Jaksoin sentään lähteä Kampin kampaajalleni, mutta jätin tekemättä lounastreffit ja menemättä taidenäyttelyyn (Amos Rex on ainoa, joka on avoinna maanantaisin). Pho Vietin lounaan jälkeen kävin toimistolla kahvilla ja vaihtamassa kuulumiset. Pikku hiljaa aloitin kevyet kävelylenkit ja kehonhuoltotunnit. Suksilla, luistimilla tai lumikengillä ei ole Vantaalla käyttöä, mutta sain sentään pakastimen sulatettua yhtenä pakkasaamuna.
Kevään vaellusreissu on edelleen ilman varattua paluulentoa. Koronavirus saattaa muuttaa suunnitelmia, toisaalta odotan vielä Madridin lentojen tarjouksia. Tällä hetkellä pääsisi todella edullisesti Barcelonan lennoilla (Norwegian), mutta siinä tapauksessa joutuisin kulkemaan Espanjan halki lännestä itään, eikä Barcelona itsessään kiinnosta meitä kumpaakaan. Sen sijaan teimme alustavan suunnitelman kesän moottoripyöräreissulle Viroon.
Lauantaina kävimme katsomassa Pedro Almodóvarin hienon leffan "Kärsimys ja kunnia". Illalla saimme tietää, että rakas ystävämme Seppo on alkuviikosta hävinnyt taistelunsa syövälle. Oliko joku etiäinen vai puhdas vahinko, että olin jättänyt merkkaamatta Sepon syntymäpäivän tämän vuoden paperiallakkaani? Vein Helenalle kukat (ei mitään hautajaiskukkia!) ja sushia lounaaksi. Luovuin myös yhdestä valokuvasta, jonka olin ottanut Helenasta ja Seposta OpusK:ssa kihlajaisjuhlassamme. Voi tuota nuorta rakkautta! Kävin samalla Lohjan reissulla katsomassa äitiä, joka oli aamupäivällä saanut pitkästä aikaa poissaolokohtauksen. Häntä oli makuutettu koko päivän sängyssä, vaikka hän oli hereillä ja täysin tässä maailmassa.
Seuraava lauantai kävimme katsomassa Mika Kaurismäen hauskan ja romanttisen elokuvan "Mestari Cheng".
Helmi-maaliskuun kirjojen ilosanomaa:
Riitta Jalonen "Kirkkaus". Uusiseelantilainen kirjailija Janet Framen (1924-2004) joutui nuoruudessaan viettämään vuosia eri mielisairaaloissa. Hänellä diagnosoitiin skitsofrenia ja hoitojaksojen aikana hänelle annettiin yli 200 sähköshokkia. Lobotomian hän onnistui välttämään ja shokkihoidotkaan eivät pystyneet sammuttamaan kirjoittamisen paloa. Menetettyään osan perheestään ja vapauduttuaan sairaalasta hän lähti ystävänsä suosituksesta Eurooppaan löytääkseen oman äänensä ja tapansa kirjoittaa. Euroopassa hänen aiemmin saamansa diagnoosi todettiin vääräksi ja parantuminen alkoi. Myöhemmin Framen palasi kotimaahansa tunnustettuna kirjailijana.
Riitta Jalonen on perehtynyt aiheeseen todella hyvin ja antaa Framenin oman äänen kuulua tekstissään. Jalonen on kirjoittanut herkän ja hurjan tarinan samaistuen Framenin ajatuksiin ja tekoihin.
Lucia Berlin "Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia". Heti perään toinen hieno kirja! Teos on roikkunut loputtomalla lukulistallani julkaisustaan lähtien, lukupiirin ansiosta tuli sekin luettua. Berlinin tarinat ovat osittain niin tavallisia ja arkisia, että niihin on helppo samaistua. Tarkkoja havaintoja perhe-elämän iloista ja suruista, ihmisten heikkouksista ja elämän rikkauksista. Vanhenemisesta, sairastumisesta, alkoholismista. Vähän niin kuin omat kokemukseni äitini Altzheimer-hoivakodista; välillä ei tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa.
Elina Hirvonen "Kun aika loppuu". Hirvosen muutama vuosi sitten julkaistu kirja on liikaakin tätä päivää, kuin suoraan uutisotsikoista. Tuikitavallisen helsinkiläisperheen vanhemmat keskittyvät maailman parantamiseen omilla tahoillaan, rakkautta riittää lapsillekin, huomiota ehkä vähemmän. Herkkä Aslak-poika jää koulumaailmassa ilman kavereita ja tulee kiusatuksi erilaisuudellaan. Hänen tukipylväänsä on Aava-sisko, joka erkanee perheestä heti, kun mahdollista ja lähtee hoitamaan pakolaisleirien ja sotatantereiden köyhiä lapsia. Aslak sulkeutuu omaan maailmaansa ja löytää samanhenkisiä "ystäviä" netin kautta. Hänet on helppo saada mukaan radikaaliin ryhmään, joka suunnittelee joukkotappamisia eri puolella maailmaa.
Khaled Hosseini "Leijapoika". Luin kirjan jo tuoreeltaan, nyt tartuin siihen uudelleen lukupiirin innoittamana. Leffakin on nauhalla, ehkä katson senkin toiseen kertaan.
Amir ja Hassan viettävät koko lapsuutensa yhdessä viilettäen pitkin Kabulin katuja ja lennättäen leijoja kaupunkia ympäröivillä kukkuloilla. Amir on varakkaan isännän poika, Hassan palvelijan poika. Amir yrittää saavuttaa isänsä läheisyyden ja arvostuksen ja on mustasukkainen isänsä osoittaessa huomionsa yhtälailla Hassanille. Talibanit valloittavat Kabulin, Amir lähtee isänsä kanssa pakomatkalle ja päätyy lopulta Amerikkaan. Palatessaan aikuisena entiseen kotimaahansa hän joutuu karusti kokemaan talibanien tuhonneen koko maan ja tappaneen suurimman osan miehistä. Naiset eivät saa mennä töihin ja lapset kärsivät puutetta aivan kaikesta. Muistin juonen vanhastaan aika hyvin, mutta Afganistanin sodan kauhut palautuivat mieleen vasta toisella lukukerralla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti