lauantai 22. helmikuuta 2020

Peruutettu; talvi 2020

Marraskuu on nyt jatkunut nelisen kuukautta. Viikko Marokon auringossa teki terää, harmi vain, että sain basaarikujien berbereiltä flunssan ja kärsin hevosyskästä ja jalkasäryistä kolme viikkoa. Oli pakko jättää jumpat ja lenkit väliin. Ruokakaan ei maistunut, joten tein keittoja ja pastaa, joita edes vähän teki mieli. Olin varannut päiväristeilyn Tallinnaan koululaisten talvilomaviikolle, mutta peruin sen flunssani ja kovan merenkäynnin takia. Olisimme kastuneet koko päivän jatkuneessa sateessa, parempi siirtää reissu vaikka kesälomaan.

Jaksoin sentään lähteä Kampin kampaajalleni, mutta jätin tekemättä lounastreffit ja menemättä taidenäyttelyyn (Amos Rex on ainoa, joka on avoinna maanantaisin). Pho Vietin lounaan jälkeen kävin toimistolla kahvilla ja vaihtamassa kuulumiset. Pikku hiljaa aloitin kevyet kävelylenkit ja kehonhuoltotunnit. Suksilla, luistimilla tai lumikengillä ei ole Vantaalla käyttöä, mutta sain sentään pakastimen sulatettua yhtenä pakkasaamuna. 

Kevään vaellusreissu on edelleen ilman varattua paluulentoa. Koronavirus saattaa muuttaa suunnitelmia, toisaalta odotan vielä Madridin lentojen tarjouksia. Tällä hetkellä pääsisi todella edullisesti Barcelonan lennoilla (Norwegian), mutta siinä tapauksessa joutuisin kulkemaan Espanjan halki lännestä itään, eikä Barcelona itsessään kiinnosta meitä kumpaakaan. Sen sijaan teimme alustavan suunnitelman kesän moottoripyöräreissulle Viroon.

Lauantaina kävimme katsomassa Pedro Almodóvarin hienon leffan "Kärsimys ja kunnia". Illalla saimme tietää, että rakas ystävämme Seppo on alkuviikosta hävinnyt taistelunsa syövälle. Oliko joku etiäinen vai puhdas vahinko, että olin jättänyt merkkaamatta Sepon syntymäpäivän tämän vuoden paperiallakkaani? Vein Helenalle kukat (ei mitään hautajaiskukkia!) ja sushia lounaaksi. Luovuin myös yhdestä valokuvasta, jonka olin ottanut Helenasta ja Seposta OpusK:ssa kihlajaisjuhlassamme. Voi tuota nuorta rakkautta! Kävin samalla Lohjan reissulla katsomassa äitiä, joka oli aamupäivällä saanut pitkästä aikaa poissaolokohtauksen. Häntä oli makuutettu koko päivän sängyssä, vaikka hän oli hereillä ja täysin tässä maailmassa.


Makkaraperunat ilman perunaa.

Seuraava lauantai kävimme katsomassa Mika Kaurismäen hauskan ja romanttisen elokuvan "Mestari Cheng".



Helmi-maaliskuun kirjojen ilosanomaa:

Riitta Jalonen "Kirkkaus". Uusiseelantilainen kirjailija Janet Framen (1924-2004) joutui nuoruudessaan viettämään vuosia eri mielisairaaloissa. Hänellä diagnosoitiin skitsofrenia ja hoitojaksojen aikana hänelle annettiin yli 200 sähköshokkia. Lobotomian hän onnistui välttämään ja shokkihoidotkaan eivät pystyneet sammuttamaan kirjoittamisen paloa. Menetettyään osan perheestään ja vapauduttuaan sairaalasta hän lähti ystävänsä suosituksesta Eurooppaan löytääkseen oman äänensä ja tapansa kirjoittaa. Euroopassa hänen aiemmin saamansa diagnoosi todettiin vääräksi ja parantuminen alkoi. Myöhemmin Framen palasi kotimaahansa tunnustettuna kirjailijana. 
Riitta Jalonen on perehtynyt aiheeseen todella hyvin ja antaa Framenin oman äänen kuulua tekstissään. Jalonen on kirjoittanut herkän ja hurjan tarinan samaistuen Framenin ajatuksiin ja tekoihin. 

Lucia Berlin "Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia". Heti perään toinen hieno kirja! Teos on roikkunut loputtomalla lukulistallani julkaisustaan lähtien, lukupiirin ansiosta tuli sekin luettua. Berlinin tarinat ovat osittain niin tavallisia ja arkisia, että niihin on helppo samaistua. Tarkkoja havaintoja perhe-elämän iloista ja suruista, ihmisten heikkouksista ja elämän rikkauksista. Vanhenemisesta, sairastumisesta, alkoholismista. Vähän niin kuin omat kokemukseni äitini Altzheimer-hoivakodista; välillä ei tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa. 

Elina Hirvonen "Kun aika loppuu". Hirvosen muutama vuosi sitten julkaistu kirja on liikaakin tätä päivää, kuin suoraan uutisotsikoista. Tuikitavallisen helsinkiläisperheen vanhemmat keskittyvät maailman parantamiseen omilla tahoillaan, rakkautta riittää lapsillekin, huomiota ehkä vähemmän. Herkkä Aslak-poika jää koulumaailmassa ilman kavereita ja tulee kiusatuksi erilaisuudellaan. Hänen tukipylväänsä on Aava-sisko, joka erkanee perheestä heti, kun mahdollista ja lähtee hoitamaan pakolaisleirien ja sotatantereiden köyhiä lapsia. Aslak sulkeutuu omaan maailmaansa ja löytää samanhenkisiä "ystäviä" netin kautta. Hänet on helppo saada mukaan radikaaliin ryhmään, joka suunnittelee joukkotappamisia eri puolella maailmaa.

Khaled Hosseini "Leijapoika". Luin kirjan jo tuoreeltaan, nyt tartuin siihen uudelleen lukupiirin innoittamana. Leffakin on nauhalla, ehkä katson senkin toiseen kertaan. 
Amir ja Hassan viettävät koko lapsuutensa yhdessä viilettäen pitkin Kabulin katuja ja lennättäen leijoja kaupunkia ympäröivillä kukkuloilla. Amir on varakkaan isännän poika, Hassan palvelijan poika. Amir yrittää saavuttaa isänsä läheisyyden ja arvostuksen ja on mustasukkainen isänsä osoittaessa huomionsa yhtälailla Hassanille. Talibanit valloittavat Kabulin, Amir lähtee isänsä kanssa pakomatkalle ja päätyy lopulta Amerikkaan. Palatessaan aikuisena entiseen kotimaahansa hän joutuu karusti kokemaan talibanien tuhonneen koko maan ja tappaneen suurimman osan miehistä. Naiset eivät saa mennä töihin ja lapset kärsivät puutetta aivan kaikesta. Muistin juonen vanhastaan aika hyvin, mutta Afganistanin sodan kauhut palautuivat mieleen vasta toisella lukukerralla.

lauantai 8. helmikuuta 2020

Marrakech, Marokko

Olen jo parin vuoden ajan seurannut Norwegianin lentohintoja Marrakechiin ja itsekseni ihmetellyt niiden helmikuisia tarjouksia. Silloinhan on jo hyvät kesäkelit eikä ramadanista ole vielä haittaa. Olen mieleltäni visualisti ja Marokon värikylläisyys ja vilkkaus kiinnostavat. Johan minulla olikin ikävä minareettien rukouskutsuja. Sain Hannun helposti innostumaan; hän alkoi heti katsoa Bookingin majoituksia. Vasta lennot varattuani hänelle tuli mieleen tarkistaa passimääräykset Marokkoon. Onneksi passin saa nykyisin viikossa!

Muutaman tunnin lentomatka kului lukien ja matkaoppaisiin tutustuen. Laskeuduttuamme aurinko paistoi vielä lämpimästi. Vaihdoimme kentällä vähän valuuttaa, että saamme maksettua bussikyydin. Pääsimme lähes saman tien jatkamaan matkaa bussilla keskustaan (30MAD~3€ per hlö). Jo kentällä näimme ensimmäiset palmut ja matkalla keskustaan ensimmäiset kamelit. Jäimme kyydistä Medinassa ja vaihdoimme valuuttaa Hotel Alin vaihtopisteessä, kurssi 10,43. Kävelimme Medinan sokkeloisilla kujilla Mapsin ohjeilla, mukaan tarttui nuori "opas", joka vietyään meidät perille pyysi tietenkin rahaa palveluistaan. Emäntämme hätisteli pojan pois ja vei meidät kattoterassille, jossa nautimme oluet lämpimässä säässä. Sen jälkeen majoituimme viileähköön, hämärään huoneeseemme, joka sijaitsee riadin yläkerrassa. Asumme juutalaiskaupunginosassa (Mellah), mutta sitä ei juuri mistään huomaa.

Ilta alkoi pimentyä ja kävelimme sokkeloisia kujia myöten Jemaa El Fna -aukiolle, jolle oli kerääntynyt kaikenlaista kaupustelijaa ja musikanttia. Aukion ympärillä on useita ravintoloita, joilla on kattoterassit näköaloineen. Menimme Zeitoun Cafen kattoterassille ja söimme reissun ensimmäiset taginet. Minun kanaversioni oli varsin pippurinen, Hannun lammas todella herkullista. Ei jaksettu kauan kylillä pyöriä, palasimme sokkeloiden kautta hiljaiseen riadiimme.

Kotikatu
Riad White Flowers
Jätimme ikkunat auki ja yö oli todella hiljainen ja sopivan viileä. Aamuvarhaisella (kuuden hoodeilla) alkoivat rukouskutsut, varsinaista kilpalaulantaa. Nukahdin uudelleen ja heräsin sopivasti suihkuun, ennen kuin menimme alas aamiaiselle. Letut, leivät, hilloa, voita ja hunajaa, juomiseksi tuoremehua ja kahvia/teetä.

Annoimme auringon lämmittää ilman, ennen kuin kesäreleissämme lähdimme tutustumaan kaupunkiin. Selviydyimme taas sokkeloista Jemaa El Fna -aukiolle, jossa tuoremehun myyjiä oli pitkissä riveissä. Mehua pitää ehdottomasti maistaa!

La Koutoubia
Suunnistimme kohti hyvää maamerkkiä; La Koutoubia -moskeijaa, jonka aukiolla päivystivät kaikenlaiset rahanpyytäjät ja "oppaat". Meillä ei ollut pääsyä sisälle, joten kävelymatkamme jatkui.

Akkujen latauspuu
Marrakechin liikenne on täysin päätöntä. Poikkesimme päätieltä Cyber Parciin, joka on yksi kaupungin vehreistä keitaista. Kun poistuimme puistosta, näkymä eteenpäin tasaisine maastoineen ja palmuineen näytti siltä, että edessä olisi merenranta, mutta mehän olemme sisämaassa. Tarkoituksemme oli käydä Jardins Majorellessa, mutta puistoon (tai Yves Saint Laurentin museoon) oli tolkuttoman pitkä jono. Ostimme läheisestä kaupasta pari viinipulloa ja käännyimme takaisin kohti medinaa.

Sidi Bel Abbes
Parikin kohteliasta miestä mainitsi meille, että juuri tänään on kaikilla vapaa pääsy Sidi Bel Abbesin moskeijaan ja ohjeistivat meitä siihen suuntaan. Toinen miehistä kysyi, olenko marokkolainen. Kannatti pukea harvoin käytössä olevat "hippivaatteet" ja messinkikorvikset ylleen. Löysimme hoodeille, lopulta kolmas mies ohjasi meidät perille ja tämä tietenkin pyysi rahallista korvausta. Eikä me mihinkään moskeijaan päästy, ainoastaan sen aukiolle, jossa köyhiä ja vammaisia ruokittiin ilmaiseksi. Hieno paikka, mutta jäi harmittamaan, ettemme turhista puheista huolimatta päässeet sisälle katsomaan kaunista moskeijaa.


Cafe Kif Kif
Hannu oli etukäteen bongannut Kif Kif Cafen, joka onkin mukava paikka. Lounasaika oli käsillä ja yläterassi jo täynnä, jäimme vielä tyhjään keskikerrokseen, joka hetken kuluttua täyttyi sekin, mm. espanjalaisilla nuorilla aikuisilla. Halusin maistaa sardiinitaginea, joka oli pienoinen pettymys. Hannun koftatagine kananmunalla oli sen sijaan hyvä. Ehkä minunkin pitää tällä reissulla siirtyä punaiseen lihaan? Olimme kävelleet sen verran paljon, että palasimme suorinta tietä (tosin sellaista ei tästä kaupungista löydy) riadiin suihkuun ja siestalle.

Illan pimennyttyä ja ilman hieman viilennyttyä kävelimme taas Jemaa El Fna -aukiolle. Onneksi en ole shoppailija ja pystyn kylmän rauhallisesti ohittamaan kaikki tarjolla olevat ihanuudet, joita kauppiaat kilvan kehuvat.

Food souk
Halusimme testata ruokasoukin tarjonnan. Heti, kun astuimme ensimmäisten ulkopöytien kohdalle, saimme ravintoloiden sisäänheittäjät kimppuumme. Luultavasti kaikki tarjoavat aivan samanlaista sapuskaa, joten tuskasta päästäksemme tartuimme aika pian syöttiin. Tilasimme salaatit, kuskusin (joita tuli kaksi) sekä mixmeat- ja kanavartaat. Syötävää oli aivan liikaa ja laskukin oli kallein tähän asti; 250MAD.

Nukuimme taas ikkuna auki ja kuudelta alkoivat aamurukoukset, tällä kerralla hieman hillitympinä ja ne loppuivat yllättävän lyhyeen. Aamiaisen pancaket olivat vaihtuneet kunnon lettuihin, lisäksi saimme paistetut kananmunat. Vielä kun saisi hedelmiä, niin olisi perfect.

Halusimme tänään välttää medinan basaarien häslingin ja mopojen pakokaasut. Aamiaisen syötyämme huilailimme kaikessa rauhassa huoneessamme ja annoimme auringon lämmittää ilman. Kävimme katsomassa Palais Bahian, mutta emme jääneet jonottamaan lippuja, vaan poistuimme paikalta. Lähdimme kiertämään medinaa muurien ulkopuolelta. Kaikki paikalliset neuvoivat; ei, ei, ei siellä ole mitään. Kävimme jossain puistossa, jossa ei ollut lainkaan puistonpenkkejä. Sen jälkeen kuvasin jotain kaunista rakennusta, jonka edessä oli vesiallas ja kukkaistutuksia. Hannun kuvatessa rakennusta vartijat huusivat hänelle jotain. Taisi olla joku militaristikeskus.

Käännyimme isolta tieltä takaisin medinan kujille. Isot ja pienet koululaiset kulkivat kujilla valkoisissa "lääkärintakeissaan" viettäessään lounastaukoa. Parista kahvilasta kysyimme olutta ja toisesta meidät neuvottiin Sky Bariin.

Sky Bar
Kapusimme raput kattoterassille, mennen tullen henkilökunta osoitti meille hissiä, mutta nythän on hissitön helmikuu. Miellyttävän rauhallinen paikka, jossa istuessaan voi seurata alapuolella olevan kadun kuhinaa.

Cafe Kif Kif
Olikin lounasaika ja koska olimme kulmilla, menimme taas Kif Kifiin syömään. Liekö ollut paikan omia kissoja, jotka torkkuivat päivänpaisteessa sohvalla. Hannu testasi kanatäytteisen pastillan, joka on siitä erikoinen, että sen päälle on ripoteltu tomusokeria. Ihan hyvä! Minä päätin pärjätä kanasalaatilla.

Palasimme Jemaa El Fna -aukion kautta omille, sokkeloisille markkinakujille. Tällä kerralla jo hieman vilkuilin tarjontaa, jos ei muuten, niin kuvien takia. Eiköhän jotain pientä lähde kotiinkin, hinnat ovat niin edulliset.

Suihkun ja siestan jälkeen lähdimme harhailemaan meille uusille basaarikujille. Kun alkoi ahdistaa, löysimme itsemme takaisin Jemaa El Fna -aukiolle ja menimme Le Marrakchin kattoterassille kalliille oluille. Näköala oli kyllä hieno! Kolmen miehen bändi alkoi soittaa perinteistä marokkolaista musiikkia, mutta emme jääneet pitkään istumaan. Kotimatkalla ostimme katukioskista hyvät kana- ja lihatäytteiset pasteijat, briwatit.


Jardins Majorelle

Pyysimme aamiaisen puoli yhdeksäksi, että pääsemme lähtemään Jardins Majorelleen ajoissa, ennen kuin siellä on taas tolkuttomat jonot. Emäntämme alkoi valmistaa aamiaista siinä vaiheessa, kun laskeuduimme alas. Samalla hän tietenkin tarjoili muillekin, joten saimme syömisemme yhdeksältä, kuten tähänkin asti.
 
Etukäteen olimme aikoneet välttää basaarien ruuhkat ja kävellä päätien laitaa, mutta vaihdoimme suunnitelmaa ja lähdimme kuitenkin kävelemään Mapsin suosittelemaa "suorinta" tietä. Löysimme taas uusia kujia, jotka myyjät olivat aamulla kastelleet eikä ollut niin pölyistä. Suurta ruuhkaakaan ei vielä ollut syntynyt ja monet aukiot viehättivät kulkijaa. Niihin voisi vaikka poiketa syömään!

Kun vihdoin pääsimme perille, alkoi olla tolkuttoman kuuma ja jonot lippuluukulle olivat jo pitkät. Ostimme liput vain puutarhaan (70 dir/lippu), museot saavat jäädä huonompaan keliin.

Pieni kaktuspuisto oli nopeasti kierretty. Jätin Hannun odottamaan uloskäynnin luokse ja tein vielä uuden kierroksen itsekseni.

Berberimuseon lähettyviltä löysin sitä kaunista sinistä rakennustyyliä, jota olin etsinytkin. Harmi vain, että kaikki paikat olivat täynnä turisteja, siksi minunkin kuvissani on täysin tuntemattomia ihmisiä. Eipähän tarvinnut taaskaan itse ruveta poseeraamaan! Poistuimme puistosta ja haimme lähikaupasta pussikaljat ja pikkupullon pastista. Medinasta kun ei saa alkoholia mistään kaupasta.

Kävelimme paluumatkankin samaa kautta, vaikka basaarikujilla alkoi jo ahdistaa. Päätimme pysähtyä johonkin lounaalle, hetken hengähdys on tässä härdellissä aina paikallaan.

Bab Ftouh
Matkan varrella riitti taas sisäänheittäjiä, listaa vilkaistuamme menimme Café Restaurant Bab Ftouhin kattoterassille. Keittoja ei päiväsaikaan ollut tarjolla, tasasimme kanacaesarin (ei ollut caesaria nähnytkään) ja tilasimme hyvät kana- ja lihapullataginet. Tähän asti paras kanatagine! Kotimatkalla tein ensimmäiset tuliaisostokset, kun hankin itselleni uudet korvikset.


Auringon laskiessa minareeteista kajahtivat taas rukoukset. Lähdimme kävelemään medinan kujille, tarkoituksena tehdä vain pieni kävelylenkki. Päivällä tuli käveltyä ihan tarpeeksi. Tein pieniä tuliaisostoksia ja otin Annalle kuvan tarjolla olevista korviksista, kun en osannut itse valita hänen mieleisiään. Valinnanvaraa on aivan liikaa! Ruokasoukien kohdalla saimme taas sisäänheittäjät kimppuumme, vaikka yritimme kiertää ne mahdollisimman kaukaa. Hannun "oikotie" johti meidät syvemmälle medinaan ja käveltyä tuli taas reippaanlaisesti. Lopulta löysimme kotiin johtavalle kujalle ja söimme iltapalaksi briwatit. Hannu kiipesi vielä kattoterassille "haukkaamaan happea", sinne oli kokoontunut myös henkilökunta.

Aamiaisvalikoima vaihtuu/kasvaa päivittäin. Nyt tarjolla oli myös hyvää maustekakkua ja suuria mansikoita, jotka makeutin erinomaisella hunajalla. Pyysin pehmeämpää tyynyä, niskani on aivan jumissa, kun joudun nukkumaan pää kenossa. 

Bahia Palace



Bahia Palace
Tuhdin aamiaisen jälkeen ulkoistimme itsemme aurinkoiseen aamuun. Kävelimme läheiseen Bahia Palaceen, jonka lippuluukulle ei vielä ollut jonoa. Maksoin sisäänpääsyn 70dir, Hannu jäi aurinkoiselle pihalle odottamaan. Palatsissa on joka puolella näkyvissä taidokasta rakennustyyliä, jokainen huone on vähän erilainen. Turisteja oli paljon, joko ominpäin tai oppaan kanssa. Kuvissani on taas täysin vieraita ihmisiä. Juttelin hetken ruotsalaisen naiskaksikon kanssa, he pyysivät minua ottamaan heistä yhteiskuvan (kun eivät muilta arvanneet pyytää).

Kierrettyäni kaikki huoneet ja sisäpihat lähdimme etsimään jotain rauhallista puistoa, jossa voisi hetken hengähtää ilman mopojen pärinää ja pakokaasuja. Suuntasimme kohti korkeita puita, mutta se olikin sairaala-alue, jonka portilla meidät tylysti käännytettiin pois.

Lalla Hasna Park
La Koutoubian takana on Lalla Hasna -puisto. Sieltä löytyy penkkejä ja ainakin kaksi suihkulähdettä.

Cingfour
Kävelimme Place de Bab Ftouh -aukiolle, jossa eilen söimme hyvän lounaan. Menimme naapuriin Café Restaurant Cingfouriin. Molemmat annokset olivat pieniä ja kuivia, pakko lähteä vielä illalla syömään jotain.

Mansikanmyyjä
Kotimatkalla väistelimme kaikki kauppiaat, käärmeitä ja apinoita kantavat miehet, mustat aurinkolasien myyjät ja ravintoloiden sisäänheittäjät. Pysähdyin kysymään Annan toivomien korvisten hintaa. Ne maksoivat melkein kymmenen kertaa enemmän, mitä minä maksoin omistani. Ei tullut kauppoja! Kävimme kattoterassilla istumassa, ennen kuin vetäydyimme suihkuun ja hetken huilille. Etukäteen olin pelännyt, että saamme täältä jonkun vatsataudin, siitä ei ole oireita, mutta olen saanut jostain flunssan. Päivisin on noin +26 astetta, mutta lämpövaihtelut ovat hurjia ja varsinkin alakerran aamiaishuone on aamuisin kolea, kun ikkuna ja kattoterassin ovi ovat avoinna. Lisäksi jatkuva pöly sekä ulkona että sisällä ärsyttää limakalvoja.

Adam Snack
Ilta-auringon vielä lämmittäessä kävelimme Jemaa el Fna -aukiolle, kävin vaihtamassa vähän lisää valuuttaa (kurssi 10,04) ja ostin postista merkit. Haahuilimme hetken aukiolla. Kun alkoi ahdistaa, menimme kotibasaariimme syömään "jotain pientä" Adam Snackiin. Oman wrappini olisin hyvin voinut puolittaa, eikä Hannukaan jaksanut syödä calzonestaan kaikkia "varpaita". Palasimme voipuneina hiljaiseen riadiimme.

Sain eilen vaihdettua tyynyni pehmeämpään, enää ei tarvitse nukkua pää kenossa. Samalla pyysimme puhtaat pyyhkeet. Aamiaisella oli tarjolla hyvää mansikka-omenasalaattia.

Kärsin flunssaisesta olosta ja Hannu lähti omille teilleen, kun minä sukelsin soukeihin etsimään sitä (ainoaa) korunmyyjää, jolla oli hinnat näkyvissä. Kiersin basaarikujia pariin kertaan, kunnes luovutin. Jos pysähdyin kysymään jonkun myyjän hintoja, olisi pitänyt tinkiä. Kun korvisten lähtöhinta oli 150dir, tiesin että tingiminen on täysin turhaa. "But these are silver." NIin varmaan! Palasin Jemaa El Fna -aukiolle ja kävin ostamassa kortit. Istuin aurinkoiselle terassille minttuteelle ja kirjoittamaan kortteja. Hannu löysi minut siitä ja lähdimme soukien sokkeloihin.

Bab Ftouh
Jäimme Bab Ftouhin kattoterassille lounaalle. Nyt oli niin tuhdit annokset, ettei illalla tarvitse lähteä ainakaan syömään. Varsinkaan, kun  minulla ei ollut juurikaan ruokahalua.


Päikkäreiden jälkeen istuimmekin kattoterassilla viinipullon ja kirjojen parissa. Siellä on aivan upea, vanha puupöytä, sopisi mainiosti samanvärisen korkean kynttilälyhtyni kanssa. Ruumaan vaan! totesi Annakin.


Pari viimeistä päivää olivat puolipilvisiä, mutta minua se ei haitannut, kun oli flunssainen olo. Päivällä kävelimme keskustaan, tipautin kortit postilaatikkoon ja kävimme puistossa istuskelemassa. Joka paikassa, missä on "kauratakseja" tuoksuu virtsa ja hevonkakka. Ostimme aukiolta hyvät tuoremehut. Tilasimme pienet (10dir) ja saimme tietysti isot (20dir). En uskaltanut ostaa torilta himoitsemiani kuivattuja viikunoita ja taateleita, kun kaikki kauppiaat tuntuvat huijaavan. Etsimme kuvieni perusteella sitä edullista korvakorukauppiasta ja vihdoin onnisti. Ihan samanlaista "hopeaa" kuin muutkin, mutta hinta vain 20dir. Minun ei tehnyt mieli syödä mitään ja palasimme riadiin huilimaan. Oloni parani niin paljon, että lähdimme tsekkaamaan lentokenttäbussin (19) pysäkin ja menimme syömään vielä aurinkoiselle Cafe Kif Kifin terassille. Harissaa (linssi-kasviskeittoa) pitää kokeilla tehdä kotonakin. Loppuillan vietin sängyssä, huomenna pitää pakata.

Keskustasta kuului yöllä musiikkia, joka loppui vasta hetki ennen aamurukousten alkua. Paluulennolle ei voinut tehdä lähtöselvitystä etukäteen. Veimme laukut alakertaan, Hannu lähti vielä ostoksille, kun minä jäin aamiaishuoneeseen kirjoittelemaan ja huilimaan. Maksoimme majoituksen (333€ kasvoikin yllättäen 362 euroksi) ja kävelimme Adam Snackiin lounaalle. 


Istuimme vielä viimeisen kerran aukion laidalle minttuteelle ja seuraamaan tätä loputonta hulinaa.  Bussipysäkillä saimme heti taksikuskilta tarjouksen; pyynti oli sama 60dir mitä kaksi bussilippua maksaisivat. Sanoimme, ettei meillä ole mikään kiire, voimme hyvin odottaa bussia. Hetken kuluttua sama kuski teki 50 dirhamin tarjoukset ja otimme kyydin vastaan. Muut kuskit nostivat äläkän, ilmeisesti kuskimme oli etuillut jonossa. Päästivät auton kuitenkin pois parkista ja olimme hetken kuluttua jo kentällä. Lähtöselvitysautomaatti ei tunnistanut passia, nimeä eikä varausnumeroa. Onneksi lähtöselvitykseen ei ollut pitkää jonoa. Turvatarkastuskin meni melko sujuvasti, mutta minulta vedettiin laukusta pois viinipullonkorkinavaaja. Se on reissannut rinkassani pitkin Eurooppaa ja Norskin tulolennollekin se sallittiin mukaan. Pisin jonotus oli passintarkastukseen, kun virkailijat täysin yllättäen jättivät koppinsa ja siirryimme jonosta toiseen. Lopulta pääsimme lähtöportille, lentokin oli myöhässä. Minun oli turha nolostua flunssastani, sillä puolet matkustajista tuntui yskivän ja aivastelevan. En saanut nukutuksi, onneksi oli hyvä kirja mukana.