Talvi tuli - ja meni?

Paukkupakkaset loppuivat yhtä nopeasti kuin alkoivatkin. Pakkassää vaihtui vesikeliin ja liukkaisiin kävelyteihin. Oli pakko unohtaa suosimani metsäreitti muutamana aamuna, sitä kun ei kaupunki hiekoita lainkaan. Olin jälleen kerran liian hidas; en ehtinyt ottaa lumikenkiä, suksia ja luistimia edes esille, kun se jo oli liian myöhäistä.

Töihin palattuani kotihommat siirtyivät väkisinkin viikonlopuille arki-iltojen täyttyessä liikuntatunneista ja muista menoista. Hannukin joutui siivousvuoroon, mikä on tasapuolisuuden nimissä ihan oikein. Kävimme Ikeassa katsomassa mahdollista kaapistoa. Eteisen pienuus, lämpöpatteri ja sähkökaappi ovat rajoittavia tekijöitä, jotka on pakko ottaa huomioon. Mittojen mukaan rakennettu kaappi olisi kaikista paras, mutta sille linjalle emme nyt lähde. Tulee olemaan hankalaa sijoittaa kaikki ulkovaatteet ja jalkineet siististi piiloon.

Pitkästä aikaa pääsin käymään Virekodissa. Kävimme äidin kanssa kävelylenkillä, onneksi tiet ovat jo sulia ja hyvin hiekoitettuja. Palattuamme Virekodissa oli alkanut jonkun ulkopuolisen vetämänä musiikkituokio, johon mekin osallistuimme. Ohjelmassa oli laulua, soittoa ja tuolijumppaa. Äiti pysyi mukana niin kauan, kun minä kädestä pitäen ohjasin. Kun irrotin otteeni, hänen kätensä palasivat tiukassa nyrkissä takaisin syliin.

Kotimatkalla poikkesin Suvin luona. Noel on oppinut kiipeämään tuolille ja sitä kautta ruokapöydälle. Pari kertaa hän on tipahtanut alas ja otsa oli nytkin naarmuilla. Luottavaisena hän tuli syliini, helppoko on olla vierastamatta kun äiti ja isi ovat näköetäisyydellä?