Marraskuu... kaipuun kaljakori kilisee (Miljoonasade)

Meillä ei kaljakorit kilise, korkeintaan omenaviinikori. Tosin Suomen alkoholilain mukaan kotona tehtyä alkoholipitoista juomaa ei saa kutsua viiniksi.

Jarkka poikkesi meille kahvittelemaan perjantaina. Illalla menimme Heurekan pihalle viettämään Tikkurilan Jokirannan toimikunnan järjestämää kekrijuhlaa. Katsoimme Maria Baric Companyn tanssi/lauluesityksen. Väliajalla alkoi sataa ja lähdimme kotiin näkemättä tulishowta.

Pyhäinpäivänä veimme havut ja kynttilän Honkanummelle. Istuttamamme männyn alle oli ilmestynyt uusi hauta, kasvaessaan puu suojaa vainajan viimeistä leposijaa. Päivälenkin tein kävelemällä kotiin. Sunnuntaina menimme kakkukahville juhlistamaan Kaisan synttäriä (kamala kun meillä on vanhoja lapsia).

Olemme jumiutuneet seuraamaan Yle Areenan pentuliveä. Koirakuumetta on selvästi ilmassa!

Andalusia

Mieli tekisi Tampereelle tai Berliiniin (ihan sama!), mutta loppusyksyn rahanmenot olivat niin isot, että päätimme pysyä marraskuun kotinurkilla. Joulukuulle on suunnitteilla pari reissua kodin ulkopuolelle. Norski laittoi iloksemme Malagan lennot Single Day -tarjoukseen ja varasimme Andalusian reissun helmikuulle.

Ja mikä parasta; pääsen koronavuosien katkon jälkeen vihdoin tammikuussa (kunnalliseen) hammastarkastukseen. Vielä kun saisi itsensä raahattua optikolle. Edelleen korona on valloillaan, monet ystävämme ovat viime aikoina siihen sairastuneet. Pelottaa, muuttaako se meidänkin tulevaisuuden suunnitelmia? 

Sieniä ei lähiseudulta löydy, paikallissanomia ja mattoja kylläkin.

Kevään mahdolliseen vaellukseen on viisi kuukautta aikaa. Ennen kuin tulee lunta ja liukasta, nostin rapputreenin 6 > 8 kertaan ja aloin pitää kuntoilupäiväkirjaa. Mitään riskejä en aio ottaa jalkojeni kanssa, joten peruslenkit saavat riittää, kun tulee liukasta. 

Sunkosi Kitchen

Kävin Herttoniemessä joululahjaostoksilla, puhuin Hannun kuskiksi ja tarjosin maittavan lounaan Sunkosi Kitchenissä.
 

Loppuvuoden kirjoja;

Richard Osman "Torstain murhakerho". Koomikko-kirjailija Osmanin teos kertoo +65 seniorikylän asukkaista, joista muutama kasikymppinen perustaa torstaisin kokoontuvan "murhakerhon", jossa he selvittelevät vanhoja rikoksia. Kuin tilauksesta pöydälle tipahtaa tuore murha ja heti perään toinen. Kekseliäs ryhmä puhuu puolelleen nuoren naiskonstaapelin, jonka he keplottelevat poliisilaitoksen murharyhmään. Huumorilla kerrotut tapahtumat säästävät ratkaisun kirjan loppuun.