Elämää poikkeustilassa

Koronakevät alkoi Suomessa maaliskuussa. Emme kuulu mihinkään riskiryhmään ja meidän vaatimatonta elämäämme korona ei ole juurikaan muuttanut, mitä nyt käsiä pestään entistä ahkerammin. Pienet tulomme ovat edelleen pieniä, mutta eivät pienempiä. Toki elämänpiiri on pienentynyt, sen verran sosiaalisia eläimiä olemme.

Perhe ja ystävät
Lohjan Mainiokoti sulki ovensa heti pandemian alkumetreillä, ehdin sentään Marokon reissun jälkeen käydä äidin luona, vaikka olinkin hieman yskäinen. Siskon mielestä äidillä on alkava (ties vaikka pitkälle edennyt) kaihi, joten äiti ei osaa hahmottaa ihmisiä lasin takaa. Turha siis lähteä vilkuttelemaan ikkunan taakse. Puhelimesta hän ei ymmärrä senkään vertaa, joten soittaminenkin on turhaa. Ainoastaan lähellä olo ja katsekontakti, äänen kuuleminen kertoo hänelle, että joku tuttu on lähellä. Pelkään, ettei hän pian tunne edes ääntäni, kun aikaa kuluu.
Lapsia tai lastenlapsia olemme nähneet vain pari kertaa pihalla. Onneksi heillä sentään muisti pelaa ja tuntevat meidät aikojenkin kuluessa.
Viimeiset vieraamme kävivät meillä koronaepidemian jo alettua, kun vietimme illan Tarjan ja Stephenin kanssa. Sen jälkeen meillä poikkesi yllättäen Hannun serkku Maritta. Itse emme ole kyläilleet missään ja odotamme kelien lämpenevän siihen malliin, että voimme kutsua ystäviä pihallemme grillaamaan. Matti B:lle viemme joskus ruokaa ja jutustelemme hänen pihallaan. Hän jo huolestuikin siitä, että on meille kattauksen velkaa ja sovimme yhteisestä ruokailusta heti, kun se on sallittua.
Maija sentään kutsui meidät pihalleen juhlistamaan synttäreitään, näitä soisi olla enemmänkin.
 
Matkailu
Tällekin vuodelle oli reissusuunnitelmia. Onneksemme ehdimme toteuttaa niistä Krakovan loman tammikuussa ja Marokon matkan helmikuussa. Sen jälkeen jäimme jumiin kotikonnuille, kuten kaikki muutkin.
Keväälle oli varattuna 5-6 viikon reissu, ensin yksinvaellukseni Portugalista Espanjaan, sen jälkeen treffit Hannun kanssa Zamorassa ja yhteinen loma Espanjassa. Majoitukset saimme peruutettua, mutta edelleen on epäselvää, saammeko ikinä takaisin maksamiamme lentoja. No, parisataa tukea halpislentoyhtiöille ei minun budjettiani pahasti heilauta.  
Kesäkuun alussa oli tarkoitus lähteä Spa-lomalle Ruissaloon, mutta sekin peruutettiin.
Peruuntuneiden reissujen sijaan suosimme kotimaan matkailua. Saimme varattua viikon mökkiloman Meri-Teijosta ja kesäkuussa vierailemme Tampereella. Tallissa seisoo moottoripyöriä kaksin kappalein, käytimme Hondan keväthuollossa ja teimmekin yhden lenkin Sipoon seutuvilla. Sillä on tarkoitus pyöräillä more than ever, harmi vain, että sukulaisia ei nyt uskalla rasittaa vierailuilla.
Heinäkuulle on suunnitteilla Viron reissu Hondalla, mutta se jää vielä nähtäväksi.
Syyskuulle suunnittelin Slovenian reissun, mahtaako sekin jäädä ensi vuoteen?

Harrastukset
Rekolan Raikas joutui lopettamaan ohjatut jumpat ja niin ne loppuivat meilläkin kuin seinään. Kuten olen todennut, olen maailman huonoin yksinjumppaaja. Kun kevään vaellusreissukin peruuntui, olen keskittynyt lähinnä kävelylenkkeihin. Ilmojen lämmettyä voin siirtyä pyöräilyyn, mikä on toinen minulle ominainen liikkumistapa. Pitäisi saada itsestään sen verran irti, että edes 1-2 kertaa viikossa vetäisi kotona tunnin jumpan tai joogan. Toisaalta hienot ilmat ovat houkutelleet kävelylenkille tai metsään vaeltamaan, ehtiihän sitä sitten sateellakin.
Kirjaston lukupiiri siirtyi Zoomiin, toimiston lukupiiri toimii lähinnä sähköpostiviestein.
Museot ja kirjastot aukeavat pian, niitä olenkin kaivannut todella paljon. Vaikka omissakin hyllyissä on lukemattomia kirjoja, olen viime aikoina lukenut e-kirjoja (Helmet, Lukki-kirjasto). Olen huomannut, että nukahtaminen tästä kärsii, johtunee tottumattomuudesta. Tänään sain jo palautettua luetut kirjat, ensi viikolla voi jo tehdä varauksia.
Elokuvissa emme muutenkaan käy kuin muutaman kerran vuodessa, onneksi olen vuosien varrella tallentanut paljon leffoja telkkarista. Katsottavissa on myös paljon hyviä tv-sarjoja ja koko Yle Areenan tarjonta. Lisäksi virtuaalimatkoja näyttelyihin, konsertteihin ja vaikka oopperaan! Tuntuu, ettei aika riitä kaikkeen, kun en halua jumittaa itseäni sisälle.
Vanhassa omakotitalossa ja sen pihalla riittää puuhaa, kunhan siihen vain ryhtyisi. Ikkunat saimmekin jo pestyä, Hannu kiillottaa pihalla mootoripyöriä ja "auto oli viimeksi näin puhdas kaupasta haettuna". Konmaritusta en ole vielä harrastanut, kunhan selasin vanhat KK:n vuosikerrat (reseptikasa vain kasvaa).
Hannu on jatkanut viikottaisia bänditreenejä aina, kun se on muille soittajille sopinut.

Elämä on
Muuten meidän elomme jatkuu vanhaan malliin. Olen käynyt kampaajalla, verenluovutuksessa ja hammaslääkärillä. Piiri on mennyt pieneksi ja eniten kaipaankin ihmisten kohtaamisia, luentoja, kerhoja, seuroja ja piirejä. Yhteisiä kahvitteluja. Toivottavasti sosiaalinen elämä palautuu normaaliksi, vaikka muuten onkin edessä "uusi normaali". 
Illan viihdykkeeksi (yksin ollessani) katsoin leffan "Kerro minulle jotain hyvää" joka perustuu Jojo Moyesin romaaniin. 

Kevään ensimmäinen kuukausi

Lumet olivat jo aikalailla sulaneet, kun tulimme kotiin Espanjasta. Kevätlinnut lauloivat aamuin, illoin ja aamut alkoivat olla valoisia. Sain kaikki reissuvaatteet tuuletettua ja kuivatettua ulkona pakkaskelissä. Kävelytietkin alkoivat olla jo sulia ja osittain kuivia. Oli mukava kokata taas kotona; paellaa, salaatteja, broileria ja pastaa.

Olin Nerjan vuorilla kaatumiseni jälkeen niin mustelmilla ja ruhjeilla, että siirsin varaamani kokovartalohieronnan viikolla eteenpäin. Se tekikin hyvää kireille jalkalihaksilleni, kuten kehonhuolto- ja joogatunnitkin.

Kävimme katsomassa loistavan kotimaisen Aurora-elokuvan. Suosittelen!

Siivouspäivän kunniaksi kävimme syömässä Tikkurilan Long Hua -ravintolassa hyvät sushit. Avasimme myös pihakauden tasaamalla siivousoluen takapihan aurinkoisella seinustalla.

Keith Flint R.I.P.

Hannu haluaa laskiaispullansa mantelimassalla, minä hillolla. Hain pullat leipomosta, niin molemmat saivat mieleisensä.


Viime aikoina on mediassa kohkattu kovasti vanhusten huonosta hoidosta. Omakohtaisesti joudumme sen karvaasti kokemaan, kun Virekoti siirtyi Mehiläiselle ja sen johtaja vaihtui. Tuntuu, että kaikki on mennyt huonommaksi äidin hoidossa. Hoivakotia on kyllä yritetty kosmeettisesti kohentaa kukilla ja pöytäliinoilla, mutta hoito vain huononee. Päiväohjelmaan on kauniisti kirjattu jokapäivänen ulkoilu, mutta minun siellä vieraillessani ei ketään ole kärrätty ulos. Yksi mummo sentään pääsee joskus pihalle tupakalle, kun hän sitä ensin useaan kertaan pyytää. Sisko kertoi olleensa kerran paikalla, kun äitiä oltiin siirtämässä ulos pakkaseen housut aivan märkinä. Muutenkin hygienia ja vessassa käynti on huonolla hoidolla, viimeksi tällä viikolla äiti oli niin märkä, että kun hänet nostettiin pyörätuolista ylös, kengätkin kastuivat ja takamus on tulehtuneen punainen märissä vaipoissa hautomisesta.
 

Helmi-maaliskuun kirjoja:

Romain Puértolas "Fakiiri joka juuttui Ikea-kaapppiin". Hauska ja vauhdikas kirja intialaisesta fakiirista, joka lentää Pariisiin vain ostaakseen Ikeasta uuden piikkimaton. Mies jää ilman tarjousmattoaan ja monen kommelluksen kautta hän kiertää Euroopan pääkaupunkeja näkemättä niistä muuta kuin lentokentät tai satamat. Matkalla hän päättää ryhtyä kirjailijaksi ja hurmaa mennessään paritkin ranskalaisneidot.

Joel Haahtela "Mistä maailmat alkavat". Haahtelan tyylikästä, kaunista kieltä. Nuori Visa innostuu taiteen tekemisestä nähtyään elokuvan Vincent van Goghista. Muut harrastukset saavat jäädä, kun poika  pääsee Vapaan Taidekoulun piirustustunneille. Myöhemmin hän saa stipendin ja matkustaa Italiaan tutustuakseen vanhojen mestareiden töihin ja oma tyyli alkaa pikku hiljaa löytyä.

Jean-Paul Didierlaurent "Lukija aamujunassa". Ihastuttava kirja poikamies-Guylainista (mikä nimihirviö, joka muuttuu milloin miksikin riippuen puhujasta). Kauhusta kankeana hän lähtee arkiaamuisin työpaikalleen, jossa hirviökone repii ja silppuaa kustantajilta ylijääneitä kirjoja. Ahdistustaan lieventääkseen hän lukee aamujunassa koneelta pelastuneita yksittäisiä kirjan sivuja ääneen ja saa pikku hiljaa itselleen uskollisen kuunteilijajoukon. Toinen tarina on Guylainin oppi-isän Giuseppen, jolta kone on vienyt molemmat jalat. Kolmannessa juonessa tutustutaan Julieen, jonka muistitikun Guylain löytää aamujunasta. Lukiessaan tytön tekstejä hän ihastuu kirjoittajaan ja Giuseppen avustamana yrittää löytää tämän. Tässäkin kirjassa on (toivottavasti!) onnelinen loppu.
 

Saarihyppely Helsingissä; Lonna, Vallisaari ja Suomenlinna

Cesare Sofianopulo "Naamioita" 1930

Gino Severini "Pulcinella-paran perhe" 1923

Sauli Niinistö, the President of Finland

Hannun syntymäpäivälle suunnittelin Helsinki-päivän, jolla kävisimme vihdoin viimein Lonnalla ja Vallisaarella. Aamulla huomasin kotona, että Ateneumin Fantastico! -näyttely loppuu ensi viikolla ja sitten tulikin kiire. Lähdin Helsinkiin tunnin ennen Hannua, kävin katsomassa näyttelyn ja teimme treffit Kalevankadun Happy Food Gardeniin. Syötyämme sushit sun muut herkut suuntasimme Kauppatorille ja ostimme päiväliput JT-Linen saarihyppelylle, jonka aikataulun voi itse päättää.

Lonna

Lonna

Ensimmäinen pysähdys oli Lonnalla, joka oli nopeasti katsottu. Kävelimme saaren ympäri ja ajankuluksi istuimme ravintolan terassille törkeän kalliille kauraporttereille. Hyppäsimme seuraavan lautan kyytiin ja matka jatkui Vallisaareen.

 

Vallisaaren lampi

Vallisaari onkin mukavan kokoinen paikka, siellä saa 2-3 tuntia hyvin kulutettua. Varsinkin, jos ottaa piknik-eväät mukaan tai pysähtyy kahville tai syömään.

Vallisaari

Silta Kuninkaansaareen

Kiersimme pääsaaren, minä nousin näköalapaikoille ottamaan kuvia mm. lähellä olevasta Suomenlinnasta. Kuninkaansaari jäi käymättä, joten on hyvä syy tulla saarelle uudelleen.

Satama-kahvila, Vallisaari

Matka jatkui Suomenlinnaan ja päätimme loikata kyydistä. Kävelimme Valimon terassille nauttimaan aurinkoisessa illassa vielä yhdet Koffin portterit. Mantereelle palasimme HSL:n lautalla ja samalla maksulla pääsimme kotiin Vantaalle.

Valimo, Suomenlinna

Tuomiokirkko, Helsinki

Loppuillan istuimme kotiterassilla kirjoittelemassa ja lukemassa, ilta hämärtyi jo siihen malliin, että sain sytyttää kynttilän terassin lyhtyyn.

Ekaluokkalainen vuonna 1&2

Meidän Aatos ja naapurin Mila aloittivat koulunkäynnin, kuten niin monet muutkin pikkuiset. Turvallista koulumatkaa kaikille!

Kävin perjantaina Virkkalan Mainiokodissa (Mehiläinen ymmärsi sentään vaihtaa Virekodin nimen "Mainiokodiksi", vaikkei sekään pidä paikkaansa) äitiä katsomassa. Menin hänen kylppäriinsä käsipesulle ja kauhistuin, kun näin lattialla käytettyjä p***apapereita.. En viitsi laittaa tähän kuvaa, ettei joku vedä minua oikeuteen. Siskolla oli samasta tilasta vielä karseampi kuva viime viikolta. Poikkesin Virkkalan hautausmaalle kastamaan läheisten kukat ja kotimatkalla vielä Suville. Noelin hiukset olivat viikon Kreikan matkan jälkeen entistäkin valkoisemmat. Illemmalla grillasimme ribsejä ja Kustavin Sualasen innoittamana tein kukkakaalia (ja porkkanoita) uunissa sinihomejuustokermalla kuorrutettuna.

Elokuun kirjoja:

Walter de Camp (Kari Lempinen 1946 - 2017) "Lumoavat lehmät". Erilainen matkakirja Intiasta. Hauskaa luettavaa kirjoittajan Intian matkoista ja samalla vähän syvempää tietoa intialaisista ja hindulaisuudesta.

Joel Haahtela "Tähtikirkas, lumivalkea". Parikymppinen suomalaismies lähtee/lähetetään 1800-luvun loppupuolella onnettomien tapahtumien jälkeen Pariisiin sukulaissedän suojelukseen. Ura etenee lehtimieheksi (puhuu siis erinomaista ranskaa), myöhemmin mies siirtyy toimittajaksi Berliiniin (puhuu siis erinomaista saksaa). Käy välillä Itävallassa hoidattamassa terveyttään, siirtyy Aasiaan ja palaa Saksaan käymättä koskaan Suomessa. Koko ajan hän kirjoittaa kirjeenomaista päiväkirjaa menetetylle rakkaalleen. Viimeinen (vähän irrallinen) osa on kuitenkin kirjoitettu 2012 Helsingissä, kun miehen joku kaukainen sukulainen löytää päiväkirjat ja kokoaa ne kirjaksi. Erinomaista Haahtelaa, jälleen kerran!

Paulo Coelho "Pyhiinvaellus". Lupasin aikoja sitten itselleni, etten lue yhtään Coelhon kirjaa (kun ne toistavat itseään), mutta tämä jo 1987 julkaistu teos on jäänyt lukematta ja kiinnostaa vaeltamani Camino de Santiago de Compostelan takia.

Renate Dorrestein "Lainaa vain". Tragikoominen tarina Nettiestä, joka on hoitanut kehityksestä jälkeen jäänyttä tyttärenpoikaansa Igoria siitä asti, kun tämä oli muutaman vuoden ikäinen Igorin äidin kadotessa huumehuuruihin. Pojan murrosikä ottaa koville, kunnes tämä saa suojatyöpaikan. Myöhemmin hän tapaa erikoislaatuisen Lisan, jonka kanssa hän "löytää" puistosta pienen tyttövauvan. Nettie majoittaa koko revohkan asuntoonsa tietämättä, ettei Lisa ole vauvan oikea äiti.

Helsinki-päivä muksujen tahtiin

Onni ja Ilona tulivat meille suoraan Savonlinnasta kuskattuina. Luulin, että ipanat ovat matkasta väsyneitä, mutta vielä mitä! Sain Ilonankin syömään lehtikaalia, kun tein siitä uunissa sipsejä. Se tekee hyvää hänen nenäverenvuodolleen, kun sisältää luontaista K-vitamiinia (minun ollessa varhaisteini jouduin syömään K-vitamiinit pillereinä samaan vaivaan). Grillasimme ja söimme ulkona, sen jälkeen alkoi vinkuna Skip Bo -pelistä. Siirsin sisälläoloa terassilla kahvitteluilla ja kekseillä. Lähdimme uimaan Keravanjokeen. En meinannut millään saada sisaruksia pois joesta, kiljuivat ja temmelsivät siellä kuin viimeistä päivää. Toivoin rannan kylmän suihkun viilentävän kaksikon, mutta siihen he eivät suostuneet kuin jalkojen pesemiseen. Kotiin palattuamme Onni lähti vielä Pokémon-metsästykseen ja teki 5-6 kilometrin kävelylenkin. Ilona kävi sillä aikaa suihkussa ja veti neljä voileipää nälkäänsä. Myöhemmin pelasimme erän Skip Bota ja saimme ipanat kuumaan vinttiin nukkumaan.

Aamullakin olisi pitänyt pelata, mutta ehdotin, että lähdemme heti aamiaisen jälkeen Helsinkiin, ennen kuin tulee liian helteistä. VR-mobiili ei suostunut antamaan lastenlippuja. Vasta paluumatkalla kuulin, ettei se enää onnistu seutulippujen osalta. Todella huono "uudistus"! Kävelimme rautatientorilta kauppatorille ja HSL:n laiturille odottamaan seuraavaa lauttaa Suomenlinnaan.

Onni muisteli niitä kesiä, kun olemme olleet täällä porukalla piknikillä ja lukuisissa (lasten) teatteriesityksissä ja sitä, kun he Sofian kanssa kiipeilivät kallioilla ja ampuma-aukoissa. Niihin nämäkin katosivat ja sain alhaalla huhuilla kaksikkoa kuvaan. Ilonalle tämä taisi olla ensimmäinen käynti Suomenlinnassa. 

Reissun tarkoitus oli ilmiselvästi Pokémon Go ja nähtävyydet jäivät kaksikolta näkemättä. Mentiin siis heidän suunnistuksensa mukaan, välillä löytyi jännittäviäkin paikkoja.

Jokainen jäätelönmyyntikoju houkutteli lapsia, minä yritin ehdotella vessassa käyntiä ja käsienpesua jokaisessa sopivassa kohdassa. Museossa kiinnosti vain sen myymälä, josta Ilona sai itselleen etukäteen synttärilahjaksi uuden kepparin.

