Tulikin pitkä matkapäivä. Lähdimme Željkan luota jo ennen kahta ja olimme bussiasemalla ajoissa odottamassa 16.00 lähtevää bussia, joka saapui vasta 17.30. Kuski kehotti Hannun menemään keppeineen takaovesta ja saimme kahdestaan käyttöön koko alakerran looshin, muut matkustajat kiipesivät yläkertaan. Vain baari puuttui! Seuraavaksi jumitettiin rajalla, siinä meni toiset puolitoista tuntia. Ennen tullipoliisit ovat tulleet bussiin pistoolit vyöllä keräämään passit. Ilmeisesti nykyisin on vähemmän virkailijoita ja matkustajat menevät jonossa näyttämään passinsa ja kuvauttamaan naamansa. Paitsi me kaksi. Ilmeisesti suomalainen passi on edelleen niin vahvassa maineessa, että meidän naamakuvia ei tarvittu. Mutta saatiin leima passiin! Se on harvinaista herkkua. Kun vihdoin jatkoimme matkaa, ei ajettu kuin hetken ja oli paussin paikka jonkun leipomon kohdalla. Vielä kurvattiin jollekin bussiasemalle noutamaan yksi matkustaja kyytiin. Kun vihdoin pääsimme Mostariin, kello lähenteli yhtätoista ja ehdimme juuri tilata oluet bussiaseman baarista, kun sekin meni kiinni. Emäntämme oli jättänyt avaimen oveen, joten hänen ei tarvinnut vaivautua paikalle öiseen aikaan.
Odottelin Zenaidaa aamulla saapuvaksi, ennen kuin lähdin kauppaan. Kun häntä ei kuulunut, laitoin viestin ja ihmettelin, missä hän viipyy. Pahoitteli, kun hän oli unohtanut ilmoittaa, että auton kanssa on ongelmia, mutta äiti saapuu myöhemmin. Jätin tasarahan (112€) Hannulle ja kävelin Konzumiin. Olimme laskeneet, että maksamme Bosnia & Hertsegovinan majoitukset euroilla ja käytämme muuten pankkikorttia. Eipä yhteiskorttimme kelvannutkaan kauppaan, eivätkä eurot. Palasin tyhjin käsin kämpille ja lähdimme pankkiin vaihtamaan valuuttaa. Jatkoimme sillan yli kroaattipuolelle, hain leipomosta burekit ja istuimme kahville.
Seutu vehreine puineen tuntui tutulta ja löysimmekin Caffe Moccan ja istuimme päiväoluelle.
Kahvilasta lipsuttelimme vanhan kaupungin liukkaille mukulakivikaduille, Hannu palasi vanhan kaupungin läpi kämpille, minä jatkoin seuraavalle sillalle, josta saa parhaat kuvat Stari Mostista. Miehet eivät enää hyppää Neretvaan sillalta (ehkä joessa on vettä siihen liian vähän), vaan heille on rakennettu matalampi hyppyteline. Ei mitään vaarantuntua enää ilmassa! Kävin kävelykadun ruokakaupassa, mutta kortti ei kelvannut sinnekään. Kohta on nekin käteiset käytetty. Kotimatkalla tuli mieleen, että vika on (käteis)kortissa ja kämpillä käytyäni menin uudelleen Konzumiin testaamaan oman Mastercardini. Johan kelpasi! Päätin ostaa Sarajevon bussiliput valmiiksi sunnuntaille, mutta bussiasemalle kelpasi ainoastaan käteinen. Uskomatonta!
Ukkonen rymisteli ympärillä, mutta luvattua sadetta ei tullut. Kävin suihkussa, kello oli jo niin paljon, ettei kannattanut enää nukkua päikkäreitä. Olimme molemmat bonganneet kotikadun varrella olevan Pizzeria Napolitanon, johon menimme illan tullen syömään. Epäilin, että nettikuvat salaateista ja pizzoista ovat liioiteltuja, mutta niin taas syötiin liikaa, kun tasasimme tonnarisalaatin ja bbq-kanapitsan (viinin kanssa 40 markkaa/20€, vain käteinen). Olimme illan ensimmäiset asiakkaat, hetken kuluttua toiseen pöytään istui pariskunta, joka osoittautui suomalaiseksi. Omatoimimatkaajia hekin!
Yle Areena -suositus; Keinaan, mee takas Somaliaan!
