perjantai 5. joulukuuta 2014

Český Krumlov, wau!


Pakkasimme reput yhden vuorokauden tarpeilla, kävimme aamiaisella ja ostimme liput ratikkaan, joka vei meidät joen toiselle puolelle Andĕlin pysäkille, lähelle bussiasemaa. Bussiliput Český Krumloviin olimme hankkineet onneksi jo etukäteen; bussi oli täyteen buukattu. Kolmen tunnin matka kului mukavasti nettiä selaillen ja musiikkia kuunnellen. Sää oli sumuinen ja kolea. Perillä kävelimme suoraan keskustaan ja infopisteeseen, josta saimme ostettua bussiliput Prahaan huomiselle. Ne olisi voinut varata jo bussimatkalla netin kautta, mutta olin jättänyt pankkitunnukset kotiin.

Pienelle kaupunginaukiolle oli levittäytynyt joulutori kojuineen ja kuusineen. Majoituimme viehättävään hotellihuoneeseemme, johon täälläkin kuuluu myös parveke (josta tosin ei paljon iloa ole tällä kelillä). Lautalattia narisee kotoisasti jalan alla.
Alakerran takkatulen lämmössä otimme tervetulo-oluet, paikallista tummaa Eggenburgia. Teimme kävelykierroksen keskustassa, otimme kuvia hämärtyvästä kaupungista, luimme ravintoloiden ruokalistoja ja palasimme hotelliin huilimaan.

Illalla kannatimme oman hotellimme ravintolaa, kun ei viitsitty enää lähteä ulos. Söimme ankka-annokset takan lämmittämässä ruokasalissa, jossa meidän lisäksemme oli yksi isompi seurue.

Hyvän aamiaisen jälkeen jätimme reput respaan ja kapusimme ylös linnaan. Sieltä oli vanhaan kaupunkiin hienot näkymät, joita sumu ja tihkusade pehmensivät. Tänne täytyy joskus palata toisella vuodenajalla, paremmalla säällä. Laskeuduimme kujia myöten keskustaan, kävimme vaihtamassa bussiliput aiempaan vuoroon, ostimme yhden joulukoristeen ja kuumat viinit. Haimme reput hotellilta ja hyvästelimme isäntämme.

2 kommenttia:

  1. Possua täällä tuntuu olevan tarjolla muodossa jos toisessakin, saa nähdä tuleeko maistettua.

    VastaaPoista