Jotkut espanjalaiset eivät ymmärrä, että jos dormissa on valot sammutettu, niin joku saattaa olla jo nukkumassa verhojensa takana. Sama rouva, joka pälätti aamulla kahdeksasta alkaen, jatkoi juttujaan puoliltaöin kun palasivat hosteliin. Miten jollain voi olla noin paljon asiaa ja miten sen mies kestää?Sain kuitenkin nukuttua kuuteen saakka. Puoli seitsemältä kävin aamupesulla, vartin yli lähdin kävelemään. Aurinko oli nousemassa ja viimeiset yönjuhlijat hortoilivat vielä kaduilla. Heti alkumatkasta oli puuskuttava mäki Mt. Igueldolle, jonne olen kavunnut Hannunkin kanssa. Siitä reitti jatkui tasaisempaa nousua noin 10 kilometriä. On sanottu, että Norte on hyvin merkitty, mutta jossain kuolemanhiljaisessa kylässä onnistuin kadottamaan reittimerkit. Johtuu ehkä huonosta näöstäni. Kysyin yhdeltä papparaiselta ja epäilin hänen tietojaan, kun hän kehotti minua laskeutumaan alas merelle päin. Oikeassa oli!
Kun päällystetty tie päättyi, alkoi kivinen ja kurainen nousu. Maastopyöräilijät ovat myllänneet sateiden jälkeiset polut vielä kurjempaan kuntoon. Eihän täällä edes pysty kunnolla ajamaan, kun on niin mäkistä ja kivilohkareista!
Olin lähtenyt liikkeelle ilman aamiaista ja toivoin saavani jossain kahvia ja ehkä sortuisin makeaan pääsiäisleivonnaiseenkin, mutta turha toivo. Oli tyydyttävä omiin eväisiin ja veteen. Pidinkin useita pausseja, oli niin väsyttäviä nousuja.
Onnistuin kääntymään väärään suuntaan, mutta siitä oli se hyöty, että minulle tarjottiin erinomainen maitokahvi suljettuna olevan Yellow Delin aurinkoisella terassilla. Sen jälkeen yksi nainen tien varressa huomautti, että olen menossa väärään suuntaan.
Kun palasin oikealle reitille, siinä olikin heti avoinna oleva kahvila. Hain vain leiman vaelluspassiin, täytin juomapullon ja kävin vessassa.
Matka jatkui nyt alamäkeen, joka ei ollut juurikaan helpompi. Oli varottava liukastumista kuraisilla kivillä ja poluilla ja reidet huusivat hallelujaa ensimmäisen vaelluspäivän jyrkän Guadalupelle nousun jäljiltä.
Vielä riitti ylämäkiä, tällä kerralla ajotien laitaa. Laskeuduin Orioon, jossa istahdin oluelle. Matkaa ei ollut enää kuin muutama kilometri.
Viimeisen nousun jälkeen näkyviin tuli meri ja Zarautz. Halusin käydä ennen majoittumista lounaalla, mutta en nähnyt kaupungin keskustan läpi kävellessäni kuin pari hienompaa ravintolaa, niihin en halunnut mennä kuraisine kenkineni.
Kaikki kaksi muuta ravintolaa ovat rannalla. Oli hieno ilma ja terassit täynnä. Frankyssa oli hyvän tuntuinen lista, mutta ei vapaita pöytiä. Menin toisen rantaravintolan terassille, se osoittautui burgeripaikaksi. Huono valinta! Sekä burgeri että ranet olivat kylmiä.
Majoittauduin Keine Hostelliin. Sen voisi tehdä automaatilla myös itse, mutta paikalle tuli kaksi mukavaa tyttöä tekemään chek-innin. Sain avainkortin, jolla avautuu niin ulko-ovi, dormin ovi kuin dormin käytössä oleva yhden hengen wc/suihku. Sain verholla suojatun alapedin, taas on käytössä lukuvalo ja pistoke. Varsinainen beach hostel; ranta on aivan ikkunan takana. Jäin odottamaan pesukoneen vapautumista (4€), mutta kuivurin pyöriminen olisi kestänyt vielä tunnin lisää. Jätin pyykkini telineeseen kuivumaan, saa nähdä ehtivätkö kuivua aamuksi. Ulkonahan nuo olisivat kuivuneet hetkessä.
Lähdin kävelemään rannalle, jossa surffikoululaiset harjoittelivat tyrskyissä. Ilma oli sakeanaan kosteudesta. Nousin kaupungille ja onhan siellä varsinainen baarikatu ja useita ravintoloita. Juna kulkee läpi keskustan. Täälläkin on paljon puistoja, aukioita ja leikkikenttiä. Ja paljon lapsia, joten ääntä riittää.
Frankyssa oli tilaa sisällä, ulkona alkoikin olla jo kosteanviileää, kun aurinko oli laskemassa. Söin hyvän mustekalasalaatin, jolla sain ainakin Hannun kateelliseksi.
Dormiin oli (sattumalta) majoittunut vain vaeltajia, mm. brittiperhe lapsineen (9- ja 11-vuotiaat). Hekin olivat aloittaneet Irunista. Mentiin kaikki ajoissa nukkumaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti