Toimiston lukupiiri kokoontui pitkän kesätauon jälkeen. Houkuttelin Hannun lounastreffeille, olihan hänellä mahdollisuus tavata pikaisesti serkunpoika tms. Ruotsista. Jätin hänet tekemään viikkosiivousta ja lähdin jo aamupäiväjunalla keskustaan, josta jatkoin ratikalla Hagelstamille. Jätin yhden Björn Weckströmin pronssisormuksen myyntiin (olen siitä harvinainen nainen, että mielestäni minulla on liikaa koruja, enkä niitä koskaan käytä). Koska olin jo hoodeilla, kävelin Sinebrychoffin taidemuseoon katsomaan "Kirsikkapuun alla - japanilaisia puupiirroksia" -näyttelyn.
Pisti vähän kiireeksi, kun olin tehnyt Hannun kanssa lounastreffit Ravintola Pääpostiin yhdeksi ja tämä ilmoitti jo olevansa tulossa. Nordic Weekin kunniaksi tarjolla oli pohjoismaisia herkkuja (plus mangolassia).
Ennen kuin Erkki aloitti Oodissa puheensa yleisölle, kävimme moikkaamassa häntä. Hannu jäi kuuntelemaan keskustelua (ruotsiksi), minä vetosin lukupiiriin, joka tosin alkaisi vasta parin tunnin kuluttua ja poistuin paikalta.
Kävelin Kiasmaan katsomaan "Kompassissa pohjoinen" -näyttelyn. Sen kierrettyäni istahdin lattiatyynyille muokkaamaan kuviani ja pääsin (luvan kanssa) jonkun englantia puhuvan pojan kuvaan. Seurakseni sain pikkuvesselin, joka oli juuri oppinut kävelemään ja tuli tyynyille ihmettelemään. Ilmanvaihtoreiät lattiassa tosin tuntuivat kiinnostavan enemmän taaperoa.
 |
| Hans Op de Beeck |
Lopuksi menin Amos Rexiin, jossa on aivan hurmaava Hans Op de Beeckin näyttely "The Quiet Parade". Ah! Hämärässä tilassa oli uskomattoman hienoja betonitaideteoksia. Välillä istahdin sohvalle, mutta sekin oli kivikovaa betonia. Tänne täytyy tulla vielä uudelleen, onneksi on Museokortti!
Olen usein ajatellut pyytää Zeljkalta hänen veljensä/serkkunsa/ystävänsä numeroa, ihan varmuuden vuoksi. Mutta en ole kehdannut, jotenkin se tuntuu pahaenteiseltä. Hän oli kaikessa viisaudessaan ja ystävyydessään antanut numeroni veljelleen, joka viestitti minulle, että Zeljka on leikattu ja kaikki meni hyvin. Iso (betoni)kivi vierähti sydämeltäni.
Viimeinen etappini oli lukupiiri, johon osallistui tällä kerralla vain viisi. Saimme aikaan vilkkaan keskustelun Pamukin kirjasta/kirjoista, Turkista, turkin kielestä, politiikasta ja kaikesta muusta vähänkin asiaa sivuavasta.
Loppusyksyn kirjoja:
Silvia Avallone "Teräs". Kirjan tapahtumat sijoittuvat 2000-luvun alkuun, toscanalaiseen terästeollisuuskaupunkiin. Lähinnä seurataan kahden perheen elämää ja lapsuudenystäviä Annaa ja Francescaa, jotka ovat kasvamassa teineiksi. Ystävyksistä tulee mieleen Ferranten Napoli-sarjasta tutut Elena ja Lila. Molemmat yhtä teräviä päästään, mutta vain Elena pääsee ahkeruutensa, opettajansa ja stipendin avulla jatkamaan opintoja lukioon ja yliopistoon. Lila naitetaan rikkaisiin naimisiin ja hän aikuistuu huonossa avioliitossaan. Tässäkin kirjassa vain Anna jatkaa lukioon, Francesca jää köyhän perheen loukkoon, jossa julma isä määrää kaikesta. Kauniit tytöt pyörittävät asuinalueen poikia miten tahtovat, tosin Francesca haluaisi olla Annalle enemmänkin kuin ystävä. Pojilla ja nuorilla miehillä ei ole mielessään muuta kuin seksi, huumeet, alkoholi, discot ja autoilla kaahailu. Heillä ei ole tulevaisuuden haaveita tai mahdollisuuksia, ainoa keino hankkia rahaa on päästä töihin terästehtaaseen. Raskas työ tuhoaa terveyden ja koituu monen kohtaloksi. Kirjassa oli liikaa suoraa seksiä minun makuuni, lisäksi parit ristiriitaisuudet häiritsivät lukemista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti