Irun - Pasajes de San Juan n. 20 km

Vain yksi mies kuorsasi. Tarkenin hyvin silkkimakuupussissani huovan alla. Aamuyöstä jalat kipuilivat mutten viitsinyt etsiä särkylääkettä. Puoli kuudelta soi ensimmäisen (sen kuorsaajan) herätys, kävin vessassa ja otin Ibumaxin. Puoli seitsemältä Jesús soitti marssimusiikkia ja laittoi valot päälle. Olin ajatellut lähteä liikkeelle ilman aamupalaa ja juoda pystykahvin jossain pikkubaarissa. Keittiössä olikin tarjolla kahvia ja paahtoleipää, istuin mukavan brittipariskunnan, saksalaisen Emilie-tytön ja boliviasta kotoisin olevan vanhemman naisen seuraan. Odottelimme päivän valkenevan.

Mikään baari ei ollut vielä auki, kun 7.30 lähdin liikkeelle. Sataa tihuutti ja puin sadeviitan päälleni. Alkoi hengästyttävä nousi Guadalupelle, sade lakkasi ja riisuin sadeviitan, hetken kuluttua myös takin. Tiesin, etten ole kovin hyvässä kunnossa solisluun murtumasta johtuvasta vuoden jumppatauosta ja jalkojen kulumista johtuvista lyhentyneistä kävelymatkoista. Olisi pitänyt tehdä ne sadat jalkakyykyt rinkka selässä! Puuskutin Santuario de Guadalupelle ja hain kirkosta leiman vaelluspassiini. Oppaan mukaan pihalla olisi vesipiste ja niin olikin, mutta kyltissä ruksit päällä. En arvannut täyttää vesipulloani ja saada jotain ripulia. Onneksi ei ollut kuuma!

Guadalupen jälkeen on valintatehtävä; vuoren yli tai sen kiertäen. Yksi tappomäki per päivä riittää minulle ja lähdin kiertotielle. My kind of polku; ei liukkaita kiviä tai juuria, ei mutaa. Jalkojen alla pehmeää hiekkaa tai pudonneita lehtiä/neulasia. Mäkiä riitti, mutta ne olivat loivempia. Alkumatkasta vastaan käveli kolme nuorta Irunin alberguesta ja ehdin jo pelätä, että tie on suljettu maansortuman tms. takia. Mutta he palasivat takaisin, koska halusivat sittenkin kiivetä rankemman reitin. Muita vaeltajia en nähnytkään, vain paikallisia miehiä koirineen. Seuraava valintatehtävä aiheutti minulle lisäkilometrejä; en halunnut kävellä suoraan albergueen vaan kaupunkiin, koska minulla oli runsaasti aikaa. Polulla seisoi aasialainen (Taiwan tai Etelä-Korea) nuorimies, joka ihmetteli kun reittimerkkejä ei enää löydy. Käännyimme molemmat hetken matkaa takaisin ja poika lähti vaeltamaan jonkun sovelluksen ohjaamana. Kun se polku nousi jyrkästi, minä käännyin takaisin. Tapasin taas Hannan ja Daven (britit) ja koiran isäntäväkensä kanssa. Lähdin uudelleen laskeutumaan huonosti merkittyä polkua ja päädyin Pasajesin vanhaan kaupunkiin. Alkoi sataa. Istuin varjon alle ansaitulle oluelle, Hanna pysähtyi juttelemaan kanssani. He olivat vaeltaneet Guadalupen jälkeen vuoren yli, mutta siellä oli ollut niin sumuista, että näkyvyys oli ollut noin neljä metriä. Se niistä maisemista! Hän kehui kovasti Pasajesia, ei ole ilmeisesti ennen nähnyt näitä keskiaikaisia kivikyliä. Lisäksi häntä harmitti, kun olin kertonut San Sebastianin pääsiäiskulkueista (he lähtevät sieltä pois jo perjantaina), mutta lohdutin, että on niitä varmasti myös Zaraitzissa. 

Lähdin mapsin ohjaamana etsimään albergueta, joka on parin kilometrin päässä vanhasta kaupungista. Taas hirveää nousua (osittain rappuja). Ovessa oli lappu, jossa kerrottin paikan aukeavan 16.00 ja että dormipaikkoja on vain 14. Yritin soittaa netissä olevaan numeroon ja lähetin sähköpostin varmistaakseni yösijani, mutta molemmat olivat vääriä.

Laskeuduin raput alas satamaan, jossa näin rinkkaväen nousevan veneeseen. Ehkä sillä pääsee jonkan yli, ettei tarvitse taas nousta vuorille päästäkseen San Sebastianiin? Päivän suola- ja rasvatarpeen tyydytin kanalla, raneilla ja kananmunalla.

Harhailin rapuissa, kun en ollut painanut mieleen, mitä niistä laskeuduin satamaan. Lopulta löysin alberguen, jonka ulkopuolella ei ollut ketään jonottamassa. Hauska vanhempi pariskunta vastaanotti minut (solo español) ja kirjauduin sisään ilman että olisimme tarvinneet google-kääntäjää. Rouva vahvisti epäilyni, että minun pitää ottaa venekyyti aamulla toiselle puolelle ja jatkaa sieltä kävellen San Sebastianiin. Sain valita tyhjästä 4h-dormista petini ja kysyin peittoa kylmään huoneeseen. Solo para ti, sanoi rouva ja haki peiton privaattihuoneesta. Kävin suihkussa (ah, kuumaa vettä!) ja olin rasvaamassa jalkojani, kun sain herraseuraa Hollannista. Hän ei puhunut senkään vertaa espanjaa, mutta pääsi majoittumaan ja kysyi heti, mistä sain peiton. Only for me!

Ennen kuin ilta pimenisi, laskeuduin raput vielä alas. Olin ajatellut olutta, mutta oli niin kylmä tuuli, ettei terasseilla tarjennut istua. Yhdessä mukavassa paikassa tilasin alkupalaksi katkaraputapaksen. Olisin tilannut myös seepia-katkarapusalaatin, mutta paikka oli menossa kiinni. Pois lähtiessäni hollantilainen oli oven ulkopuolella. Kerroin tämän menevän pian kiinni, mutta onhan näitä.