Osallistuin Vantaankosken seurakunnan järjestämään sururyhmään. Myyrmäen kirkolle kokoontui pieni joukko, jokaisella kerrottavana oma murheellinen tarinansa.
Perjantaina suuntasimme auton kohti Jämsää; tiedossa tämän vuoden neljännet hautajaiset. Matkalla pysähdyimme ostamaan aamiaistarpeet Mäntsälän Cittarista. Siellä on käytössä pinkit sinkkukorit, niitä en ole muissa kaupoissa nähnytkään. Hannu halusi taas ajaa pikkuteitä pitkin, onneksi lähdettiin ajoissa, että ehdimme lounaalle. Tarkoitukseni oli matkalla lukea kirjaa, mutta oli niin mutkainen tie, että luovutin, muuten olisin saanut unohtaa sen lounaan. On kyllä kiva tie ajella kesällä Hondalla.
Ajoimme suoraan Himoksen Rinneravintolaan. Lounaspuffetissa oli hyvä salaattipöytä, kolme pääruokaa, pizzapaloja, jälkkäriksi karkkeja ja mokkapaloja. Mukava omistajapariskunta toivotti meidät tervetulleiksi toistekin. Mikä ettei, kunhan ei taas tarvitse tulla hautajaisiin.Ajoimme muutaman kilometrin päähän ja löysimme varaamani mökin. Ymmärrettävästi se oli viileä, tuskin täällä ketään on ollut kun sesonki ei ole vielä alkanut. Nostimme kassit sisälle, laitoimme patterit ja ilmalämpöpumpun päälle ja petasin sängyt. Parvella olisi tilaa vielä neljälle. Mökki lämpeni sen verran hitaasti, että laitoimme saunankin lämpiämään. Vessan, suihkun ja saunan lattiat olivat jääkylmiä, Hannu löysi lattialämmityksen katkaisimen, mutta lattian lämpeneminen kestää tunnetusti kauan. Sen sijaan patterit lämpenivät ja säädimme ne pienemmälle. Saunomisen välillä vilvoittelimme terassilla. Illalla alkoi sataa lunta.
Aamulla oli pikkupakkanen ja hentoinen lumipeite maassa. Hannu oli jo yhdeksältä valmiina lähtöön, kun minun piti vielä tiskata, siivota ja pakata. Kymmeneltä - kuten olimme etukäteen sopineet - lukitsimme mökin oven ja ajoimme Jämsänkoskelle, jonka kukkakaupasta hain kukat arkulle.
Asko siunattiin Jämsänkosken kappelissa ja miehet kantoivat arkun sukuhautaan. Letkassa ajoimme Ritarinkankaalle kahvitilaisuuteen, jonne kokoontui varsin runsas saattojoukko. Heistä tunsin vain Eilan ja pikkuserkut, seuraava sukupolvi on jäänyt minulle tuntemattomaksi. Lähdimme kotimatkalle valoisaan aikaan, eikä nyt ajettu pienimpiä teitä pitkin. Ohitimme Vääksyn kanavan ja matka jatkui Vanhaa Lahdentietä. Luin kirjaa niin pitkään kuin valoa riitti, kaupassa kävimme taas Mäntsälän Cittarissa. Kotona olimme viiden jälkeen. Sunnuntaina menin Tikkurilan kirkkoon, jossa keskustelun ja kahvittelun jälkeen veimme kulkueena kaupungintalon eteen kynttilät itsemurhan tehneiden muistoksi.
25 vuotta sitten meillä oli ensitreffit Lohjan Pyhän Laurin kirkon hautausmaan portilla. Maanantaina ei lähdetty sinne ajelemaan, vaan vietimme aamun joogatuntini jälkeen koko päivän kotona. Hannu oli ostanut meille spumanten, minä hain pakastepizzat ja tein salaatin. En yhtään muista, mitä söimme ensitreffeillä (söimmekö muuta kuin Fazerin sinistä?). Taisimme käydä Opus K:ssa ja vietimme illan (itse asiassa koko viikonlopun, sunnuntain flamencotuntiini saakka) asunnossani viiniä maistellen.
Kirkoissa käymisten välissä tein kotona uuniruokia. Broileripataa lehtikaalilla, pavuilla ja porkkanoilla chili-ruokakermassa tai valkosipulibroileria ruusukaalilla, porkkanoilla ja kookosmaidolla. Molempien lisänä täysjyväriisiä sienillä.
Marraskuun kirjoja;
Jane Austin "Arkaileva sydän". Toimiston lukupiirin kirja, tuskin muuten olisin tarttunut siihen. En pidä kartanoromantiikasta, olkoon kyse kirjoista, tv-sarjoista tai elokuvista. En käsitä peribrittiläisen ylhäisön pokkurointia, lady sitä ja tätä, baronetti se ja tuo. Liikaa kapteeneja, liian monta Charlesia. Olisin taas tarvinnut fläppitaulun tietääkseni, kuka on kuka. Neiti Elliot, herra Elliot, Elliot-serkku jne. Eikö näillä hahmoilla ole lainkaan etunimiä? Kaikkien ilkimysten joukosta poiketen Anne Elliotin voisi julistaa pyhimykseksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti