torstai 30. kesäkuuta 2022

Tartto

Majoitumme taas kerran Kastaniin ja kartta oli Hannun muistissa. Tosin ajoimme hetken vastavirtaan yksisuuntaista tietä, mutta ei hänkään voi kaikkea muistaa. Olimme liian aikaisin perillä ja huoneistoa siivottiin vielä. Nou hätä vakuutimme siistijälle ja ajoimme lähimpään Coopiin ostoksille. Huomenna ei ole ajopäivä; tänään voimme nauttia kuoharista ja tuoreista mansikoista.

Kun palasimme kämpille, siistijä oli lähtenyt ja pääsimme majoittumaan. Siirsimme tavarat sisälle ja menimme istumaan takapihalle omenapuun varjoon, Hannu siirsi sinne muovituolit terassilta. Ehdimme juuri juoda vadelmaportterit (marjat marjoina ja oluet olueena, totesin jälleen kerran), kun vanhempi rouva tuli kysymään mistä olemme ja ymmärtääkseni kertoi, että tuolit ovat hänen. Yritimme parhaamme mukaan pyydellä anteeksi ja lähetin vielä asuntomme omistajalle pahoittelut, että olemme jo suututtaneet yhden naapurin. Samalla kyselin, mihin uskallamme ripustaa pyykit kuivumaan. Huoneistossa kun on pesukone käytössä ja olemme jo hikoilleet ajovaatteet.



Meillä on kolme uutta ravintolavaihtoehtoa Tartossa, yksi niistä on sopiva lounaspaikka. Katsoimme netistä, että kaksi muuta ovat avoinna ja suihkun jälkeen lähdimme kävelemään Vilde & Vine -ravintolaan, jossa suunnittelimme tilaavamme (ohitetun lounaan tilalle) antipastolautasen ja ainakin minulle ankkaa. Listalla on myös lempiviiniäni, argentiinalaista Torrontesia. Pettymys olikin suuri, kun ravintolassa oli vasta baari auki, ruokaa saisi myöhemmin. Toinen vaihtoehto - Pepe's Bistro - oli lähellä ja menimme sen terassille. Tilasimme hyvät ruuat; lammaspyörykät tzatzikikastikkeella, kanansiivet sinihomejuustokastikkeella ja yhteiset ranet kantarelli-tillimajoneesin kera. Koskahan tulee se päivä, kun joudumme pettymään virolaisravintoloiden ruokiin?

Kävelimme kämpille mutkan kautta suoraan, kävimme suihkussa ja kahvittelimme pihalla. Emäntä oli tuonut pyynnöstäni pyykinkuivaustelineen ulos.

Aamiaisen aikana pesukone pyöritti eiliset vaatteet ja jätimme ne pihalle kuivumaan. Lähdimme omille lenkeillemme, minä suuntasin Toomemäelle. Olen kuvannut Piispanlinnan rauniot joka kerta, mutta aina se on yhtä sykähdyttävä. Kävelin mäellä pitkään, kyllä on romanttinen paikka; pieniä siltoja, rappuja, näköalatasanteita ja istumapaikkoja.



Olin suunnitellut laskeutuvani Emajõen rantaan, mutta kun kävelin Marjaa ja Hernettä myöten kohti Raatihuoneentoria, kello oli jo sen verran paljon, että palasin kämpille suihkuun. Hannu oli tehnyt oman lenkkinsä vastapäivään Emajõen toista puolta pitkin. Tartossa on yllättävän vähän turisteja, vaikka ollaan jo heinäkuun alussa. Aukiot ja kadut ovat lähes tyhjiä, kun opiskelijatkin ovat lähteneet lomille kotipaikkakunnilleen. Ehkä viikon kuluttua on jo enemmän elämää?

Koska haluan testata Tarttossa kolme minulle uutta ravintolaa, tänään on syötävä kaksi kertaa. Kävelimme alas keskustaan lounaalle Lihaniku äriin. Harvemmin syön punaista lihaa ja vielä harvemmin burgereita, mutta nyt oli todella hyvä pulled pork burger. Samoin Hannun lammaskebab.

Iltapäivähuilin ja -kahvin jälkeen kävelimme illalla keskustaan. Kuten toivoimme, saimme Vilde ja Vinen ainoan pienen terassin itsellemme. Sisätiloihin saapui edellämme iso saksalaisryhmä ja tunnelma oli varsin hikinen. Olimme jo etukäteen tutkineet ruokalistaa. Jos olisimme tulleet tänne eilen (keittiö aukesi vasta 18.00) olisimme tilanneet ensin yhteisen antipaston. Nyt, kun olimme syöneet jo mellevän lounaan, tyydyimme ankka- ja lammasfileisiin. Harmiteltavasti viinilistalta oli poistettu myös lempirypäleeni Torrontes. Kokemus oli kaiken kaikkiaan herkullinen ja sitä paransi privaattiterassi kauniine näkymineen.

Kävelimme rannan kävelykadulle, jossa soi livemusiikki. Nyt oli porukkaa liikkeellä ja terassit täynnä! Kämpillä oli pakko käydä taas suihkussa. Aina yhtä ihana Tartto!

keskiviikko 29. kesäkuuta 2022

Kodavere (Kallaste), Peipsijärvi

Yöllä oli muuten hiljaista, mutta poikien palatessa kyliltä kämpille meidän huoneistoomme kuului selvästi, kun yläkerrassa käveltiin. Pitkään kuuntelin myös ukkosen kuminaa jossain idässä. Aamiaisen kuittasimme kuplavedellä, kun muutakaan ei ollut tarjolla. Kylän ainoa ravintolakin aukeaisi vasta puoliltapäivin. Olisin halunnut kuvata Suomenlahden rannan ja rantatörmän, mutta sinne olisi pitänyt kävellä. Se taas ei houkutellut ajovaatteissa ja -saappaissa.


Huomasimme, että Kohtla-Järven bensa-aseman tankkaus (18€) näkyi 150 euron katevarauksena. Saman ketjun tankkaukset ovat aina näkyneet tiliotteella oikein, ja päätimmekin ajaa parikymmentä ylimääräistä kilometriä selvittämään asiaa. Cirkle K:n nuori naispomo oli ylen ystävällinen ja lupasi selvittää asian. (Myöhemmin huomasimme, että tililtä oli veloitettu oikea summa.)

En muistanutkaan, kuinka tylsä Kohtla-Järveltä Peipsijärvelle johtava maantie on. Maisemassa ei ollut mitään nähtävää, tosin aurinkorasva kirveli taas silmissä enkä juuri mitään nähnytkään. En halunnut pysähtyä huoltamokahville ja vasta iltapäivän puolella joimme aamukahvit tienvarren Oige Koht Kohvikissa, kun olimme jo Peipsijärvellä. Käännyimme Kallasten Sipulitielle ja näkymät sen kun paranivat.







Järve Holiday Villagen koira vastaanotti meidät haukkumisellaan, sen jälkeen emäntämme Elli näytti huoneemme hirsihuvilasta, jossa ei muita vieraita tällä hetkellä olekaan. Kodaveressa ei kirkon ja rannan lisäksi ole mitään nähtävää tai palveluja, siirsimme laukut sisälle ja ajoimme Kallasteen, jossa vietimme iltapäivän. Ajoimme tien loppuun, minä hyppäsin kyydistä ja kävelin kaunista kylänraittia takaisin päin kuvia ottaen. Kallastessa on kaksi ruokapaikkaa, viime kerralla kävimme Anna's Caféssa, joka on nyt avoinna vain tilauksesta. Savukalaa minä jo haikailinkin, ja pysähdyimme Peipsi Suitsukalan terassille syömään kuhawrapin ja savukalakrepin (yht. 9,50). Aijai, näitä voisi syödä vaikka joka päivä! Haimme kyläkaupasta ilta- ja aamupalaa ja päräytimme takaisin villaamme suihkuun ja terassioluille.


Iltauinnille ei ollut pitkä matka, eikä väen vähyyden takia tarvitse juurikaan pukeutua (laitettiin kuitenkin uikkarit päälle, mutta aamulla taidan unohtaa senkin). Istuimme terassilla kahvittelemassa, kun Elli kävi tarkistamassa, että kaikki on ok. Loppuilta kuluikin terassilla viiniä siemaillen ja blogia päivittäen. Ukkosenjyrinä oli hiljentynyt ja tyynessä säässä kuului vain järvilintujen sirkutusta ja uikutusta.

Loppumatka pitää ajaa entistä varovaisemmin; Hannu ei löydä ajokorttiaan. Minä jo laivalla varoitin sen pitämisestä karttataskussa, mutta kuka minua koskaan kuuntelee? 🙄

Yö oli hiljainen ja mukavan viileä, johtunee koko alakerran peittävistä kivilattioista ja siitä, että olimme talossa yksin ja voimme jättää väliovet ja ikkunat auki.
 

Poislähtiessämme poikkesimme tieltä Kodaveren kirkolle. Ajoimme tuoksujen täyttämää tietä kohti Tarttoa.

tiistai 28. kesäkuuta 2022

Tallinna - Jägala Juga - Toila

Mittari näytti +23 kun lähdimme ajamaan kohti Länsisatamaa. Jätimme goretexhousut suosiolla kotiin. Takit, hanskat ja saappaat oli pakko pukea päälle. Eckerön aamulauttaan oli yllättävän pitkät jonot. Valotaulut näyttivät loppuunmyytyä, onneksi meillä oli liput ostettuina ja mahduimme mukaan. Tarkoitus oli poiketa Ülemiste keskukseen, mutta siellä oli tänään paloharjoitus ja luultavasti sen aiheuttamia ruuhkia, joten jätimme sen väliin. Voihan sinne joskus poiketa vaikka bussilla Tallinnasta.

Seuraava nähtävyys matkan varrella oli Jägala Juga (vesiputous). Harmi vain, että Narvaan johtavalla motarilla ei ollut sinne ainuttakaan opastetta ja vahingossa ohitimme putouksen. Kymmenisen kilometriä ajettuamme käännyimme takaisin ja löysimme opasteet putoukselle, jonka alajuoksulla olisi voinut käydä uimassa. Yksinäinen koira jolkotti maantietä pitkin ja kävi kuumissaan yläjuoksulla kastautumassa. Ilmeisen tuttua puuhaa näillä helteillä! Kävimme tankkaamassa ja jatkoimme kohti Toilaa. Mustat pilvet olivat saattaneet meidät matkaan Tallinnasta, nyt niitä näkyi edessäkin päin. Jos olisimme ajaneet Rakvereen, olisimme luultavasti kastuneet.

Listallani seuraava nähtävyys oli Valaste Juga, joka onkin sopivasti Toilaan menevän tien varrella. Pitihän sekin käydä katsomassa, ettei jää enää mitään syytä ajaa tylsää Tallinna-Narva (E20) moottoritietä. Hikeä pukkasi heti, kun pysähdyimme, emmekä lähteneet laskeutumaan rappuja alas rannalle asti.



Toila on todella viehättävä kylä! Kauniita vanhoja (ja uusia) omakotitaloja vehreine puutarhoineen. Majoituimme Toila Pikk Apartmentiin ja kävimme heti viilentävissä suihkuissa. Saimme alakerran huoneiston, josta pääsee näppärästi suureen puutarhaan puun alle varjoon istumaan. Meidät vastaanottanut tyttö kertoi, että pihan grilli on myös käytettävissä.


Kävelimme keskustan ainoaan ravintolaan, Vana Fregati Pubiin. Huiman hyvät ruuat! Eikä hinnalla pilattu, vaikka kilpailua ei olekaan. Syötyämme kävimme pubin naapurikaupassa. Jogurttia ei ollut myynnissä eikä keittiössämme ole kahvinkeitintä tai pressopannua, joten aamiainen on syötävä jossain muualla. Ostimme vain kuplavettä ja iltaviinin. Olin koko päivän haikaillut uimaan. Asumme rannan tuntumassa, mutta rantatörmä on niin korkea ja jyrkkä, että matkaa uimarannalle kertyy kilometrikaupalla. Käytyäni uudelleen suihkussa jäin pihalle puun alle kirjoittelemaan ja lukemaan. Saimme lisää naapureita, myös kolme nuortamiestä Suomesta.