kävelin bussiasemalle kysymään huomista siirtymää. Eihän siellä mitään palvelua saanut, otin kuvan aikataulusta ja kävin kaupassa. Syötyäni kävin kahvilla, sen jälkeen infon ainoa englantia osaava virkailija selvitti minulle huomiset bussit. Aukiolla toimii wifi ja sain varmistettua aikataulut, samalla varasin nettilipun, onhan huomenna lauantai. Muut tilasivat taksikyytiä puoliväliin huomista pitkää vaellusta. Italialainen Daniela kehotti minua liottamaan jalkojani pesuvadissa, keittiöstä löytyi suolapussi. Se tuntuikin helpottavan kuumotusta. Yritin huilia, mutta sisällä oli niin tolkuttoman kuuma, että lähdin varjoisalle puistonpenkille istumaan. Tarkoitukseni oli lukea, mutta olin unohtanut puhelimen lataukseen.

Se ainoakin kahvilaravintola meni siestan ajaksi kiinni. Kuuden jälkeen alkoi olla jo vähän eloa ja lähdimme kimpassa syömään. Baarissa huhki yksi ainoa mies parin neliön kokoisessa keittiössä. Pastaa kylmänä tai lämpimänä, salaatinlehdet olivat ensimmäisen kerran ei-tuoreita (toivottavasti en saa vatsatautia). Eipä tuo mitään maksanutkaan; kaksi tintoveranoa, tonnaripasta ja kahvi yhteensä 9€.

Aldea del Cano - Valdesalor - Cáceres 23,2 km

Viilenee, viilenee! Eilen +36, tänään +34. Nukuin huonosti, vaikka oli sopivan viileää ja baarin sulkeuduttua 23.00 tuli hiljaista. Viideltä heräsi espanjalainen setä, kuudelta saksalainen ja minä nousin puoli seitsemän. Giandra jäi vielä toiseksi yöksi lepuuttamaan kipeää jalkaansa.

Aamu oli jo valjennut, kun lähdin liikkeelle. Melko pian jouduin riisumaan pitkähihaisen paidan, aurinko paistoi jo aamusta kuumasti. Ensimmäiset 11 kilometriä olivat mukavan tasaista kulkea, eivätkä rakkulat vaivanneet pahasti. Jäin aamiaiselle Valdesaloriin. Vasta kolmas kahvila oli auki, enkä olisi sitäkään itse löytänyt. Erika tuli perässäni kahville. Päätin jatkaa Cáceresiin, kun käveleminen tuntui sujuvan. Huomasin heti, että sää oli lämmennyt monta astetta. Jo muutaman kilometrin päässä oli pidettävä juomatauko. Varjopaikkoja ei juurikaan ollut, oli istuttava maahan jonkun pölyisen puskan juureen. Reitti alkoi nousta ja muuttui kiviseksi. Kun polku läheni taas maantietä, tein päätökseni ja kiipesin kaiteen yli maantien laitaan liftaamaan. Tila-auto löi lossit kiinni ja pisti hätävilkut päälle, ulos hyppäsi espanjalainen kuski ja (aussi?) Lina, joka kertoi auton olevan hänen taksinsa. Hyppää kyytiin! He vuorottelevat miehensä kanssa niin, että välillä toinen kävelee ja toinen polkee fillaria. Tänään oli miehen vuoro polkea, mutta Linan mielestä aivan liian kuuma kävellä. Matkalla hän kertoi heidän olevan eläkkeellä, myyneen talonsa ja viettävän nyt monta kuukautta putkeen reissussa. Caminon he olivat aloittaneet Málagasta.

Cáceres osoittautuikin isoksi kaupungiksi, jossa vanha kaupunki sijaitsee korkealla mäen päällä. Oli minun tuuriani, että pariskunnan hotelli sijaitsi samalla kapealla kadulla kuin minun albergueni, melkein naapurissa. Kiitin kyydistä, josta selvisin ilman kustannuksia.

Jätin rinkan respaan ja kävelin Plaza Mayorille oluelle. Taitaakin olla vähän tyyriimpi kaupunki ja turisteja oli terassit täynnä. Kirjauduin albergueen saksalaisen Doriksen jälkeen ja majoituimme samaan dormiin. Doris ei ollut kuullutkaan, että hänestä on tehty laulu. Soitin Karjalaisen biisin ja lähetin sen Dorikselle. Hän on käynyt Suomessa 70-luvulla, osaa numerot 1-10 ja muistaa vieläkin muutaman sanan, kuten" virtakytkin" (paku oli hajonnut reissussa). Kolmannen alapedin valloitti Erika, joka pääsi perille aivan nääntyneenä. Alberguessa ei ollut pesulapalvelua ja ulkona oli vain yksi allas nyrkkipyykille (eikä sekään vetänyt kunnolla). Olin hikoillut niin paljon, että suihkun jälkeen oli pestävä kaikki päällä olleet vaatteet. Olimme sisään kirjautuessa saaneet avaimet ulko-oveen ja dormiin. Doris oli kauhuissaan, kun huomasi minun jättäneen oman avaimeni dormin oveen (ulkopuolelle), kun tulin pyykiltä tai kävin naistenhuoneessa. Ikään kuin joku kaivelisi meidän vaatteita rinkoista. Lisäsin vettä myllyyn ja kerroin, että meillä on aina kotona avain ulko-ovessa. Sen hän taatusti kertoo pöyristyneenä kaikille saksalaisille kavereilleen.

Lähdin kävelemään katuja alaspäin, siellä paikalliset istuivat terasseilla lounastamassa. Otin tintoveranon ja suunnittelin seuraavia päiviä. Aikani loppuu auttamattomasti kesken, loppumatkasta on taas fuskattava vaeltamisesta. Nousin takaisin Plaza Mayorille, tuttujakin löysin, mutta Margot ja Esther olivat jo kävelleet seuraavaan kohteeseen. Tällä helteellä ei ole edes nälkä, mutta söin kuitenkin kanawrapin, ennen kuin palasin huilimaan.

Teki mieli jäädä jo nukkumaan, mutta oli vielä liian aikaista ja aivan liian kuuma. Ennen kahdeksaa lähdin alakaupunkiin aperitiiville ja kirjoittelin samalla blogiani. Kanacaesarin söin Plaza Mayorin yläpuolella. Kotimatkalla näin Doriksen istuvan illallisella muiden saksalaisten kanssa ("tuossa menee se suomalainen, joka jättää avaimen ulko-oveen"). Palasin hiljaiseen albergueen, kaikki taisivat olla vielä kaupungilla. Erikan saapuessa hän puhuu Doriksenkin kanssa englantia (molemmat ovat Saksasta), kohteliaana tyttönä minua kohtaan.

Alcuéscar - Aldea del Cano 15,1 km (by bus)

Kaikkien (paitsi jo aiemmin lähteneiden) herätykset soivat taas kuudelta. Niin minunkin, vaikka olin jo päättänyt ottaa bussikyydin seuraavaan kohteeseen, niin kovasti jalkapohjaa särki koko yön. Syystä tai toisesta Margot päätti liittyä seuraani, mutta kävellä Aldea del Canonista eteenpäin. Aamubussillahan se onnistuu, kun ei ole vielä liian kuuma. Kävimme baarissa aamiaisella ja harhailimme Margotin puhelimen ohjeistamana ympäri kaupunkia bussipysäkkiä etsien. Sanoin, että olisimme jo puolimatkassa päivän reittiä ja aloin kysellä paikallisilta ohjeita. Pysäkillä istui jo hollantilainen Lenny, perässämme harhaili (edelleenkin) yskivä pariskunta. Minä käytin maskia bussissa, kuten paikallisetkin, mutta ei tämä pariskunta.

Bussi saapui Aldea del Canoniin, muut jatkoivat kävellen seuraavaan kohteeseen, vain minä jäin tänne ja kirjauduin albergueen (6€), jonne hetken kuluttua sain seuraa liettualaistytöstä. Margotia tulee ikävä (vaikka helpottaakin jatkaa taas yksin), mutta olen iloinen, että pääsin sairaasta pariskunnasta eroon.

Danny (Italy)

Giandralla on vain vaaleita vaatteita (toisin kuin minulla) ja hän otti minun valkoiset sandaalisukkani pyykkikoneeseen omiensa joukkoon. Muuta pestävää minulla ei ollut, kun en ollut tänään hikoillut. Istuin naapuribaarin terassilla tintoveranolla, kun italialainen Danny marssi paikalle. Hän piti vain lyhyen paussin ja jatkoi vielä 11 km eteenpäin. Tuskin näen häntäkään enää tämän päivän jälkeen.

Restaurante Las Vegas

Menin Restaurante Las Vegasiin (!) kympin menu del díalle, johon sisältyi pullo kylmää punaviiniä. Jälkiruuan vaihdoin taas kahviin. Sen jälkeen olikin siestan aika, kunhan naapuridormiin asettunut espanjalaismies lopetti kailotuksensa. Hän käytti Google kääntäjää keskustellakseen saksalaisen, yhtä vanhan ukon kanssa. Torkahdimme hetkeksi, sitten Giandra alkoi keittiössä puhua miehensä (?) kanssa niin kovaa, että kuulin molempien puheet. Ymmärtämättä liettuasta sanaakaan.

Loppuillan tuuletin jalkaani naapuribaarin terassilla tintoveraanosta ja suolatuista auringonkukansiemenistä nauttien. Seitsemän jälkeen ilmakin alkoi olla jo siedettävä, varsinkin jakarandapuiden varjossa. Lopunkaiken meitä olikin alberguessa vain neljä. Giandra otti oman huoneen, minä pienemmän dormin ja kaksi miestä jakoivat isomman dormin. Toisella puolella baari, toisella hautausmaa. Toivottavasti kummassakin on yön tullen hiljaista. Ainoa ääni tässä kämpässä kuuluu keittiöstä, kun itikat eksyivät sähköiseen ansaan. Naps, ja kuolema korjaa!

Aljucén - Alcuéscar 24 km

Margot halusi lähteä mahdollisimman aikaisin, olihan tulossa taas kuuma päivä. No lähdettiin jo pimeän aikaan eikä meinattu millään löytää reittimerkkejä. Pyörittiin paikoillamme, kunnes muitakin vaeltajia alkoi näkyä maantiellä. Siltä siirryimme luonnonpuistoon ja kävely kulki alkuun ilman vaivoja.

Oli kaunis aamu ja kaunis puisto. Lehmät laidunsivat kukkivilla laitumilla ilman aitoja, vaikka niillä oli pienet vasikat. Etenin reippaasti kymmenisen kilometriä, reitti oli nousujohteinen, mutta tasainen, kunnes alkoi kivinen osuus. Samaan aikaan jalkapohjan rakkula alkoi ärtyä. Olin vaihtanut sukat kokeilun vuoksi puuvillaisiin, mikä ei ehkä kannattanut. Aloin nilkuttaa ja se aiheutti kipua ja uusia rakkuloita jalkasyrjään. Margot saavutti minut ja hidastimme vauhtia. Yskivän hollatilaispariskunnan rouva oli kompuroinut kiviin ja saanut itsensä naarmuille.

Kilometrit eivät tuntuneet lainkaan loppuvan. Eikä mikään ihme; olimme vahingossa ohittaneet Alcuéscarin reittimerkit ja kävelimme kohti seuraavaa kylää. Käännyimme takaisin ja kysyimme tietä yhdeltä rekkakuskilta, mutta burgoslainen ei sitä tiennyt. Perässä tullut Bemarikuski heitti meidät perille ja majoituimme Los Esclavos de Maria y los Pobres -luostariin (vapaaehtoinen maksu luostarin ylläpitoon). Katsoin, missä yskivä pariskunta on ja menin toiseen dormiin.

Los Esclavos de Maria y los Pobres -luostarin piha

Guadalupen neitsyt?

Jätimme rinkat sänkyihin ja menimme naapuribaariin oluelle. Sinne muutkin vaeltajat ilmestyivät yksi toisensa jälkeen. Palasimme luostariin (kylmään) suihkuun ja pyykille. Huilasimme hetken, kävimme marketissa ja menimme baariin, mutta sieltä saisi ruokaa vasta kahdeksan jälkeen.

Los Esclavos de Maria y los Pobres

Luostariin kirjautui yksi liettualainen nuori nainen. Ilmeisen harras katolilainen, hän piti huivia päässä aina, kun liikkui dormin ulkopuolella. Missasimme pyhiinvaeltajien messun, jonka luulimme alkavan seitsemältä. Jäimme alas odottamaan ruokailun alkamista. Sitä ennen Manuel esitteli kappelin ja joku pappi piti lyhyen hartaushetken. 

Los Esclavos de Maria y los Pobres

Los Esclavos de Maria y los Pobres

Lähes kaikki osallistuivat yhteisruokailuun. Olimme olleet koko päivän ilman ruokaa. Saimme kylmää keittoa, salaattia juustokuutioilla ja leikkeleillä, uunimakkaraa ja hedelmiä. Vain kahvi ja viini jäivät puuttumaan.

Los Esclavos de Maria y los Pobres