perjantai 17. kesäkuuta 2016

Kesäkuun sisä- ja ulkohommia


Teimme Rudukselle tilauksen pihan reunakivistä. Odottelimme kivien saapumista siinä määrin, että kuljin lenkilläkin puhelin mukana, voidakseni tarvittaessa antaa kuskille ajo-ohjeita. Odottelu kävi niin pitkäksi, että siirryimme kodin muihin hommiin. Toimin kuten entisajan emännät; ennen juhannusta oli pestävä ikkunat, verhot ja lattiat, puhtaille lattioille oli levitettävä pestyt matot. Tilauksemme oli jostain syystä jäänyt avoimeksi ja vasta Hannun soitettua asia nytkähti eteenpäin. Sateiden alkaessa kivet kuskattiin pihaamme.

Cinque Terren mäet ja kiviset polut kohottivat kuntoani siinä määrin, että aloin kaivata haasteita kotiseudun lenkeillekin. Ilmojen viilennyttyä uiminen jäi, samoin pidemmät pyörälenkit, mutta jatkoin rehkimistä zumbatunneilla ja lähiseudun mäkisissä maastoissa.

Kesäkuun viikot kuluivat sukkelaan, kun minulla oli tilaisuus hoitaa Noelia. Ihana, iloinen pikkunies, jolle ruoka maistuu ja jolla on pilkettä silmissä. Samalla kävin Lohjalla äidin luona Virekodissa. Annakin oli tulossa Lohjalle ja kutsuin hänet tapaamaan mummua, vielä kun se on mahdollista. Sen jälkeen kävimme Jyskin alessa ja ostimme molemmat pastellin väriset tilkkutäkit. Se sopisi hyvin yläkerran tyttöjenhuoneeseen, mutta levitinkin sen sohvan päälle, kun tänä kesänä emme ilmeisesti viitsi vaihtaa punaisia päällisiä valkoisiin. Yhden iltapäivän vietin Marjukan luona, hän tarjosi mustikkapiirakkaa ja minä näytin läppäriltä Italian kuvat. Kotiin ajoin Plantagenin kautta, hain uusia kukkia terassille ja kotona Hannu aloitteli reunakivien asettelua.

Kutsuimme Mirjan ja Masan meille grillaamaan, mutta sateinen sää pakotti meidät sisälle viettämään Espanja/Italia-iltaa kevään matkakuvien katselun merkeissä. Sunnuntaina oli poutapäivä. Hannu olisi saanut reunakivetyksen valmiiksi, mutta Ruduksen toimituksesta puuttui muutama kansikivi. Seuraavaksi on vuorossa mullan tasoitus, ruohonsiementen levittäminen ja kukka/yrttipenkkini kunnostus.

Helteinen sää suosi (vähän turhankin kuumasti) Virekodin juhannusjuhlaa. Sain houkuteltua mukaani Onnin ja Ilonan, jotka yllättäen ujostelivat vanhuksia. Makkarat ja mansikkakakku sentään maistuivat ipanoillekin. Ohjelmassa oli tuolijumppaa ja yhteislaulua. Sen jälkeen näyttelijä/muusikko Vilma Putro soitti sahalla vanhoja tuttuja kappaleita. Kotimatkalla moottoritiellä oli peurakolari ja Kehä III:lla matkaa hidastutti ketjukolari. Senkin ajan olisin mieluummin viettänyt vaikka Keravanjoessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti