maanantai 29. lokakuuta 2018

Yöpakkasia ja auringonpaistetta

Pulcinella
Käytimme kahden euron tarjouksen ja kävimme Annelin kanssa päiväristeilyllä Tallinnassa. Aikaa ei ollut liikaa käytettävissä, emmekä suunnitelleetkaan päivälle sen kummempaa toimintaa. Sää suosi, oli tyyntä ja kuivaa. Kävelimme vanhaan kaupunkiin ja kävimme Linetten myymälässä rintsikkaostoksilla. Parikin ruokapaikkaa oli mietinnässä, mutta kun olimme aivan Pulcinellan vieressä, menimme kellariravintolaan syömään yhteisen antipaston ja anjovispizzan.

Löydä kuvasta sienet!
Lauantaina nousi kova tuuli, sitä ennen ehdimme pitää Hannun kanssa pihatalkoot; hän leikkasi vielä kerran nurmikot ja minä haravoin pihatien puhtaaksi. Illan vietimme Mirjan ja Masan kanssa; kävimme saunassa, söimme hyvin ja muistelimme tuoreimmat reissut.

Mainio retkipaikka/tuulensuoja
Eväiden syöntipaikka keskellä metsää
Maanantaina jätin Hannun tekemään ruokaa ja lähdin metsälenkille. Se muuttuikin kaksinkerroin kävelyksi, kun huomasin mättäillä muutaman suppilovahveron. Tietenkään mukana ei ollut pussia tai edes pipoa. mihin olisin sienet kerännyt. Poimin kourallisen, vein ne kotiin ja lähdin pussin kanssa uudelleen metsään. Tapani mukaan en löytänyt sitä samaa paikkaa, enkä paljon sieniäkään ja kotimatka venyi taas kerran, kun harhailin metsässä etsien ulos pääsyä. Kovaa tuulta ei huomannut kuin huminana puiden latvoissa. Luntakin alkoi sataa. Ehdin sopivasti kotiin, kun Hannu otti täytetyt paprikat uunista. Tiistaina hain Tainan palstalta lehtikaalia ja tein niistä ja eilen löytämistäni suppiksista lehtikaali-sienipastaa. Torstaina minä tein viikkosiivouksen ja Hannu pesi ikkunat ulkoa. Illan pimetessä ovella kävi pieniä kummituksia. Onneksi olin varannut karkkia kotiin, vaikka luulinkin, että Halloweenia vietetään vasta viikonloppuna.

Syksyn kirjoja:

Marianne Backlén "Tulilinnun tanssi". Mielenkiintoinen kirja tanssin maailmasta, jossa kohtaavat 1800-luvulla eläneiden venäläisten ballerinojen, Tsaikovskin ja nykyajan suomalaisen tanssijan "Annan" tarinat. Hyvin kirjoitettu ajankuvaus ja katsaus tanssin historiaan.

"Berliini; oppaana Roman Schatz". Hauskasti kirjoitettu Berliini-opas paikallisoppaan johdolla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti