Berati (Berat)

Joku hyttynen kiusasi meitä yöllä. Vessanpöntön vesi oli taas katkaistu yön ajaksi. Hannu hermoili aamulla, ehdimmekö bussiin/tuleeko bussi lainkaan/mahdummeko sen kyytiin. Emäntä vakuutti, että nou hätä ja olisi keittänyt meille vielä aamukahvitkin. Ajoimme samaa mutkikasta vuoristotietä kuin tullessakin. Dhermi näytti tosi mukavalta kylältä, sehän oli alunperin minunkin suunnitelmassani mukana. Pitää siis palata Albaniaan! Maisemat alas rannikolle ja ylös puiden peittämille vuorille olivat mahtavat. Ei mikään Crna Gora vaan Vihreät Vuoret. Bussi oli lähtenyt Sarandasta asti ja kuski pysähtyi kahvipaussille jossain vuoristossa. Vloran ja Fieren jäätyä taakse meidät komennettiin Lushnjassa ulos bussista, joka jatkoi kohti Tiranaa. Varmistimme vielä tien laidassa seisovalta mieheltä, että Beratin bussi noukkii meidät siitä kyytiinsä. Tuskin ehdimme viittä minuuttia hikoilla auringossa, kun parhaat päivänsä nähnyt bussi saapui. Myös tie muuttui huonokuntoiseksi. Albaniassa on hassu tapa ripustaa nallekarhuja keskeneräisten rakennusten yläkerroksiin, niiden uskotaan suojelevan taloa ja pitävän ”pahan silmän” poissa. Bussi ajoi peltojen välistä, ympärillämme oli kaunista, viljavaa maaseutua, kaempana siinsivät lumihuippuiset vuoret. Ohitimme viiniviljelmiä, perunapeltoja, oliivipuita ym. Monessa pihassa näkyi olevan bunkkeri.

Lorenc Guesthouse

Jäimme kyydistä päättärillä ja päätimme ottaa taksin Lorenc Guesthouseen. Paikallisbussillakin olisi päässyt sinne päin, mutta oletimme taksin vievän meidät perille asti. No ei ihan vienyt, mutta Gorican kaupunginosan asukkaat neuvoivat meidät perille. Taas riitti rinnettä ja rappuja! Päädyimme 400-vuotiaaseen taloon, jonka takana on kaunis puutarha. Saimme tilavan huoneen, jossa kaksi ylimääräistä puusänkyä olisi voinut vaihtaa vaikka vaatekaappeihin. Joka huoneessa on vanhoja sohvia ja nojatuoleja, joissa voi istuskella jos haluaa viettää aikaa sisällä. Vanhan rouvan kanssa ei oikein keskustelua syntynyt, hän soitti Lorencolle joka tuli paikalle kun olimme jo omatoimisesti ottaneet pihan baarista tervetulo-oluet. Kävelimme joen yli Mangalemin puolelle samalla kuvaten ”tuhannet ikkunat”, joista Berat on kuuluisa. Tästäkin kaupungista löytyi giropitat lounaaksi. Ostimme myös punaiset Albania-paidat tuliaisiksi itsellemme. Kovin pitkälle emme bussimatkailun jälkeen jaksaneet, jätimme kävelyt huomiseen. Palasimme ministerin (ent.) taloomme suihkuun ja huilimaan, olimme sopineet Lorencon kanssa, että syömme perheen valmistaman illallisen omalla pihalla.

Saimme seuraksi kissat ja italialaisen nuorenparin, joka nukkuu dormissa. Söimme paistetun kalan, täytetyn pihvin ja salaatit. Lisäksi talon omaa viiniä sekä isännän aariat levyltä ja livenä. Nukkumaan mennessämme kuului avoimesta ikkunasta Mangalemin puolelta moskeijan kauniit iltalaulut.

Näkymä ikkunastamme Osumi-joen toiselle puolelle

Tilasimme aamiaisen puoli yhdeksäksi, italialaiset nukkuivat vielä ja söimme puutarhassa kahdestaan vanhan rouvan valmistamat ”french toastit” makean teen ja kirsikkahillon kera. Kävelimme joen toiselle puolelle tutustumaan keskiaikaiseen keskustaan ja historialliseen keskustaan. Sen jälkeen kipusimme ylös Beratin linnoitukselle, joka on Balkanin suurin. Ylämäkeä ja mukulakivikatua oli taas riittämiin. Palattuamme takaisin keskustaan otimme (todellakin) ansaitut oluet ja söimme lounaaksi taas kerran giropitat. Nyt ei voi puolustautua enää sillä, ettei niitä saa kotona, kun Kaisa kertoi, että Tikkurilaan on perustettu gyros-kioski.

Matkalla Beratin linnoitukselle

Talo oli hiljainen, kävimme suihkussa ja istuimme puutarhaan. Yksi kissoista kiehnäsi heti jaloissani. Rouva toi meille sakeat turkkilaiskahvit. Aloin taas juoda hanavettä, kun sitä on meidänkin ”olohuoneessamme” kannussa tarjolla. Vuoret ympärillä ovat niin jyrkkiä, että puut kasvavat rinteissä lähes vaakasuoraan. Myöhemmin istuin puutarhassa kirjoittamassa kortteja, kun huomasin pihalla rapistelevan kaksi kilpikonnaa. Paikalle tullut Lorenc kertoi niiden olevan hänen viisivuotiaan tyttärensä Mikaelan lemmikkejä. Tilasimme häneltä lasilliset erinomaista talon Merlota ja Lorenc istui seuraamme. Kerrottuaan Beratin ja talon historiasta keskustelu Hannun kanssa siirtyi vähitellen politiikkaan ja siitä viinintekoon.

Auringon laskiessa kävelimme joen toiselle puolelle Wil Dor –ravintolaan, jota Lorenc oli suositellut. Päätin jättää kanan syömisen sikseen, sitähän (broileria) saa kotonakin. Tilasimme Qofte Pashan (lihapullat), lammasta ja tsatsikia (xaxiqi). Hannu pyysi tarjoilijaa vaihtamaan teknohumpan johonkin toiseen musiikkiin ja sitä saa mitä tilaa; albanialaista poppia! Keskiviikko tuntuu olevan täälläkin pikkulauantai ja porukkaa oli paljon liikkeellä. Palasimme majapaikkaamme ja menimme lasillisille puutarhaan, jossa tapasimme amerikkalaiset Marcin ja Jenniferin sekä Leen Taiwanista. Isäntä tuntui närkästyvän, kun emme kiinnittäneet häneen tarpeeksi huomiota.

Herätys seitsemältä, aamiainen puoli kahdeksan. Puutarhassa istui jo vanhempi rouva Triestestä. Hän kiertää Albanian yksikseen pohjoisesta etelään ja kyseli mielipidettämme Himarësta. Kävelimme ohjeiden mukaan sillan yli tien varteen, mutta paikallisbussit pyyhälsivät ohitsemme. Tiranan kyytejä kyllä pysähdyttiin tarjoamaan. Kävelimme vähän eteenpäin kunnes löysimme bussipysäkin. Paikallisbussimaksu on vain 30 lekeä ja kerrankin sai kuitin. Bussiasemalla ihmettelimme, kun yhtään isoa bussia ei ollut lähdössä Tiranaan. Vihdoin selvisi, että hinta pikkubussilla on 400 lekeä eikä 4000. Sen selivittämiseen tarvittiin yksi nuori albanialainen nainen, miesjoukko bussin ympärillä ei osannut sitä kertoa oikein.

Bussi lähti tasan yhdeksältä ja alkumatkasta oli hyvin tilaa. Rytyyttelimme taas läpi tietöiden. Hoxha olisi kyllä saanut rakennuttaa maanteitä eikä tuhansia bunkkereita. Tienvarren torilla myytiin vihanneksia, hedelmiä, eläviä kananpoikia, ankkoja ja jopa pieniä pupuja.

Tirana

Matka Tiranaan kesti kolmisen tuntia. Heti, kun astuimme bussista ulos, saimme taksikuskit kimppuumme. Päätimme kuitenkin kävellä keskustaan ja matkalla istuimme Zgaran terassille syömään kanasuvlakit ja salaatin. Kahvit joimme Opera Cafén terassilla. Kuljetusta odotellessamme neuvoin yhdelle suomalaispariskunnalle, miten he löytävät bussiaseman ja miten päästä Beratiin. Suosittelin heille meidän Beratin majapaikkaamme. Paluukyyti Kotoriin olikin henkilöauto, jonka etupenkin ja puolet takapenkistä olivat jo vallanneet tuhdit amerikankiinalaiset leidit (äit&tytär). Matkasta tuli siis varsin tukala. Pysähdyimme jo Albanian puolella pitämään ruokatauon Restaurant Legendin kauniissa puutarhassa, kun naisten piti saada ruokaa. Passintarkastuksissa kului taas oma aikansa, emmekä vieläkään saaneet Albanian leimoja. Seuraava pysähdys oli Montenegron vuoristossa, kun naiset ostivat hedelmiä joltain kuskin kehumalta orgaaniselta viljelijältä. Ikään kuin Kotorissa myytävät hedelmät olisivat jotenkin epäorgaanisia.