Haimme kaupasta jäätelöt ja odottelimme paluulauttaa mantereelle. Koko matkan oli kinasteltu sopivasta ruokapaikasta; toiselle kelpasi pizzeria, toiselle hampurilaispaikka. Lopulta teimme kompromissin ja ehdotin Kiilaa, koska molemmat ovat syöneet siellä hyvät hampurilaiset. Sinne päästyämme Onni huomasi Taco Bellin, jonne olisi pitänyt mennä, mutta siihen Ilona ei taas suostunut. Ehkä on parempi ottaa yksi kerrallaan mukaan, kun seuraavan kerran menemme Helsinkiin.

Palautin ipanat Lohjalle, Suvi kehui kotoutuneensa hyvin keinutuoliin. Selvää mummu-ainesta; hän jatkaa äitini perinnettä neulomalla meille kaikille villasukkia. Ajoin Mainiokotiin, jossa äiti oli juuri syötetty (rinnukset täynnä ruokaa). Puhdistin puseron parhaani mukaan, pesin ja rasvasin hänen kädet ja menimme pihalle syömään marjoja.  

 Sofia ja Onni Suomenlinnassa kesällä 2014. Voi kun ne on pieniä!

16. kalenteriluukku: Vire Mainion puurojuhla

Virekodissa vietetään vuoden aikana muutamia yhteisiä juhlia, joihin olen osallistunut aina kun se on ollut mahdollista. Joulun alla pidettävästä puurojuhlasta on tullut jo perinne äidin oltua muutaman vuoden Virekodin asukkina. Riisipuuron ja luumukeiton lisäksi tarjolla oli kahvin kanssa joulutorttuja ja pipareita. Naapurikoulun oppilaat olivat käyneet piparitalkoissa ja lupasivat tulla vielä uudelleen ennen joulua.

Musiikista huolehti vieraileva nuorimies, joka lauloi ja laulatti joululauluilla. Lahjapianollekin tuli käyttöä, kun poika kitaran lisäksi hallitsi pianonkin soittamisen.

Äidille näytti puuro maistuvan, mutta kokonaisia luumuja hän ihmetteli ja pyöritteli lusikallaan. Syöminen (siististi) on vaikeutunut viime aikoina. Hänellä oli ollut saunapäivä ja manikyyri; kynnet oli lakattu joulunpunaisella. Hoitaja oli rullannut hänen hiuksensa ja nähtyään kiharat äiti oli nauranut ääneen. Lähes koko ikänsä hän on pitänyt permanenttia ja käyttänyt paplareita, mutta viime aikoina hiukset on käytännön vuoksi pidetty lyhyinä ja suorina. Kävi mielessä, että kiharapilven nähtyään hän pitkästä aikaa tunnisti itsensä peilistä.

Kevättä ilmassa

Tuntuu, ettei talvi tullut lainkaan. En käynyt kertaakaan hiihtämässä, luistelemassa tai lumikenkäilemässä. Odotin liian pitkään parempia kelejä ja lisää lunta. Viimeisenä vapaapäivänä sain sentään pakastimen sulatettua, kun aamulla oli vähän pakkasta ja kylmä viima. Ennen kuin Anneli jäi talvilomalle, ehdimme käydä läpi päivittäiset työasiat, muiden kertaaminen jää maaliskuulle. Oli mukava palata työyhteisöön, ilmeisesti olin ollut tarpeeksi kauan yksikseni kotona. Junien myöhästelemisestä huolimatta oli myös mukava palata töihin keskustaan, sen vilkkaaseen rytmiin. Joka arkiaamu iski reissukaipuu, kun rautatieasemalla näin kiiruhtavia tai odottavia ihmisiä rinkkoineen ja matkalaukkuineen. Päivisin oli jo selvästi kevään tuntua ilmassa ja keskustassa näkyi moottoripyöriä. Joko ne riennot heti alkoivat, ihmetteli Hannu, kun menimme työkavereiden kanssa katsomaan Ateneumin Sibelius-näyttelyn. Perjantaina oli aistittavissa mukavaa pöhinää, kun töistä lähtiessäni turistit vaelsivat keskustan kaduilla ja olutpubien ulkopuolelle sytytettiin lyhtyjä. 

Mirja ja Matti pakenivat keittiöremonttia ja tulivat meille viettämään lauantai-iltaa. Tarjolla pintxoja, papusoppaa ja matkakuvia. Päätimme helmikuun viemällä äidin kävelylenkille ja käymällä Onnin nimpparikahveilla. Noel oli jo saanut maistaa puuroa ja soseita, mutta suklaakakkua ei pikkumiehelle annettu.

Noel ½-vuotta

Kahden vuoden kodinhoitokauteni päättyi ja joudumme jakamaan siivousvuorot tai teemme sen yhdessä. Siinähän menee siivousviinikin jakoon. Töihin palattuani minusta on tullut mekkoihminen (lue; en enää mahdu prässihousuihini eikä luonto anna periksi ostaa isompia). Viikonloppuna pyörähdin Jumbossa ruokaostoksilla ja samalla käynnillä hankin Noelille kurahousut ja itselleni pari mukavaa trikoomekkoa. Illalla saimme vieraiksi Eijan ja Timon. Vietimme matkailuillan pintxojen, portugalilaisen kalapadan ja reissukuvien merkeissä. Toivottavasti heidän Prahan matkansa ei peruunnu Norwegianin lakkoilun takia. Sunnuntaina Hannu teki naistenpäivän kunniaksi hyvää merellistä pizzaa.

Tarmo ja sen kaverit

Maaliskuun puoliväli oli aurinkoinen ja keväinen. Avasimme pihakauden istumalla autotallin nurkalla lenkkioluilla. Hannu siirsi puutarhapenkin kellarista pihanperälle, pesi auton ja vaihtoi siihen kesärenkaat. Lauantaina menimme Annelle ja Terrylle saunomaan ja yökylään. Sunnuntain lenkillä näin ensimmäiset leskenlehdet. Pihan kohmeisista kukkapenkeistä punkee ylös jotain vihreää, ilmeisesti myyrät eivät ole syöneet kaikkia kukkasipuleitani.

Luulin jo, että läppärini on mennyttä kalua, samoin suurin osa sen tiedostoista. Tilasin Amazon.comista uuden laturin ja voilà! kone toimii taas kuten ennen. Nyt pitää kopioida tiedostot ja uusimmat kuvakansiot ulkoiselle muistille, vaikkei siihenkään voi täysin luottaa (nimim. Kokemusta on).

Harmitti, kun Malmitalon fado-konsertti oli peruttu. Maija haki lipuista rahat takaisin ja sovimme, että tapaamme myöhemmin keväällä. Viikot kuluivat nopeasti ja tuntui, että yhteinen työskentely Annelin kanssa loppuu tyystin kesken. Tilintarkastajat olivat vaivoinamme yhden viikon. Kävimme Annelin kanssa lounailla nepalilaisessa, kiinalaisessa, turkkilaisessa, kevyemmin salaatilla tai keitolla ja perjantaina Puttella, jonka salaattipöytä on todella hyvä. Puttessa tunnelma oli riehakas kuin välimerellisessä tavernassa; musiikki raikasi ja ihmiset olivat iloisia. No, vietettiinhän YK:n Onnellisuuden päivää. Puolenpäivän aikaan pilvet hälvenivät taivaalta sen verran, että porukkaa kokoontui Ruttopuistoon katsomaan osittaista auringonpimennystä.

Kihlajaispäivämme oli yhtä aurinkoinen kuin 13 vuotta sitten Himalajalla. Sinnekin oli tarkoitus mennä uudelleen (viettämään 10v-päivää), mutta Hannun huonot jalat olivat esteenä. Eikä hän muutenkaan ole Intiasta innostunut. Kävimme katsomassa nauravaista Noelia, jonka hiukset ovat pian yhtä vaaleat kuin koko muun pesueen. Virekodissa äidin huoneessa haisi uskomattoman pahalta ja sänky oli yön jäljiltä petaamatta, vaikka olimme jo reilusti iltapäivän puolella. Jätin ikkunan auki kävelylenkkimme ajaksi ja henkilökunta kävi petaamassa sängyn. Äidin puhekyky ja ymmärrys ovat hiljalleen katoamassa ja silmälasitkin ovat edelleen hukassa. Pohjoistuuli oli jäätävän kylmä. Hannu olisi vienyt minut ulos syömään, mutta 4-5 lounasta viikossa keskustan ravintoloissa riittää ja teimme kotona tortilloja. Vaihdoimme suosiolla lenkkioluet rommikaakaoihin.  

Kiireistä työviikkoa piristivät osaston yhteinen pitkä lounas Prestossa ja it-osaston tuparit. Hannulla oli lauantaina soittokeikka, minä ajoin Lohjalle. Oli sateinen päivä ja systerin neuvosta pistin äidin polkemaan kuntopyörää. Lähdin Virekodista Suvin synttärikahveille, tosin vain ipanat saivat lahjoja, kun ostin kirjoja Suomalaisen alelaarista. Palmusunnuntaina vain yksi pikkuinen kissaneiti kävi virpomassa ovellamme. Kävelylenkillä eksytin itseni entuudestaan oudolle reitille ja löysin mainion picnicpaikan ensi kesäksi. Illalla kävimme Aatoksen synttärikakkukahveilla. Maanantaina soi TE-keskuksen jonotusmusiikkina Eric Claptonia, herran 70v-synttärin kunniaksi.

Kiirastorstaina tein töiden jälkeen viikkosiivouksen ja ehdin myös lenkille. Pitkäperjantain perinteiselle pääsiäisaterialle oli tarkoitus saada ruokavieraita, mutta flunssa tuntuu iskeneen sinne ja tänne. Parempi, että pysyvätkin poissa tartuttamasta Hannua, joka menee pääsiäisen jälkeen (toiseen) jalkaleikkaukseen. Ajoimme Lohjalle katsomaan äitiä, joka oli juuri laitettu päiväunille, emme siis päässeet lenkille. Juttelimme hetken kuorsaavan mummun kanssa, luimme paikallislehdet ja ajoimme takaisin Vantaalle. Lenkin jälkeen Matteus passiota kuunnellen tuunasin kukkoa viinissä -reseptini karitsanpaistille sopivaksi. Sen lisäksi valmistin bataattivuokaa, jota Hannun mielestä saisi olla tarjolla muutenkin kuin jouluna. Pataan ja ruokajuomaksi valitsin mainion, edullisen ranskalaisen Vallis Queyras Syrahin.
Ks. reseptit http://illusiafinland.blogspot.fi/2013/11/illusian-reseptit.html



Kahden kuukauden kirjat: 

Siri Hustvedt "Amerikkalainen elegia". Olikin jo Hustvedtia ikävä, tosin minulla on lukiessa koko ajan hämmentävä tunne, että olen jo lukenut kirjan. 

Kiran Desai "Hulabaloo hedelmätarhassa". Chawlan perheen vähemmän terävä poika jättää turhanpäiväisen työnsä postissa ja asettuu hedelmätarhan guavapuuhun. Sieltä hän jakelee "alamaisilleen" latteuksia, jotka kaupunkilaiset ottavat kiitollisina vastaan ja alkavat palvoa poikaa pyhänä Babana. Perhe tekee tästä suuren bisneksen, omituinen äiti kokkaa yhä mielikuvituksellisempia ruokia pojalleen ja perheen tytär kiehuu omissa rakkausliemissään.

Anneli Kanto "Pala palalta pois". Toimittaja-kirjailija kertoo Alzheimeriin sairastuneen äitinsä kunnon huononemisesta omasta ja omaisten näkökulmasta. Niin tuttua tarinaa. "Ääneen" pääsee myös äiti, joka ihmettelee, mihin (edesmennyt) aviomies on taas kadonnut.

Matti Rönkä "Tuliaiset Moskovasta". Viktor Kärppä jatkaa bisneksiään venäläisten kanssa lainkirjainta rimaa hipoen. Perhe-elämä on kuralla ja kaunis Julijakin osoittautuu petturiksi.