Kirjamessut - Tallinna - Kallio

Päivät tuntuvat pitkiltä, kun en tee kilometrien pituisia päivittäisiä kävelylenkkejä. Pakkolepo, siltä se tuntuukin! Siihen sopii hyvin sateinen sää. Vietin sunnuntain Kirjamessuilla, istuin kuuntelemassa kolme hienoa haastattelua; Minna Rytisalo ja Jari Kärvelä kertoivat omista teoksistaan, Li Andersson ja Pirjo Lonka suosikkikirjoistaan ja myöhemmin Joel Haahtela ja Harry Salmenniemi teoksistaan. Välillä poikkesin Ruoka & viinimessuilla, mikä oli niin ylihinnoiteltu, että päätin säästää nälkäni kotiin. Kirjamessuilla kuljin laput silmillä, olenhan päättänyt olla ostamatta enää lisää uusia kirjoja. Onneksi löytyi myös kirjojen kierrätyspisteitä ja antikvariaatteja. Mieli teki jäädä kuuntelemaan vielä Juha Itkosen ja Samuli Putron haastattelut, mutta ihmispaljous alkoi ahdistaa ja lähdin kotiin syömään Hannun tekemää Janssonin kiusausta.

Maanantaina olin parin viikon paussin jälkeen joogatunnilla, samoin tiistaina. Kävelin vain kauppaan ja takaisin, joogatunnille menin sateen sattuessa autolla. Ensimmäinen päivä pitkästä aika ilman särkylääkkeitä. Ehkä siihen auttoi kinesioteippi, joka tuntui tukevan nilkkaa joogatunnilla. Vielä pitäisi ostaa geelipohjalliset lenkkareihin.

Teippasin nilkkani, ennen kuin Hannu keskiviikkona heitti minut asemalle. Otin vain repun mukaan tuliaisia varten, loppuvuoden skumpat kulkevat kotiin omassa kassissaan. Olin ajatellut, että joku vieruskaveri voi vahtia reppua ja takkiani, kun käyn vessassa, kahvilassa tai myymälässä. Porukkaa oli kuitenkin niin vähän, että sain istua yksin kuuden hengen pöydässä. Matkalla tutkin tämän hetken näyttelyitä ja tämän päivän lounaita. Loppumatkan luin kirjaa tai tuijotin meren harmaata selkää.

Löysin pari hyvää lounaspaikkaa, toinen oli liian kaukana päiväristeilylle, siellä voisi käydä vaikka ensi kerralla. Päädyin intialaiseen Chakraan, jossa emme olekaan käyneet vuosiin. Tilasin mausteisen katkarapuvaihtoehdon, muuten hyvä, mutta tilkka soijaa olisi tehnyt siitä vielä paremman. Häveliäisyyttäni en taaskaan kehdannut pyytää soijaa tai suolaa.

Kävelin hetken vanhassa kaupungissa ja kun tuli aika etsiä vessaa, menin katsomaan EDTM:n näyttelyt. Olin tulkinnut museon sivut väärin; uusi näyttely avautuu vasta 7. marraskuuta. Ensi kertaan jää sekin. Eikä siellä ole edes vessaa! Satamaan kävellessä poikkesin Viron Arkkitehtimuseoon. Ohitin perusnäyttelyn ja menin katsomaan Pascal Bronnerin piirustuksia ja teoksia 2-kerrokseen. Mitähän sieniä tämä brittiläis-saksalainen mies on syönyt, tuumin itsekseni, kun katselin hänen omituisia suunnitelmiaan. Ostin rommin jouluksi Sadama turgista ja join kahvin, ennen kuin nousin laivaan. Tyhjää oli paluureissullakin ja istuin yksin "omassa" pöydässäni.

Onneksi olin ostanut kotiin Halloween-karkkeja, kun perjantaina illan pimennyttyä lapset kolkuttivat oveen; naapurin Ella kavereineen ja tuttu pullonkerääjäporukka muovikasseineen.

Pyhäinpäivänä veimme havut ja kynttilän Honkanummen haudalle. Kävelin kotiin ja nilkka alkoi heti kipuilla, kun pääsin asvaltille, huolimatta uusista geelipohjallisista.

Kallion kirkossa luettiin kaikkien vuoden aikana kuolleiden seurakuntalaisten nimet ja iät (2kk-102v) ja jokaiselle sytytettiin kynttilä. Sen jälkeen kävimme Las Vegasissa kiittämässä henkilökuntaa heidän lähettämästään adressista. Harmi, ettei paikalla ollut yhtään Timon kaveria.

Lokakuun kirjoja;

Chimamanda Ngozi Adichie "Kotiinpalaajat"