Tänä vuonna sain nauttia auringon lämmöstä ja kepeistä
kesävaatteista huhtikuun alusta lokakuun loppuun asti. Siksi onkin vaikea
tottua marraskuun harmauteen ja vesisateisiin. Kävin katsomassa äitiä, joka
edelleen pakkaa vaatteitaan kaikkiin mahdollisiin kasseihin ja hukkaa
tavaroitaan. Terttu haahuili harmaana haamuna käytävillä. Sisko oli kerran
kuunnellut kulman takana heidän kahvipöytäkeskusteluaan ja suunnitteilla oli ilmeisesti ollut
joukkopako hoitokodista. ”Meidän on pakko päästä täältä pois, täällähän tulee hulluksi” sanoi Terttu. Siihen äiti oli
todennut, että heillä pitäisi olla auto, ei se muuten onnistu. Äitihän tietää
kokemuksesta, että kävellen kun karkaa, aina joku saa kiinni. Nyt minua ilahdutti,
kun äiti iski minulle silmää seuratessaan Tertun epämääräistä touhuamista.
Sade piti sopivasti taukoa kun kävin Helsingissä hakemassa liput flamenco-konserttiin ja istuimme Pirjon kanssa vaihtamaan kuulumisia. Olin pitkästä aikaa keskustassa ja häkellyin, miten intensiivisesti suomalaiset miehet katsoivat silmiin. Se oli minulle jotain uutta ja piti oikein vilkaista näyteikkunan kuvajaisesta, onko minussa jotain tavallista enemmän hassusti. Treffit teimme Stockan kellon alle, minulle uusi kokemus sekin. Siinähän seisoi kuin tanssisalin seinustalla, toivorikkaana odottaen hakijaa.
Äiti pääsi taas karkaamaan hoivakodista. Tuntuu, ettei hänen päässään liiku enää juuri mitään, mutta yksi kirkas ajatus siellä ainakin on; pitää päästä pois. Hän oli huomannut vieraiden poistuvan palo-ovista (vaikka se onkin kielletty), jotka pystyy avaamaan. Iltapimeällä hän hyväkuntoisena ehti taas monen kilometrin päähän, ennen kuin iltavuorosta kotiin ajava hoitaja onneksi tunnisti hänet.
Sään kylmentyessä Sakari-orava aloitti talvipesän raivokkaan rakentamisen vintissä. Meteli kuului alakertaan ja pihalle asti. Annoin alivuokralaisille ensimmäisen varoituksen koputtelemalla ullakon ovea. Espanjan reissulla tuli maistettua erilaisia tapaksia, yksi parhaista oli leipäpala, jonka päällä oli marinoitua punasipulia ja anjovista. Sitä pitää kokeilla kotonakin!
Lauantaina vietimme Pekun hauskoja synttäreitä, Hannu soittokeikalla ja minä muiden "bändäreiden" joukossa. Hannun lapsilta ei tullut isänpäiväkutsuja lounaalle tai kakkukahville, veimme kynttilän Honkanummelle ja kävimme kahdestaan syömässä Jufussa. Satoi ja myrskysi niin kovin, että jätimme ulkoilut sikseen, kääriydyimme kotona huopiin ja lämmitimme glögiä.
Kuukauden kirja 1: Minna Lindgren "Kuolema ehtoolehdossa". Lindgren nostaa huumorin keinoin esiin vanhusten huonon hoidon nykysuomessa. Sekaan on sotkettu epämääräisiä kuolemantapauksia, raiskauksia, helvetin enkeleitä ja venäläisten pyörittämää huumekauppaa. Äidin Alzheimerin myötä kirjan päähenkilöiden hölmöilyt olivat minulle varsin tuttua touhua. Kirjoitustyyli on liian naivi minun makuuni.
Kuukauden kirja 2: Sofi Oksanen "Puhdistus". Tästä on huumori kaukana. Rankka tarina Viron historian väkivallasta, naisten ja lasten hyväksikäytöstä ja kurjasta elämästä. Kieli on rikasta, Oksanen on palkintonsa ansainnut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti