torstai 11. marraskuuta 2021

Marraskuu. Boring?

 

No ei todellakaan! Pyhäinpäivänä veimme havut ja kynttilän Honkanummelle, lenkin tein kävelemällä kotiin. Maanantaina kävimme kahvittelemassa Varian tilaisuudessa ja kuulimme maahanmuuttajien (mm. Syyria, Venäjä, Intia) tarinoita kotimaistaan ja heidän Suomeen tulostaan. Tiistaina pidin Helsinki-päivän.

Ateneum

Lie Mi
Teimme Annelin kanssa treffit Ateneumiin, jossa katsoimme näyttelyn Outi Heiskasen taiteesta. Lounaan söimme Bulevardin hurmaavassa Lie Mi -ravintolassa. Söimme Korean Super Bowlit kanalla. Salaattipöytä oli niin hyvä, että ensi kerralla taidan syödä vain salaatteja. Sisustuksessa on käytetty eri värisiä (portugalilaiskahviloista tuttuja) tuoleja.

Katharina Grosse
Ennen toimiston lukupiiriä ehdin käydä vielä katsomassa Katharina Grossen "Chill Seeping from the Walls Gets between Us" -näyttelyn HAM:ssa. Jännä juttu, että Tallinnassa pitää lähes joka paikassa näyttää rokotustodistus, mutta Suomessa sitä ei ole minulta kysytty vielä kertaakaan... olen sentään käynyt usean kerran konserteissa, elokuvissa, taidenäyttelyissä, seminaareissa ja ravintoloissa.

Keskiviikkona oli leffapäivä; upea "Tove". Torstaina ehdin tehdä viikkosiivouksen ennen kehonhuoltotuntia. Onneksi toinen lukupiirini on siirretty tunnilla eteenpäin, ennen sitä ehdin käydä kotona suihkussa ja syömässä. 

Metsään mieleni tekevi. Viikonloppuna oli tarkoitus lenkkeillä, mutta kas, sieniveitsi oli halunnut mukaan ja samoilinkin lähimetsässä. Metsä kuin metsä, mutta Teijon sienimättäitä tuli vähän ikävä, vaikka sienivarastommekin on jo täynnä.

Hyvää isänpäivää!

Seuraavaksi kävimme katsomassa hienon ja liikuttavan elokuvan "Isäni Marianne" (Ruotsi).

Osmo Ikonen

Jätimme Tikkurilan valofestivaalin perjantaina sadesään takia väliin ja menimme autolla Osmo Ikosen konserttiin. On se kova! Ja inhimillinen (unohti oman biisinsä sanat). Seuraa täyteen Tikkurilan kirkkoon saimme Mirjasta ja Masasta.

Lauantaina ostin Cittarista virolaisia kuhafileitä (lähes puolet edullisempaa kuin kotimainen), paistoin ne pannulla ja tein sienikastikkeen. Tuli mieleen Pärnussa Reinin (Reinen?) kuhastamat ja perkaamat fileet, joiden lisukkeeksi tein tuoresalaatin. Molempiparempi, kuha o kuhaa. 

Sunnuntaiaamun hento lumisade lupailee kuivempaa keliä ja valkoista joulua? Siitä säikähtäneenä lähdin sienestämään, mutta lähimetsästä ei enää suppareita juurikaan löytynyt. Onhan meillä sienivarasto jo täynnä, mutta jos lumipeite ei joulunaikaan peitä maata, voimme käydä vielä Teijon kansallispuistossa sienestämässä. 

Viikolla Hannu leipoi porkkanasämpylät, sunnuntaina hän teki päärynä-sinihome-lehtikaali-flammkuchenia. 

Lempeä kehonhuoltotunti vaihtui sijaisopettajan myötä vaativammaksi joogatunniksi. Säästin polviani (kevään vaellukseen) ja lintsasin joissakin asanoissa. "Laittakaa itsenne solmuun. Ja nauttikaa!" Neljäs varpaankynsi lähti (elokuisen Viron vaelluksen jälkeen), loput pysyvät paikoillaan.

Kotimme joulunavaus
Tein varaslähdön pikkujouluun ja paistoin piparit jo torstaina. Se on minuuttipeliä ja Hannun toive toteutui; yksi pellillinen pipareita paistui turhan tummiksi ja söimme ne Black Fridayn kunniaksi. Yleensä kuuntelen venäläisiä munkkikuoroja joulunaluspuuhissa, mutta nyt Hannun bänditreenit peruuntuivat ja munkkien sijaan kuuntelin Frank Zappaa. Hannu innostui virittämään jouluvalot pihalle. Pikkumetsämme laidassa on tuuhea kuusi, se sai nyt ensimmäisen kerran valot oksilleen.


Syksyn kirjoja:

Paula Havaste "Saarelaislaulu". Saarenmaa-sarjan neljäs (ja viimeinen) osa. Ollaan siirrytty 60-luvn lopulle, edelleen seurataan Viljan ja perheen elämää Venäjän vallan alla. Maailma on pikkuhiljaa avautumassa; Vilja saa luvan lähteä saarelta ensimmäisen kerran käymään Tallinnassa, nuoret jopa Suomeen saakka pioneerileirille. Oma koti, perhe ja pihapiiri suovat paljon iloa, mutta avioliiton ongelmat ja rakkaan tädin terveyden huononeminen surettavat Viljaa.

Misha Defonseca "Susilapsi". Mielenkiintoinen tarina 7-vuotiaasta tytöstä, joka yksin vaeltaa läpi sotaa käyvän Euroopan natseja paeten. Varastaa ruokansa (vaatteensa, jalkineensa) maatiloilta ja ystävystyy metsän eläinten kanssa. Kirja julkaistiin maailmanlaajuisesti ja siitä tehtiin myös elokuva. Tarinan viehätystä vähentää se, että kirjoittaja väitti sen olevan omakohtainen, mikä myöhemmin todettiin huuhaaksi. Uskoiko joku oikeasti, että noin pieni lapsi pystyy vaeltamaan ilman aikuisten apua noin pitkät matkat? Katsoin Teemalta tuoreen dokkarin "Misha ja sudet", jossa totuus tuotiin julki.

Liisa Väisänen "Enemmän Espanjaa - matkoja maahan josta on moneksi". Historioitsija, luennoitsija, kirjailija Liisa Väisänen asuu nykyisin Andalusiassa. Tässä kirjassa hän kertoo uuden kotimaansa eri alueiden historiasta, kulttuurista, ruuasta ja nähtävyyksistä. Mukavaa lisätietoa meidän tuleviin Espanjan matkoihin, jotka toivottavasti ensi vuonna toteutuvat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti