Kevättä kohti

Vantaan kävely- ja pyöräteiden hoito on huonompaa kuin ikinä ennen. Sunnuntaina oli kuitenkin hyvä ilma lähteä pitkälle lenkille Keravanjoen vartta aina Lahdenväylälle saakka. Maanantaina, ennen lumimyräkkää tein toisen pitkähkön lenkin, mutta oli kuljettava hitaasti, sillä kävelytiet olivat aivan jäisiä ja röppöisiä. Oli parempi siirtyä ajotielle tai jos mahdollista, kävelemään hankikannolle.

Oli kuitenkin mukava palata kotiin ja kokkaamaan. Viikonloppuna tein lihapataa, viikon aluksi sardiinipastaa. Harmi vain, että unohdin ostaa parmesaania. Unohdus johtui ehkä siitä, että kaupassa käynti oli taas järkytys. Espanjan edullisten hintojen, upeiden hedelmien ja vihannesten jälkeen piti oikein miettiä, raskiiko kotimaista kurkkua tai tomaatteja ostaa enää lainkaan. 

Andalusian reissu meni niin sujuvasti, että nyt uskaltaa jo suunnitella tulevia matkoja. Tartuimme Norskin lentotarjoukseen; menolento Krakovaan 30€, eihän sitä pysty vastustamaan! Krakova on yksi lempikaupungeistani ja olenkin aiemmin kirjoittanut, että siellä voisi käydä vaikka joka vuosi. Ehdimmekin viettää siellä muutaman päivän juuri ennen kuin pandemia pamahti päälle. Ennen alkukesän matkaa minun pitäisi varata paluulento vaellusreissuni jälkeen. Madridin lennot tuskin tulevat tarjoukseen, joten ehkä teen sen lähiaikoina. Varsinkin, jos haluan päästä samalle kotilennolle minkä Hannu jo varasi itselleen.

Emme saaneet hiihtoloman viettäjiä yökylään, mutta muuten viikko oli varsin vilkas. Torstaina Jarkka kävi kahvittelemassa ja perjantaina saimme Mirjan ja Masan tapastelemaan ja katsomaan reissukuvia. Lauantaina Hannu vei Kaisan porukat pizzalle.

Siedätyshoitoa maailman kaoottiseen tilanteeseen? Sunnuntaina katsoimme putkeen Tom Kankkosen toimittaman dokumentin "Bosnia - maa jota ei ole" ja Elli Rintalan ohjaaman "Helena Ranta - sodan viimeinen sana". Molemmat ohjelmat kertovat Balkanin sodasta 1990-luvulla.

Ravintola Tammisto

Laskiaistiistaina houkuttelimme Mirjan ja Masan kanssamme Ravintola Tammistoon lounaalle ja laskiaispullalle.

Helsinki-päivä

Yhden kauniin kevätpäivän vietin Helsingissä. En saanut seuraa enkä voinut vielä mennä verenluovutukseen. Kiertelin ensin Ateneumin näyttelyt "Moderni nainen" ja "Vuoropuhelua".

Helene Schjerfbeck

Suomalaisten naiskuvataiteilijoiden teosten lisäksi näytillä oli myös Laila Pullisen, Eila Hiltusen ja Essi Renvallin veistoksia.

Eila Hiltunen: Naavainen nainen

Elina Brotherus & Hannele Rantala

Yksikseen voi aina mennä lounaalle sinne, minne itse haluaa. Minullahan on aina listat näyttelyistä, jotka haluan nähdä, mutta myös kahviloista ja ravintoloista, missä haluan käydä.

Trattoria Sogno

Runeberginkadun Trattoria Sogno osoittautui käymisen arvoiseksi. Puttanescapasta oli tänään kasvisversiona (ilman anjovista), joten söin mainiot lihapullat jallukastikkeella. Lounaan hintaan sisältyy salaattipuffet ja kahvi.

Tarja Pitkänen-Walter

Ennen toimiston lukupiirin kokoontumista minulla oli vielä aikaa kulutettavana. Kävin katsomassa Taidehallin pian päättyvän Tarja Pitkänen-Walterin näyttelyn "Maalauksellisia mietteitä" ja hain Oodista lisää lukemista.

Yöpakkasten jäljiltä metsässä riitti vielä hankikantoa ja lähdin lumikenkäilemään. Hikistä hommaa ja tekee hyvää myös yläkropalle, kun sauvojen avulla kuljin mäkistä maastoa ristiin rastiin, pitkin peuranpolkuja ja ojanvarsia.

Hoedown heitti hienon keikan täpötäydessä Rekolan Kinossa.

Mirja tarjosi meille maukkaan lounaan Backbyn kartanolla, me tarjosimme hänelle paluukyydin hyvinvointilomalta.

 

Helmikuun kirjoja:

Aris Fioretos "Nelly B:n sydän". Berliini 1924-1925. Nelly B. valmistui Tukholmassa kuvanveistäjäksi, mutta sydämeltään hän oli lentäjä. Hän oli ensimmäinen luvan saanut naislentäjä Saksassa, vaikka epätasa-arvon aikana se yritettiinkin kaikin konstein estää. Miehensä kanssa Nelly perusti lentokoulun ja he suunnittelivat yhdessä uusia konemalleja. Sodan aikana ranskalaissyntyinen aviomies internoidaan, hän sairastuu tuberkuloosiin ja pariskunta joutuu myymään tuottoisan yrityksensä. Nellyn viimeinen lento päätyy putoamiseen, luita murtuu ja sydän reistailee, joten lääkärin määräyksestä Nellylle niin rakas lentäminen on lopetettava. Avioliitto päättyy ja Nelly asettuu Berliiniin, saa töitä BMW:ltä ja rakastuu itseään nuorempaan naiseen. Tämän takia hän ottaa terveydellisiä riskejä ja muuttuu lääkeriippuvaiseksi. Fioretos on jälleen soluttautunut naisen sielunelämään, taito, jota suuresti arvostan (luin aiemmin Fioretoksen teoksen "Mary"). Tarina perustuu löyhästi Saksan ensimmäisen naislentäjän Melli Beesen elämään.

Málaga, Andalusia

 

Bussi saapui Almáchariin lähes ajallaan, matkalla vuoristossa oli ruuhkaa, kun vuohilauma tukki tien. Málagassa jäimme kyydistä tutulla pysäkillä ja kävelimme vanhan kaupungin läpi kohti majapaikkaamme. Soitin isännälle, joka tuli päästämään meidät sisälle. Saimme siistin, pienen apartamentoksen kahdella parvekkeella. Mittari näytti +21.

 

Illan pimentyessä lähdimme kävelemään ravintolakaduille ja jäimme tuttuun Pepa y Pepeen tapastelemaan. Lasku oli vain 12.60, ehdin jo maksaa sen kortilla, ennen kuin huomasimme, että kuitissa luki aqua (meillekö vettä!). Maksoimme siis jonkun edullisemman laskun, mutta tarjoilija antoi asian olla.

Pepa y Pepe

Kävelimme vielä hetken leppeässä illassa ja palasimme kämpille huilimaan. Yhtäkkiä olimme palanneet keskelle ihmislaumoja ja tiivistämättömistä parvekkeenovista kuului puheensorinaa ja kadulla ajavien autojen ääniä.

Plaza la Merced

Meteliä riitti aamuyöhön saakka, kunnes roskisautot tms. aloittivat oman metelinsä. Hannu haki aamulla lähikaupasta hyvää, lämmintä sekaleipää. Ei ollut mihinkään kiire, söimme aamiaisen rauhassa ja annoimme lämpötilan nousta lähelle kahtakymmentä. Kävelimme Plaza la Mercedille ja ohimennen vilkaisimme tapastarjontaa.

Castillo de Gibralfaro

Lähdimme nousemaan rinnettä ylös Castillo de Gibralfarolle. Matka ei ollut pitkä, mutta mäkitreenit jatkuivat. Otimme ylhäällä lenkkioluet, ennen kuin palasimme alas vanhaan kaupunkiin.

Picasso Bar Tapas

Lounaalle ja sangrialle istuimme Picasson aurinkoiselle terassille. Ostokset jäivät tekemättä, näinköhän jäävätkin tekemättä, kun palasimme kämpille suihkuun ja siestalle. 

Casa Lola

Ilta-auringon vielä paistaessa lähdimme kävelemään vanhan kaupungin kujille. Yhdellä aukiolla oli meneillään opiskelijoiden mielenosoitus. Pysähdyimme Casa Lolan terassille tapaksille. Naapuripöydän tyttövauva imeskeli oliiveja ja nauroi Hannun ilmeilyille.

Toisen yön Málagassa nukuimme hyvin. Harmi vain, että se jäi tällä kerralla viimeiseksi. Aamiaisen ja keittiön siistimisen jälkeen kävelimme juna-asemalle. Lentokentällä kaikki sujui joutuisasti (ja minun tavarani taas huumetestiin!) joten odotusaikaa oli runsaasti. Vantaalla meidät vastaanotti räntäsade, matkasimme kotiin lähimmälle bussipysäkille ja jouduimme kantamaan laukut sohjossa. Me sentään pääsimme turvallisesti kotiin. Toisin kävi Hannun bändikaverille, joka vaimonsa kanssa sairastui Teneriffalla koronaan ja he joutuivat jäämään sinne.

Almáchar, Andalusia

 

Siitä on aika tarkalleen kaksi vuotta, kun viimeksi lensimme (Marokkoon). Sen jälkeen olemme käyneet vain Virossa ja Latviassa. Olo oli kuin ensikertalaisilla; tolkuttoman aikainen aamuherätys ja Espanjan vaatima etukäteen täytetty terveyskysely, joka aiheutti Hannulle hepulin, kun ei meinannut millään onnistua. Vinkki; muista kirjoittaa kaikki etunimet! Varasimme runsaasti aikaa, onneksi Mirja ja Masa heittivät meidät aamulla kentälle. Siellä kaikki sujui joustavasti ja istuimme puolinukuksissa odottamassa koneeseen pääsyä. 

Málagan lentokentältä siirryimme junalla (2 x 2,30€) keskustaan ja kävelimme sille bussiasemalle, mistä Almácharin bussit lähtevät. Lippuja ei kuitenkaan myyty etukäteen, vaan ne maksetaan kuljettajalle (2 x 3,25€). Sää oli lämmin (+17) ja meillä oli hyvää aikaa käydä oluella ja mustekala-aterialla.

Bussi ajoi rantatietä, kunnes nousi ylös vuoristoon. Aivan järkyttävän jyrkkiä mäkiä ja kapeaa tietä, tuli ihan Sumatra Highway mieleen. Pääsimme turvallisesti perille ja kävelimme kirkolle, jonka luona meillä oli treffit Alvaron kanssa. Hän vei meidät kapeiden kujien ja rappujen vierellä olevaan apartamentokseen, luovutti avaimet ja lähti jatkamaan maalaus/muuraushommia. Asettauduimme taloksi ja lähdimme tutustumaan uuteen kotikyläämme. Alvaro huikkasi katolta, kun ohitimme rempattavan talon. Laskeuduimme ensin alas ja sen jälkeen olikin hikinen nousu takaisin "keskusaukiolle", jonne bussi oli aiemmin meidät jättänyt. 

Viehättävä, pieni 1800 asukkaan kylä, jossa mäkiä riittää. Ehkä minunkaan ei tarvitse lähteä erikseen patikoimaan, kun ravaan tämän kylän nousuja ja laskuja. Kaupat eivät vielä olleet siestan jälkeen avoinna, minulla alkoi päätä särkeä ja jäimme keskusaukion yhden (kolmesta) kahvilan terassille konjakkikahville. Sen jälkeen kannatimme kahta kylän kauppaa; toisesta viini, hedelmiä ja tapaksia, toisesta säilykkeitä, aamiaistarpeita ja brandya. Lähikauppamme huolii vain käteistä, onneksi otin sitä jonkun verran mukaan. Illan tullen ei jaksettukaan enää lähteä mihinkään, suihkun jälkeen tapastelimme mukavassa kodissamme. Illan pimentyessä ulkoa ei kuulunut kuin koirien haukuntaa.

Hyvin nukutun yön jälkeen heräsimme linnunlauluun. Hannu lähti leivänhakuun lähileipomoon, myynnissä oli (ilmeisesti samasta taikinasta tehtyjä) vaaleita sämpylöitä, patonkeja ja polakkaa. Keittiössä ei ole kahvinkeitintä, joten oli kokeiltava mutteripannua. Tulihan siitä kahvia, mutta näin ensikertaa turhankin tuhtia. Lähdimme tahoillemme kävelemään, minä mäki- ja rapputreeneihin tämän kylän kujille, Hannu kohti El Borgen kylää. Heti kirkkoaukiolla laitoin hänelle viestin, että täällä on perjantaimarkkinat. Tarjolla olisi ollut runsaasti hedelmiä, mutta minulla ei ollut käteistä eikä kotiavainta, joten jatkoin matkaani.

Kiertelin ensin Almácharin toista laitaa etsien Maps.me:n lupaamaa turisti-infoa sitä löytämättä, nousin kylän ehkä korkeimmille kujille ja palasin kirkkoaukion kautta keskustaan ja tutkin vielä kylän toisenkin puolen päätyen (ehkä kylän ainoan) punatiilisen ison talon edustalle. Se osoittautui poliisiasemaksi, josta oli hieno näköala kylän toiselle laidalle.

Cafe Bar Restaurante Miguel

Olimme varanneet patikointiin pari tuntia, treffit teimme kyläaukion Cafe Bar Restaurante Migueliin. Olin sen verran aikaisin paikalla, että kävelin hetken matkaa Hannua vastaan. Sieltähän tämä puuskutti jo mäkeä ylös, onneksi hän oli laittanut tänään shortsit jalkaan. Minulla oli aivan liian paljon vaatteita tähän auringonpaisteeseen. Ensin joimme lenkkioluiksi Alhambrat, sen jälkeen söimme menu del dian; hyvät keitot, minulle kanavartaat, Hannulle grillatut mustekalat (chipirones). Tänään ei tarvinnut kaupassa käydä, päivän kulut olivat yhteensä 23€. Palasimme kämpille suihkuun ja siestan viettoon. Nautimme brandykahvit pihalla, ennen kuin vetäydyimme sähköpattereiden lämmittämään asuntoon. Illemmalla tapastelimme ja seurasimme telkkarista uutisia, joista emme ymmärtäneet juurikaan mitään. Suomalainen bandidosryhmä oli yrittänyt salakuljettaa huumeita Málagasta, joku nuorimies oli tappanut vanhempansa ja pienen veljensä jne.

El Borge

Aamu oli pilvinen ja linnutkin hiljaa. Sääennuste lupasi puolipilvistä +14 astetta. Aamiaisen jälkeen kävimme lähikaupassa ostamassa parin päivän tarpeet (20€ sisälsi kaksi pulloa viiniä), toista kauppaa ei tänään tarvitsekaan kannattaa.

Tein saman lenkin kuin Hannu eilen; lähdin kävelemään Rio Borgen vartta kohti lähikylää. Joki oli kuivunut uoma, kaikesta päätellen täällä ei hetkeen ole satanut.

Borgeen päästyäni kapusin kapeita kujia pitkin kirkolle ja sen läheiselle kaupungintalolle. Kylä on pienempi kuin Almáchar, mutta yhtä viehättävä. Kauppoja ja baareja riittää ja asukkaat puhuvat keskenään yhtä kovaäänisesti. Kaikki myös tervehtivät, kuten kotikylässämmekin.

Kaikesta päätellen Borgessa arvostetaan taidetta ja käsityötä; yhden kadunpätkän varrella kaikki seinät on koristeltu kukin ja vanhoin tavaroin. Menomatkaan kului puolisen tuntia, samoin Borgessa kävelyyn. Luultavasti saman verran, kun etsin poispääsyä tästä kylästä. Lopulta luovutin ja palasin sinne mistä olin tullutkin ja suuntasin siitä ajotien varteen.

Cafe Bar Miguel

Hannu oli kierrellyt Almácharin mäkisiä kujia, treffit meillä oli taas keskusaukiolla. Cafe Bar Miguelin terassille oli kokoontunut norjalainen moottoripyöräporukka, hetken odotettuamme saimme vapaan pöydän heidän läheltään. Otimme lenkkioluet ja vaihdoimme kuulumiset norjalaisten kanssa. Lauantaina ei ole tarjolla menu del diaa, tilasimme mustekala- ja kana-annokset. Syötyämme palasimme kämpille suihkuun ja siestalle, sen jälkeen kahvit omalla terassilla. 

Illalla tapakset ja vaihteeksi espanjalaisia kokkaus- ja luonto-ohjelmia telkkarista. Sähköt menivät välillä pois päältä (liikaa lämmittimiä päällä?), onneksi saimme ne takaisin yhdellä klikkauksella.

Sunnuntairauhaa Almácharissa

Iglesia de San Mateo

Sunnuntaina sekä kirkko että hautausmaan portti olivat avoinna. Vein pullot ja muovit kirkkoaukion kierrätyspisteisiin ja kävin lähikirkossamme - Iglesia de San Mateo - jossa soi joku romanttinen iskelmä. Sen jälkeen kapusin äärimmäisen jyrkän mäen kunnalliselle hautausmaalle. Täytyy vain ihmetellä, miten tämän kylän mummot jaksavat kävellä kaikki mäet kauppakasseineen. Ehkä heillä on siihen vuosikymmenten tuoma kunto ja tottumus. Mäen päällä olevalla hautausmaalla oli myös pieni lastenkalmisto.

Päätimme molemmat lähteä patikoimaan Almácharia vastapäiselle vuorelle, maantietä pitkin ettemme eksy tai kompuroi, kuten minä viimeksi Frigilianassa. Kun laskeuduin hautausmaalta kylän toiselle puolelle, Hannu vihelsi minulle kuivan joen ylittävältä sillalta. Lähdimme yhdessä kulkemaan jyrkkää mäkeä, jonka päällä otimme kaupunkikuvia ja minä vähensin vaatteita. Kaikesta päätellen täällä ei ole satanut aikoihin, rutikuivaa maisemaa sulostuttivat vain kukkivat mantelipuut.

Ei ollut mitään syytä jatkaa eteenpäin, sillä tie näytti kaartuvan poispäin kylästä. Minä laskeuduin edeltä Almáchariin ja lähdin seuraamaan yhtä patikkareittiä. Kiersin kylän alapuolelta osittain samaa reittiä kuin eilen, läheltä kuivunutta Rio Borgea. Takaisin keskustaan nousin puuskuttavan jyrkkää hiekkatietä, onneksi ei ollut rinkkaa kannettavana! Kyläaukiolla odottelin hetken Hannua ja otimme Alhambrat Bar Miguelin terassilla. Tämä on hauska kylä; kaikki tuntevat toisensa ja jokainen tervehtii myös meitä.

Redondo's Restaurante

Jotkut Almácharin baarit/ravintolat ovat alkuviikosta kiinni. Vielä kun on mahdollista, halusimme kokeilla mäessä olevaa Redondo's Restaurantea. Tällä kerralla emme jääneet terassille vaan lenkkihikien takia istuimme sisälle. Koleahkon ravintolasalin takkaan sytytettiin isoja halkoja. Tarjoilijapojat osasivat laulaa kaikki biisit, jotka soivat taustalla. Tilasimme salaatit, jotka olivat odottamattoman isoja, onneksi tilasimme vain yhteisen pizzan (ei ollut juuri minkään makuinen). Ravintolaan saapui lisää asiakkaita, myös Álvaro vaimonsa ja reilun kuukauden ikäisen tyttövauvan kanssa. Álvaro tuli tervehtimään meitä ja hän riisui hetkeksi maskinsa, että tunnistimme hänet. Aivan ihania ihmisiä!

Palasimme kämpille suihkuun ja siestalle. Hannu laittoi pesukoneen pyörimään, matka jatkuu puhtain vaattein. Terassilla tarkeni hyvin istua brandykahveilla, illan pimetessä istuimme sisällä tapastelemassa.

Maanantai oli aurinkoinen päivä ja Almácharin kaikki rouvat levittivät pyykit ulos kuivumaan. Hannu lähti uudelleen kävelemään El Borgeen, kun häneltä jäi viimeksi kirkko katsomatta.

Minä kävelin jonkun matkaa (ylämäkeen) kohti Moclinejoa ja käännyin Almáchariin yläkautta (Norte). Kiertelin taas mäkiä, kujia ja rappuja, kunnes aloin pyöriä samoilla kujilla ja istahdin puistonpenkille hetkeksi lukemaan mukana kulkevaa kirjaa.

Saavuimme samaan aikaan eri suunnista keskusaukiolle, Bar Miguel olikin auki ja harvensimme taas baarin Alhambra-varastoa. Aurinko paistoi terassille kuumasti ja tilasimme myös menu del dian; maukasta kalakeittoa (sopa de mariscos) ja friteeratut mustekalat. Iltapäiväkahvit joimme Bar Lopezin terassilla. Suihkun ja siestan jälkeen korkkasin jääkaapissa jäähtyneen Cavan ja skoolasimme ystävänpäivälle.

 

Viimeinen aamupäivä Almácharin kämpillä kului aamiaisella, pakkaamisessa ja paikkoja vähän siistiessä. Btw. tämä asunto on myynnissä. Veimme roskat kirkkoaukion kierrätyspisteisiin ja kävelimme keskustaan. Tietysti on luvassa hellettä, kun meillä on matkapäivä. Jäimme Lopezin aurinkoiselle terassille kuluttumaan aikaa. Viereisellä kadulla tehtiin jotain vesijohtohommia; meteli oli hirveä ja tuuli kuljetti pölyä meidänkin päälle. Kun saimme ruuat tilattua, kävin kerran vaihtamassa lautaseni, joka oli aivan porauspölyn peitossa. Iltapäiväkahvit joimme Bar Los Ventanalesin varjoisalla terassilla, tulihan sitäkin kannatettua.